Vastaa

Yhteenveto

Kirjoittanut: Nettipappi Marko

« : 21.10.2011 - klo:16:32 »

Lisää lainaus

Vielä jatkan, kun tähän asiaan en tullut vastanneeksi:

Lainaus käyttäjältä: daavidintähti - 06.09.2011 - klo:00:04

Mielenkiintoinen on myös kysymys siitä, mitä anteeksiannolla käytännössä tarkoitetaan? Onko se ainutkertainen tapahtuma, 2000 vuotta sitten Golgatalla tapahtunut asia, vai onko anteeksianto jatkuva tapahtuma Pyhän Hengen voimasta yhä uudelleen ja uudelleen - joka kuitenkin aina pohjautuu Golgatan työhön? Vai onko se, kuten herätysliikkeissä joskus opetataan, anteeksiantajan uskosta riipuvainen tapahtuma? Osaisitko vääntää rautalangasta tämän asian? Ja myös sen, miten usein anteeksiantoa tarvitaan; kuten Luther opetti - aina uudelleen ja uudelleen pesemään "jalkojamme" vai riittääkö yksi kerta uskoon tulossa? Onko ripittäytyminen tarpeen?

Anteeksianto on sekä jatkuva että kertaluontoinen tapahtuma. Kristuksen sovitustyö oli kertakaikkinen ja yhden kerran tapahtuva asia:

Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon
synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle.
(Room. 6:10)

Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman
syntien tähden, syytön syyllisten puolesta,
johdattaakseen teidät Jumalan luo.
(1. Piet. 3:18a)

Kertakaikkinen sovitustyö ja uudestisyntymä on myös se hetki, kun ihminen kohtaa Kristuksen:

Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys
ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän
pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme
tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti
meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että
synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.
(Tit. 3:4-5)

Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta
ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan,
hänen, joka on meidän lunastuksemme,
syntiemme anteeksianto. (Kol. 1:13-14)

Jollekulle tämä tapahtuma on selkeä hetki, kuten Pietarin saarnaa kuunteleville, jotka kysyivät, mitä heidän pitää tehdä. He uskoivat ja heidät kastettiin. Samoin ristin ryöväri yhdessä hetkessä sai kuulla kaiken muuttuneen, ja hänestä oli tullut paratiisin perillinen. Joku toinen sen sijaan huomaa pikkuhiljaa, että hän on kasvanut kiinni Kristukseen. Joku kokee, että on seilannut edestakaisin.

Niin tai näin, lopputulos on se, että ihminen kasteen ja uskon kautta on siirtynyt Jumalan valtakuntaan. Siitä eteenpäin anteeksianto on edelleen tarpeellinen. Jeesus kuvaa viimeisen ehtoollisen alkuksi tapahtuneen jalkojen pesun yhteydessä tätä hienon runollisesti, kun hän antaa Pietarin ymmärtää, että tämä on kertaalleen saanut peseytyä, joten riittää, että vain jalat pestään. Luterilaisesta kastekäsityksestä katsottuna se tarkoittaa sitä, että kun kerran on saanut kasteen ja uskon lahjan, riittää, että matkan pölyt pestään anteeksiannon myötä pois.

Tämä anteeksianto on jatkuvaa. Rippi on tarpeellinen joko yksin Jumalan kanssa rukouksessa, yhteisesti seurakunnan kanssa tai yksityisesti jonkun kristityn kanssa. Ihminen tarvitsee kiintopisteitä ja selviä synnin tunnustamisen ja anteeksiannon hetkiä - oman uskonsa vuoksi. Mutta käytännössä anteeksiannon on oltava jatkuvaa niin, että kristitty elää jokaisen hetkensä Jeesuksen anteeksiantoon luottaen.

Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän
itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja
Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa
meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme,
ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme
eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme
syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja
vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja
puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos
väitämme, ettemme ole syntiä tehneet,
teemme hänestä valehtelijan eikä hänen
sanansa ole meissä. (1. Joh. 1:7-10)

Muistan kuinka lapsena kirkossa mietin yhteisen synnintunnustuksen ja synninpäästön aikana, että kuinkahan kauan minä nyt olen synnitön ja mikä on ensimmäinen synti, jonka sen jälkeen teen. Hupaisaa. Eihän ihmisestä tule synnitöntä missään vaiheessa. Jos heitän kiven ikkunaan, ei ikkuna korjaudu siinä hetkessä, kun saan tekoni anteeksi. Ne ovat eri asioita. Synnintunnustuskin on sitä, että pyydetään anteeksi omaa syntisyyttä, josta ei ennen taivasta koskaan pääse eroon.

Kirjoittanut: Nettipappi Marko

« : 21.10.2011 - klo:16:13 »

Lisää lainaus

Moi Daavidintähti!

Kysymyksesi ei ole helppo. Nyt liikutaan niin syvissä vesissä, että mikä tahansa vastaus herättää paljon lisää kysymyksiä. Anteeksianto on mitä syvimmässä määrin pelastuskysymys, eikä silloin haluaisi olla epävarma yhtään mistään. Siitä huolimatta esittämäsi kysymys antaa sijaa pohdinnalle ja erilaisille mielipiteillekin ilman, että sillä muutetaan millään tavalla pelastuksemme perustaa ja Kristuksen armoa.

Vastaukseni venyy taas aika pitkäksi, joten nopeita ratkaisuja kaipaavalle suosittelen hyppäämistä suoraan lopputiivistelmään. Mutta siis, mainitsemasi kohta on auki kirjoitettuna seuraava:

Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat
anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon,
hän ei saa syntejään anteeksi. (Joh. 20:23)

Samassa yhteydessä on hyvä mainita myös toinen vastaava kohta, jossa Jeesus puhui Pietarille:

Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan
avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on
sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan
päällä, se on myös taivaissa vapautettu.
(Matt. 16:19)

Hyvä nyrkkisääntö Raamatun lukemiselle on, että jokaisessa kohdassa täytyy pikimmiten kiinnittää huomiota siihen, kuka puhuu kenelle. Kummatkin syntien anteeksiantoon liittyvät asiat on sanottu opetuslapsille, apostoleille. Siinä mielessä on oikeutettua sanoa, että avaimet menivät apostolien mukana taivaaseen. Mutta liian yksioikoinen sekin tulkinta on.

Jeesus tuli maan päälle myös opettamaan ihmisiä. Mutta ennen kaikkea hänen missionsa oli kuolla ihmisten syntien puolesta. Jeesus ei keskittynyt luomaan oppirakennelmaa, jota kukaan ei olisi voinut ottaa vastaan, koska kukaan ei vielä tajunnut Kristuksen ristinkuoleman merkitystä. Hän opetti opetuslapsiaan yksityisesti ja ylösnousemuksensa jälkeen lähetti heidät matkaan. Kristillinen kirkko on syntynyt apostolien opetuksen varaan. Jeesuksen sanatkin ovat heidän ansiostaan meillä Raamatussa luettavissa. Apostolien opetus on siis seurakunnan perusta. Ei tosin heidän mielivaltansa mukaan, vaan Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Apostolilla oli valta puhua lähettäjänsä nimissä.

He lähtivät sieltä ja kulkivat Galilean halki.
Jeesus ei tahtonut kenenkään saavan tietää
siitä, sillä hän opetti opetuslapsiaan.
(Mark. 9:30-31a)

Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää
teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut,
hylkää sen, joka on minut lähettänyt.
(Luuk. 10:16)

Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti
apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä
yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.
(Ap. t. 2:42)

Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä,
ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan
kahdentoista apostolin nimet. (Ilm. 21:14)

Ensimmäiseksi ajattelen synninpäästön avaimien tarkoittavan sitä, kuinka apostolit käytännön seurakuntaelämän keskellä joutuivat määrittelemään, mitä Jeesuksen opetus anteeksiannosta missäkin tilanteessa tarkoitti. Esimerkiksi heti Jerusalemin seurakunnan syntymisen jälkeen Ananias ja Safira hyvin katkerasti kokivat sen, ettei tahallinen ja katumaton petkuttaminen sopinut seurakunnan elämään. Tässä linkissä aiheesta enemmän.

