Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 03.10.2022 - klo:10:09 »Tervehdys Maths!
Tarkentavat kysymyksesi ovat osuvia. Edellä olen kirjoittanut kymmenyksistä käytännössä kaiken, mitä niistä tiedän. Mutta kysymyksesi osoittavat, että jotain tiettyjä asioita en ole osannut sanoa eritellysti.
Yllä olevassa pitkää vastausta laatiessani keräsin siihen kaikki kymmenyksiä koskevat opetukset Raamatun sivuilta. Niitä lukiessasi huomaat, että oikeastaan koskaan ei puhuta rahasta. Oletan tämän johtuvan siitä, että yleensä maanviljelys- ja karjankasvattajayhteiskunnassa tulo oli maan satoa ja karjaa. Suurimmaksi osaksi kymmenykset tarkoittivat joka kymmenettä laumaan syntyvää eläintä ja kymmenesosaa maan sadosta. Ne vietiin temppeliin leeviläisille sellaisenaan. Leeviläisillä ei ollut omaa osuutta luvatusta maasta, joten heillä ei ollut juurikaan viljelysmaata tai omaa karjaa. Heidän elantonsa oli se, mitä kansa toi kymmenyksinä. Siksi oli järkevää, että kymmenykset tulivat siinä muodossa, kun muukin kansa omaa elantoaan sai. Toki palkkatyötä tekevät ihmiset veivät kymmenyksensä rahana, koska se oli heidän elantonsa muoto.
Lunastusmaksu ei siis tarkoita sitä, että kymmenykset olivat todellisuudessa 10% + 20%. Jostain syystä kymmenysten antaja saattoi haluta lunastaa joitain kymmenyksiä takaisin. Silloin kyseistä tuotetta ei annettu kymmenyksinä leeviläisille, vaan annettiin sille tuotteelle määritetty "lunastushinta" viidenneksellä lisättynä. Tällöin leeviläiset eivät esimerkiksi saaneet tältä henkilöltä viljaa vaan sellaisen määrän rahaa, jolla vastaavan viljamäärän pystyi helposti ostamaan.
Tällaista määräystä ei ollut, mutta joillain tiukan linjan fariseuksilla oli tällainen itse kehitelty toimintatapa. Jeesuksen vertaus temppelissä rukoilevasta fariseuksesta ja publikaanista on fariseuksen osalta varoittava esimerkki. Tämä rukoilee käytännössä vain itseään kehuen. "Maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan" -lauseella hän esittelee sitä, kuinka hän omasta mielestään on superhurskas ja maksaa kymmenykset kahdesti. Kymmenykset oli määritetty maksettavaksi vain tuloista, ei siitä, mihin niitä tuloja käyttää.
Mintuista, tilleistä ja kuminasta kymmenysten maksaminen lienee teknisesti täysin oikein, mutta Jeesuksen sanat kuulostavat minun korviini siltä, että on olemassa "järkevä rajanveto". On selvää, että kymmenykset kuului maksaa sadonkorjuun yhteydessä maan sadosta, mutta keskimäärin ehkä ajateltiin, ettei takapihan yrttiviljelmästä napatusta tillistä eroteta 10% leeviläisille kun 90% laitetaan päivän ruokaan. Tai että vieraan tuomasta tuliaispiirakasta ei leikata 10% kokoista siivua talteen sitä varten, kun seuraavan kerran käydään Jerusalemin temppelissä.
Mintusta, tillistä ja kuminasta maksettuja kymmenyksiä ei pidetä ollenkaan huonona asiana. Kyseinen opetus liittyi Jeesuksella siihen, kuinka fariseuksilla oli joitain hyvin pikkutarkkoja toimintatapoja Jumalan lain noudattamisessa, mutta tunnollisesti yksityiskohtiin keskittyessään he tekivät karkeita virheitä suurissa linjoissa.
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta. (Matt. 23:23)
Uudesta testamentissa ei opeteta kymmenyksistä juuri mitään. Kymmenysjärjestelmä kuului Jerusalemin temppeliin, jotta leeviläiset ja papit saivat elannon. Paavali kylläkin viittaa tähän käytäntöön ja opettaa, että myös uuden liiton järjestelmässä Sanan opettajat ja seurakunnan paimenet ovat oikeutettuja saamaan elantonsa siitä työstä, jota he tekevät.
