Tervehdys Anniina,
Sanoit, että osa ajatuksistasi vaikutti jo omasta mielestäsikin kovin provokatiivisilta. Haluan lohduttaa, että minun mielestäni pohdintasi olivat erittäin asiallisia ja osuvia. En kokenut niitä ollenkaan provosoivina, vaikka olen aina ollut varsin helposti provosoituva ihminen mies-nais -tematiikan äärellä.
Esitit pohdintoja, jotka sukeltavat rehellisellä otteella hyvin syvälle. Edellinen pohdiskeluni aiheesta oli kovin luettelomainen, ja siitä jäivät monet nyanssit aika vähälle käsittelylle. Tulen nyt sanomaan paljon samankaltaisia asioita kuin aikaisemmassa viestissänikin, mutta toivon löytäväni yhden pykälän lisää syvyyttä niistä näkökulmista, jotka nostit esiin. Laitan vielä uudelleen näkyville kaikkein yleisimmät aviopuolisoille annetut ohjeet rakastamisen, kunnioittamisen, huolenpidon ja toisen tahtoon suostumisen osalta:
Ohjeita aviomiehille:
- Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti. (Kol. 3:19)
- Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. (1. Piet. 3:7)
- Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. (Ef. 5:25-30)
Ohjeita aviovaimoille:
- Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii. (Kol. 3:18)
- Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää. (1. Piet. 3:1-2)
- Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. (Ef. 5:22-24)
Ohjeita kummallekin:
- Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. (Ef. 5:20)
- Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)
Olen kysymyksesi johdosta pohdiskellut näitä raamatunkohtia ja koko tematiikkaa nyt pidemmän aikaa. Näiden käskyjen ja ohjeiden suuret linjat ovat alkaneet jäsentyä minulla kolmeen teemaan: 1. kilpailuasetelmasta luopuminen 2. arvostuksen osoittaminen 3. suurin palvelee. Käsittelen seuraavaksi näitä jokaista omana kokonaisuutenaan.
Kilpailuasetelmasta luopuminenMiehen ja vaimon keskinäistä suhdetta kuvataan usein vuorovaikutteiseksi kasvamiseksi, jossa askel askeleelta opitaan lisää toisesta. Näin keskinäinen luottamus, rakkaus ja kunnioitus kasvavat. Tämä on erittäin oikein ja totta. Parisuhteen alkumetreillä tällaista ohjetta ei suoranaisesti edes tarvita, jos suhde on hyvin hullaantunut ja tunteita on paljon. Tällöin mies ja nainen luonnostaan pyrkivät tekemään kaiken toista miellyttäen - ja vaikka siinä ei aina onnistuttaisikaan, suuret tunteet silottelevat epätasaisuudet. Vähitellen erilaiset ohjeet ovat avuksi sen vuoksi, että hullaantuminen ei enää kanna eikä peitä itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua.
Teoriassa askel askelelta kasvamisessa on yksi haaste. Vaikka käytännössä on hyvin totta, että
luottamus,
rakkaus ja
kunnioitus kasvavat vähitellen, niin kaikilta osin näitä kolmea asiaa ei saa tarkastella keskenään samanlaisina. Suurin ero on siinä, kuuluuko niitä ansaita vai täytyisikö niitä saada kokea ansiottakin.
Luottamus on asia, joka kehittyy vähitellen. Joissain asioissa luottamus pitää suorastaan ansaita. Ja jos luottamus on särkynyt, se on kärsivällisesti rakennettava uudelleen. Tämä näkökulma ei kuitenkaan kuulu rakkauteen ja kunnioitukseen.
Rakkaus on asia, jota on mahdollista osoittaa, vaikka toinen osapuoli ei olisi sitä ansainnutkaan. Hengellisissä piireissä ansaitsemattoman rakkauden käsite on usein yhdistetty armoon, joten idea on siksi varsin tuttu. Tämä sopii kuitenkin aivan yhtä hyvin ihmissuhteisiin. Toiselle ihmiselle voi osoittaa rakkautta, vaikka tämä ei olisi ansainnut sitä omalla käyttäytymisellään.