Apostolien tehtävä oli määritellä kristillisen uskon sisältöä Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Seurakunta eli ja noudatti heidän opetustaan ja Ilmestyskirjassa seurakunnan vertauskuvana toimiva Uusi Jerusalemkin on rakennettu nimenomaan apostolien opetuksen varaan. Samanlaisia apostoleja ei sen jälkeen ole asetettu.

Toisaalta, vaikka apostolit ovat poistuneet keskuudestamme, on heidän opetuksensa yhä voimassa. Muun muassa Paavali opetti Timoteusta:

Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin
pelkäisivät. Jumalan, Kristuksen Jeesuksen ja
valittujen enkelien edessä kehotan vakavasti
sinua soveltamaan näitä ohjeita puolueettomasti,
niin että et tee mitään omien mieltymystesi mukaan.
Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta et
joutuisi osalliseksi toisten synteihin. Säilytä itsesi
puhtaana. ... Joidenkin ihmisten synnit ovat kaikkien
nähtävissä ja saavat tuomionsa aikaisemmin, toisten
vasta myöhemmin. Samoin toiset hyvät teot ovat
näkyvissä, mutta nekään, jotka eivät näy, eivät voi
pysyä salassa. (1. Tim. 5:20-25)

Tässä kohdassa on paljon asiaa. Ensinnäkin Paavali kehottaa seurakunnan johtajana toiminutta Timoteusta toimimaan ohjeiden mukaan. Hänellä ei ollut lupa toimia omien mieltymystensä mukaan vaan pysyä Kirjoitusten, Jeesuksen ja Apostolien opetuksen mukaisessa toimintamallissa. Yksi hänelle annettu ohje oli olla varovainen kätten päällepanemisessa. Tapa oli tuttu jo VT:n uhrikäytännöistä, jolloin syntinsä tunnustava ihminen laittoi kätensä uhrieläimen päälle ja samaistui sen kärsimään rangaistukseen.

Selitän asian ehkä liian nopeasti, mutta lopputuloksena ymmärrän, että Timoteusta varoitetaan, ettei hän tulisi siunanneeksi anteeksiantamattomia syntejä. Häntä siis kehoitetaan siihen, että ihmiset ensin tunnustaisivat syntinsä ja sitten julistettaisiin anteeksianto. Se ei mielestäni silti edellytä seurakunnan paimenen tai johtajan asiaan puuttumista. Jaakob sanoo:

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja
rukoilkaa toistenne puolesta, jotta
parantuisitte. Vanhurskaan rukous on
voimallinen ja saa paljon aikaan.
(Jaak. 5:16)

Yleinen pappeus tarkoittaa, että kukaan ei tarvitse Jumalan eteen tullakseen ketään muuta välimiestä kuin Jeesuksen. Siihen ei tarvita pappeja tai seurakunnan työntekijöitä eikä edes toisia kristittyjä. Sille ei tietysti mitään voi, että Raamattuun ja uskonasioiden opettamiseen enemmän perehtynyt ihminen vakuuttaa toisen ihmisen helpommin kuin sellainen, joka ei tunne Raamattua. Merkitystä on vain sillä, että Jumalan sana saa koskettaa.

