Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 19.01.2007 - klo:17:11 »Hei Aani!
Ihmistä voi rakastaa, vaikkei tykkäisi hänestä. Ja toisesta voi tykätä, vaikkei rakasta.
Tämän ymmärtämisessä suurin vaikeus on nimenomaan siinä, että televisiosta, elokuvista ja lehdistä meille tulee sellainen kuva, että rakkaus on samaa kuin tykkääminen, mutta paljon suurempana vain. Mutta Raamatun mukaan näin ei ole. Teen nyt yksinkertaistuksen:
Tykkääminen on hyvä tunne toisesta ihmisestä.
Rakastaminen on hyviä tekoja toisen ihmisen hyväksi.
Eli on siis mahdollista tehdä hyvää ihmiselle, jota kohtaan ei tunne hyvää. Ja on mahdollista tuntea hyvää jotain ihmistä kohtaan, vaikkei tee hänelle mitään hyvää - tai tehdä jopa pahaa.
Pari esimerkkiä Raamatusta:
Teille on opetettu: "Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi."
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa
vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.
Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää
sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä,
jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette?
Eivätkö publikaanitkin tee niin? (Matt. 5:43-46)
Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on?
Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta.
Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on?
Syntisetkin tekevät niin. (Luuk. 6:32-33)
Jeesus luettelee tässä ihmisiä, joista käskyjen kuuntelijä ei suurella todennäköisyydellä tykkää. Mutta silti heitä täytyy rakastaa. Jeesus on antanut todella vaikeita käskyjä mutta ei epäloogisia käskyjä. On siis mahdollista rakastaa, vaikkei tykkäisi.