Ettekö tiedä, että temppelissä palvelevat papit saavat temppelistä elatuksensa ja ne, jotka toimittavat uhrit, saavat alttarille tuoduista uhreista osuutensa? Samoin on Herra määrännyt, että evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista. (1. Kor. 9:13-14)
Suomessa tämä evankeliumin julistajien elanto hoituu eri seurakuntamalleissa ainakin kolmella eri tavalla:
1. Kansankirkon työntekijät saavat elantonsa kirkollisveron tuotoista.
Työntekijöiden näkökulmasta järjestelmä vastaa temppelijärjestelmän kymmenyksiä. He saavat elantonsa kansankirkon verovaroin rahoitetusta seurakunnasta. Järjestelmän etu on se, että kansankirkossa työntekijöitä on "kymmenysten maksajiin" verrattuna todella vähän, joten siksi 10% sijasta kirkollisveroprosentti on alle 2%.
Järjestelmän heikkous on se, että seurakuntalaisten on helppo tuudittautua siihen, että oma osuus antamisesta on tehty, kun seurakunnan toiminta pyörii kirkollisverovaroin. Minun mielestäni seurakuntalaisten olisi hyvä oppia kristillistä omasta antamistaan enemmänkin kuin sen noin 2% verran, joka palkkakuitista automaattisesti lähtee. Siksi on hyvä etsiä jotain avustuskohteita, joita tukee säännöllisesti vielä kirkollisveron lisäksi.
2. Vapaissa suunnissa seurakuntien työntekijät saavat palkkansa seurakuntalaisten maksamista kymmenyksistä.
Vapaiden suuntien piirissä opetus kymmenysten maksamisesta nojautuu usein Vanhan testamentin käskyihin. Seurakuntien tulot ovat käytännössä yksinomaan seurakunnan jäsenten maksaman kannatustuen varassa. On ymmärrettävää, että puhe kymmenyksistä nousee siksi usein esiin.
Järjestelmä on itsessään hyvinkin toimiva, mutta sen vaaranpaikka on opetuksen muuttuminen vaativaksi. Vanhan testamentin kymmenyksiä ei ole siirretty samanlaisina Uuden testamentin aikaan, koska temppeliä ja leeviläisjärjestelmää ei enää ole. Kukaan apostoli ei vetoa kirjeissään siihen, että kymmenyksiä pitäisi edelleen maksaa. Paavali sanoi edellä lainaamassani kohdassa, että evankeliumin julistajalla on oikeus saada elanto työstään, mutta sen tarkempaa ohjetta ei anneta. Seurakuntaa saa ja pitääkin kannustaa antamaan. Vääräksi opetus menee silloin, jos vedotaan Vanhan testamentin järjestelmään kuuluviin käskyihin, uhkaillaan Jumalan siunauksen menettämisellä tai vaaditaan tarkasti tiettyä prosenttiosuutta.
3. Kristillisissä järjestöissä työntekijät saavat elantonsa lähettäjäkannatuksesta.
Kansankirkon piiriin kuuluvien kristillisten järjestöjen rahoista pieni osa tulee erilaisista valtion avustuksista ja toimintatuotoista. Suurin tulonlähde on kuitenkin vapaaehtoisten lähettäjien maksama tuki. Järjestöt eivät pysyisi toiminnassa ilman näitä lähettäjiä, jotka antavat omastaan säännöllisesti haluamansa summan.
Järjestelmä on kahden edellisen välimuoto ja siinä mielessä tasapuolinen, että järjestöt keskimäärin pysyvät pystyssä, mutta elävät jatkuvassa niukkuudessa. Niinpä minäkin 40-prosenttisena Kansan Raamattuseuran työntekijänä muistan kiittää lähettäjiäni heidän tuestaan ja pyrin löytämään jatkuvasti uusia lähettäjiä. Vanhan testamentin kymmenysten idea on tällä tavoin kristillisen seurakunnan versioksi muuttuneena jatkuvasti läsnä ja muistuttaa siitä, että yhdessä tätä työtä tehdään.
Tarkentavat kysymyksesi ovat osuvia. Edellä olen kirjoittanut kymmenyksistä käytännössä kaiken, mitä niistä tiedän. Mutta kysymyksesi osoittavat, että jotain tiettyjä asioita en ole osannut sanoa eritellysti.
