Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 02.09.2024 - klo:17:29 »Hei Ihmettelijä78!
Jokainen uskonkriisin läpi käynyt kristitty pystyy samaistumaan sinun tunnelmiisi. Ja samalla jokainen uskonkriisin läpi käynyt viisas kristitty on hiljaa, koska jokainen kriisi on omanlaisensa. Se on kuin painimista Jumalan kanssa ilman, että voisi päästää irti ja ilman, että voisi koskaan voittaa.
Toivon, että en kuulosta besserwisseriltä, mutta rohkenen sanoa, että sinun painisi on todella rehellistä ja hyvää kamppailua. Olet kysymyksessäsi sanoittanut uskon kamppailun kaikkein oleellisimman kysymyksen: Jumala näyttää olevan erilainen kuin oma jumalakuva. Siitä on pohjimmiltaan kyse aina, kun ihminen joutuu Jumalan niskalenkkiin.
Tuollainen kamppailu ei ole vähimmässäkään määrin helppoa tai mukavaa. Mutta sen kääntöpuoli on vielä karmeampi: Jos Jumala olisi juuri sellainen kuin omat ajatukseni hänestä todistavat, olisin tehnyt mielikuvituksessani epäjumalan. Silloin väittäisin, että minä ajattelen juuri samalla tavalla kuin Jumala. Se on varmuudella suurin valhe, mitä keksiä saattaa. Sellaiseksi juutalaiskristillinen näkemys on aina kuvannut Saatanan lankeemuksenkin - kuvitelmaksi ja haluksi olla Jumalan vertainen.
Olet hyvin aidolla tavalla kohdannut Jumalan silloin, kun hän ei näytä sinun kuvitelmaltasi tai mielikuvaltasi. Raamatun sivuilla kristityn täytyy kohdata Jumala, joka ajattelee eri tavalla kuin lukija. Muuten Raamatusta ei ole mitään hyötyä. Joskus jopa Jeesus saattaa näyttää itsestään sellaisia puolia, jota ei voi sietää. Jeesus sanoi ehtoollisesta opettaessaan sanoja, jotka saivat osan opetuslapsista luopumaan:
Opetuslasten uskoa koetellaan
Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?" Jeesus tiesi, että hänen sanansa olivat herättäneet opetuslapsissa ärtymystä, ja hän sanoi heille: "Loukkaako tämä teitä? ... Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan. Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: "Aiotteko tekin lähteä?" Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat." (Joh. 6:60-61, 66-68)
Pietarin sanoissa on valtavan paljon samaa tyyliä kuin Jaakobin sanoissa hänen kuuluisan paininsa jälkeen: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." (1. Moos. 32:27) Vaikka voittoa ei irronnut, irtikään ei voinut päästää. Jäljelle jää vain se, että Jumala siunaa. Ja sitähän lopulta Jobkin totesi. Hän kohtasi Jumalan, joka oli ihan muuta kuin hän oli luullut. Hän kärsi hurskautensa vuoksi ja väänsi kättä Jumalan kanssa. Lopulta kaikkien koettelemustensa jälkeen hän totesi: "Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut." (Job 42:5)
Edellä kirjoittamani ajatukset ovat kaikkea muuta kuin kovin konkreettisia vastauksia kysymykseesi. Toivon, että nuo esimerkit Raamatun henkilöiden elämästä voisivat rohkaista sinua kamppailusi keskellä. Se kestää juuri niin kauan kuin Jumala haluaa. Hän tulee ja aloittaa painin, ja hän voi sen lopettaa, kun aika on.
Muutaman tarkemmin viestisi sisältöön liittyvän ajatuksen rohkenen myös heittää ilmoille. Ensinnäkin pari sanaa Raamatusta. Sen äärellä ihminen on melkein yhtä avuton kuin Jumalankin edessä. Se on yhtä aikaa inhimillinen ja Jumalallinen. Sieltä näkee selvästi sen, että vaikka kuinka paljon Pyhä Henki olisi kirjoittajia inspiroinut, niin silti Markus kirjoittaa huonoa kreikkaa ja Luukas erinomaista. Pyhä Henki ei ole muuttanut ihmisten inhimillistä puolta. Henki toimii riippumatta kieliopista. Lisäksi siellä on selkeitä inhimillisiä virheitä, jotka ovat joko kirjoittaessa tai kopioitaessa tulleet mukaan. Esimerkiksi VT:n puolella on saatettu kertoa kahteen kertaan samasta sodasta, ja kaatuneiden ihmisten määrässä on eroa. Silti Jeesus, joka tunsi nämä kaikki yksityiskohdat meitä paremmin, sanoi: "Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5:18) Riippumatta mahdollisista ristiriitaisuuksista tai virheistä, Jeesus sanoo, että se kaikki pysyy. Näillä sanoilla Jumala on halunnut itsestään kerrottavan.
