Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 18.01.2007 - klo:15:31 »Morjens Moottorisaha!
Vastaus kysymykseesi riippuu kovasti siitä, mitä rakkaudella tarkoitetaan. (Asiaan liittyviä tai niitä sivuavia teemoja on muuten seuraavissa linkeissä: Mitä rakkaus on?, Vanhan testamentin sodat, Kuolemantuomio ja Sota!)
Lähden purkamaan aihetta tekemällä kysymyssarjan pohdittavaksesi. Kumpi on suurempaa rakkautta:
1. Palvella a) itseään vai b) toisia ihmisiä
2. Tehdä hyvää a) yhdelle ihmiselle vai b) useammalle ihmiselle
3. Toimia toisen ihmisen a) ajallisen vai b) iankaikkisen elämän parhaaksi
4. Noudattaa a) omaa tahtoaan vai b) Jumalan tahtoa vai c) lähimmäisen tahtoa
Minä vastaan jokaiseen kysymykseen b-vaihtoehdon.
1. Itsensä palveleminen ei ole rakkautta. Tai ainakaan suurinta rakkautta, koska itserakkaus oli se mittari, jonka mukaan annettiin ohjeet lähimmisen rakastamiseen.
Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö
itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki
käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
(Gal. 5:13-14)
2. Yhden ainoan ihmisen huomioiminen on rakkautta. Mutta jos on valittava se, antaako monen ihmisen kärsiä yhden takia vai yhden ihmisen kärsiä, jottei monen tarvitsisi, niin parempi on huomioida suuri joukko. Ainakin Jumala käytti tätä kaavaa. Hänen mielestään oli parempi uhrata oma Poika, jottei koko ihmiskunnan tarvinnut tuhoutua.
”Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin
että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen
vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain
sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
(Joh. 11:50-52)
3. Maanpäällinen elämä on vain pisara meressä, kun ajatellaan iankaikkista elämää. Mikään maanpäällä tapahtuva asia ei voi olla tärkeämpää kuin iankaikkiseen elämään pääseminen. Eikä mikään maanpäällinen ikävä asia voi olla niin ikävää, että taivas ei olisi monin verroin sen väärti. Suurinta rakkautta on auttaa ihmistä pääsemään iankaikkiseen elämään.
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän
kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo
pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa,
on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman
mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt. 16:24-26)
4. Jos haluaa rakastaa lähimmäistä, on kuunneltava häntä enemmän kuin omaa tahtoaan. Mutta jos lähimmäisen tahto on ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa, on suurempaa rakkautta ottaa Jumalan tahto huomioon.
Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. (Joh. 14:15)
Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: ”Ennemmin tulee totella
Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap. t. 5:29)
Esille nostamassasi raamatunkohdassa ovat esillä mielestäni kaikki edellä mainitut kysymykset. Mielestäni läheisten ihmisten tai jopa koko kansan johdattaminen epäjumalanpalvelukseen on suurin mahdollinen vahinko ja synti, mitä ajatella saattaa. Jos koko kansa luopuu pelastukseen johtavasta tiestä, ei voi olla enää mitään pahempaa asiaa.
On täysin ymmärrettävää, että Jumalan käsky tuntuu tiukalta. Ja iltapäivälehtien antaman rakkaus-mallin mukaan tämä ohje tuntuu kaikkea muuta kuin rakkaudelta. Mutta mielestäni Raamattu käsittää asian toisin. Jumala on antanut tämänkin ohjeen, koska hän rakastaa luomiaan ihmisiä. Tämän kohdan äärellä voisi helposti ajatella seuraavaa:
- "En viitsi paljastaa vaimon rikoksia, koska ilmianto johtaisi vaimon kuolemaan ja minun ikävään ja suruun - joten annan hänen jatkaa epäjumalanpalvelusta ja houkutella muitakin ihmisiä kadotukseen, minut mukaanlukien."
- "Jumala on antanut nyt vähän liian tiukan käskyn - mutta minä olen viisaampi kuin Jumala, joten en noudata sitä."
- "Kyllä nyt on parempi pitää huoli yhden epäjumalanpalvelijan maanpäällisestä elämästä - otan siis riskin, että suuri joukko uskovia joutuu iankaikkiseen kadotukseen."
Jos asia esitetään tuolla tavoin, ei Jumalan käsky enää kuulostakaan niin kauhean rakkaudettomalta. On tietenkin täysin ymmärrettävää, että esimerkiksi miehen on (lähes) mahdotonta luopua vaimosta, johon on kiintynyt, vaikka tämä yrittäisi houkutella kadotuksen tielle. Mutta et kysynytkään sitä, mikä on helppoa vaan sitä, mikä on rakkautta.
Kuolemantuomiota koskevassa keskustelussa jo mietittiin sitä, voiko kuolemantuomio olla koskaan hyvä asia. Ehkä ei. Mutta mielestäni jossain tilanteessa se on pienempi paha. Ja tässä kysymyksessä ja tuossa kulttuurissa se mielestäni todellakin oli pienempi paha. Vaikka israelin kansan epäjumalanpalvelustilastojen valossa käskyä ei taidettu aina liian hyvin noudattaa...