Sitten se vaikeampi kysymys: Missä tapauksissa sitten synninpäästön voi kieltää? Kysymälläsi raamatunkohdalla on yksi hyvin tärkeä rinnakkaiskohta:

Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi
kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet
voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän
kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta,
sillä "jokainen asia on vahvistettava kahden
tai kolmen todistajan sanalla". Ellei hän
kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle.
Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan,
suhtaudu häneen kuin pakanaan tai
publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te
sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa,
ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä,
on myös taivaassa vapautettu. (Matt. 18:15-18)

Jeesus opetti, että ihminen, joka ei kadu syntejään eikä halua tehdä siitä parannusta, ei voi myöskään saada anteeksi. Raamattu liittää anteeksiannon yhteen katumuksen ja parannuksen kanssa. Ilman katumusta ei kukaan koe tarvitsevansa armoa. Ja ilman parannusta armo muuttuu luvaksi tehdä lisää syntiä. Armon tarve on silloin enemmänkin hyväksynnän tarvetta. Paavali sovelsi tätä ohjetta Korinton seurakunnan kanssa. Ensimmäisen ja toisen kirjeensä yhteydessä hän käsittelee väärinkäytöstapausta, jotka saattavat liittyä toisiinsa:

Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on
haureutta, jopa sellaista mitä ei tavata edes
pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa
kanssa. Ja te vielä pöyhkeilette, vaikka teillä
olisi ollut syytä surra ja erottaa joukostanne
mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen.
(1. Kor. 5:1-2)

Tuollaiselle riittää se rangaistus, jonka useimmat
teistä ovat hänelle jo antaneet. Nyt teidän on
päinvastoin annettava anteeksi ja lohdutettava
häntä, ettei hän menehtyisi suruunsa.
(2. Kor. 2:6-7)

Vaikka tuotin kirjeelläni teille mielipahaa, en sitä
kadu. Jos minua kaduttikin, kun näin teidän
pahoittaneen siitä mielenne vähäksi aikaa,
olen nyt iloinen - en siksi, että te tulitte surullisiksi,
vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan
mielenne. Murheenne oli Jumalan mielen mukaista,
ja niinpä emme aiheuttaneet teille mitään vahinkoa.
Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan
parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se
johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan
tuottaa kuoleman. (2. Kor. 7:8-10)

Jeesuksen opetus ja Paavalin toiminta Korinton seurakunnan kanssa painottavat sitä, kuinka seurakunta ei voi olla yhteisö, jossa syntiä silitellään myötäkarvaan. Teologit puhuvat siitä, kuinka Jumala vanhurskauttaa syntisen, mutta Jumala ei vanhurskauta syntiä.

Herkällä tunnolla oleva tulee näiden sanojen edessä kovin levottomaksi. On hyvin helppo panikoida, onko varmasti kaikki synnit tunnustettu ja onko ennen kaikkea jokaisesta synnistä aidosti haluttu tehdä parannusta. Jos motiivien ja tunteiden tasolle mennään, kukaan ei osaa tehdä synnistä täydellistä parannusta. Syntiähän tehdään juuri siksi, että syntinen ihminen haluaa tehdä sitä. Eikä kukaan voi siksi vilpittömästi sanoa tunnetasolla hylänneensä syntiä.

Jumalan edessä onkin rukoiltava voimaa ja halua elää hänen tahtonsa mukaan. Ilman Pyhän Hengen apua on turha kuvitella löytävänsä mitään hyviä motiiveja elämäänsä. Ajattelenkin, että nämä päästön avaimet kuuluvat sille elämänalueelle, johon toinen ihminen voi jotain sanoa. Kahden ihmisen keskustellessa käy kyllä ilmi, katuuko toinen syntiään ja haluaako, että pääsisi siitä eroon - vai haluaako tämä jatkaa elämäänsä syntiä tehden.

Lopputiivistelmä:

Avainten valta on mielestäni hyvin yksinkertaisesti sitä, että kristitty A kertoo kristitty B:lle, mitä Jumala sanoo synnistä, parannuksesta ja anteeksiannosta. Jos B katuu syntejään, on A:n julistettava hänelle Jumalan anteeksiannon ja armon vakuutuksia Raamatusta. Jos B aikoo jatkaa Jumalan tahdon vastaista elämäänsä, on A:n kehotettava häntä Raamatun sanoin parannukseen.