Jumalan ihmeellisyyksiä on se, kuinka hän toimii syntiinlangenneen maailman keskellä. On täysin käsittämätöntä, millaisia raakuuksia Vanhassa testamentissa kerrotaan. Nykyaikaisen ihmisen maailmankuvaan ei mahdu se, miksi Jumala on käskenyt hävittää kokonaisia kansoja. Vaikka siellä puhutaankin siitä, miten he ovat karmeilla synneillään kaiken ansainneet, ei se silti ole mitenkään meidän ymmärrettävissämme.
Mutta Jumalaa ei voi koskaan ymmärtää inhimillisistä rajoitteista käsin. On helppo ottaa meidän nykyinen maailmamme sellaisenaan kuin se on, ja kysyä, miksi Jumala sallii jotain tai aiheuttaa jotain. Mutta Jumala pelaa paljon isompaa palapeliä. Meidän kuuluisi kysyä, miksi ylipäätään mitään elollista on koskaan saanut syntyä. Miksi ikuisuuden näkökulmasta 100 vuotta elämää on hyvä, mutta 30 vuotta huono? Miksi Jumala on antanut sinulle ja minulle tietoisuuden ja elämän oikeuden maahan, jossa kurjimmillaankin ihminen kuuluu maailman etuoikeutetuimman 2% joukkoon. Se, että keskustelemme tässä netin välityksellä nostaa meidät etuoikeutetuissa 1% erityisoikeutettuihin. Jos Jumalan maailmassa ei mikään elämä synny minnekään vahingossa, niin miksi hän antaa ihmisten syntyä orjuuteen, sodan jalkoihin, slummiin tai kuolemansairaana? Miksi Jumala luo ihmisiä, jotka eivät tule koskaan ottamaan Jeesusta vastaan tai kuulemaan heistä? Miksi Jumala on tehnyt helvetin?
Haluaisin antaa sinulle vastauksia, mutta osaan vain esittää entistä isompia kysymyksiä. Ehkä osaisin teoriassa vastata johonkin Raamatusta nousevaan yksityiskohtaan ja ongelmaan, mutta ei se lopulta vastaisi siihen, mitä sinä käyt läpi. Olet Jumalan koulussa. Jumala on ottanut sinusta niskalenkin. Sinun tehtäväsi on painia niin kauan, että saat rauhan. Vastauksia et tule saamaan kaikkiin kysymyksiisi, mutta lopulta näet Jumalaa enemmän. Ja vaikka olet nyt rauhaton, rauhan Jumala on luvannut: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27)
Jokainen uskonkriisin läpi käynyt kristitty pystyy samaistumaan sinun tunnelmiisi. Ja samalla jokainen uskonkriisin läpi käynyt viisas kristitty on hiljaa, koska jokainen kriisi on omanlaisensa. Se on kuin painimista Jumalan kanssa ilman, että voisi päästää irti ja ilman, että voisi koskaan voittaa.
Toivon, että en kuulosta besserwisseriltä, mutta rohkenen sanoa, että sinun painisi on todella rehellistä ja hyvää kamppailua. Olet kysymyksessäsi sanoittanut uskon kamppailun kaikkein oleellisimman kysymyksen: Jumala näyttää olevan erilainen kuin oma jumalakuva. Siitä on pohjimmiltaan kyse aina, kun ihminen joutuu Jumalan niskalenkkiin.
Tuollainen kamppailu ei ole vähimmässäkään määrin helppoa tai mukavaa. Mutta sen kääntöpuoli on vielä karmeampi: Jos Jumala olisi juuri sellainen kuin omat ajatukseni hänestä todistavat, olisin tehnyt mielikuvituksessani epäjumalan. Silloin väittäisin, että minä ajattelen juuri samalla tavalla kuin Jumala. Se on varmuudella suurin valhe, mitä keksiä saattaa. Sellaiseksi juutalaiskristillinen näkemys on aina kuvannut Saatanan lankeemuksenkin - kuvitelmaksi ja haluksi olla Jumalan vertainen.