Miten VT:n aikaan kymmenykset maksettiin rahana? Oliko niin, että kymmenykset olikin rahana 30% tuloista? ”Jos joku tahtoo lunastaa jotakin kymmenyksistänsä, antakoon hän siihen lisäksi viidennen osan.” (3. Moos.27:31)
Yllä olevassa pitkää vastausta laatiessani keräsin siihen kaikki kymmenyksiä koskevat opetukset Raamatun sivuilta. Niitä lukiessasi huomaat, että oikeastaan koskaan ei puhuta rahasta. Oletan tämän johtuvan siitä, että yleensä maanviljelys- ja karjankasvattajayhteiskunnassa tulo oli maan satoa ja karjaa. Suurimmaksi osaksi kymmenykset tarkoittivat joka kymmenettä laumaan syntyvää eläintä ja kymmenesosaa maan sadosta. Ne vietiin temppeliin leeviläisille sellaisenaan. Leeviläisillä ei ollut omaa osuutta luvatusta maasta, joten heillä ei ollut juurikaan viljelysmaata tai omaa karjaa. Heidän elantonsa oli se, mitä kansa toi kymmenyksinä. Siksi oli järkevää, että kymmenykset tulivat siinä muodossa, kun muukin kansa omaa elantoaan sai. Toki palkkatyötä tekevät ihmiset veivät kymmenyksensä rahana, koska se oli heidän elantonsa muoto.
Lunastusmaksu ei siis tarkoita sitä, että kymmenykset olivat todellisuudessa 10% + 20%. Jostain syystä kymmenysten antaja saattoi haluta lunastaa joitain kymmenyksiä takaisin. Silloin kyseistä tuotetta ei annettu kymmenyksinä leeviläisille, vaan annettiin sille tuotteelle määritetty "lunastushinta" viidenneksellä lisättynä. Tällöin leeviläiset eivät esimerkiksi saaneet tältä henkilöltä viljaa vaan sellaisen määrän rahaa, jolla vastaavan viljamäärän pystyi helposti ostamaan.
Lainaus
Oliko tapana maksaa kymmenykset myös kaikista tehdyistä ostoksista?
Matt.23:23: "Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta..” ja Luukkaan 18. luvussa taas: ”Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.”
Tällaista määräystä ei ollut, mutta joillain tiukan linjan fariseuksilla oli tällainen itse kehitelty toimintatapa. Jeesuksen vertaus temppelissä rukoilevasta fariseuksesta ja publikaanista on fariseuksen osalta varoittava esimerkki. Tämä rukoilee käytännössä vain itseään kehuen. "Maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan" -lauseella hän esittelee sitä, kuinka hän omasta mielestään on superhurskas ja maksaa kymmenykset kahdesti. Kymmenykset oli määritetty maksettavaksi vain tuloista, ei siitä, mihin niitä tuloja käyttää.
Mintuista, tilleistä ja kuminasta kymmenysten maksaminen lienee teknisesti täysin oikein, mutta Jeesuksen sanat kuulostavat minun korviini siltä, että on olemassa "järkevä rajanveto". On selvää, että kymmenykset kuului maksaa sadonkorjuun yhteydessä maan sadosta, mutta keskimäärin ehkä ajateltiin, ettei takapihan yrttiviljelmästä napatusta tillistä eroteta 10% leeviläisille kun 90% laitetaan päivän ruokaan. Tai että vieraan tuomasta tuliaispiirakasta ei leikata 10% kokoista siivua talteen sitä varten, kun seuraavan kerran käydään Jerusalemin temppelissä.
Lainaus
Mitähän kymmenysten maksaminen Uudessa Testamentissa konkreettisesti tarkoittaa? Esim. mintusta, tillistä ja kuminasta maksettuja kymmenyksiä ei pidetä kaiketi huonona (siis jos pelkästään tekoa tarkastellaan).
Mintusta, tillistä ja kuminasta maksettuja kymmenyksiä ei pidetä ollenkaan huonona asiana. Kyseinen opetus liittyi Jeesuksella siihen, kuinka fariseuksilla oli joitain hyvin pikkutarkkoja toimintatapoja Jumalan lain noudattamisessa, mutta tunnollisesti yksityiskohtiin keskittyessään he tekivät karkeita virheitä suurissa linjoissa.
