Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 13.05.2024 - klo:12:31 »Tervehdys Anniina!
Viittasit kysymyksesi alussa viestiketjuun Hengellinen vihkiminen vai siviilivihkiminen, jossa totesin: "Mikä tahansa yhteiskunnan tunnustama virallinen vihkimisen muoto on avioliiton solmimisen näkökulmasta Jumalan antaman ohjeen mukaisesti toimimista." Valitsin sanamuotoni huolellisesti. Kun puhutaan avioliiton solmimisen tavasta, niin silloin yhteiskunta määrittelee sen, mikä on virallinen avioliitto ja mikä ei. Aivan eri kysymys on sitten se, salliiko yhteiskunta virallisiksi liitoiksi myös sellaista, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista.
Meillä näyttäisi olevan hyvin samankaltainen ymmärrys, mutta kirjoitin tämän vielä selvyyden vuoksi auki. Lisäksi ajattelin sanoa muutaman ajatuksen moniavioisuudesta yleisesti, koska sitä ei - yllättävää kyllä - vielä tämän palstan historiassa nostettu kysymyksenä esiin.
On toisaalta yllättävää, että moniavioisuus ei ole ollut viime aikoina juurikaan keskusteluissa, kun avioliiton rakenteesta käydään muutenkin keskustelua. Raamatun teksteillä näet olisi paljon helpompi perustella hyväksytyksi moniavioisuus kuin vaikkapa samaa sukupuolta olevien avioliitot. Raamatusta ei näet löydy kohtaa, jossa yksiselitteisesti kiellettäisiin useamman kuin yhden puolison ottamista. Esimerkiksi kuninkailla oli yleisesti useita vaimoja, jolloin Jumala antoi maltillisuuteen kannustavan ohjeen: "Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta." (5. Moos. 17:17)
Tavalliselle kansallekin annetuissa ohjeissa varoitetaan siitä, että jos mies ottaa toisen vaimon, heitä täytyy kohdella täysin tasapuolisesti: "Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia." (2. Moos. 21:10) Elämän realiteetit ovat toisaalta juutalaisessa laissa näkyvissä, koska vähän myöhemmin jatketaan ohjeilla, jotka olettavat, ettei mies kuitenkaan osannut olla tasapuolinen: "Jos miehen kaksi vaimoa, joista toinen on hänelle rakkaampi kuin toinen, synnyttävät kumpikin pojan ja jos esikoispoika on sen vaimon synnyttämä, jota mies rakastaa vähemmän, hän ei perinnönjaosta määrätessään saa suosia lempivaimonsa poikaa ensin syntyneen kustannuksella." (5. Moos. 21:15-16)
Jos luetaan vain näitä ohjeita, on todettava, että Jumala antoi ohjeensa ja lakinsa sellaisen kulttuurin keskelle, jossa moniavioisuus oli hyväksyttyä. Näyttäisi siltä, että Jumala näki hyväksi antaa ohjeet sellaiseen oikeudenmukaisuuteen, joka olisi mahdollisimman hyvä yhteiskunnan lainsäädännön perusta. Jostain syystä hän ei suorin sanoin kieltänyt moniavioisuutta. Siitä huolimatta ei voida tehdä johtopäätöstä, että moniavioisuus olisi Jumalan mielestä hyvä tai ihanteellinen asia.
Moniavioisuus noudattaa sitä eettisten ohjeiden kaavaa, jota monet Raamatun ohjeistukset tekevät yleisestikin: "Kun kerrotaan, millainen on suora keppi, ei tarvitse kertoa kaikkia niitä miljoonia vaihtoehtoja, joilla tavoin keppi voi olla kiero." Monet Jumalan antamat ohjeet eettisissä kysymyksissä kertovat, mikä on oikein, eikä samassa yhteydessä luetella kaikkea sitä, mikä on väärin. Luomiskertomus huipentuu siihen, kun Jumala luo yhden miehen ja yhden naisen, ja antaa heidät kumppaneiksi toisilleen. Näin asian oli määrä alusta asti olla.
