Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 03.03.2021 - klo:03:30 »Kulttuurisidonnainen raamatuntulkinta
Olen kirjoittanut jo tavattoman pitkästi. Erotin silti vielä omaksi kokonaisuudekseen kulttuurisidonnaisen raamatuntulkinnan. Pidän sitä erityisen tärkeänä kokonaisuutena, koska kulttuurillisiin näkökulmiin viitataan nykyään hyvin usein sukupuolineutraaleista avioliitoista keskusteltaessa.
Kulttuurisidonnaisella raamatuntulkinnalla tarkoitan sitä, kuinka Raamatun käskyjä pohditaan siitä näkökulmasta, ovatko ne vain Raamatun aikaan ja kulttuuriin liittyviä vai ovatko ne voimassa aina ja kaikissa kulttuureissa. Positiivinen piirre kulttuurisidonnaisessa korostuksessa on, että se pyrkii löytämään keinon sekä opillisen että eettisen raamatuntulkinnan hyvien puolien yhdistämiseen. Ajatuksena on osoittaa, että Raamatun käskyjä ei tarvitse unohtaa, mutta niiden kulttuurisidonnainen ymmärtäminen osoittaa, etteivät ne ole voimassa nykyisessä kulttuurissamme.
Valitettavasti tässäkin mennään helposti liiallisuuksiin. Vaikka hyvä Raamatun ymmärtäminen vaatii kulttuurillista tuntemusta, minun mielestäni monissa kohdissa kulttuurillisen korostamisen pyrkimys kertoo oikeastaan enemmän meidän nykyisestä kulttuuristamme kuin Raamatun kulttuurista. Kulttuuriin vetoaminen on oman henkilökohtaisen näkemykseni mukaan lisännyt niin sanottuja olkiukkoargumentteja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Raamatun kulttuurista esitetään liioiteltuja tai vääriä väitteitä, joiden valossa siihen aikaan kirjoitetut Raamatun käskyt voidaan osoittaa vanhentuneiksi. Kommentoin tässä joitain minulle vastaan tulleita väitteitä.
Väite: "Raamattu ei tunne rakkauteen ja romantiikkaan perustuvia liittoja"
Raamatun romantiikkaan tutustuminen kannattaa aloittaa Laulujen laulusta, joka on yksi maailmanhistorian kauneimmaksi rakkausrunoksi sanottu teos. Sellaista ei olisi kukaan voinut kirjoittaa, jos rakkauteen perustuvat liitot olisivat utopiaa. Ylipäätään on mielestäni todella kestämätöntä ajatella, että rakastumisen ja tunteiden voima olisi nykyajan keksintöä. Laulujen laulun kertojanakaan ei ole alistava mies vaan vuorotellen toisilleen puhuva rakastunut pari. Yhä uudelleen kirjassa toistuu muun muassa lausahdus: "Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!" (Laul. l. 2:7)
On selvää, että Raamatun maailmassa avioliittojen sopiminen on ollut varsin yleinen käytäntö. Sopimusavioliittojen kuvitteleminen rakkaudettomiksi tai vasten tahtoa sovituiksi on kuitenkin suurta kulttuurillista ymmärtämättömyyttä. Mediassa huomiota saavat uutiskynnyksen ylittävät pakkoavioliitot, mutta eivät ne tavanomaiset sopimusavioliiton muodot, joissa sopiminen alkaa puolison tunteiden ja toiveiden selvittämisellä. Asioiden järjesteleminen ja vanhempien mukana olo ei automaattisesti vähennä romantiikan osuutta. Automaattisesti se ainoastaan lisää liiton virallisuutta ja pätevyyttä.
