Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 04.05.2008 - klo:16:16 »Morjens, Stranger!
Mitä mieltä olet siitä saako Jumalalle olla vihainen/pettynyt, jos esim. läheisiä kuolee tms.? Onko se syntiä?
Heitän heti vastakysymyksen: mitkä ajatukset ja tunteet ovat sellaisia, jotka pitäisi pimittää Jumalalta? Tai milloin on syytä heittää hanskat tiskiin ja todeta: "Jumala, on parempi, että minä pyörittelen näitä ajatuksia yksikseni, koska sinä et ymmärrä etkä sinä osaa auttaa"?
Minä ajattelen niin, että juuri Jumala on se suunta, jonne voi joka ainoan ajatuksen purkaa. Hän on ainoa, joka voi todella ymmärtää ja ainoa, joka voi todella auttaa. Ja hän todellakin kestää pikkuruisen ihmisen tunteenpurkauksetkin. Hän ei pakene pilven nurkan taakse itkemään: "Nyyh, nyt se Stranger ei enää tykkää minusta. En minä kelpaa mihinkään." Jumala näkee asiat niin paljon suurempina kokonaisuuksina, että häntä ei hetkauta yksi ihmisen pettymys. Esimerkiksi joku koiran omistaja saattaa hieman kokea surua, kun hän näkee lemmikkinsä hätääntyneen katseen eläinlääkärin hoitopöydällä. Mutta siitä huolimatta koiran omistaja sietää sen, koska tietää lemmikkiä paremmin, että se on koiran parhaaksi. Ehkä elämän pettymysten keskellä meidän katkeruutemme vastaa Jumalan silmissä jotain samaa.
Silloin tällöin törmään ajatuksiin, joiden mukaan ihminen ei saa rukoilla itsekkäitä asioita, vaan pitää rukoilla oikeilla tavoilla. Mutta mikä on se oikea tapa? Onko oikein rukoilla, että Jumala kostaisi vihollisille? Onko oikein syyttää Jumalaa siitä, että omassa elämässä menee huonosti? Onko oikein syyttää Jumalaa siitä, että hän ei kuule? Ainakin Psalmien rukoilijat sanoivat tällaisia asioita Jumalalle:
Jumalani, hajota heidät kaikkiin tuuliin kuin ohdakkeen höydyt, kuin ruumenet!
Niin kuin kulovalkea polttaa metsän, niin kuin tulen roihu korventaa vuoret,
niin ajakoon sinun myrskysi heitä takaa, kauhistukoot he tuulesi voimaa!
Nöyryytä heitä perin pohjin, kunnes he etsivät apua sinulta, Herra.
Saakoot he osakseen ainaisen pelon ja pilkan, saakoot kunniattoman lopun.
(Ps. 83:14-18)
Herra, tuhoa ne, jotka eksyvät kierouden poluille. Hävitä vääryydentekijät!
Rauha ja menestys Israelille! (Ps. 125:5)
Tuhoa viholliseni, sinä uskollinen! Hävitä kaikki, jotka vainoavat henkeäni
- minä olen sinun palvelijasi. (Ps. 143:12)
Jumala, miksi olet hylännyt meidät ainiaaksi,
miksi vihasi hehkuu omaa laumaasi vastaan? (Ps. 74:1)
Jumala, älä enää vaikene! Älä katso ääneti, älä ole niin hiljaa! (Ps. 83:2)
Minä pohdin itsekseni kaiken yötä, ajatukset kiertävät päässäni.
Onko Herra hylännyt meidät ainiaaksi, eikö hän enää välitä meistä?
Onko hän iäksi evännyt laupeutensa, yhäkö hän vaikenee, polvesta polveen?
Onko Jumala unohtanut armonsa, vihassaan sulkenut sydämensä? (Ps. 77:7-10)
Ajattelen niin, että suurin synti ja virhe, minkä ihminen voi tehdä, on se, että vaikeuksien keskellä hän päättää olla puhumatta Jumalalle ja mieluummin kääntää selkänsä ja lähtee pois. Kuvittele olevasi isä tai äiti. Millaiseksi sinä kokisit suhteen lapseen, jos tämä ajattelisi, että sinulle ei voi kertoa muuta kuin hyviä asioita. Huolet ja pettymykset on parempi kantaa yksikseen. Ei hyvä! Jumalalle saa vuodattaa aivan kaiken, mitä sydämellään kantaa.
Lainaus
Ja jos joku ihminen kokee tällä tavalla ja pohtii, miksi rukouksiin ei vastattu, niin miten asiaa voisi selittää raamatusta?
Minulle yksi kaikkein lohdullisimpia Raamatun kohtia on tämä:
Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa
ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. (Room. 8:28)
Kärsimyksen hetkellä ei varmasti ole helppo niellä pettymystään. Eikä välttämättä tarvitsekaan. Jumalalle saa olla pettynyt, mutta samalla tällaiset kohdat auttavat luottamaan Jumalaan, niin että ei tee niin helposti mieli lähteä pois.
Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: "Sietämätöntä puhetta.
Kuka voi kuunnella tuollaista?" ... Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän
jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan. Jeesus kysyi niiltä
kahdeltatoista: "Aiotteko tekin lähteä?" Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen
luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. (Joh. 6:60, 66-68)
Toinen yllättävällä tavalla lohdullinen kohta on tämä:
Tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta Herran sitä aiheuttamatta? (Aam. 3:6b)
Tämä jae liittyy kokonaisuuteen, josta käy ilmi, että vastaus on ilman muuta "ei". On valtavan lohdullista, että Jumala vaikuttaa kaikkien ikävienkin asioiden taustalla. Olisi kauheaa, jos maailmassa olisi joku sellainen paha voima, joka voisi toimia niin, että Jumala ei voi siihen vaikuttaa. Kaikkien onnettomuuksienkin takana on Taivaan Jumala, joka on sanonut olevansa hyvä - ja suorastaan rakkaus. Onnettomuuksien keskellä ei edelleenkään ole helppoa olla. Mutta jonkinlaista lohtua ja turvaa tämä tieto voi tuoda. Hyvä Jumala on kaiken pahalta tuntuvankin takana. Siksi mikään ikävä asia ei ole koskaan yhtään sen ikävämpää, mitä Jumala on suunnitellut. Ja tästä syystä Jumalalle myös saa sanoa kaiken sen, mitä sydämessään tällaisten asioiden tapahtuessa kantaa. Job totesi omien kärsimystensä keskellä pari lohdullista asiaa:
Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha.
(Job 2:10)
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
(Job 19:25)