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta. (Matt. 23:23)
Uudesta testamentissa ei opeteta kymmenyksistä juuri mitään. Kymmenysjärjestelmä kuului Jerusalemin temppeliin, jotta leeviläiset ja papit saivat elannon. Paavali kylläkin viittaa tähän käytäntöön ja opettaa, että myös uuden liiton järjestelmässä Sanan opettajat ja seurakunnan paimenet ovat oikeutettuja saamaan elantonsa siitä työstä, jota he tekevät.
Ettekö tiedä, että temppelissä palvelevat papit saavat temppelistä elatuksensa ja ne, jotka toimittavat uhrit, saavat alttarille tuoduista uhreista osuutensa? Samoin on Herra määrännyt, että evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista. (1. Kor. 9:13-14)
Suomessa tämä evankeliumin julistajien elanto hoituu eri seurakuntamalleissa ainakin kolmella eri tavalla:
1. Kansankirkon työntekijät saavat elantonsa kirkollisveron tuotoista.
Työntekijöiden näkökulmasta järjestelmä vastaa temppelijärjestelmän kymmenyksiä. He saavat elantonsa kansankirkon verovaroin rahoitetusta seurakunnasta. Järjestelmän etu on se, että kansankirkossa työntekijöitä on "kymmenysten maksajiin" verrattuna todella vähän, joten siksi 10% sijasta kirkollisveroprosentti on alle 2%.
Järjestelmän heikkous on se, että seurakuntalaisten on helppo tuudittautua siihen, että oma osuus antamisesta on tehty, kun seurakunnan toiminta pyörii kirkollisverovaroin. Minun mielestäni seurakuntalaisten olisi hyvä oppia kristillistä omasta antamistaan enemmänkin kuin sen noin 2% verran, joka palkkakuitista automaattisesti lähtee. Siksi on hyvä etsiä jotain avustuskohteita, joita tukee säännöllisesti vielä kirkollisveron lisäksi.
2. Vapaissa suunnissa seurakuntien työntekijät saavat palkkansa seurakuntalaisten maksamista kymmenyksistä.
Vapaiden suuntien piirissä opetus kymmenysten maksamisesta nojautuu usein Vanhan testamentin käskyihin. Seurakuntien tulot ovat käytännössä yksinomaan seurakunnan jäsenten maksaman kannatustuen varassa. On ymmärrettävää, että puhe kymmenyksistä nousee siksi usein esiin.
Järjestelmä on itsessään hyvinkin toimiva, mutta sen vaaranpaikka on opetuksen muuttuminen vaativaksi. Vanhan testamentin kymmenyksiä ei ole siirretty samanlaisina Uuden testamentin aikaan, koska temppeliä ja leeviläisjärjestelmää ei enää ole. Kukaan apostoli ei vetoa kirjeissään siihen, että kymmenyksiä pitäisi edelleen maksaa. Paavali sanoi edellä lainaamassani kohdassa, että evankeliumin julistajalla on oikeus saada elanto työstään, mutta sen tarkempaa ohjetta ei anneta. Seurakuntaa saa ja pitääkin kannustaa antamaan. Vääräksi opetus menee silloin, jos vedotaan Vanhan testamentin järjestelmään kuuluviin käskyihin, uhkaillaan Jumalan siunauksen menettämisellä tai vaaditaan tarkasti tiettyä prosenttiosuutta.
3. Kristillisissä järjestöissä työntekijät saavat elantonsa lähettäjäkannatuksesta.
Kansankirkon piiriin kuuluvien kristillisten järjestöjen rahoista pieni osa tulee erilaisista valtion avustuksista ja toimintatuotoista. Suurin tulonlähde on kuitenkin vapaaehtoisten lähettäjien maksama tuki. Järjestöt eivät pysyisi toiminnassa ilman näitä lähettäjiä, jotka antavat omastaan säännöllisesti haluamansa summan.
Järjestelmä on kahden edellisen välimuoto ja siinä mielessä tasapuolinen, että järjestöt keskimäärin pysyvät pystyssä, mutta elävät jatkuvassa niukkuudessa. Niinpä minäkin 40-prosenttisena Kansan Raamattuseuran työntekijänä muistan kiittää lähettäjiäni heidän tuestaan ja pyrin löytämään jatkuvasti uusia lähettäjiä. Vanhan testamentin kymmenysten idea on tällä tavoin kristillisen seurakunnan versioksi muuttuneena jatkuvasti läsnä ja muistuttaa siitä, että yhdessä tätä työtä tehdään.