Simson oli hyvä esimerkki siitä, että hänen solmimassaan avioliitossa ainoa tyytymätön osapuoli olivat vanhemmat, joiden tehtävänä oli sopimuksen neuvotteleminen: "Eikö oman sukumme tytöistä tai edes kansamme joukosta löydy sinulle naista, kun sinun pitää mennä ottamaan itsellesi vaimo filistealaisten, noiden ympärileikkaamattomien, keskuudesta?" Mutta Simson sanoi isälleen: "Hanki hänet minulle vaimoksi, minä olen ihastunut häneen." (Tuom. 14:3)
Abrahamin ja Saaran, Iisakin ja Rebekan sekä Jaakobin ja Lean/Raakelin väliset kertomukset osoittavat hienoa romanttista rakkautta jo 1500 eKr ajalta. Lean ja Raakelin välillä kerrotaan jopa siitäkin, kuinka he väänsivät keskenään kättä siitä, kumpi saa viettää seuraavan yön miehensä kanssa. Jaakob sen sijaan koki, että 7 vuoden työpalvelus tuntui vain muutamilta päiviltä, koska sen johdosta hän sai omakseen rakastamansa naisen. (Näitä romantiikan ja rakkauden osoituksia voi lukea 1. Mooseksen kirjan luvuista: 23, 24, 29, 30)
Väite: "Raamatun ajan avioliitto tarkoitti epätasa-arvoista asetelmaa, jossa mies omistaa naisen."
Seuraavat sananlaskut eivät ole kauniita, mutta niiden kautta saa hyvin käsityksen siitä, että Raamatun aika oli samanlaista tavallisten ihmisten aikaa kuin nytkin. Perheissä oli varmasti keskenään erilaisia dynamiikkoja.
On hyvä pohtia sitä, perustuvatko käsityksen naisia alistavasta kulttuurista enemmänkin mielikuviimme nykyisestä Lähi-Idästä vai todelliseen Raamatun kulttuurin ymmärtämiseen. On helppo sanoa: "Raamatun aikana oli tapana...", koska harva pystyy sellaista lähtöoletusta kiistämäänkään, kun ei ole oikeaa tietoa. Jokainen, joka on nähnyt valokuvia Irakista ennen islamilaista vallankaappausta, voi sanoa, että siellä kulttuuri on ollut aikaisemmin tasa-arvoisempi. Länsimaalaisittain katsottuna negatiivinen kehitys on tapahtunut vasta viime vuosikymmeninä.
Myös seuraavat kohdat Raamatussa kuvaavat sitä, että omistussuhde on väärä sana kuvaamaan avioliittoa niin Vanhan kuin Uuden testamentinkin aikaan:
Väite: "Raamatun ajan maailmassa tunnettiin vain alisteiset tai raiskauksiin verrattavat homosuhteet."
Kaksikymmentä vuotta sitten minun opiskeluaikanani opetettiin juuri päinvastaista. Muistan edelleen, kuinka puhuttiin antiikin filosofeista, jotka ylistivät miesten välistä rakkautta naisen rakkautta suuremmaksi. On siis täysin selvää, että vastavuoroisia samaa sukupuolta olevien suhteita on ollut olemassa. Toki yhtä selvää on, että myös alistavia ja häpäiseviä suhteita on ollut - se käy ilmi Sodoman ja Gomorran kertomuksestakin. Joten siinä mielessä mitään uutta ei ole auringon alla. Molempia löytyy nykyäänkin.
Roomalaiskirjeen alussa puhutaan sekä miesten että naisten keskinäisistä suhteista. Vaikka kuinka kovasti haluttaisiin väittää avioliittoja naisten alistamiseksi ja miesten välisiä suhteita hyväksikäytöksi, tällä kaavalla ei voida jatkaa enää naisten keskinäisiin suhteisiin. Väistämättä on myönnettävä, Raamatun ajan kulttuurissa tunnettiin nainen itsenäisenä ja aktiivisena seksuaalisuuden toteuttajana.
He keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. ... Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. (Room. 1:24-27)
Tällaisia tekstejä ei voida kirjoittaa kulttuurissa, jossa ei tunnettaisi vastavuoroista samaa sukupuolta olevien seksuaalista kanssakäymistä. Raamatussa on useita kertomuksia myös todellisesta seksuaalisesta väkivallasta. Tällöin ei käytetä ilmauksia "harhautuneet harjoittamaan" tai "keskinäisissä suhteissaan", vaan puhutaan raiskauksista, jotka tuomitaan väkivaltaisen vääryytensä johdosta. Tässä puhutaan säädyttömyydestä ja keskinäisestä himosta, joten se kertoo kulttuurin tuntemasta ilmiöstä.
