Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 16.03.2014 - klo:18:37 »Tervehdys mkvvmkl!
Kysymykseesi on hyvin helppo vastata: Evankelisluterilaisella kirkolla ei ole virallista kantaa lapsettomuuteen ja sen hoitamiseen. En kyllä usko, että kovin monella muullakaan kirkkokunnalla olisi. Syntyvyyden säännöstelyyn ja ehkäisyyn jotkut kirkkokunnat ottavat kantaa, mutta vastaani ei ole vielä tullut kannanottoa lapsettomuushoitoja koskien.
En tiedä, osunko oikeaan, kun epäilen, että kysymyksesi liittyy kovasti etiikan esitelmien tekemiseen, joten siksi ajattelin vastata jotain siitä huolimatta, että varsinainen kysymyksesi tulikin jo käsiteltyä.
Sitä ennen kuitenkin liitin vastauksesi tällaisen keinohedelmöitystä koskevan ketjun jatkoksi. Sekin on lähtenyt liikkeelle etiikan esitelmien laatijoiden kysymyksestä. Ja käytännössä samassa aihepiirissä ollaankin.
Edellä olevat viestit ovat aika kevyellä pohtimisella kirjoitettuja, ja niissä on enemmänkin kysymyksiä kuin vastauksia. En kyllä juurikaan osaa niihin esittämiini kysymyksiin paljoa mitään sanoa. Tiivistetysti kokoaisin omaa ajatteluani siinä yhteen, että perusajatuksena lapsettomuuden hoitaminen on itsessään aivan oikein ja luvallista. Raamatun vanhimmissa kertomuksissakin käy ilmi, että ihmisillä oli jonkinlaisia uskomuksia tai hoitokeinoja lapsettomuuteen. Raamattu ei opeta niitä eikä kiellä niitä. Kertomuksista käy vain ilmi, että näin ihmiset toimivat. Lemmenmarjojen esimerkiksi ajateltiin auttavan lapsettomuuteen, ja Jaakobin vaimoina olleet sisarukset Lea ja Raakel väänsivät niistä kerran kättä. Lapsettomuus kun oli silloin naiselle erityisen suuri kivun ja häpeän aihe, eikä se ole helppo asia vieläkään.
Kun Raakel näki, ettei hän saanut lapsia, hän alkoi kadehtia
sisartaan ja sanoi Jaakobille: "Auta minua saamaan lapsia,
tai muuten minä kuolen!" Jaakob suuttui Raakelille ja sanoi:
"Olenko minä muka Jumala? Minäkö olen estänyt sinua
saamasta lapsia?" ... Kerran vehnänleikkuun aikaan Ruuben
lähti ulos kävelemään. Hän löysi vainiolta lemmenmarjoja
ja vei ne äidilleen Lealle. Silloin Raakel sanoi Lealle: "Anna
minullekin poikasi tuomia lemmenmarjoja." Mutta Lea vastasi
hänelle: "Eikö riitä, että sinä olet jo vienyt minulta mieheni,
kun nyt vielä tahdot poikani lemmenmarjat?" Raakel sanoi:
"Olkoon menneeksi, Jaakob saa ensi yönä maata sinun
kanssasi, kunhan minä saan poikasi lemmenmarjat."
(1. Moos. 30:1-2, 14-15)
Raamatussa on monia kertomuksia lapsettomista pariskunnista ja heidän hartaista rukouksistaan, joihin aikanaan vastattiin. Näitä kauan odotettuja rukouksen lapsia olivat mm. Iisak, Joosef, Simson, Samuel ja Johannes Kastaja. Kertomuksien yhteydessä puhutaan lapsettomuuden surusta ja häpeästä, mutta koska mitään lääketieteellistä ja radikaalia hoitokeinoa ei osattu tehdä, ei niissä yhteyksissä ollut mitään tarvetta puhua lapsettomuushoitojen eettisistä ratkaisuista.
Lapsettomuuden hoitaminen itsessään on neutraali asia. Mutta eettiseksi ongelmaksi muodostuvat heti jatkokysymykset "miten", "miksi" ja "milloin". Onko lapsettomuuden hoitaminen oikein millä tavalla tahansa tai mistä syystä tahansa tai missä tilanteessa tahansa? En kirjoittele kysymyksiäni uudelleen. Edellisissä viesteissä niitä olen herätellyt. Sen sijaan voisin varovaisesti maistellen sanoa omia ajatuksiani.
Minulle pari Psalmin sanaa puhuu siitä, miten ihminen on Jumalan silmissä jo äitinsä kohdussa alusta asti luomisen kohteena:
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa
olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän
sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin
syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole
salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun
kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt
päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. (Ps. 139:13-16)
Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (Ps. 51:7)
Itselleni olisi ehkä aika kova miettimisen asia se, kuinka suhtautuisin alkoiden tuhoamiseen uuden elämän syntymisen ohessa. En voi väittää, että keinohedelmöitys olisi väärin, mutta itse joutuisin tätä kysymystä pohtimaan.
