Hei Utelias!
Upean suoran ja rohkean kysymyksen heitit. Yritän siihen jotain tiivistetysti vastailla. En välttämättä onnistu kerralla sanomaan asioita järkevästi, joten kysy tarkennuksia.
Vaikka rippikoulu koskettaa koko perhettä, on se kuitenkin ensisijaisesti rippikoululaista itseään varten. Kukaan ei voi valita vanhempiaan, eikä rippikoululaista ikinä syytetä siitä, mitä hänen vanhempansa tekevät. Onhan kirkon kanta myös avoliittoja kohtaan torjuva, mutta ei rippikouluissa oteta avoparien lapsiakaan erityispuhutteluun. Mitä väärää nuori on sellaisessa tilanteessa tehnyt? Ei mitään. (Kaikki rippikoulussa työtä tehneet tietävät, että rippikoululaisia saa kyllä torua muusta ihan tarpeeksi...
)
Lapsillasi on mahdollisuudet täysin samanlaiseen rippikouluun kuin hänen ikätovereillaan. Ja jos leirillä järjestetään vierailupäivä, ei kutsussa eritellä, saavatko sinne tulla avioparit, avoparit tai suhteensa rekisteröineet. Rippikoulussa pyritään kohtelemaan kaikkia nuoria tasapuolisesti. Kaikkia "käännytettään" tasapuolisesti - eli kaikille opetetaan perustiedot kristinuskosta. Jokainen rippikoululainen saa sitten itse tehdä johtopäätöksensä opetetusta asiasta. Toki leirikohtaisesti leiriläisten omista kysymyksistä johtuen eri asiat saattavat painottua eri tavalla. Mutta jos tällä lapsesi rippileirillä homoseksuaalisuus nousisi erityisesti puheenaiheeksi, ei sitä missään tapauksessa käsiteltäisi ottamalla varoittavaksi esimerkiksi lapsen vanhemmat. Ei missään tapauksessa. (Tai jos näin kävisi, olisi se ylettömän typerää leirin vetäjien puolelta.)
Lapsesi saattaa olla kyllä siinä mielessä erityisessä asemassa, että hän voi tarvita erityisesti positiivista huomiota. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät vanhemmat eivät ole normaalitapaus. Keskimäärin lapsella ei ole "kahta äitiä" tai "kahta isää" kotona. (Toivottavasti en loukkaa kärjistyksilläni.) Rippikouluikäinen nuori on muutenkin erittäin herkässä kehitysvaiheessa. Paljon pienemmätkin asiat saattavat aiheuttaa hänelle ahdistusta. Tämä lähtökohta kannattaa huomioida siinä mielessä, että rippikoulussa voi tarvita erityistä tukea ja kannustusta, että hän kokee olevansa nuori, jota kohdellaan tasapuolisesti.
Toivon, että tämä vastaus hieman huojensi mieltäsi asian suhteen.