Väite: "Raamattu ei puhu tasapuolisista homosuhteita vaan ainoastaan hyväksikäyttöä tarkoittavista homosuhteista."
Minä en ole vielä tavattoman vanha, mutta pystyn hyvin muistamaan, kuinka kaksikymmentä vuotta sitten tämä väite esitettiin juuri päinvastoin. Opiskeluaikoinani kulttuurisidonnaista lukutapaa käytettiin perustelemaan sitä, että myös kuningas Daavidilla oli tasa-arvoinen homoseksuaalinen suhden Jonatanin kanssa. Koska Daavid oli hurskas ja Jumalan mielen mukainen mies, ajateltiin kyseisen kertomuksen osoittavan, että tasa-arvoinen ja vastavuoroinen miesten välinen suhde on Jumalan siunaama. Tästä kohdasta luettiin siis kuvaus eroottisesta rakkaudesta ja sen vahvistamisesta liitolla:
Niin Jonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa ja sanoi: "Herra kostakoon Daavidin vihollisille!" Ja Jonatan pyysi vielä Daavidiakin vannomaan heidän keskinäisen rakkautensa kautta, sillä hän rakasti Daavidia yhtä paljon kuin omaa henkeään. ... Palvelijan mentyä Daavid nousi kivikasan takaa ja kumarsi kolmesti maahan asti. Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän. Jonatan sanoi Daavidille: "Mene rauhassa! Me olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä. Niin kuin silloin lausuimme, Herra on oleva liiton ikuisena todistajana sekä meidän että meidän jälkeläistemme välillä." (1. Sam. 20:41-42)
Kulttuurisidonnaisen lukutavan tarkoitushakuisuus näkyy siinä, että tämä perustelu oli silloin vahva. Haluttiin osoittaa, että kulttuureissa on paljon samaa ja samaa sukupuolta olevien tasa-arvoiset parisuhteet olivat jo silloin hyväksyttyjä. Perustelua käytettiin, koska sen ajateltiin johtavan toivottuun lopputulokseen. Nyt se on kuitenkin tyystin, koska nykyisessä keskustelukulttuurissa toimii tehokkaammin se, jos silloinen kulttuuri pystyttäisiin osoittamaan mahdollisimman erilaiseksi.
Uuden testamentin aikana oli olemassa kaksi kreikankielistä sanaa homoseksuaalisuudelle, jotka kuvasivat miesten välisen kanssakäymisen eri rooleja. Malakos tarkoittaa miehen maattavaksi suostuvaa miestä ja arsenokoitees tarkoittaa miestä, joka makaa miehen. Alkukielessä nämä kummatkin mainitaan samassa jakeessa, jossa tuomitaan erilaisia siveettömyyden muotoja. Vanhassa käännöksessä ne on käännetty sanoilla hekumoitsija ja miehimys. Uudessa käännöksessä nämä sanat on yhdistetty.
Paavali oli syntynyt ja kasvanut hellenistisen kulttuurin keskellä. Lisäksi hän kirjoitti Korinttiin, joka oli epäsiveellisyydestään tunnettu satamakaupunki. Antiikin Kreikassa oli jopa sana "korinthsomai", joka tarkoitti "elää korinttilaisittain" eli "elää epäsiveellisesti". On hyvin johdonmukaista olettaa, että Paavali tunsi erilaisia hellenistisiä ja erityisesti korinttilaisia elämäntapoja. Siksi hän osasi myös kirjoittaa, että tavasta riippumatta miesten välinen seksuaalinen kanssakäyminen ei ole oikein. Paavali puhuu siis kirjeissään a) yleisesti miesten keskinäisestä yhteydestä, b) miesten maattavaksi antautuvista miehistä ja c) miehiä makaavista miehistä. Hän tulee siis käsitelleeksi sekä vastavuoroiset että eri tavalla alistuvat tai alistavat suhteet. Kaikkien suhteen hän päätyy samaan johtopäätökseen tekojen motiiveista riippumatta.