Kirjoittanut: daavidintähti

« : 06.09.2011 - klo:00:04 »

Lisää lainaus

Hei Marko!

Kiitos hienosta palstasta, olen lueskellut mielenkiinnolla tätä. Minulla on mielessäni eräs kysymys, joka on pitkään askarruttanut mieltäni: Nimittäin ns. päästön avaimet, jotka Jeesus antaa opetuslapsilleen puhaltaessaan heidän päälleen Pyhän Hengen. Joh. 20:23.

Kysymys on, että kenellä nuo avaimet ovat nyt? Ovatko ne yleisen pappeuden kautta jokaisella kristityllä, vai vain apostolisen saarnaviran haltijoilla (tarkoitan pastoreita)? Olen kuullut useita tulkintoja asiasta, mm. että päästön avaimet menivät apostolien mukana taivaaseen, mikä tuntuisi todella oudolta. Sitten on sanottu, että vain papeilla on tuo oikeus päästää syntejä ja toiset sanovat, että koska olemme kuninkaallista papistoa kaikki, on päästövalta myös kaikilla Kristukseen uskovilla. Miten sinä näet tämän asian?

Sitten vaikeampi osio; mitä taas tarkoittaa kohta, että Jeesus antaa vallan pidättää syntien anteeksiannon? Milloin ja missä tilanteessa näin voidaan toimia? Kuka omistaa tämän vallan? Eikö kuitenkin vain Jumala näe ihmisen sydämeen ja viimeisellä tuomiolla Kristus toimii tuomarina?

Mielenkiintoinen on myös kysymys siitä, mitä anteeksiannolla käytännössä tarkoitetaan? Onko se ainutkertainen tapahtuma, 2000 vuotta sitten Golgatalla tapahtunut asia, vai onko anteeksianto jatkuva tapahtuma Pyhän Hengen voimasta yhä uudelleen ja uudelleen - joka kuitenkin aina pohjautuu Golgatan työhön? Vai onko se, kuten herätysliikkeissä joskus opetataan, anteeksiantajan uskosta riipuvainen tapahtuma? Osaisitko vääntää rautalangasta tämän asian? Ja myös sen, miten usein anteeksiantoa tarvitaan; kuten Luther opetti - aina uudelleen ja uudelleen pesemään "jalkojamme" vai riittääkö yksi kerta uskoon tulossa? Onko ripittäytyminen tarpeen?

Kuulin jokin aika sitten Radio Deiltä Kalevi Lehtisen selityksen tästä anteeksiantoaiheesta ja hän selitti sitä vuoden 1938 Raamatun käännöksen aikamuodoilla:
"joille te anteeksi annatte" Preesens - "niille ne ovat anteeksi annetut" Perfekti.
Siis kyseessä hänen mukaansa olisi ollut ainutkertainen tapahtuma Golgatalla, Jumalan ennakkovalinnan mukaan. Toisin sanoen mitä annamme anteeksi täällä ajassa, on Jumalan silmissä jo anteeksi annettu. Samoin mitä pidätetään, on kaikkitietävän ja -näkevän Jumalan valinnan mukaan jo tiedossa.

Käsittäisin tämän niin, että Lehtinen halusi korostaa ihmisten julistajan roolia - siis ikään kuin muistuttaa siitä jo kerran tapahtuneesta anteeksiannosta Herran uhriveressä. Samoin synteihin sitominen olisi vain sen toteamista, että joku ei halua katua ja on ikään kuin itse jo osansa valinnut, mutta että sielunhoitajalla ei itsellään olisi valtaa päättää tästä. Lehtisen selitys tuntui järkevältä, joskin kuulin sitä sittemmin väitettävän kalvinistiseksi näkemykseksi asiasta. Miten sinä näet asian?

Vastauksista jo etukäteen kiitollinen,
daavidintähti