Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 12.11.2024 - klo:15:05 »Hei Ville!
Hormooneilla on valtavan suuri merkitys ihmisen fysiikkaan ja psyykkeeseen. Ei siis mikään ihme, jos testosteronihoidot ovat korostaneet sinun kokemustasi miehisyydestä. Sukupuolivietin osalta korostunut miehisyyden tunne on varmasti niitä näkyvimpiä ja tuntuvimpia maskuliinisuuden muotoja. Mutta aivan varmasti se heijastuu myös ajatteluun, joskaan omalla biologian ja psykologian tuntemuksellani en uskalla ryhtyä luokittelemaan sitä, mihin suuntaan kohonnut testosteronitaso missäkin asiassa ajatuksia kuljettaa.
En myöskään pysty millään tavalla ottamaan kantaa siihen, mistä ajatuksesi naimisiin menosta ja perinteisestä perhemallista nousee. Suoranaisesti en ajattele, että testosteroni itsessään aiheuttaisi mitään hengellistä etsintää. Päinvastoin voisi jopa ajatella inhorealistisesti sitenkin, että testosteronia tihkuva miehisyys voisi haluta omistaa naisensa mahdollisimman tiukasti, jolloin ajatus avioliitosta nousee mieleen.
Siitä olen kuitenkin varma, että mitä tahansa meidän elämässämme tapahtuukaan, Jumala voi käyttää sitä ohjatakseen ihmistä tahtonsa mukaiseen suuntaan. En tiedä, miksi sinulla on herännyt ajatus puolisoosi sitoutumisesta avioliiton sitein ja miksi uskonasiat ovat alkaneet mietityttää. Mutta kannustan sinua jatkamaan tuohon suuntaan. Kristillistä ja Jumalan tahdon mukaista on mennä naimisiin. Ja elämässä kaikkein tärkeintä on elää oikeassa suhteessa Jumalaan. Olipa näiden pohdintojesi syy hormoonihoidoissa tai missä tahansa muussa, niin seuraukset ovat minun mielestäni juuri oikeat.
Toivotan teidän perheellenne siunausta ja lisääntyvää Jumalan tuntemista!