Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 21.06.2008 - klo:15:07 »Hei, Hero!
Synnintunto ei ole tunne, vaikka sen voi myös kokea tunteena. Ajattelen, että synnintunto on juuri sitä, miltä se sanana kuullostaa: tuntee syntinsä - on tietoinen niistä. Monelle ihmiselle, joka on kohdannut Jumalan, tämä synnintunto on tullut niin kovana paukkuna, että varmasti siinä myös tunteet ovat mukana. Mutta näin ei tarvitse aina olla. Merkittävintä on ymmärrys siitä, että on syntinen ihminen.
Pietari ja Jesaja tunnistivat syntisyytensä sillä tavoin, että nämä Raamattuun kirjatut tapahtumat varmaan aiheuttivat heissä myös tunteen synneistään:
He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat
molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon
Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen
syntinen mies." Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen
vallassa kalansaaliin tähden, (Luuk. 5:7-9)
Ja minä sanoin: - Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset
huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan,
Herran Sebaotin. (Jes. 6:5)
Paavali joutui kirjoittamaan Korinton seurakunnalle ankaria sanoja heidän siveettömästä elämänmenostaan. Nuhdesaarna sai heidät ilmeisen murheellisiksi, jolloin heidän synnintuntonsa näkyi myös tunteena:
Vaikka tuotin kirjeelläni teille mielipahaa, en sitä kadu. Jos minua kaduttikin, kun näin
teidän pahoittaneen siitä mielenne vähäksi aikaa, olen nyt iloinen - en siksi, että te
tulitte surullisiksi, vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan mielenne. Murheenne
oli Jumalan mielen mukaista, ja niinpä emme aiheuttaneet teille mitään vahinkoa.
Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua,
sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman. Näettehän,
millaista intoa tuo Jumalan mielen mukainen murhe on luonut teihin, miten se on saanut
teidät puolustautumaan, suuttumaan ja pelkäämään, ikävöimään meitä ja päättäväisesti
rankaisemaan syyllistä. Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne tässä asiassa viattomia.
(2. Kor. 7:8-11)
Pietarin helluntaisaarna sai myös ihmisissä aikaan reaktion:
"Tästä siis saa koko Israelin kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi
ja Messiaaksi - - tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte." Kuullessaan tämän kaikki
tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä
meidän pitää tehdä?" Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen
Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän
Hengen." (Ap. t. 2:36-38)
Tarkoittaako "pisto sydämessä" tunnetta? Voi olla, en tiedä, mutta ainakin se tarkoittaa sitä, että he ymmärsivät tehneensä väärin. Samoin ymmärsi Daavid. Kun hän oli tehnyt aviorikoksen ja yrittänyt hävittää sen jäljet murhalla, profeetta tuli ja paljasti hänen syntinsä. Daavid jäi kiinni ja katui. Katumukseen saattoi liittyä tunne, mutta toisaalta katumus saattoi syntyä pelkästä tiedosta ja paljastumisesta. Joka tapauksessa tämän johdosta hän laati ehkä Raamatun käytetyimmän synnintunnustuksen. Siinä on eräs jae, joka on käännetty eri tavalla uudessa ja vanhassa raamatunkäännöksessä:
Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. (Ps. 51:5)
Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. (Ps. 51:5 KR38)
Uusi käännös sanoo "tiedän" ja vanha "tunnen". Tosin minä ajattelen, että tuo tunteminen on tuntemista samalla tavoin kuin joku ihminen tunnetaan, ei niinkään tunteellista tuntemista.
Alan toistaa jo itseäni, jos en kohta lopeta tätä vastaustani. Yhteenvetona sanonkin, että synnintunnon idea on, että sen vaikutuksesta ihminen ymmärtää syntinsä ja että se saa ihmisen katumaan syntejään. Sillä ei ole väliä, alkaako synnintunto tunteesta vai tiedosta.
