Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 20.06.2023 - klo:12:24 »Tervehdys Anniina!
Raamatun henkilöt ovat valtavan kiehtovia. Itse pidän suurimpana syynä kiehtovuudelle sitä, että henkilöitä ei suoranaisesti kuvailla erilaisten luonteenpiirteiden tai heidän persoonallisuuksiensa kautta. Lukijalle ei siis sanota, että joku henkilö on tällainen tai tuollainen. Hänen tekonsa ja sanansa puhuvat puolestaan. Kiehtovuus syntyy siksi siitä, että tiivis kerronta jättää niin paljon varaa erilaisille tulkinnoille, ja lukija itse voi täyttää monia aukkoja omalla mielikuvituksellaan. Varmaa vastausta ei anneta.
Lopulta persoonallisuudella ei ole väliä. Merkitystä on sillä, mitä kaikkea on tapahtunut. Ehkäpä myös voidaan ajatella, että Jumala viisaudessaan on asiat näin johdattanut, jotta jokainen lukija voi henkilöihin samaistua oman persoonallisuutensa ja luonteenpiirteittensä kautta. Jos jostakusta henkilöstä sanottaisiin, että hän oli hyvin selvä sangviinikko, niin flegmaatikko voisi hypätä kertomuksen yli ajatellen: "Ei koske minua."
Tästä kerrontatavasta johtuen jokainen raamatunhenkilö voidaan nähdä useammalla eri tavalla. Minun näkökulmani nousevat siitä, millainen mielikuva tekstiä lukiessa, aikaisempia tekstejä muistellessa ja raamatunselitysteosten antamia tulkintoja pohtiessa tulee. Tuolla kyseisellä luennolla halusin painottaa sellaista sinisilmäisyyttä, jota ei välttämättä tule jokainen lukija ajatelleeksi. Se oli silloin myös minulla päällimmäinen mielikuva kokonaisuudesta. Keskimääräiselle lukijalle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen se näkökulma, jonka nostit esille. Ja sehän voisi hyvin olla myös ainoa oikea. Joosef saattoi olla ärsyttävä lellikki, joka kerjäsi verta nenästään, ja lopulta sai sen. Mutta emme tiedä varmasti.
Ajattelen, että nämä näkökulmat eivät välttämättä sulje toisiaan poiskaan. Vanha kirkkoraamattu kääntää tuon "kantelemisen" nimenomaan kertomisena: "Hän kertoi isälleen, mitä pahaa kuuli heistä puhuttavan." (1. Moos. 37:2 KR33) Tämän kertomisen Joosef on voinut tehdä ärsyttävän lellikin tavoin. Tai sitten sinisilmäisesti omille toimintamalleilleen sokeutuen. Osaan näet omakohtaisesti todella hyvin asennoitua siihen, että sinisilmäisyys voi tarkoittaa sinisilmäisyyttä myös itseään kohtaan. Joosef on voinut isänsä lellikkinä ihan oikeasti kuvitella, että kaikki ajattelevat hänestä pelkkää hyvää, ja kaikki, mitä hän tekee, on oikeaa ja viisasta. Tätä näkökulmaa ainakin Jukka Norvanto omassa selityksessään piti esillä.
Olipa Joosefin oma näkemys omasta toiminnastaan mikä tahansa, ulkopuolelta hän varmasti näytti hyvin ärsyttävältä vintiöltä. Voi olla, että tuon sitäkin puolta jatkossa enemmän esille.
Raamatun henkilöt ovat valtavan kiehtovia. Itse pidän suurimpana syynä kiehtovuudelle sitä, että henkilöitä ei suoranaisesti kuvailla erilaisten luonteenpiirteiden tai heidän persoonallisuuksiensa kautta. Lukijalle ei siis sanota, että joku henkilö on tällainen tai tuollainen. Hänen tekonsa ja sanansa puhuvat puolestaan. Kiehtovuus syntyy siksi siitä, että tiivis kerronta jättää niin paljon varaa erilaisille tulkinnoille, ja lukija itse voi täyttää monia aukkoja omalla mielikuvituksellaan. Varmaa vastausta ei anneta.
Lopulta persoonallisuudella ei ole väliä. Merkitystä on sillä, mitä kaikkea on tapahtunut. Ehkäpä myös voidaan ajatella, että Jumala viisaudessaan on asiat näin johdattanut, jotta jokainen lukija voi henkilöihin samaistua oman persoonallisuutensa ja luonteenpiirteittensä kautta. Jos jostakusta henkilöstä sanottaisiin, että hän oli hyvin selvä sangviinikko, niin flegmaatikko voisi hypätä kertomuksen yli ajatellen: "Ei koske minua."
Tästä kerrontatavasta johtuen jokainen raamatunhenkilö voidaan nähdä useammalla eri tavalla. Minun näkökulmani nousevat siitä, millainen mielikuva tekstiä lukiessa, aikaisempia tekstejä muistellessa ja raamatunselitysteosten antamia tulkintoja pohtiessa tulee. Tuolla kyseisellä luennolla halusin painottaa sellaista sinisilmäisyyttä, jota ei välttämättä tule jokainen lukija ajatelleeksi. Se oli silloin myös minulla päällimmäinen mielikuva kokonaisuudesta. Keskimääräiselle lukijalle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen se näkökulma, jonka nostit esille. Ja sehän voisi hyvin olla myös ainoa oikea. Joosef saattoi olla ärsyttävä lellikki, joka kerjäsi verta nenästään, ja lopulta sai sen. Mutta emme tiedä varmasti.
Ajattelen, että nämä näkökulmat eivät välttämättä sulje toisiaan poiskaan. Vanha kirkkoraamattu kääntää tuon "kantelemisen" nimenomaan kertomisena: "Hän kertoi isälleen, mitä pahaa kuuli heistä puhuttavan." (1. Moos. 37:2 KR33) Tämän kertomisen Joosef on voinut tehdä ärsyttävän lellikin tavoin. Tai sitten sinisilmäisesti omille toimintamalleilleen sokeutuen. Osaan näet omakohtaisesti todella hyvin asennoitua siihen, että sinisilmäisyys voi tarkoittaa sinisilmäisyyttä myös itseään kohtaan. Joosef on voinut isänsä lellikkinä ihan oikeasti kuvitella, että kaikki ajattelevat hänestä pelkkää hyvää, ja kaikki, mitä hän tekee, on oikeaa ja viisasta. Tätä näkökulmaa ainakin Jukka Norvanto omassa selityksessään piti esillä.
Olipa Joosefin oma näkemys omasta toiminnastaan mikä tahansa, ulkopuolelta hän varmasti näytti hyvin ärsyttävältä vintiöltä. Voi olla, että tuon sitäkin puolta jatkossa enemmän esille.