Olet hyvin aidolla tavalla kohdannut Jumalan silloin, kun hän ei näytä sinun kuvitelmaltasi tai mielikuvaltasi. Raamatun sivuilla kristityn täytyy kohdata Jumala, joka ajattelee eri tavalla kuin lukija. Muuten Raamatusta ei ole mitään hyötyä. Joskus jopa Jeesus saattaa näyttää itsestään sellaisia puolia, jota ei voi sietää. Jeesus sanoi ehtoollisesta opettaessaan sanoja, jotka saivat osan opetuslapsista luopumaan:
Opetuslasten uskoa koetellaan
Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?" Jeesus tiesi, että hänen sanansa olivat herättäneet opetuslapsissa ärtymystä, ja hän sanoi heille: "Loukkaako tämä teitä? ... Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan. Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: "Aiotteko tekin lähteä?" Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat." (Joh. 6:60-61, 66-68)
Pietarin sanoissa on valtavan paljon samaa tyyliä kuin Jaakobin sanoissa hänen kuuluisan paininsa jälkeen: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." (1. Moos. 32:27) Vaikka voittoa ei irronnut, irtikään ei voinut päästää. Jäljelle jää vain se, että Jumala siunaa. Ja sitähän lopulta Jobkin totesi. Hän kohtasi Jumalan, joka oli ihan muuta kuin hän oli luullut. Hän kärsi hurskautensa vuoksi ja väänsi kättä Jumalan kanssa. Lopulta kaikkien koettelemustensa jälkeen hän totesi: "Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut." (Job 42:5)
Edellä kirjoittamani ajatukset ovat kaikkea muuta kuin kovin konkreettisia vastauksia kysymykseesi. Toivon, että nuo esimerkit Raamatun henkilöiden elämästä voisivat rohkaista sinua kamppailusi keskellä. Se kestää juuri niin kauan kuin Jumala haluaa. Hän tulee ja aloittaa painin, ja hän voi sen lopettaa, kun aika on.
Muutaman tarkemmin viestisi sisältöön liittyvän ajatuksen rohkenen myös heittää ilmoille. Ensinnäkin pari sanaa Raamatusta. Sen äärellä ihminen on melkein yhtä avuton kuin Jumalankin edessä. Se on yhtä aikaa inhimillinen ja Jumalallinen. Sieltä näkee selvästi sen, että vaikka kuinka paljon Pyhä Henki olisi kirjoittajia inspiroinut, niin silti Markus kirjoittaa huonoa kreikkaa ja Luukas erinomaista. Pyhä Henki ei ole muuttanut ihmisten inhimillistä puolta. Henki toimii riippumatta kieliopista. Lisäksi siellä on selkeitä inhimillisiä virheitä, jotka ovat joko kirjoittaessa tai kopioitaessa tulleet mukaan. Esimerkiksi VT:n puolella on saatettu kertoa kahteen kertaan samasta sodasta, ja kaatuneiden ihmisten määrässä on eroa. Silti Jeesus, joka tunsi nämä kaikki yksityiskohdat meitä paremmin, sanoi: "Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5:18) Riippumatta mahdollisista ristiriitaisuuksista tai virheistä, Jeesus sanoo, että se kaikki pysyy. Näillä sanoilla Jumala on halunnut itsestään kerrottavan.
Jumalan ihmeellisyyksiä on se, kuinka hän toimii syntiinlangenneen maailman keskellä. On täysin käsittämätöntä, millaisia raakuuksia Vanhassa testamentissa kerrotaan. Nykyaikaisen ihmisen maailmankuvaan ei mahdu se, miksi Jumala on käskenyt hävittää kokonaisia kansoja. Vaikka siellä puhutaankin siitä, miten he ovat karmeilla synneillään kaiken ansainneet, ei se silti ole mitenkään meidän ymmärrettävissämme.
Mutta Jumalaa ei voi koskaan ymmärtää inhimillisistä rajoitteista käsin. On helppo ottaa meidän nykyinen maailmamme sellaisenaan kuin se on, ja kysyä, miksi Jumala sallii jotain tai aiheuttaa jotain. Mutta Jumala pelaa paljon isompaa palapeliä. Meidän kuuluisi kysyä, miksi ylipäätään mitään elollista on koskaan saanut syntyä. Miksi ikuisuuden näkökulmasta 100 vuotta elämää on hyvä, mutta 30 vuotta huono? Miksi Jumala on antanut sinulle ja minulle tietoisuuden ja elämän oikeuden maahan, jossa kurjimmillaankin ihminen kuuluu maailman etuoikeutetuimman 2% joukkoon. Se, että keskustelemme tässä netin välityksellä nostaa meidät etuoikeutetuissa 1% erityisoikeutettuihin. Jos Jumalan maailmassa ei mikään elämä synny minnekään vahingossa, niin miksi hän antaa ihmisten syntyä orjuuteen, sodan jalkoihin, slummiin tai kuolemansairaana? Miksi Jumala luo ihmisiä, jotka eivät tule koskaan ottamaan Jeesusta vastaan tai kuulemaan heistä? Miksi Jumala on tehnyt helvetin?
Haluaisin antaa sinulle vastauksia, mutta osaan vain esittää entistä isompia kysymyksiä. Ehkä osaisin teoriassa vastata johonkin Raamatusta nousevaan yksityiskohtaan ja ongelmaan, mutta ei se lopulta vastaisi siihen, mitä sinä käyt läpi. Olet Jumalan koulussa. Jumala on ottanut sinusta niskalenkin. Sinun tehtäväsi on painia niin kauan, että saat rauhan. Vastauksia et tule saamaan kaikkiin kysymyksiisi, mutta lopulta näet Jumalaa enemmän. Ja vaikka olet nyt rauhaton, rauhan Jumala on luvannut: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27)