Erilaisten motiivien merkitystä on pyritty korostamaan myös seuraavan raamatunkohdan äärellä:
Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. (3. Moos. 18:22)
Tämän raamatunkohdan kohdalla törmään hyvin usein kulttuurisidonnaista lukutapaa edustavaan väitteeseen. Sen mukaan sanamuoto "niin kuin naisen kanssa maataan" tarkoittaa alistamista tai raiskaamista. Väite perustuu ajatukseen, että Raamatun aikaan miehen ja naisen välinen seksi oli aina alistamista. Edellä olen ottanut hyvin kriittisen kannan tuohon väitteeseen, koska Raamatusta on saatavissa paljon enemmän tukea tasapuoliseen miehen ja naisen seksuaalisuuteen kuin alistamiseen.
Lisäksi tulkinta on loogisesti tosi outo. Jos ajatellaan, tässä kielletään vain miesten keskinäinen alistussuhteinen seksi, silloinhan väitteen esittäjä tulee tunnustaneeksi, että Raamatun maailmassa tunnettiin myös tasa-arvoinen homosuhde, koska vain alistussuhde kiellettiin. Sen jälkeen ei voida enää sanoa, että Raamattu ei tuntenut tasa-arvoisia homosuhteita. Joten kun useassa kohdassa Raamatussa miesten väliset suhteet kielletään, niin on varsin johdonmukaista ajatella, että se tarkoittaa kaikkia sen suhteen muotoja.
Yhteenveto
Jos olet jaksanut lukea tänne asti, niin varmaan olet saanut jo jotain ajatusten pöyhimistä esitelmäsi tueksi. Halusin käyttää kohtalaisen perusteellisesti aikaa kirjoittamiseen ja erilaisen raamatuntulkintatapojen perusteiden ruotimiseen. Kirkollisessa päätöksenteossa Raamattu on ylin ohje, eikä sitä voida sivuuttaa. Ihmisten erilaiset tavat (ja myös motiivit) Raamatun lukemiseen saavat aikaan erilaisia lopputuloksia. Siksi kirkollinen kenttä on niin pirstaleinen tämän asian ympärillä.
Kertauksena ja yhteenvetona tiivistän minun omat ajatukseni erilaisista raamatuntulkintatavoista:
1. Opillinen lukutapa on ymmärrettävä ja looginen. Kuka tahansa Raamattua lukeva ihminen ymmärtää sen johtopäätökset, vaikka ei pitäisikään niitä nykyiseen kulttuuriin sopivana. Lukutapa hahmottaa Raamatun kokonaisuuden parhaiten, mutta nykyisin yhteiskuntamme on paljon moniarvoisempi kuin opillinen raamatunlukutapa. Opillisen lukutavan soveltamisesta syntyy kipua ja rajalinjoja.
2. Eettinen lukutapa on nykyiseen kulttuuriin sopiva ja se koetaan tasa-arvoiseksi. Raamatunlukija kuitenkin törmää kohtiin, joiden äärellä herää kysymys, miksi käytännössä niin moni käsky tai kielto ohitetaan. Raamattu saattaa tuntua enemmän virikkeeltä kuin jumalalliselta auktoriteetilta.
3. Kulttuurisidonnainen lukutapa pyrkii selittämään Raamatun käskyjen ja ihmisten kokemusten välisen jännitteen pois kulttuurien muuttumiseen vedoten. Monet väitteet tuntuvat kuitenkin kertovan enemmän vallitsevasta kulttuurista kuin Raamatun ajasta. Raamatun kulttuuria koskevat väitteet ovat toisinaan tarkoitushakuisia tai suorastaan vääriä, jonka vuoksi myös johtopäätökset ovat epäloogisia tai virheellisiä.
