Hei Syvällinen!
Kysymykseesi on helppo antaa lyhyt vastaus: Kristityn ei tarvitse olla luonteeltaan syvällisesti ajatteleva. Uskon ydin ei ole ajattelu vaan Jeesus. Usko on Jeesuksen seuraamista, eikä Jeesuksen seuraaminen vaadi persoonallisuuden muuttumista tai tietynlaiseen rooliin ahtautumista. Aito Jeesuksen seuraaminen ja aito vuorovaikutus hänen kanssaan on mahdollista vasta sitten, kun ihminen on mahdollisimman oma itsensä.
Pidemmälle vastaukselle on kuitenkin tarve, koska lyhyt vastaus jättää ilmaan muutamia kysymysmerkkejä. Pohdin kolmea näkökulmaa.
1. Ympäristö sanelee uskomisen "oikean tavan"Suomalaisen hengellisyyden valtavirta on menneiden vuosikymmenien aikana näyttäytynyt hiljaisena ja syvällisenä elämisenä. Luterilaisuutta sanotaan usein "pään uskonnoksi", jossa hengellisiä asioita käsitellään opillisesti ja jopa teoreettisesti. Ja suomalainen elämäntapakaan ei ole mitään liian iloluontoista. Meillä on sananlaskukin: "Mies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta."
Mutkat suoriksi vetäen saadaan siis lopputulos, että meidän elinympäristössämme oikeaa hengellisyyttä on edustanut näiden elämäntapojen yhdistelmä: Kunnon kristitty miettii elämää syvästi ja harjoittaa uskoaan hiljaisen vakaasti. Ainakin minulle tällainen hengellisyys sopii kuin nenä päähän.
Muistan vierailuni Argentiinassa, jossa törmäsin tulisieluisempien ihmisten karismaattiseen hengellisyyteen. Ihmisten persoonallisuudessa, maan kulttuurissa ja karismaattisessa hengellisyydessä kaikki oli huomattavasti vieraampaa. Jos usko ei olisi ollut minulle jo selvä asia, olisin saattanut kokea, ettei usko ole minua varten. Nämä erot ymmärtäenkin otin mielessäni pari askelta taaksepäin, koska uskon todeksi elämisen tapa oli minulle vieras.
Kumpikin näistä uskon ilmenemismuodoista on oikeaa Jeesuksen seuraamista. Suomalainen valtavirran kirkkokristillisyys on muotoutunut sellaiseksi, että esimerkiksi sinun sisaresi ei ole siitä kovin kiinnostunut, mutta sinulle se sopii varsin hyvin. Suurimmaksi jarruksi tästä näkökulmasta siis muodostuu se, millaiseksi oikea kristillisyyden todeksi eläminen mielletään.
2. Jokaisella on omat kasvun haasteetToisaalta kaikki ei ole kiinni vain siitä, millaisia hengellisyyden ilmenemismuotoja ympärillä on. Jeesuksen seuraamisen sivuvaikutus on se, että kristitty oppii tuntemaan paremmin Jeesusta sekä itseään. Tämä saa aikaan kasvua. Kasvun haasteet ovat erilaisilla ihmisillä omanlaisiaan.
Hyvin temperamenttisella ihmisellä saattavat tunteet kiehahtaa hetkessä. Silti hänellä ei ole yhtään enempää oikeutta sanoa toisille pahasti tai lyödä lähimmäistään, vaikka se olisi omalle persoonalle luontevaa. Tällaisen ihmisen haaste on hillitä itseään. Hyvin maltillisen ja syvällisesti ajattelevan ihmisen on puolestaan helppo hillitä itsensä, mutta toisaalta hänelle voi olla todella vaikea pitää esillä uskoa tai tarttua ympärillä näkemiinsä epäkohtiin, mikä on ulospäinsuuntautuneelle persoonalle paljon helpompaa. Mutta Jeesus kutsuu seuraajiaan myös tarttumaan toimeen ja pitämään esillä elämän Sanaa. Hiljaisen ihmisen haaste on kannustaa itseään aktiivisuuteen uskossaan.