Jeesuksen sanat avioerosta keskusteltaessa ovat hyvin osuvat myös moniavioisuutta pohtiessa: He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:4-9)
Mooseksen laki on siinä lajissa hämmentävä, että siellä kulkevat limittäin Jumalan tahto ja juutalainen laki. Yleensä niiden välillä ei ole ristiriitaa, mutta joskus yhteiskunnassa sovellettavaksi annettu ohje on löysempi kuin yksilölle annettu ihanne. Täydelliseen Jumalan tahtoon pääseminen ei ole aina mahdollista, joten silloin lainsäädännössä on valittava pienempi paha. Sama Jumala, joka sanoo: "Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!" (Mal. 2:16), antaa myös ohjeet siitä, kuinka avioero juutalaisuudessa toteutetaan. Sama Jumala, joka sanoi: "älä tapa", antoi myös ohjeet kuolemantuomion toteuttamisesta. Minun ymmärrykseni on, että myös moniavioisuuden suhteen Jumala on toiminut samalla kaavalla. Se ei lähtökohtaisesti ole hänen tahtonsa, mutta koska sellaista tuli olemaan, Jumala antoi ohjeet mahdollisimman oikeudenmukaiseen moniavioisuuteen.
Kristillisessä kirkossa on aina opetettu ja toteutettu edellä mainittua Jeesuksen opetusta, jonka myös Paavali omin sanoin kiteyttää: "Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa." (1. Kor. 7:2) Kristinuskon kaltaisessa mormonikirkossa on tosin ollut vuosien 1852-1890 välillä jakso, jossa moniavioisuus on ollut hyväksyttyä. Silti kristinuskon vaikutusalueella näkemys on aina ollut hyvin yksimielinen, eikä kristillisen opetuksen ja kristinuskon vaikutusalueen valtoiden käytäntöjen välillä ole ollut ristiriitaa.
Jatkossa keskustelu saattaa olla kiivaampaa, koska polyamorian käsite on yhä useammin nostettu mediassa esiin, eikä moniavioisuutta silloin esitetä perinteisenä yksi mies ja monta vaimoa -konseptina, vaan useamman ihmisen välisenä rakkaussuhteena. Jos patriarkaaliseksi mielletty moniavioisuus korvataan "omanlaisen rakastamisen oikeudella", saattaa tulevaisuus tuoda nopeastikin näitä keskusteluja pinnalle. Sitä ennen moniavioisuus tullaan kuitenkin tyrmäämään naisten alistamisena ja alkukantaisten kulttuurien jäänteenä. Mitä tulevaisuus tuokaan, kirkon on kuitenkin pysyttävä Raamatun ihanteen mukaisessa avioliittokäsityksessä.
Kysymässäsi tapauksessa, jossa Suomeen saapuu moniavioisuuden hyväksyvästä maasta ihmisiä, ollaan herkässä tilanteessa. Lähi-Idässä on useita valtioita, joissa moniavioisuus on maan lakien mukaan mahdollista. Niin kuin itsekin pohdit, olisi toisen (tai toisten) vaimojen halveksimista todeta, että he eivät edes ole oikeita vaimoja. Vaikka tilannetta pidettäisiin asetelmana kuinka ongelmallisena tahansa, vielä ongelmallisempaa olisi mitätöidä heidän virallinen asemansa. Ja yhtä aikaa asemaa ei voida - eikä mielestäni pidä - laillistaa Suomen lain mukaan. On pakko vain löytää jokin keino hoitaa lailliset asiat jonkinlaisena erityistapauksena mahdollisimman tasapuolisesti.