Olen kirjoittanut jo tavattoman pitkästi. Erotin silti vielä omaksi kokonaisuudekseen kulttuurisidonnaisen raamatuntulkinnan. Pidän sitä erityisen tärkeänä kokonaisuutena, koska kulttuurillisiin näkökulmiin viitataan nykyään hyvin usein sukupuolineutraaleista avioliitoista keskusteltaessa.
Kulttuurisidonnaisella raamatuntulkinnalla tarkoitan sitä, kuinka Raamatun käskyjä pohditaan siitä näkökulmasta, ovatko ne vain Raamatun aikaan ja kulttuuriin liittyviä vai ovatko ne voimassa aina ja kaikissa kulttuureissa. Positiivinen piirre kulttuurisidonnaisessa korostuksessa on, että se pyrkii löytämään keinon sekä opillisen että eettisen raamatuntulkinnan hyvien puolien yhdistämiseen. Ajatuksena on osoittaa, että Raamatun käskyjä ei tarvitse unohtaa, mutta niiden kulttuurisidonnainen ymmärtäminen osoittaa, etteivät ne ole voimassa nykyisessä kulttuurissamme.
Valitettavasti tässäkin mennään helposti liiallisuuksiin. Vaikka hyvä Raamatun ymmärtäminen vaatii kulttuurillista tuntemusta, minun mielestäni monissa kohdissa kulttuurillisen korostamisen pyrkimys kertoo oikeastaan enemmän meidän nykyisestä kulttuuristamme kuin Raamatun kulttuurista. Kulttuuriin vetoaminen on oman henkilökohtaisen näkemykseni mukaan lisännyt niin sanottuja olkiukkoargumentteja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Raamatun kulttuurista esitetään liioiteltuja tai vääriä väitteitä, joiden valossa siihen aikaan kirjoitetut Raamatun käskyt voidaan osoittaa vanhentuneiksi. Kommentoin tässä joitain minulle vastaan tulleita väitteitä.
Väite: "Raamattu ei tunne rakkauteen ja romantiikkaan perustuvia liittoja"
Raamatun romantiikkaan tutustuminen kannattaa aloittaa Laulujen laulusta, joka on yksi maailmanhistorian kauneimmaksi rakkausrunoksi sanottu teos. Sellaista ei olisi kukaan voinut kirjoittaa, jos rakkauteen perustuvat liitot olisivat utopiaa. Ylipäätään on mielestäni todella kestämätöntä ajatella, että rakastumisen ja tunteiden voima olisi nykyajan keksintöä. Laulujen laulun kertojanakaan ei ole alistava mies vaan vuorotellen toisilleen puhuva rakastunut pari. Yhä uudelleen kirjassa toistuu muun muassa lausahdus: "Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!" (Laul. l. 2:7)
On selvää, että Raamatun maailmassa avioliittojen sopiminen on ollut varsin yleinen käytäntö. Sopimusavioliittojen kuvitteleminen rakkaudettomiksi tai vasten tahtoa sovituiksi on kuitenkin suurta kulttuurillista ymmärtämättömyyttä. Mediassa huomiota saavat uutiskynnyksen ylittävät pakkoavioliitot, mutta eivät ne tavanomaiset sopimusavioliiton muodot, joissa sopiminen alkaa puolison tunteiden ja toiveiden selvittämisellä. Asioiden järjesteleminen ja vanhempien mukana olo ei automaattisesti vähennä romantiikan osuutta. Automaattisesti se ainoastaan lisää liiton virallisuutta ja pätevyyttä.