Lisäksi minulle on merkittävä asia se, että Jumala on luonut tietynlaisen parisuhdemallin ja perhemallin, jossa uusi elämä syntyy miehen ja naisen yhteen liittymisestä. Ajattelen tämän olevan Jumalan luomistyön suunnitelma sekä vanhempien että lapsen parhaaksi. En pidä siksi oikeana sitä, että esimerkiksi yksin asuva ihminen hankkisi lapsettomuushoitojen avulla itselleen lapsen siksi, että itse niin haluaa, enkä pitäisi sitä oikeana myöskään samaa sukupuolta olevien parisuhteissa.
Tiedän, että nykyisessä arvoilmapiirissä tällaisen asian sanominen leimataan hyvin jyrkäksi ja tuomitsevaksi, mutta niin minä silti Raamattuni ymmärrän. Vaikka ihmisellä on taito auttaa luontoa, koen, että Luoja itse on antanut myös ohjeet avioliitto- ja seksuaalietiikkaan. Eivät Raamatun ohjeet niissä kysymyksissä myötäile yleisiä länsimaisia käytäntöjä. Koska pidän Raamatun avioliittokeskeistä seksuaalietiikkaa Jumalan tahdon mukaisena, en pysty ajattelemaan, että irrottaisin lapsien hankkimisen Raamatun seksuaalietiikasta omaksi kysymyksekseen.
Vastauksellani en halua kiistää sitä tosiasiaa, että kaikilla lapsilla ei ole isää tai äitiä tai kumpaakaan, vaikka lähtökohta olisi mikä. Se ei kuitenkaan ole tavoittelemisen arvoinen tilanne, joten siksi en osaisi kannattaa lapsettomuushoitoja tilanteessa, jossa jo lähtökohtaisesti ohitetaan lapsen mahdollisuus isään ja äitiin.
Kysymykseesi on hyvin helppo vastata: Evankelisluterilaisella kirkolla ei ole virallista kantaa lapsettomuuteen ja sen hoitamiseen. En kyllä usko, että kovin monella muullakaan kirkkokunnalla olisi. Syntyvyyden säännöstelyyn ja ehkäisyyn jotkut kirkkokunnat ottavat kantaa, mutta vastaani ei ole vielä tullut kannanottoa lapsettomuushoitoja koskien.
En tiedä, osunko oikeaan, kun epäilen, että kysymyksesi liittyy kovasti etiikan esitelmien tekemiseen, joten siksi ajattelin vastata jotain siitä huolimatta, että varsinainen kysymyksesi tulikin jo käsiteltyä.
Sitä ennen kuitenkin liitin vastauksesi tällaisen keinohedelmöitystä koskevan ketjun jatkoksi. Sekin on lähtenyt liikkeelle etiikan esitelmien laatijoiden kysymyksestä. Ja käytännössä samassa aihepiirissä ollaankin.Edellä olevat viestit ovat aika kevyellä pohtimisella kirjoitettuja, ja niissä on enemmänkin kysymyksiä kuin vastauksia. En kyllä juurikaan osaa niihin esittämiini kysymyksiin paljoa mitään sanoa. Tiivistetysti kokoaisin omaa ajatteluani siinä yhteen, että perusajatuksena lapsettomuuden hoitaminen on itsessään aivan oikein ja luvallista. Raamatun vanhimmissa kertomuksissakin käy ilmi, että ihmisillä oli jonkinlaisia uskomuksia tai hoitokeinoja lapsettomuuteen. Raamattu ei opeta niitä eikä kiellä niitä. Kertomuksista käy vain ilmi, että näin ihmiset toimivat. Lemmenmarjojen esimerkiksi ajateltiin auttavan lapsettomuuteen, ja Jaakobin vaimoina olleet sisarukset Lea ja Raakel väänsivät niistä kerran kättä. Lapsettomuus kun oli silloin naiselle erityisen suuri kivun ja häpeän aihe, eikä se ole helppo asia vieläkään.
Kun Raakel näki, ettei hän saanut lapsia, hän alkoi kadehtia
sisartaan ja sanoi Jaakobille: "Auta minua saamaan lapsia,
tai muuten minä kuolen!" Jaakob suuttui Raakelille ja sanoi:
"Olenko minä muka Jumala? Minäkö olen estänyt sinua
saamasta lapsia?" ... Kerran vehnänleikkuun aikaan Ruuben
lähti ulos kävelemään. Hän löysi vainiolta lemmenmarjoja
ja vei ne äidilleen Lealle. Silloin Raakel sanoi Lealle: "Anna
minullekin poikasi tuomia lemmenmarjoja." Mutta Lea vastasi
hänelle: "Eikö riitä, että sinä olet jo vienyt minulta mieheni,
kun nyt vielä tahdot poikani lemmenmarjat?" Raakel sanoi:
"Olkoon menneeksi, Jaakob saa ensi yönä maata sinun
kanssasi, kunhan minä saan poikasi lemmenmarjat."