Kunnioituksessa toimivat samat lainalaisuudet kuin rakkaudessa. Joskus ihmissuhteita koskien saatetaan sanoa: ”Rakkaus voi olla ansiotonta, mutta kunnioitus pitää ansaita.” Se ei mene niin. Ainoastaan luottamus pitää ansaita. Kunnioitus voi olla yhtä ansiotonta kuin rakkauskin. Jos tapaan joskus Amerikan presidentin, aion kunnioittaa häntä, vaikka hän ei ole tehnyt mitään minua kohtaan ansaitakseen minun kunnioitukseni. Aviopuolisoni on kunnioituksen osalta paljon tärkeämmässä asemassa kuin Amerikan presidentti.
Ansaitsemattoman rakkauden ja ansaitsemattoman kunnioituksen käskyt ovat Raamatun avioliitto-ohjeiden ytimessä. On äärimmäisen tärkeä huomata, että miehelle annetut käskyt eivät anna naiselle mitään oikeuksia. Eivätkä naiselle annetut käskyt anna miehelle mitään oikeuksia. Kummatkin saavat itselleen omat käskynsä ilman mitään ehtoja.
Tästä seuraa kaikkein tärkein pointti: Rakkauden ja kunnioituksen suhteen ei ole mitään oikeutta käydä kauppaa. Ei ole lupa kysyä, onko toinen tehnyt riittävästi, jotta voin itsekin ottaa askeleen. Eikä ole lupa pohtia, onko itse osoittanut jo vähän turhankin paljon uhrauksia, jotta toisen täytyisi seuraavaksi parantaa omaa juoksuaan. Rakkaus ja kunnioitus ovat oikeaa rakkautta ja kunnioittamista vasta sitten, kun toisen osapuolen ei tarvitse tehdä mitään sen eteen.
Kumpikin puoliso voi omalla toiminnallaan ilman muuta helpottaa toisen tehtävää olemalla mahdollisimman helposti rakastettava ja toimimalla mahdollisimman kunnioitettavasti. Mutta oleellisinta Raamatun käskyissä on se, että niissä ei anneta porsaanreikiä sanomalla: ”Rakasta ja kunnioita sitten, jos…” Käskyt ovat ehdottomia. Kun rakkauteen tai kunnioitukseen laitetaan ehto, ne muuttuvat kaupankäynniksi. Ensimmäinen suuri linja puolisoille annetuissa käskyissä on se, että ne riisuvat aseista kilpailuasetelman suhteen.
Arvostuksen osoittaminenUsein vihkipuheissani nostan esille jo edellä lainaamani Efesolaiskirjeen kohdan:
Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)Tykkään käsitellä tätä lausetta varsin stereotyyppisesti. Stereotypioissa on se etu, että ne tavoittavat osittaisen totuuden lähes kaikkien kohdalla. Samaan aikaan niissä on se haitta, että ne eivät koskaan osu täydellisesti kohdalleen yhdenkään ihmisen kohdalla. Silti rohkeasti väitän, että tässä Raamatun Sana osuu asian ytimeen. Jos aviopuolisoille sanotaan, että he saisivat valita vain toisen vaihtoehdon: a) tulla kunnioitetuksi b) tulla rakastetuksi, niin
keskimäärin useampi mies haluaisi saada kunnioitusta ja useampi nainen haluaisi olla rakastettu.
Kunnioitusta ja rakkautta ei voi tislata ja erotella toisistaan. Ne liittyvät aina jollain tavalla toisiinsa. Mutta sanoina ne kuvaavat sitä tulokulmaa ja sisäänrakennettua tarvetta, joka sukupuolilla keskimäärin on. Mies kokee tulevansa arvostetuksi, kun häntä kunnioitetaan ja nainen kokee olevansa arvokkain silloin, kun häntä rakastetaan. Kaiken ytimessä on siis itsensä arvokkaaksi kokeminen. Jos arvostuksen saa osakseen sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole toiminut kunnioitettavasti tai rakastettavasti, on sen arvostuksen teho vielä suurempi.