Simson oli hyvä esimerkki siitä, että hänen solmimassaan avioliitossa ainoa tyytymätön osapuoli olivat vanhemmat, joiden tehtävänä oli sopimuksen neuvotteleminen: "Eikö oman sukumme tytöistä tai edes kansamme joukosta löydy sinulle naista, kun sinun pitää mennä ottamaan itsellesi vaimo filistealaisten, noiden ympärileikkaamattomien, keskuudesta?" Mutta Simson sanoi isälleen: "Hanki hänet minulle vaimoksi, minä olen ihastunut häneen." (Tuom. 14:3)
Abrahamin ja Saaran, Iisakin ja Rebekan sekä Jaakobin ja Lean/Raakelin väliset kertomukset osoittavat hienoa romanttista rakkautta jo 1500 eKr ajalta. Lean ja Raakelin välillä kerrotaan jopa siitäkin, kuinka he väänsivät keskenään kättä siitä, kumpi saa viettää seuraavan yön miehensä kanssa. Jaakob sen sijaan koki, että 7 vuoden työpalvelus tuntui vain muutamilta päiviltä, koska sen johdosta hän sai omakseen rakastamansa naisen. (Näitä romantiikan ja rakkauden osoituksia voi lukea 1. Mooseksen kirjan luvuista: 23, 24, 29, 30)
Väite: "Raamatun ajan avioliitto tarkoitti epätasa-arvoista asetelmaa, jossa mies omistaa naisen."
Seuraavat sananlaskut eivät ole kauniita, mutta niiden kautta saa hyvin käsityksen siitä, että Raamatun aika oli samanlaista tavallisten ihmisten aikaa kuin nytkin. Perheissä oli varmasti keskenään erilaisia dynamiikkoja.
- Parempi asua autiomaassa kuin pahansisuisen vaimon kanssa. (Sananl. 21:19)
- Parempi katolla taivasalla kuin talossa toraisan vaimon kanssa. (Sananl. 25:24)
On hyvä pohtia sitä, perustuvatko käsityksen naisia alistavasta kulttuurista enemmänkin mielikuviimme nykyisestä Lähi-Idästä vai todelliseen Raamatun kulttuurin ymmärtämiseen. On helppo sanoa: "Raamatun aikana oli tapana...", koska harva pystyy sellaista lähtöoletusta kiistämäänkään, kun ei ole oikeaa tietoa. Jokainen, joka on nähnyt valokuvia Irakista ennen islamilaista vallankaappausta, voi sanoa, että siellä kulttuuri on ollut aikaisemmin tasa-arvoisempi. Länsimaalaisittain katsottuna negatiivinen kehitys on tapahtunut vasta viime vuosikymmeninä.
Myös seuraavat kohdat Raamatussa kuvaavat sitä, että omistussuhde on väärä sana kuvaamaan avioliittoa niin Vanhan kuin Uuden testamentinkin aikaan:
- Jos mies on vastikään mennyt naimisiin, hänen ei tarvitse lähteä sotaan eikä häntä saa kutsua muuhunkaan palvelukseen. Hän saa vuoden ajan olla vapaa ja pysyä kotona vaimonsa ilona. (5. Moos. 24:5)
- Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. ... Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa, jotta olisivat niin ruumiiltaan kuin hengeltäänkin pyhiä. Naimisissa oleva nainen taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi. (1. Kor. 7:32-34)
- Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne. (1. Kor. 7:4-5)
Väite: "Raamatun ajan maailmassa tunnettiin vain alisteiset tai raiskauksiin verrattavat homosuhteet."
Kaksikymmentä vuotta sitten minun opiskeluaikanani opetettiin juuri päinvastaista. Muistan edelleen, kuinka puhuttiin antiikin filosofeista, jotka ylistivät miesten välistä rakkautta naisen rakkautta suuremmaksi. On siis täysin selvää, että vastavuoroisia samaa sukupuolta olevien suhteita on ollut olemassa. Toki yhtä selvää on, että myös alistavia ja häpäiseviä suhteita on ollut - se käy ilmi Sodoman ja Gomorran kertomuksestakin. Joten siinä mielessä mitään uutta ei ole auringon alla. Molempia löytyy nykyäänkin.
