Vastaa

Nimi:
Sähköposti:
Aihe:
Otsikon ikoni:
Varmistus:
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet
Kuuntele kirjaimet / Pyydä uusi kuva

Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet:
Mikä numero tulee seuraavaksi? 1, 2, 3 ... Kirjoita vastaus kirjaimilla.:
Mikä on nettipapin etunimi takaperin kirjoitettuna?:
Mikä on kristittyjen pyhä kirja?:

Oikotiet: paina alt+s lähettääksesi viestin, tai alt+p esikatsellaksesi


Yhteenveto

Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 27.09.2024 - klo:12:02 »

Tervehdys Katuva!

Olen kirjoittanut parannuksenteosta tällä palstalla aikaisemminkin, joten otin vapauden liittää kysymyksesi sen jatkoksi. Aikaisemmat vastaukseni sopivat hyvin luettavaksi tämän vastaukseni pohjaksi.

Meillä on Raamatussa monenlaisia esimerkkejä katuvista ja parannusta tekevistä ihmisistä. Poimin tähän nyt kaksi keskenään täysin päinvastaista tapausta. Varottavana esimerkkinä toimii Juudas, josta kerrotaan:

Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan. Hän vei saamansa kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: "Tein väärin, kun kavalsin viattoman veren." Mutta he vastasivat: "Mitä se meitä liikuttaa? Omapa on asiasi." Silloin Juudas paiskasi rahat temppeliin, meni pois ja hirttäytyi. (Matt. 27:3-5)

Juudaksen katumuksesta kerrotaan alkukielen sanalla, jota ei käytetä muualla sellaisissa yhteyksissä, joissa ihmiset katuvat tekojaan anteeksi saamisen ja parannuksen tekemisen merkityksessä. Juudas siis katui merkityksessä: "Mitä ihmettä olen mennyt tekemään. Olinpa tyhmä." Hän ei katumuksessaan etsinyt armoa. Eikä hän kuvitellut voivansa korjata tekoaan. Hän vain halusi päästä eroon pahasta olostaan, ja vei saamansa rahat takaisin. Eikä sekään riittänyt, joten hän päätti itse päivänsä.

Sakkeus sen sijaan on hyvä esimerkki katumuksesta ja parannuksesta:

Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: "Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen." Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin." (Luuk. 19:6-8)

Sakkeus otti konkreettisesti Jeesuksen vastaan. Hän halusi osoittaa kiitollisuuttaan saamastaan armosta tekemällä hyvää, eli lahjoittamalla omaisuuttaan. Tullimiehenä hän oli rikas. Mutta hän myös tiesi, että osa rikkaudesta oli tullut vetämällä välistä ja määräämällä tulli liian suureksi. Sen hän halusi hyvittää maksamalla takaisin niille, joiden kustannuksella hän oli hyötynyt. Hänen katumuksensa oli armon vastaanottamista ja elämän suunnan muuttamista.

Sen perusteella, mitä kerroit omasta tilanteestasi, kuulostaa siltä, että olet valheesi vuoksi jo muuttanut elämäsi suunnan. Olet myös katunut ja pyytänyt anteeksi sitä Jumalalta, joten sen suhteen saat olla hyvin vapaalla mielellä. Mutta sinun itsesi harkittavaksi jää se, kuinka sinun on viisainta toimia tuon valheesta saadun hyödyn suhteen. Jos se on jotain sellaista, että olet voittanut valheen ansiosta seurapelin, niin silloin kyse on luultavasti siitä, että mainitsemasi OCD saa sinut yliherkäksi. Mutta jos olet oikeasti hyötynyt mainitsemasi henkilön kustannuksella, niin on silloin voisi olla viisautta toimia Sakkeuksen tavoin, ja hyvittää tälle henkilölle se vahinko, jonka hän on valheesi vuoksi kärsinyt.

