Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 13.12.2007 - klo:16:34 »Hei Stranger!
Olet todellakin evankeliumin julistamisen ydinkysymyksen äärellä. Minä pohdin samaa asiaa työkseni, enkä vielä tiedä "oikeaa vastausta". Varmaa on ainoastaan se, että ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Ehdotankin, että laitat tämän saman kysymyksen myös pohdintapalstalle. Foorumin lukijoilla on varmasti monia kokemuksia siitä, mikä heidät on saanut kiinnostumaan uskon asioista tai ajatuksia siitä, mikä saisi muut kiinnostumaan. Seuraavassa kuitenkin joitain minun mielipiteitäni:
Rukous
Liian usein Jeesuksesta kertominen alkaa ahdistuksella: mitä pitäisi tehdä? Sen pitäisi kuitenkin alkaa rukouksella: Ota sinä Jumala tämä homma hanskaasi. Ihmisen osuus uskosta on aika vähäinen:
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. (Ef. 2:8 )
Koska usko on Jumalan lahja, ihminen ei voi sitä toisessa ihmisessä synnyttää, vaikka kuinka hosuisi. Siksi on aina tärkeintä kääntyä ensimmäiseksi Jumalan puoleen, jolla on valta vaikuttaa. Jumala pystyy järjestämään ihmisen elämää niin, että uskon asiat alkavat kiinnostaa. Jumala pystyy ohjaamaan oikeita ihmisiä ja tapahtumia tämän ihmisen luo. Ja Jumala pystyy käyttämään myös rukoilijaa tässä prosessissa apuna. Tärkeintä on, että ensimmäiseksi ei itse ala ahdistua vaan rukoilla. Jumalalla voi olla mielessään pitkäkin polku, joka toisen ihmisen on kuljettava ennen kuin lähellä olevan uskovan sanoma alkaa kiinnostaa.
Raamatun sana
Raamatussa on lupauksia uskon syntymisestä. Ne lupaukset liittyvät Jumalan sanaan:
Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat
maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle
leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa
vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken,
mitä varten sen lähetän. (Jes. 55:10-11)
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.
(Room. 10:17)
Tästä syystä apostolitkin tekivät kylvötyötään juuri Jumalan sanan avulla. Jatkuvasti puhutaan siitä, kuinka he julistivat Jumalan sanaa. Tämä valitsemani kohta puhuu enemmänkin Jeesuksesta henkilönä, mutta on silti hyvä:
Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet,
mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta.
(1. Joh. 1:1)
Jumalan sanan kuuleminen, Jumalan lupausten kuuleminen ja oikean kristinuskon ymmärtäminen ovat ehdottomia edellytyksiä uskolle. Keskiverto kadunmies luulee, että taivaaseen päästään olemalla hyvä ihminen ja noudattamalla Jumalan käskyjä. Ei ihme, jos usko ei kovasti kiinnosta. Kun ihminen saa kuulla, mitä Jumala on Raamatussa todella sanonut, uskolla on mahdollisuus syntyä.
Suora selkä ja oma väri
Suomi on kristitty maa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että kristinuskon termistö on kulttuuriin sisäänrakennettuna. Kristinusko on tehnyt paljon hyvää kotimaallemme, mutta kääntöpuolena on se, että kristilliset termit eivät herätä mitään erityistä huomiota. Muslimimaassa saa varmaan monet hyvät keskustelut aikaan pelkästään sillä, että pitää ristiä kaulassa. Suomessa tarvitaan järeämpiä keinoja. Kun oma usko näkyy elämän valinnoissa ja sitä uskaltaa rohkeasti tunnustaa, lähellä elävät ihmiset rekisteröivät sen, että jollekin kristinusko on aivan oikeasti osa elämää. Yksittäisten ihmisten kohdalla tämä voi olla yksi kiinnostuksen herättäjä.
Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa
(Fil. 2:15b-16a)
Volyymi ja teho
Tutkimusten mukaan kolajuomien brändi ja logot tunnetaan maailmalla jopa paremmin kuin risti. Eikä mikään ihme, kun mainostukseen käytetään sairaat määrät rahaa ja aikaa. Mutta mikä on tuote? Hiilihapotettu kasvisuute-sokeriliemi. Meidän tuotteemme on ikuinen elämä. Ja joskus tosiaan laitetaan ihan lehteen ilmoitus seurakunnan toiminnasta. Useimmiten tyydytään laittamaan ilmoitustaululle beige moniste: "Huomenna srk:n juttu täällä". Kuoliaaksi vaikeneminen on hyvä sanonta uskosta. Nykyisessä maailmassa tietoa tulvii ovista ja ikkunoista. Ihmiset eivät istu kotona peukaloita pyörittämässä ja odottamassa jotain uutta tietoa maailmalta. Esille pääsee se asia, joka ylittää uutiskynnyksen ja joka on riittävästi esillä. Tämä tietenkin on ennen kaikkea seurakunnan hallinnon ongelma, kun puhutaan joukkoviestinnästä. Mutta yksittäisten ihmisten kohdalla sama toimii myös. Se asia, mikä on esillä, on olemassa. Ja siitä on mahdollisuus kiinnostua. Jos se on vaiettu kuoliaaksi, ei sen olemassaoloa voi mitenkään tietää.
Hedelmät ja valo
Jos usko vaikuttaa ihmisen elämässä niin, että se näkyy myös ulospäin, on se valtavan hyvää mainosta. Jos kuulet jonkun kehuvan jotain laitetta, elokuvaa, terveystuotetta, kokemusta jne, se on sinunkin mielestäsi kiinnostava. Jos usko vaikuttaa ihmisessä niin, että se näkyy ajoittain ulospäinkin, niin ei se voi olla vaikuttamatta hyvänä mainoksena.
Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys,
hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. (Gal. 5:22-23)
Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.
(Joh. 13:35)
Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka
ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin
voitettaisiin, kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää.
(1. Piet. 3:1-2)
Kehota myös nuoria miehiä käyttäytymään joka suhteessa hillitysti ja näytä itse
esimerkkiä hyvän tekemisessä. Opetuksesi olkoon puhdasta ja arvokasta ja
puheesi tervettä ja vakuuttavaa, niin että vastustajasi joutuu häpeään,
koska ei pysty sanomaan meistä mitään pahaa. (Tit. 2:6-8)
En tiedä, tuovatko nämä ajatukseni mitään valoa kysymykseesi. Yksittäisten ihmisten kohdalla kaikki on niin tilanteesta riippuvaista. Mutta toivottavasti jotain hyviä ajatuksia sait.