Mies ja nainen ovat erilaisia, joten arvostuksen kokeminenkin tapahtuu hieman eri reittejä. Liioitellen ja mutkat suoriksi vetäen mies kokee tärkeäksi sen, mitä hän saa aikaan ja nainen sen, mitä hän on. Verisimmin keskimääräistä miestä voi loukata vähättelemällä hänen tekojaan, saavutuksiaan ja arvovaltaansa. Vastaavasti ulkonäköön liittyvät kommentit eivät ole miehelle niin pahoja. Monet naiset sen sijaan voivat aivan hyvin kertoilla omista kommelluksistaan ja joidenkin askareiden epäonnistumisesta, mutta ulkonäköön tai olemukseen liittyvät kommentit viiltävät paljon syvemmän haavan kuin miehille. Kunnioituksen ja rakastamisen kehotukset siis tiivistävät mielestäni miesten ja naisten kaipuun kokea itsensä arvokkaiksi.
Joissain perinteisissä parisuhdekirjoissa käytetään tehokeinona ajatusta, että mies ja nainen ovat niin erilaisia kuin olisivat tulleet aivan eri planeetoilta. Erilaisuutta on ainakin sen verran, että vain omia tuntemuksia tarkkailemalla ei useinkaan tee oikeita johtopäätöksiä vastakkaisen sukupuolen tuntemuksista. Miehen on helppo keksiä vaimolle sellaisia arvostuksen osoittamisen muotoja, jotka ovat itselle tärkeitä. Ja samoin vaimo osaa helposti arvostaa miestä itselleen sopivilla tavoilla. Nämä eivät osu aina lähellekään kohdettaan.
Miesporukoissa kuulee usein sanamuotoa kalenteriasioista sovittaessa: ”Pitää kysyä ’hallitukselta’ lupa”. Kyseessä on ennen kaikkea sananparsi, jossa miehet miehekkäästi toteavat, että eivät voi ihan suoralta kädeltä antaa vastausta. Mutta taustalla on usein ajatus siitä, että ei haluta jyrätä vaimoa, vaan halutaan yhdessä sopia asioista. Positiivisesti sanottuna mies pyrkii osoittamaan kunnioitusta vaimoaan kohtaan tavalla, joka voisi itsestä tuntua hyvältä. Sanamuodollaan hän kuitenkin tulee antaneeksi kuvan, joka on varsin rakkaudeton vaimoa kohtaan. Ikään kuin vaimo olisi joku tyranni ja pirttihirmu, jonka kanssa eläminen on kurjaa ja jolta pitää kysyä lupa kaikkeen kivaan.
Vastaavasti naisporukoissa ei ole täysin harvinaista naureskella miesten kommelluksille ja mokailuille: ”Arvatkaa, mitä meidän Juha eilen teki…”, tai leikkisästi juoksuttaa läsnä olevaa puolisoa, että ”käypäs nyt nopsasti hakemassa meille kahvia”. Mahdollisesti ajatuksessa ei ole mitään piikikästä, vaan päinvastoin pyritään luomaan kuva mukavan leppoisasta ja rakastettavasta miehestä. Mutta sanamuodot sen sijaan antavat miehelle hyvin epäkunnioitetun olon. Ikään kuin hän olisi teoissaan tunari ja helposti pomotettava tohvelisankari.
Olit siis äärimmäisen tarkkanäköinen, kun sanoit, että on helppo rakastaa, muttet oikeastaan tiedä, millä tavoin kunnioitusta osoitetaan. Jos rakkaus on sinulle tärkeintä, osaat myös osoittaa rakkautta. Jos kunnioitus on sinulle tärkeintä, osaat kunnioittaa. Siksi kaiken a ja o on kunkin pariskunnan keskinäinen keskustelu.