Kaikkineen sinun olisi varmaan hyvä löytää itsellesi jonkinlainen sielunhoitaja tai kokeneempi kristitty, jonka kanssa voisit jutella kasvotusten hengellisen elämän kysymyksistäsi. Minulle tulee sellainen vaikutelma, että tämä yksi mieltäsi painava valhe on tällä hetkellä vain päällimmäisin asia, joka häiritsee jumalasuhdettasi. Syvempi ongelma on se, että sinun tarvitsee kasvaa Jumalan armon tuntemisessa, joka sinulla on tällä hetkellä kovin epävarmalla pohjalla. Jumalan armo riittää ilman muuta, koska se ei ole riippuvaista meidän uskommme lujuudesta vaan kaikkein lujimmasta uskon kohteesta, Jeesuksesta. Mutta sinun oman uskosi ja omantuntosi tähden sinun tarvitsisi saada siinä enemmän rohkaisua, jotta voisit elää vapaampana.
Kirjoittanut: Katuva
« : 31.07.2024 - klo:15:14 »

Hei,


Halusin kysyä anteeksiannosta ja parannuksesta.

Tarkoittaako parannus aina sitä, että hyvittää oman tekonsa?

Minua painaa yli vuosi sitten sanomani vale. Saanko valehtelun Jumalalta anteeksi, jos en tunnusta sille, jolle valehtelin? Hyödyin valheesta itse ja tiesin tehdessäni, että valehtelin. Kadun sitä, ja olen tehnyt ainakin jonkinlaisen parannuksen. En enää valehtele ja olen muutenkin tarkempi puheistani.

Mutta riittääkö tämä anteeksiannon saamiseksi? Vai vaatiiko Jumala minua myös korjaamaan tekoni?


Olen puhunut eräille katolilaisille, jotka sanoivat, että tämä on kuolemansynti ja jos en tunnusta sitä, niin joudun suoraan helvettiin.


Minulla on todettu myös uskonnollinen ocd, joka saa minut koko ajan epäilemään Jumalan rakkautta ja tuntemaan itseni täysin menetetyksi tapaukseksi. Uskoni on sen tähden kovin vajavaista, kysyisin siis myös, että riittääkö uskoni silti?
Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 04.01.2015 - klo:21:25 »

Hei Nimimerkki!

Ajatusten ja tekojen seuraus ei ole Raamatussa täysin yhden kaavan mukainen. On ensinnäkin totta, että Jeesus toteaa täysin itsestään selvän ajatuksen: Mitä ihmisessä on sisällä, se tulee väkisin myös näkyviin.

     Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä,
     mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.
     Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt,
     kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse
     olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.
     Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää,
     paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.
     (Matt. 12:33-35)

     Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset,
     murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet,
     väärät todistukset ja herjaukset. (Matt. 15:19)

Tämä on linjassa sen kanssa, mitä sanoit havainneesi itsestäsi. Tekosi kertovat, mitkä ovat arvosi ja mitä sydämessäsi on.

Yhtä aikaa on totta myös se, että valitsemalla oikeita tekoja on mahdollista ohjata sydäntä ja kasvattaa sitä oikeaan suuntaan. Olen kerännyt tähän alle useita kohtia, joissa on nähtävissä se, että samoin kuin sydämen asenteet ja ajatukset synnyttävät niiden mukaisia tekoja, toimii kuvio myös toisinpäin oikeita valintoja tekemällä.

     Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat
     totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet
     ne erottamaan hyvän ja pahan. (Hepr. 5:14)

     Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan
     teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja
     eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te
     palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää
     mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa,
     uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida,
     mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä
     mukaista ja täydellistä. (Room. 12:1-2)

     Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja
     erottamaan sen, mikä on tärkeää. (Room. 2:18)

     Sitten vielä, veljet! Te olette oppineet meiltä,
     miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen,
     ja niinhän te elättekin. Mutta Herran Jeesuksen nimessä
     pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä
     parempaan. Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran
     Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet.
     (1. Tess. 4:1-2)

     Myös meihin kuuluvien on opittava tarpeen vaatiessa
     tekemään hyvää, muuten heidän uskonsa jää
     hedelmättömäksi. (Tit. 3:14)

     Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja
     kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte
     hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte
     Jumalan tuntemisessa. (Kol. 1:10)

     Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta
     sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte
     pelastukseen. (1. Piet. 2:2)

     Harjoita itseäsi oikeaan uskoon. (1. Tim. 4:7b)

Kääntymys ja katumus eivät ole vain jotain yksittäisiä vaiheita. Loppujen lopuksi ne ovat elämänasenne, joka kristityn tulee oppia. Yhä uudelleen Jumalan edessä jää kiinni siitä, että tekojen ja motiivien tutkiminen paljastaa syntisen ja saastaisen sydämen. Ja yhä uudelleen on lupa uskoa kaikki anteeksi annetuksi, ja lähteä kilvoittelemaan, että sydän sekä koko elämä voisivat pikkuhiljaa muuttua siihen suuntaan, mikä Jumalan hyvä tahto on.
Kirjoittanut: Nimimerkki
« : 30.04.2014 - klo:09:08 »

Kiitän jälleen loistavasta vastauksesta.

Esittäisin jatkokysymyksen: eikö Jeesus ole sitä mieltä, että ajatukset tulee ensin ja sitten vasta teot. Että ajatukset synnyttävät tekoja. Joten jos jokin synti tuntuisi  toistuvan elämässä, niin eikö parannuksen  tehdäkseen pitäisi tutkia, millainen ajattelutapa siihen syntiin on johtanut? Opetella ajattelemaan toisin, niin teotkin muuttuvat. Ainakin omalla kohdalla olen huomannut, että mitä en arvosta, sitä en myöskäään tee ja mitä arvostan, sitä myöskin teen. Tekoni kertovat arvoni. Katso tekojani, näet arvoni.
Esimerkiksi arvostan nettipapilta kyselemistä, koska sitä teen.

Ja tämä jatkokysymys liittyy katumukseen, koska sanoit, että katumus liittyy kääntymykseen. Ja jos haluaa kääntyä, on muutettava tekonsa ja jotta voi muuttaa tekonsa, on muutettava ensin ajatuksensa :) Olenko oikeassa vai väärässä tämän ajattelutapani suhteen, että ajatukset synnyttää tekoja?
Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 27.04.2014 - klo:18:39 »

Tervehdys Nimimerkki!

Ymmärrän kysymyksesi pohjalta, että sinä teet seuraavan jaottelun: katumus on tunne ja parannus on teko. Raamattu ei tee tällaista jaottelua. Siellä parannuksen tekemisestä ja katumuksesta puhutaan rinnakkain, eikä niitä voi erottaa toisistaan.

Sekä järki että tunteet ovat ihmiselle tärkeitä asioita. Toiset ihmiset ovat tunteellisempia, toiset rationaalisempia. Raamattu olisi ikävän puolueellinen, jos siellä olisi tekstiä vain jompaakumpaa ihmistyyppiä ajatellen. Siksi Raamattu ei mielestäni keskity kumpaankaan. Katumuksen ja parannuksen asioissa merkitystä on sillä, miten katumus ja parannus vaikuttavat ihmisen elämään. Läheskään niin paljon merkitystä ei ole, mitä kautta - tunteen vai järjen avulla - muutos on tapahtunut. Paavali kertoo omasta julistuksestaan:

     Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella
     Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut,
     että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja
     tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy. (Ap. t. 26:20)

Katumus ja parannus ovat suloisessa sopusoinnussa. Niiden lopputuloksena on elämä, joka on muuttunut. Kääntyminen on erinomainen sana, joka sopii kolmanneksi mukaan tähän yhtälöön. Ihminen on menossa elämässään väärään suuntaan, joten tarvitsee tehdä täyskäännös ja kulkea oikeaa tietä. Sitä alleviivaa myös tämä seuraava jae, jonka poimin eri käännösten sanamuodoilla. Nykyisessä käännöksessä puhutaan katumisesta. Vanha käännös puhuu parannuksen tekemisestä. Ja kummatkin kulkevat rinnan kääntymisen kanssa.

     Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois,
     kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan
     ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa
     Voidellun. (Ap. t. 3:19-20)

     Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne
     pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran
     kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille
     edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. (Ap. t. 3:19-20 KR38)

Katumukseen ja parannuksen tekemiseen voi liittyä vahva synnintunto:

     Kun Esra temppelin edessä polvillaan itkien rukoili
     ja tunnusti kansan synnit, hänen ympärilleen
     kokoontui suuri joukko israelilaisia, miehiä, naisia
     ja lapsia, ja kaikki itkivät ja valittivat. (Esra 10:1)

     Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen,
     jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen.
     (2. Kor. 7:10)

Mutta katumusta voi olla sekin, että ymmärtää tehneensä väärin, vaikkei siitä tulisikaan mitään erityisiä tunteita:

     Minä olen kuunnellut heitä tarkoin - eivät he puhu
     niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan,
     ei ajattele: "Mitä minä olenkaan tehnyt!" (Jer. 8:6a)

Tärkeintä on, että ihmisen elämä alkaa kulkea enemmän kohti Jumalaa ja vähemmän poispäin hänestä. Sillä ei ole väliä, mitä kautta se muutos on tapahtunut: sydämen, mielen, tunteen vai järjen. Ilmestyskirjassa Jeesus puhuu Efeson seurakunnalle muistuttamalla, että ensin he kulkivat oikeaan suuntaan, mutta ovat sitten kääntyneet väärään:

     Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi
     ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut,
     käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee
     parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi
     paikaltaan. (Ilm. 2:4-5)

Älä ole siis huolissasi siitä, jos et tuntemalla tunne syntejäsi. Sinä voit myös kokea, ymmärtää tai tietää syntisi. Merkitystä on vain sillä, että viet ne synnit ristin juurelle:

     Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
     joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
     (Sananl. 28:13)

     Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut
     pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan
     syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat
     tekoni, otit pois syntieni taakan. (Ps. 32:5)

     Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme
     itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me
     tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on
     uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit
     anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
     (1. Joh. 1:8-9)
Kirjoittanut: Nimimerkki
« : 27.04.2014 - klo:13:50 »

Hei!

Tällainen kysymys: Onko katumus välttämätön? Jos on tehnyt parannuksen eikä enää toista ko. syntiä, niin riittääkö se, vai pitääkö lisäksi vielä katua tekemäänsä syntiä? Riittääkö katumukseksi se, että jos saisi kääntää aikaa taaksepäin, toimisi vastaavassa tilanteessa toisin jos omaisi saman ymmärryksen, minkä nyt omaa? Jos katumus vaaditaan, niin riittääkö harmittelu tyyliin, että "olinpa tyhmä, kun tein niin ja niin" vai pitääkö sen katumuksen olla jokin erityinen tunne, jotakin hiljaista murhetta tms? Käykö katumuksesta se, että on vihainen itselleen, koska teki niin ja niin? Eli vaaditaanko jokin katumuksen ajatus tai tunne ja millainen se tunne on? Kuinka kauan pitää omia vanhoja syntejään katua, milloin voi lakata katumasta? Pitääkö ikään kuin jäädä pysyvään katumuksen tunteeseen? Pitääkö Jumala katujista jotenkin enemmän kuin sellaisista, jotka vain tekevät parannuksen "järjellä" eivätkä sen kummemmin mieti menneitä?

Pikkuserkkuni rippipappi oli sanonut aikoinaan, kun rippipapilta oli kysytty, että "entä jos ei tunne katumusta", niin tämä rippipappi oli vastannut, että "katumusta voi joka päivä harjoitella". Miten harjoitellaan katumaan ja onko siitä oikeasti Jumalan edessä apua? Tärkeintähän on parannus, kun eihän se katumus mitään  muuta, sehän on vain mielenasenne taikka tunne, mutta parannuksenteko oikeasti muuttaa asiat oikeiksi. Voisitko valaista katumuksen merkitystä.