Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 02.04.2024 - klo:18:24 »Tervehdys Kyykytetty köyhä!
Kysymyksesi menee alueelle, jossa minun tietoni ovat hyvin rajalliset. Ymmärrän juuri ja juuri säästämisen ja tuhlaamisen eron, mutta talousjärjestelmistä puhuttaessa joudun nostamaan käteni pystyyn. Nolona tunnustan, että Wikipediasta täytyi oikein katsella, mitä talousjärjestelmiä sitä onkaan olemassa kommunismin, sosialismin ja kapitalismin lisäksi. Ja olihan niitä valtava määrä. Joskin vähän tarkempi tutkiminen osoitti, että yksinkertaistetusti sanottuna suurin osa talousjärjestelmistä taitaa olla erilaisia muunnelmia janalla, jonka toisessa päässä on täydellinen yksityisomistus ja toisessa päässä täydellinen yhteisomistus.
Minulla ei ole mitään kykyä arvioida sitä, mikä talousjärjestelmä olisi paras. Uskallan kuitenkin sanoa sen, että mikään talousjärjestelmä ei ole immuuni ihmisen pahuudelle. Maailma ei tule paremmaksi muuttamalla talousjärjestelmää, jos ihmiset sen järjestelmän sisällä eivät muutu. Olipa järjestelmä kuinka hyvä tahansa, ihminen kykenee turmelemaan sen. Taloudesta puhuttaessa turmelemisen keino on aina ahneus.
Kommunismi ja sosialismi edustavat yhteisomistukseen perustuvaa talousjärjestelmää. Se rakentuu utopisen ihanteen ympärille siten, että yhteisomistuksessa pyritään laittamaan ihmiset omaisuuden suhteen samalle viivalle. Periaatteessa kukaan ei omista mitään, vaan kaikki tekevät työtä yhteiseksi hyväksi, ja yhteisestä kassasta pidetään kaikista huolta tasapuolisesti. Jerusalemin alkukristityillä oli jotakuinkin tällainen ideologia:
Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. (Ap. t. 2:44-45)
Tällainen järjestelmä toimisi hienosti, jos ihmiset olisivat synnittömiä, eikä heissä olisi itsekkyyden häivääkään. Ensimmäiset kristityt elivät valtavan innostuksen aikaa. Jeesuksen takaisin tulemista odotettiin ilmeisen lyhyellä aikavälillä, ja sen vuoksi tulevaisuuden rakentamista ja omaisuuteen sijoittamista ei ainakaan ihan alkumetreillä harrastettu. Siitä huolimatta itsekkyys onnistui jo tuolloin nostamaan päätään.
Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan, mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun. (Ap. t. 5:1-2)
Yhteisomistus nousi keskinäisestä innostuksesta ja yhteydestä. Se ei ollut sääntö eikä vähimmässäkään määrin pakko. Ananias ja Safira eivät ilmeisesti kokeneet ihan samanlaista innostusta omaisuudesta luopumiseksi, mutta he halusivat kuitenkin näyttää yhtä vilpittömiltä ja epäitsekkäiltä. Niinpä he halusivat sekä ylimääräistä rahaa että jalon kristityn maineen.
Alkukristittyjen järjestelmä ei myöskään pidemmän päälle osoittanut kestävyyttään siinä, että nälkävuosien tullessa Jerusalemin kristityt joutuivat pulaan. Paavali keräsi lähetysmatkoillaan avustusta heidän ahdinkoonsa.
Agabos, ilmoitti Hengen vaikutuksesta, että koko maailmaan oli tuleva suuri nälänhätä. Näin tapahtuikin Claudiuksen aikana. Opetuslapset päättivät antaa avustusta Juudeassa asuville veljille, kukin varojensa mukaan. Niin he tekivätkin ja lähettivät Barnabaksen ja Saulin viemään rahat seurakunnan vanhimmille. (Ap. t. 11:28-30)
Yhteisomistus ei ole automaattisesti hyvä tai huono elämänmuoto. Silti se on ihmisen itsekkyyden edessä yhtä voimaton kuin kapitalismikin. Se vain näyttäytyy erilaisena. Jos työtä tekemällä ei voi rikastua, niin yritetään sitten päästä edes mahdollisimman helpolla. Miksi olla ahkera, jos saman palkan saa laiskuudellakin? Miksi pitää huolta yhteisestä omaisuudesta, kun ei särkynyt tavara ole oma?