Mieheltä ei kuitenkaan kannata kysyä: ”Millä tavalla minä osoittaisin sinulle parhaiten kunnioitusta? Älä vain sano, että minun pitäisi antaa sinun päättää asioista?” Naiselta ei myöskään kannata kysyä: ”Millä tavalla minä parhaiten rakastaisin sinua? Minulle käy kaikki, kunhan ei tarvitse ryhtyä jotenkin uhrautumaan sinun puolestasi?” Kummassakin tapauksessa saattaa käydä niin, että sen jälkeen kumpikaan ei uskalla sanoa syvimpiä tuntemuksiaan. Jos haluaa aidosti kunnioittaa tai aidosti rakastaa, täytyy pystyä osoittamaan toisen ihmisen arvo juuri sillä kielellä, jota hän ymmärtää. Keskinäinen keskustelu kannattanee aloittaa miettimällä niitä arjen tilanteita ja sanoja, jotka ovat saaneet toisen kokemaan itsensä joko arvokkaaksi tai väheksytyksi.
Suurin palveleeTämän otsikon alla minulla ei ole enää paljon uutta sanottavaa. Kirjoitit itse siitä todella hyvin. Teit ennen kaikkea sen hyvän huomion, että Raamattu ei määrittele johtamista tyranniaksi. Johtaminen on tehtävä – ei asema. Eikä Raamattu määrittele alistumista tahdottomaksi ja aivottomaksi teoksi vaan kunnioitukseksi.
Raamatun tekstien äärellä tulee niin helposti sijoitettua omia mielikuvia eri lauseisiin. Aviopuolisoiden keskinäistä suhteista kirjoitettaessa yksikään mies ei saa lupaa olla huono perheen pää tai mielivaltainen johtaja. Koko ajan vertailukohdaksi laitetaan itsensä uhraava Jeesus, joka opetti, että suurin on se, joka palvelee. Silti yhä uudelleen mies-nais-keskusteluun nostetaan se näkökulma, että naisenko pitää olla vain hiljaa ja alistua kaikkeen. Mielestäni myös miehillä pitäisi olla oikeus valittaa, kun aviomiehen esikuvaksi määritellään täydellinen Jeesus ja aviovaimon esikuvaksi ”vain” seurakunta. Ihmisistä koostuva joukko on jotenkin paljon helpommin saavutettavissa oleva tavoite kuin itse Jeesus.
Lisäksi totta on se, että kukaan ei voi ottaa valtaa ja asemaa, ellei sitä hänelle anneta. Toki joku mafia voi todellakin ottaa jonkun alueen hallintaansa ja saada ihmiset tekemään, niin kuin se käskee. Mutta pelolla ja väkivallalla hallitseminen ei ole todellista valtaa. Todellista valtaa ja arvostusta on sellainen, joka saadaan. Harva mies voisi kokea itsensä kunnioitetuksi, jos hän on ensin alistanut vaimon valtaansa. Hän on saanut vallan, mutta ei sitä, mitä eniten kaipasi: kunnioituksen. Sama toimii myös toisinpäin. Jos nainen vaatii itselleen huolenpitoa ja rakkautta, niin hän on lopulta saanut itselleen vain palvelijan. Hän kyllä saa tiettyjä rakkaudenosoitukseksi miellettyjä tekoja, muttei sitä, mitä eniten kaipasi.
Aviopuolisoita siis ohjeistetaan hyvin vahvoilla sanamuodoilla. Miehelle annetaan käsky uhrautumiseen ja rakkauteen. Vaimolle annetaan käsky alistumiseen ja kunnioitukseen. Ei mikään ihme, jos kumpikin kokee, että vaatimukset ovat äärimmäisen kovat. Ensimmäiseksi alkaa vertailu, mutta ensimmäiseksi olikin määrä ymmärtää, että kilpailuasetelmasta on luovuttava.
Seuraavaksi syntyy pelko, että saa itselleen raskaan tehtävälistan. Mutta toiseksi olikin määrä ymmärtää, että käskyjen idea on auttaa toista ihmistä saamaan arvostusta itselleen. Jos mies on valmis osoittamaan omasta halustaan uhrautuvaa rakkautta vaimoaan kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan naiselle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta. Jos vaimo omasta halustaan osoittaa alistuvaa kunnioitusta miestä kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan miehelle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta.