Samanlaista kasvun haasteiden listaa voi jatkaa loputtomiin. Käytännöllisen ihmisen haaste on pysähtyä pohtimaan uskon sisältöä. Teoreettisen ihmisen haaste on kääriä hihat ja ryhtyä toimeen. Tunteella elävän ihmisen haaste on katsella kristillistä kenttää loogisesti. Ajatteluun keskittyvän ihmisen haaste on aistia ilmapiiriä ja kohdata ihmisiä heidän lähtökohdistaan. Uudistusmielisen ihmisen haaste on nähdä perinteiden kantama sisältö. Perinteisiin tarttuneiden ihmisten haaste on suostua muutoksiin.
Usko muuttaa ihmistä, mikä ei tarkoita sitä, että herätykseen tulleen ihmisen pitäisi muuttua samanlaiseksi kuin muiden samassa seurakunnassa käyvien kristittyjen. Mutta vielä pelottavampi tunne syntyykin siitä, jos ihminen luulee, että Jumala aikoo muuttaa minut sellaiseksi, etten enää itsekään tunnista itseäni. Näin ei koskaan käy, mutta tällainen mielikuva uskoa ulkoapäin katselevalla voi olla hyvin vahva.
3. Jeesuksen seuraaminen edellyttää tahtoa seurataKristityt ovat persoonina hyvin erilaisia ja jokaisella on omat kasvun haasteensa. Kuitenkin yhteistä on se, että Jeesuksen seuraaminen edellyttää jonkinlaista tahtoa olla Jeesuksen seuraaja. Voitaisiin sanoa, että seuraaminen vaatii edes jonkinlaista mielenkiintoa Jeesusta kohtaan. Sen lisäksi, että kuvasit itseäsi ja siskoasi hyvin erilaisiksi persooniksi, kerroit, ettei siskosi ajankäyttöön oikeastaan edes mahdu mitään hengellistä. Tämä on uskoakseni sinulle myös hyvin omakohtainen pohdinta, koska kannat huolta siskosi uskosta ja pelastumisesta.
Minulle tulee tästä asetelmasta vaikutelma, että siskoasi hidastavat kaksi edellä mainittua asiaa. Ensinnäkin on ympäristön luoma malli, johon yhdistyy mielikuva muuttumisesta. Sinä olet ehkä hänelle tutuin ihminen, joka elää uskoa aktiivisesti ja omakohtaisesti. Olette persoonina hyvin erilaisia, joten hänelle voi tulla olo, että ollakseen oikea kristitty, hänen täytyisi olla samankaltainen kuin sinä. Tämä ei ole vähimmässäkään määrin sinun vikasi. Et voi antaa mitään muuta kristityn mallia kuin omanlaisesi. Sinä vain satut olemaan lähempänä suomalaisen kristillisyyden valtavirtaa kuin hän.
Toiseksi jokaisella kristityllä olevat omanlaiset kasvun haasteet saattavat näyttäytyä hänelle varsin yleisenä stereotyyppisenä pelkona: "Usko tarkoittaa luopumista kaikesta kivasta." Niinpä on helpompi keskittyä moniin muihin asioihin elämässä.
Usko on lahja:
"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä." (Ef. 2:8-9) Sen vuoksi on varsin kipeä tosiasia, että ahkerasta evankeliumin esillä pitämisestä huolimatta toiset ottavat sen vastaan, toiset hylkäävät. Monesti evankeliumin julistaminen on enemmänkin uskon esteiden poistamista kuin aktiivista uskon mainostamista. Tästä lainalaisuudesta huolimatta uskon siemenen itäminen on sitä vaikeampaa, mitä enemmän ihminen karttelee asian ajattelemista.
Siskosi ei välttämättä pelkää syvällistä ajattelua eikä hän välttämättä ole niin erilainen persoona, etteikö jopa sinulle luonteva uskon todeksi eläminen voisi häntäkin puhutella. Kyse voi olla myös siitä, että Jeesus ja usko tuntuvat niin pelottavilta ja itseä muuttavilta ajatuksilta, että on helpompi väistää aihepiiri ja suunnata ajankäyttö kaikkeen muuhun. Jos tilanne on tällainen, niin silloin on jäljellä enää yksi asia, jota kukaan ihminen ei voi väistää tai paeta: heidän puolestaan ahkerasti rukoileminen.
En tiedä, kuinka nasevasti osasin kysymystäsi käsitellä. Aihepiiri on itselleni kuitenkin hyvin lähellä sydäntä. Kristittyjen erilaisuus ja yhteys on kantava teema
Jumalansa näköinen seurakunta -luentosarjassani. Jos jaksat sen äärellä aikaa käyttää, voi se antaa lisää ajatuksia.