Yksityisomisteinen talousjärjestelmä on tässä mielessä täysin päinvastainen. Jos kaiken hankkimansa saa pitää itse, on omaisuuden kartuttaminen hyvä motiivi olla ahkera ja tehdä kovasti töitä. Länsimaisen kapitalismin eduksi laskettakoon se, että verotusjärjestelmällä pyritään valjastamaan ihmisen itsekkyys yhteiseksi hyväksi. Mitä enemmän joku hankkii omaisuutta itselleen, sitä enemmän hän kartuttaa myös yhteistä hyvää.
Yksityisomisteisen talousjärjestelmän heikkous on siinä, että jokainen järjestelmä on kierrettävissä. Joka haluaa rikastua, keksii kyllä keinot, kuinka hankitusta omaisuudesta saadaan mahdollisimman suuri osa itselle ja mahdollisimman pieni osa yhteiseen hyvään.
Mutkat suoriksi vetäen voidaan siis sanoa, että talousjärjestelmien yksi ääripää on yhteisomisteinen järjestelmä, jossa ihminen ei voi ahnehtia itselleen rahaa, joten hänestä tulee laiska. Toinen ääripää on yksityisomistus, jossa ihminen voi tehdä töitä valtavasti rahanhimon kannustamana, mutta jossa hän myös keksii keinot olla ahne varastamalla itselleen myös siitä osuudesta, joka kuuluisi yhteiseen kassaan.
Mikä tahansa talousjärjestelmä yhteiskunnassa onkaan, siitä löytyy vastaavalla tavalla jokin mahdollisuus ajatella itseä kaikkein eniten. Siksi mikään talousjärjestelmä ei ole onni ja autuus. Täydellisyyteen päästäisiin vasta sitten, jos ihmisillä minkä tahansa talousjärjestelmän sisällä olisi tämä elämänasenne:
Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä. (1. Tim. 6:7-10)
Vastaukseni oli kovin yksinkertainen ja pelkistetty. Pahoittelen, etten oikein enempää osaa siihen pureutua. Rahaan ja talouteen liittyviin kysymyksiin olen vastaillut vähän eri tulokulmista seuraavissa viestiketjuissa. Ehkä niistäkin saisit jotain työkaluja pohdintoihisi.
Raha ja rikkaus
Sijoittaminen ja säästäminen
Kysymyksesi menee alueelle, jossa minun tietoni ovat hyvin rajalliset. Ymmärrän juuri ja juuri säästämisen ja tuhlaamisen eron, mutta talousjärjestelmistä puhuttaessa joudun nostamaan käteni pystyyn. Nolona tunnustan, että Wikipediasta täytyi oikein katsella, mitä talousjärjestelmiä sitä onkaan olemassa kommunismin, sosialismin ja kapitalismin lisäksi. Ja olihan niitä valtava määrä. Joskin vähän tarkempi tutkiminen osoitti, että yksinkertaistetusti sanottuna suurin osa talousjärjestelmistä taitaa olla erilaisia muunnelmia janalla, jonka toisessa päässä on täydellinen yksityisomistus ja toisessa päässä täydellinen yhteisomistus.
Minulla ei ole mitään kykyä arvioida sitä, mikä talousjärjestelmä olisi paras. Uskallan kuitenkin sanoa sen, että mikään talousjärjestelmä ei ole immuuni ihmisen pahuudelle. Maailma ei tule paremmaksi muuttamalla talousjärjestelmää, jos ihmiset sen järjestelmän sisällä eivät muutu. Olipa järjestelmä kuinka hyvä tahansa, ihminen kykenee turmelemaan sen. Taloudesta puhuttaessa turmelemisen keino on aina ahneus.
Kommunismi ja sosialismi edustavat yhteisomistukseen perustuvaa talousjärjestelmää. Se rakentuu utopisen ihanteen ympärille siten, että yhteisomistuksessa pyritään laittamaan ihmiset omaisuuden suhteen samalle viivalle. Periaatteessa kukaan ei omista mitään, vaan kaikki tekevät työtä yhteiseksi hyväksi, ja yhteisestä kassasta pidetään kaikista huolta tasapuolisesti. Jerusalemin alkukristityillä oli jotakuinkin tällainen ideologia:
Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. (Ap. t. 2:44-45)
Tällainen järjestelmä toimisi hienosti, jos ihmiset olisivat synnittömiä, eikä heissä olisi itsekkyyden häivääkään. Ensimmäiset kristityt elivät valtavan innostuksen aikaa. Jeesuksen takaisin tulemista odotettiin ilmeisen lyhyellä aikavälillä, ja sen vuoksi tulevaisuuden rakentamista ja omaisuuteen sijoittamista ei ainakaan ihan alkumetreillä harrastettu. Siitä huolimatta itsekkyys onnistui jo tuolloin nostamaan päätään.
Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan, mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun. (Ap. t. 5:1-2)
Yhteisomistus nousi keskinäisestä innostuksesta ja yhteydestä. Se ei ollut sääntö eikä vähimmässäkään määrin pakko. Ananias ja Safira eivät ilmeisesti kokeneet ihan samanlaista innostusta omaisuudesta luopumiseksi, mutta he halusivat kuitenkin näyttää yhtä vilpittömiltä ja epäitsekkäiltä. Niinpä he halusivat sekä ylimääräistä rahaa että jalon kristityn maineen.
Alkukristittyjen järjestelmä ei myöskään pidemmän päälle osoittanut kestävyyttään siinä, että nälkävuosien tullessa Jerusalemin kristityt joutuivat pulaan. Paavali keräsi lähetysmatkoillaan avustusta heidän ahdinkoonsa.
Agabos, ilmoitti Hengen vaikutuksesta, että koko maailmaan oli tuleva suuri nälänhätä. Näin tapahtuikin Claudiuksen aikana. Opetuslapset päättivät antaa avustusta Juudeassa asuville veljille, kukin varojensa mukaan. Niin he tekivätkin ja lähettivät Barnabaksen ja Saulin viemään rahat seurakunnan vanhimmille. (Ap. t. 11:28-30)
Yhteisomistus ei ole automaattisesti hyvä tai huono elämänmuoto. Silti se on ihmisen itsekkyyden edessä yhtä voimaton kuin kapitalismikin. Se vain näyttäytyy erilaisena. Jos työtä tekemällä ei voi rikastua, niin yritetään sitten päästä edes mahdollisimman helpolla. Miksi olla ahkera, jos saman palkan saa laiskuudellakin? Miksi pitää huolta yhteisestä omaisuudesta, kun ei särkynyt tavara ole oma?
Yksityisomisteinen talousjärjestelmä on tässä mielessä täysin päinvastainen. Jos kaiken hankkimansa saa pitää itse, on omaisuuden kartuttaminen hyvä motiivi olla ahkera ja tehdä kovasti töitä. Länsimaisen kapitalismin eduksi laskettakoon se, että verotusjärjestelmällä pyritään valjastamaan ihmisen itsekkyys yhteiseksi hyväksi. Mitä enemmän joku hankkii omaisuutta itselleen, sitä enemmän hän kartuttaa myös yhteistä hyvää.
Yksityisomisteisen talousjärjestelmän heikkous on siinä, että jokainen järjestelmä on kierrettävissä. Joka haluaa rikastua, keksii kyllä keinot, kuinka hankitusta omaisuudesta saadaan mahdollisimman suuri osa itselle ja mahdollisimman pieni osa yhteiseen hyvään.
Mutkat suoriksi vetäen voidaan siis sanoa, että talousjärjestelmien yksi ääripää on yhteisomisteinen järjestelmä, jossa ihminen ei voi ahnehtia itselleen rahaa, joten hänestä tulee laiska. Toinen ääripää on yksityisomistus, jossa ihminen voi tehdä töitä valtavasti rahanhimon kannustamana, mutta jossa hän myös keksii keinot olla ahne varastamalla itselleen myös siitä osuudesta, joka kuuluisi yhteiseen kassaan.
Mikä tahansa talousjärjestelmä yhteiskunnassa onkaan, siitä löytyy vastaavalla tavalla jokin mahdollisuus ajatella itseä kaikkein eniten. Siksi mikään talousjärjestelmä ei ole onni ja autuus. Täydellisyyteen päästäisiin vasta sitten, jos ihmisillä minkä tahansa talousjärjestelmän sisällä olisi tämä elämänasenne:
Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä. (1. Tim. 6:7-10)
Vastaukseni oli kovin yksinkertainen ja pelkistetty. Pahoittelen, etten oikein enempää osaa siihen pureutua. Rahaan ja talouteen liittyviin kysymyksiin olen vastaillut vähän eri tulokulmista seuraavissa viestiketjuissa. Ehkä niistäkin saisit jotain työkaluja pohdintoihisi.
Raha ja rikkaus
Sijoittaminen ja säästäminen