Kristityksi kääntyneiden moniavoisten ihmisten suhteen täytyy mielestäni toimia samoin. Kirkon ei pidä muuttaa avioliittokäsitystään, mutta nämä ihmiset kohdataan kristittyinä sisarina ja veljinä. He ovat kääntyneet kristityiksi siitä taustasta käsin, joka heillä on. Tällä hetkellä näkemykseni olisi soveltaa Paavalin sanaa: "Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan." (1. Kor. 7:20)
Viittasit kysymyksesi alussa viestiketjuun Hengellinen vihkiminen vai siviilivihkiminen, jossa totesin: "Mikä tahansa yhteiskunnan tunnustama virallinen vihkimisen muoto on avioliiton solmimisen näkökulmasta Jumalan antaman ohjeen mukaisesti toimimista." Valitsin sanamuotoni huolellisesti. Kun puhutaan avioliiton solmimisen tavasta, niin silloin yhteiskunta määrittelee sen, mikä on virallinen avioliitto ja mikä ei. Aivan eri kysymys on sitten se, salliiko yhteiskunta virallisiksi liitoiksi myös sellaista, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista.
Meillä näyttäisi olevan hyvin samankaltainen ymmärrys, mutta kirjoitin tämän vielä selvyyden vuoksi auki. Lisäksi ajattelin sanoa muutaman ajatuksen moniavioisuudesta yleisesti, koska sitä ei - yllättävää kyllä - vielä tämän palstan historiassa nostettu kysymyksenä esiin.
On toisaalta yllättävää, että moniavioisuus ei ole ollut viime aikoina juurikaan keskusteluissa, kun avioliiton rakenteesta käydään muutenkin keskustelua. Raamatun teksteillä näet olisi paljon helpompi perustella hyväksytyksi moniavioisuus kuin vaikkapa samaa sukupuolta olevien avioliitot. Raamatusta ei näet löydy kohtaa, jossa yksiselitteisesti kiellettäisiin useamman kuin yhden puolison ottamista. Esimerkiksi kuninkailla oli yleisesti useita vaimoja, jolloin Jumala antoi maltillisuuteen kannustavan ohjeen: "Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta." (5. Moos. 17:17)
Tavalliselle kansallekin annetuissa ohjeissa varoitetaan siitä, että jos mies ottaa toisen vaimon, heitä täytyy kohdella täysin tasapuolisesti: "Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia." (2. Moos. 21:10) Elämän realiteetit ovat toisaalta juutalaisessa laissa näkyvissä, koska vähän myöhemmin jatketaan ohjeilla, jotka olettavat, ettei mies kuitenkaan osannut olla tasapuolinen: "Jos miehen kaksi vaimoa, joista toinen on hänelle rakkaampi kuin toinen, synnyttävät kumpikin pojan ja jos esikoispoika on sen vaimon synnyttämä, jota mies rakastaa vähemmän, hän ei perinnönjaosta määrätessään saa suosia lempivaimonsa poikaa ensin syntyneen kustannuksella." (5. Moos. 21:15-16)
Jos luetaan vain näitä ohjeita, on todettava, että Jumala antoi ohjeensa ja lakinsa sellaisen kulttuurin keskelle, jossa moniavioisuus oli hyväksyttyä. Näyttäisi siltä, että Jumala näki hyväksi antaa ohjeet sellaiseen oikeudenmukaisuuteen, joka olisi mahdollisimman hyvä yhteiskunnan lainsäädännön perusta. Jostain syystä hän ei suorin sanoin kieltänyt moniavioisuutta. Siitä huolimatta ei voida tehdä johtopäätöstä, että moniavioisuus olisi Jumalan mielestä hyvä tai ihanteellinen asia.
Moniavioisuus noudattaa sitä eettisten ohjeiden kaavaa, jota monet Raamatun ohjeistukset tekevät yleisestikin: "Kun kerrotaan, millainen on suora keppi, ei tarvitse kertoa kaikkia niitä miljoonia vaihtoehtoja, joilla tavoin keppi voi olla kiero." Monet Jumalan antamat ohjeet eettisissä kysymyksissä kertovat, mikä on oikein, eikä samassa yhteydessä luetella kaikkea sitä, mikä on väärin. Luomiskertomus huipentuu siihen, kun Jumala luo yhden miehen ja yhden naisen, ja antaa heidät kumppaneiksi toisilleen. Näin asian oli määrä alusta asti olla.
