Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 26.03.2008 - klo:17:26 »Moi Aru!
Tässä asiassa on helppo vetää linjauksia janan kahteen ääripäähän. Toista ääripäätä edustaa muinaisten roomalaisten sananlasku: Joka auttaa itseään, sitä jumalatkin auttavat. Nykymaailmassa se voisi tarkoittaa sitä, että omalla työllään ihminen ansaitsee kaiken elämässään. Sitä voi halutessaan sitten pitää vaikka Jumalan siunauksena. Toinen ääripää on se, jonka esittelitkin jo kysymyksessäsi:
Olen kuullut sellaisistakin kristityistä, jotka turvautuvat arkiaskareissaankin herraan siten, että tuntuvat
ottavan oman vastuunsa arkipäivän toimista pois ja luottavan Jumalan hoitavan asiat.
Em. koululainen pitää rukoilua tärkeämpänä koulumenestyksen kannalta kuin lukemista...
Niin kuin monissa asioissa, ääripäät eivät tässäkään asiassa mielestäni edusta koko totuutta. Raamatusta löytyy kohtia, jotka kehottavat ottamaan kummankin näkökulman huomioon. Mutta yhtä lailla sieltä löytyy kohtia, joista käy ilmi, että kumpikaan vaihtoehto ei puhtaaksi viljeltynä ole oikein.
Ensinnäkin pelkän rukoilun ja suu auki odottamisen kannattajille sanotaan:
Laiska on mielestään viisaampi kuin seitsemän neuvokasta miestä. (Sananl. 26:16)
Laiska toivoo mutta ei saa, ahkera syö itsensä kylläiseksi. (Sananl. 13:4)
Varas älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja ansaitkoon rehellisesti
toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle. (Ef. 4:28)
Hopeaa tai kultaa tai vaatteita en ole keneltäkään halunnut. Te tiedätte itse,
että minä näillä käsilläni olen hankkinut itselleni ja tovereilleni sen, mitä olemme
tarvinneet. Kaikin tavoin olen teille osoittanut, että näin, työtä tehden, tulee
huolehtia vähäosaisista muistaen Herran Jeesuksen omat sanat: "Autuaampi
on antaa kuin ottaa." (Ap. t. 20:33-35)
Pitäkää kunnia-asiananne, että elätte rauhallisesti, hoidatte omat asianne ja
ansaitsette toimeentulonne kättenne työllä, niin kuin olemme käskeneet.
Näin te elätte ulkopuolistenkin mielestä nuhteettomasti ettekä tarvitse
kenenkään apua. (1. Tess. 4:11-12)
Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, pysymään erossa
jokaisesta veljestä, joka elää kurittomasti eikä seuraa antamiamme opetuksia.
Tiedätte itse, miten teidän tulee seurata meidän esimerkkiämme. Kun olimme
luonanne, emme pakoilleet velvollisuuksiamme. Me emme syöneet ilmaiseksi
kenenkään leipää, vaan teimme työtä ja uurastimme yötä päivää, jotta emme olisi
olleet teidän vaivoinanne. Olisihan meillä tosin siihen ollut oikeus, mutta halusimme
olla teille esimerkkinä. Kun olimme luonanne, me määräsimme, että jos joku ei suostu
tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä. Olemme nimittäin kuulleet, että
jotkut teidän joukostanne elävät kurittomasti eivätkä tee työtä vaan touhuavat
joutavia. Sellaisia me käskemme ja kehotamme Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä
rauhoittumaan ja ansaitsemaan itse leipänsä. (2. Tess. 3:6-12)
Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa opetetaan selvästi, että työ kuuluu ihmisen elämään. Opiskelijoita ja koululaisia ei samassa merkityksessä ollut kuin nykyaikana, mutta nämä työntekoa koskevat ohjeet ovat mielestäni sovellettavissa hyvin myös koulutyöhön.
Jos pelkän rukoilun linjalle lähdetään, niin joudutaan ylipääsemättömiin vaikeuksiin:
- Miksi pitäisi mennä palkkatyöhön, kun voi rukoilla, että Jumala antaa elannon?
- Miksi pitäisi lukea tenttiin, kun voi rukoilla, että Jumala antaa viisautta?
- Miksi pitäisi harjoitella juoksukilpailuihin, kun voi rukoilla Jumalalta nopeutta?
- Miksi pitäisi harjoitella viulunsoittoa, kun voi rukoilla Jumalalta lahjakkuutta?
- Miksi pitäisi siivota tai tiskata kotona, kun voi rukoilla ...?
- Miksi pitäisi täyttää veroilmoitus, kun voi rukoilla ...?
Jumala kyllä neuvoo luottamaan häneen, mutta laiskuus, välinpitämättömyys tai huolimattomuus ei ole sama asia kuin luottaminen.
Toinen ääripää on unohtaa Jumala kokonaan ja keskittyä murehtimaan ja puurtamaan valtavasti. Sellaisia ihmisiä varten Raamatussa on erittäin hyviä kohtia:
Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne
tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat. (Ps. 127:2)
Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte
tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän
kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä,
eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.
Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä
elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa
kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä
sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa
niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu
uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: "Mitä
me nyt syömme?" tai "Mitä me juomme?" tai "Mistä me saamme vaatteet?" Tätä kaikkea
pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea
tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin
teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä
itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. (Matt. 6:25-34)
Jumala haluaa, että ihmiset luottaisivat häneen. Tämä ei tarkoita, että ihminen ei saa tehdä mitään sen eteen, mitä hän tarvitsee. Kyllähän tuolla aikaisemmin oli selviä ohjeita siihen, että on tehtävä työtä elatuksensa eteen. Painotus näissä kohdissa onkin se, että ihminen ei saa tehdä työtä murehtien ja huolta kantaen, vaan Jumalaan luottaen. Työtä saa ja pitää tehdä, mutta murehtiminen on jätettävä Jumalalle.
VT:n sodista kertovat kohdat ovat mainioita esimerkkejä siitä, mitä Jumalan huolenpito voisi käytännössä tarkoittaa. Joskus Jumala toimi niin, että Israelin kansan tarvitsi vain katsoa vierestä, kun Jumala soti heidän puolestaan. Mutta suurimmaksi osaksi tilanne oli se, että kansa rukoili ja luotti Jumalaan - ja Jumala antoi voiton israelilaisten oman taistelun kautta. Jumalan huolenpito tuli siis sitä kautta, että Jumala siunasi sen, mitä rukoileva ihminen teki.
Joosua teki niin kuin Mooses oli käskenyt ja ryhtyi taisteluun amalekilaisia vastaan,
kun taas Mooses, Aaron ja Hur nousivat kukkulan laelle. Niin kauan kuin Mooseksen
kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla, mutta kun hän päästi kätensä
vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla. Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja
Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään
kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka.
Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa. (2. Moos. 17:10-13)
Tämä on mainio kuvaus työnteon ja rukouksen suhteesta. (Raamatun aikoina käsien kohottaminen oli rukousasento, niin kuin meillä nykyään käsien ristiminen. Mooses siis rukoili vuorella.) Kumpaakin siis tarvitaan, työtä ja rukousta. 500-luvulla elänyt Benedictus Nursialainen antoi kuuluisan elämänohjeen: "Rukoile ja tee työtä".
Toisen lähes yhtä legendaarisen ohjeen kuulin, kun Raamattuopistolla opiskellessani luokkamme aloitti tenttiä. Tentaattorina toiminut Martti Ylinen lausui papereita jakaessaan: "Nyt jokainen rukoilee vieruskaverin tenttimenestyksen puolesta, koska oma on turvattu lukemalla."