(1. Moos. 30:1-2, 14-15)
Raamatussa on monia kertomuksia lapsettomista pariskunnista ja heidän hartaista rukouksistaan, joihin aikanaan vastattiin. Näitä kauan odotettuja rukouksen lapsia olivat mm. Iisak, Joosef, Simson, Samuel ja Johannes Kastaja. Kertomuksien yhteydessä puhutaan lapsettomuuden surusta ja häpeästä, mutta koska mitään lääketieteellistä ja radikaalia hoitokeinoa ei osattu tehdä, ei niissä yhteyksissä ollut mitään tarvetta puhua lapsettomuushoitojen eettisistä ratkaisuista.
Lapsettomuuden hoitaminen itsessään on neutraali asia. Mutta eettiseksi ongelmaksi muodostuvat heti jatkokysymykset "miten", "miksi" ja "milloin". Onko lapsettomuuden hoitaminen oikein millä tavalla tahansa tai mistä syystä tahansa tai missä tilanteessa tahansa? En kirjoittele kysymyksiäni uudelleen. Edellisissä viesteissä niitä olen herätellyt. Sen sijaan voisin varovaisesti maistellen sanoa omia ajatuksiani.
Minulle pari Psalmin sanaa puhuu siitä, miten ihminen on Jumalan silmissä jo äitinsä kohdussa alusta asti luomisen kohteena:
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa
olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän
sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin
syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole
salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun
kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt
päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. (Ps. 139:13-16)
Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (Ps. 51:7)
Itselleni olisi ehkä aika kova miettimisen asia se, kuinka suhtautuisin alkoiden tuhoamiseen uuden elämän syntymisen ohessa. En voi väittää, että keinohedelmöitys olisi väärin, mutta itse joutuisin tätä kysymystä pohtimaan.
Lisäksi minulle on merkittävä asia se, että Jumala on luonut tietynlaisen parisuhdemallin ja perhemallin, jossa uusi elämä syntyy miehen ja naisen yhteen liittymisestä. Ajattelen tämän olevan Jumalan luomistyön suunnitelma sekä vanhempien että lapsen parhaaksi. En pidä siksi oikeana sitä, että esimerkiksi yksin asuva ihminen hankkisi lapsettomuushoitojen avulla itselleen lapsen siksi, että itse niin haluaa, enkä pitäisi sitä oikeana myöskään samaa sukupuolta olevien parisuhteissa.
Tiedän, että nykyisessä arvoilmapiirissä tällaisen asian sanominen leimataan hyvin jyrkäksi ja tuomitsevaksi, mutta niin minä silti Raamattuni ymmärrän. Vaikka ihmisellä on taito auttaa luontoa, koen, että Luoja itse on antanut myös ohjeet avioliitto- ja seksuaalietiikkaan. Eivät Raamatun ohjeet niissä kysymyksissä myötäile yleisiä länsimaisia käytäntöjä. Koska pidän Raamatun avioliittokeskeistä seksuaalietiikkaa Jumalan tahdon mukaisena, en pysty ajattelemaan, että irrottaisin lapsien hankkimisen Raamatun seksuaalietiikasta omaksi kysymyksekseen.
Vastauksellani en halua kiistää sitä tosiasiaa, että kaikilla lapsilla ei ole isää tai äitiä tai kumpaakaan, vaikka lähtökohta olisi mikä. Se ei kuitenkaan ole tavoittelemisen arvoinen tilanne, joten siksi en osaisi kannattaa lapsettomuushoitoja tilanteessa, jossa jo lähtökohtaisesti ohitetaan lapsen mahdollisuus isään ja äitiin.
En näet ole lyönyt lukkoon mielipidettäni siitä, missä vaiheessa elämä alkaa. Jos minulla olisi tästä selvä näkemys, osaisin muodostaa paremmin mielipiteeni myös keinohedelmöityksessä mahdollisesti tuhoutuviin alkioihin. Psalmin 51 rukouksessaan Daavid kirjoittaa: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun". Tätä kohtaa käytetään usein perisynnistä puhuttaessa, mutta toisaalta siinä käy myös ilmi, että jollain tavalla Daavid pitää itseään elollisena olentona sikiämisestään asti. Mutta toisaalta - jos halutaan hiuksia halkoa - siinä puhutaan myös äidin kohdusta. Lasketaanko sitä elämän alkamiseksi, että on tapahtunut hedelmöittyminen ympäristössä, jossa alkion kehitys ei voi jatkua syntymään asti? Pitäisikö elämän alkamiseksi tällaisessa tapauksessa laskea se, että alkio on istutettu äidin kohtuun?