Jeesuksen sanat avioerosta keskusteltaessa ovat hyvin osuvat myös moniavioisuutta pohtiessa: He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:4-9)
Mooseksen laki on siinä lajissa hämmentävä, että siellä kulkevat limittäin Jumalan tahto ja juutalainen laki. Yleensä niiden välillä ei ole ristiriitaa, mutta joskus yhteiskunnassa sovellettavaksi annettu ohje on löysempi kuin yksilölle annettu ihanne. Täydelliseen Jumalan tahtoon pääseminen ei ole aina mahdollista, joten silloin lainsäädännössä on valittava pienempi paha. Sama Jumala, joka sanoo: "Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!" (Mal. 2:16), antaa myös ohjeet siitä, kuinka avioero juutalaisuudessa toteutetaan. Sama Jumala, joka sanoi: "älä tapa", antoi myös ohjeet kuolemantuomion toteuttamisesta. Minun ymmärrykseni on, että myös moniavioisuuden suhteen Jumala on toiminut samalla kaavalla. Se ei lähtökohtaisesti ole hänen tahtonsa, mutta koska sellaista tuli olemaan, Jumala antoi ohjeet mahdollisimman oikeudenmukaiseen moniavioisuuteen.
Kristillisessä kirkossa on aina opetettu ja toteutettu edellä mainittua Jeesuksen opetusta, jonka myös Paavali omin sanoin kiteyttää: "Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa." (1. Kor. 7:2) Kristinuskon kaltaisessa mormonikirkossa on tosin ollut vuosien 1852-1890 välillä jakso, jossa moniavioisuus on ollut hyväksyttyä. Silti kristinuskon vaikutusalueella näkemys on aina ollut hyvin yksimielinen, eikä kristillisen opetuksen ja kristinuskon vaikutusalueen valtoiden käytäntöjen välillä ole ollut ristiriitaa.
Jatkossa keskustelu saattaa olla kiivaampaa, koska polyamorian käsite on yhä useammin nostettu mediassa esiin, eikä moniavioisuutta silloin esitetä perinteisenä yksi mies ja monta vaimoa -konseptina, vaan useamman ihmisen välisenä rakkaussuhteena. Jos patriarkaaliseksi mielletty moniavioisuus korvataan "omanlaisen rakastamisen oikeudella", saattaa tulevaisuus tuoda nopeastikin näitä keskusteluja pinnalle. Sitä ennen moniavioisuus tullaan kuitenkin tyrmäämään naisten alistamisena ja alkukantaisten kulttuurien jäänteenä. Mitä tulevaisuus tuokaan, kirkon on kuitenkin pysyttävä Raamatun ihanteen mukaisessa avioliittokäsityksessä.
Kysymässäsi tapauksessa, jossa Suomeen saapuu moniavioisuuden hyväksyvästä maasta ihmisiä, ollaan herkässä tilanteessa. Lähi-Idässä on useita valtioita, joissa moniavioisuus on maan lakien mukaan mahdollista. Niin kuin itsekin pohdit, olisi toisen (tai toisten) vaimojen halveksimista todeta, että he eivät edes ole oikeita vaimoja. Vaikka tilannetta pidettäisiin asetelmana kuinka ongelmallisena tahansa, vielä ongelmallisempaa olisi mitätöidä heidän virallinen asemansa. Ja yhtä aikaa asemaa ei voida - eikä mielestäni pidä - laillistaa Suomen lain mukaan. On pakko vain löytää jokin keino hoitaa lailliset asiat jonkinlaisena erityistapauksena mahdollisimman tasapuolisesti.
Kristityksi kääntyneiden moniavoisten ihmisten suhteen täytyy mielestäni toimia samoin. Kirkon ei pidä muuttaa avioliittokäsitystään, mutta nämä ihmiset kohdataan kristittyinä sisarina ja veljinä. He ovat kääntyneet kristityiksi siitä taustasta käsin, joka heillä on. Tällä hetkellä näkemykseni olisi soveltaa Paavalin sanaa: "Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan." (1. Kor. 7:20)