Roomalaiskirjeen alussa puhutaan sekä miesten että naisten keskinäisistä suhteista. Vaikka kuinka kovasti haluttaisiin väittää avioliittoja naisten alistamiseksi ja miesten välisiä suhteita hyväksikäytöksi, tällä kaavalla ei voida jatkaa enää naisten keskinäisiin suhteisiin. Väistämättä on myönnettävä, Raamatun ajan kulttuurissa tunnettiin nainen itsenäisenä ja aktiivisena seksuaalisuuden toteuttajana.
He keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. ... Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. (Room. 1:24-27)
Tällaisia tekstejä ei voida kirjoittaa kulttuurissa, jossa ei tunnettaisi vastavuoroista samaa sukupuolta olevien seksuaalista kanssakäymistä. Raamatussa on useita kertomuksia myös todellisesta seksuaalisesta väkivallasta. Tällöin ei käytetä ilmauksia "harhautuneet harjoittamaan" tai "keskinäisissä suhteissaan", vaan puhutaan raiskauksista, jotka tuomitaan väkivaltaisen vääryytensä johdosta. Tässä puhutaan säädyttömyydestä ja keskinäisestä himosta, joten se kertoo kulttuurin tuntemasta ilmiöstä.
Väite: "Raamattu ei puhu tasapuolisista homosuhteita vaan ainoastaan hyväksikäyttöä tarkoittavista homosuhteista."
Minä en ole vielä tavattoman vanha, mutta pystyn hyvin muistamaan, kuinka kaksikymmentä vuotta sitten tämä väite esitettiin juuri päinvastoin. Opiskeluaikoinani kulttuurisidonnaista lukutapaa käytettiin perustelemaan sitä, että myös kuningas Daavidilla oli tasa-arvoinen homoseksuaalinen suhden Jonatanin kanssa. Koska Daavid oli hurskas ja Jumalan mielen mukainen mies, ajateltiin kyseisen kertomuksen osoittavan, että tasa-arvoinen ja vastavuoroinen miesten välinen suhde on Jumalan siunaama. Tästä kohdasta luettiin siis kuvaus eroottisesta rakkaudesta ja sen vahvistamisesta liitolla:
Niin Jonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa ja sanoi: "Herra kostakoon Daavidin vihollisille!" Ja Jonatan pyysi vielä Daavidiakin vannomaan heidän keskinäisen rakkautensa kautta, sillä hän rakasti Daavidia yhtä paljon kuin omaa henkeään. ... Palvelijan mentyä Daavid nousi kivikasan takaa ja kumarsi kolmesti maahan asti. Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän. Jonatan sanoi Daavidille: "Mene rauhassa! Me olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä. Niin kuin silloin lausuimme, Herra on oleva liiton ikuisena todistajana sekä meidän että meidän jälkeläistemme välillä." (1. Sam. 20:41-42)
Kulttuurisidonnaisen lukutavan tarkoitushakuisuus näkyy siinä, että tämä perustelu oli silloin vahva. Haluttiin osoittaa, että kulttuureissa on paljon samaa ja samaa sukupuolta olevien tasa-arvoiset parisuhteet olivat jo silloin hyväksyttyjä. Perustelua käytettiin, koska sen ajateltiin johtavan toivottuun lopputulokseen. Nyt se on kuitenkin tyystin, koska nykyisessä keskustelukulttuurissa toimii tehokkaammin se, jos silloinen kulttuuri pystyttäisiin osoittamaan mahdollisimman erilaiseksi.
Uuden testamentin aikana oli olemassa kaksi kreikankielistä sanaa homoseksuaalisuudelle, jotka kuvasivat miesten välisen kanssakäymisen eri rooleja. Malakos tarkoittaa miehen maattavaksi suostuvaa miestä ja arsenokoitees tarkoittaa miestä, joka makaa miehen. Alkukielessä nämä kummatkin mainitaan samassa jakeessa, jossa tuomitaan erilaisia siveettömyyden muotoja. Vanhassa käännöksessä ne on käännetty sanoilla hekumoitsija ja miehimys. Uudessa käännöksessä nämä sanat on yhdistetty.
- Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset... (1. Kor. 6:9)
- Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet... (1. Kor. 6:9)
Paavali oli syntynyt ja kasvanut hellenistisen kulttuurin keskellä. Lisäksi hän kirjoitti Korinttiin, joka oli epäsiveellisyydestään tunnettu satamakaupunki. Antiikin Kreikassa oli jopa sana "korinthsomai", joka tarkoitti "elää korinttilaisittain" eli "elää epäsiveellisesti". On hyvin johdonmukaista olettaa, että Paavali tunsi erilaisia hellenistisiä ja erityisesti korinttilaisia elämäntapoja. Siksi hän osasi myös kirjoittaa, että tavasta riippumatta miesten välinen seksuaalinen kanssakäyminen ei ole oikein. Paavali puhuu siis kirjeissään a) yleisesti miesten keskinäisestä yhteydestä, b) miesten maattavaksi antautuvista miehistä ja c) miehiä makaavista miehistä. Hän tulee siis käsitelleeksi sekä vastavuoroiset että eri tavalla alistuvat tai alistavat suhteet. Kaikkien suhteen hän päätyy samaan johtopäätökseen tekojen motiiveista riippumatta.
Erilaisten motiivien merkitystä on pyritty korostamaan myös seuraavan raamatunkohdan äärellä:
Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. (3. Moos. 18:22)
Tämän raamatunkohdan kohdalla törmään hyvin usein kulttuurisidonnaista lukutapaa edustavaan väitteeseen. Sen mukaan sanamuoto "niin kuin naisen kanssa maataan" tarkoittaa alistamista tai raiskaamista. Väite perustuu ajatukseen, että Raamatun aikaan miehen ja naisen välinen seksi oli aina alistamista. Edellä olen ottanut hyvin kriittisen kannan tuohon väitteeseen, koska Raamatusta on saatavissa paljon enemmän tukea tasapuoliseen miehen ja naisen seksuaalisuuteen kuin alistamiseen.
Lisäksi tulkinta on loogisesti tosi outo. Jos ajatellaan, tässä kielletään vain miesten keskinäinen alistussuhteinen seksi, silloinhan väitteen esittäjä tulee tunnustaneeksi, että Raamatun maailmassa tunnettiin myös tasa-arvoinen homosuhde, koska vain alistussuhde kiellettiin. Sen jälkeen ei voida enää sanoa, että Raamattu ei tuntenut tasa-arvoisia homosuhteita. Joten kun useassa kohdassa Raamatussa miesten väliset suhteet kielletään, niin on varsin johdonmukaista ajatella, että se tarkoittaa kaikkia sen suhteen muotoja.
Yhteenveto
Jos olet jaksanut lukea tänne asti, niin varmaan olet saanut jo jotain ajatusten pöyhimistä esitelmäsi tueksi. Halusin käyttää kohtalaisen perusteellisesti aikaa kirjoittamiseen ja erilaisen raamatuntulkintatapojen perusteiden ruotimiseen. Kirkollisessa päätöksenteossa Raamattu on ylin ohje, eikä sitä voida sivuuttaa. Ihmisten erilaiset tavat (ja myös motiivit) Raamatun lukemiseen saavat aikaan erilaisia lopputuloksia. Siksi kirkollinen kenttä on niin pirstaleinen tämän asian ympärillä.
Kertauksena ja yhteenvetona tiivistän minun omat ajatukseni erilaisista raamatuntulkintatavoista:
1. Opillinen lukutapa on ymmärrettävä ja looginen. Kuka tahansa Raamattua lukeva ihminen ymmärtää sen johtopäätökset, vaikka ei pitäisikään niitä nykyiseen kulttuuriin sopivana. Lukutapa hahmottaa Raamatun kokonaisuuden parhaiten, mutta nykyisin yhteiskuntamme on paljon moniarvoisempi kuin opillinen raamatunlukutapa. Opillisen lukutavan soveltamisesta syntyy kipua ja rajalinjoja.
2. Eettinen lukutapa on nykyiseen kulttuuriin sopiva ja se koetaan tasa-arvoiseksi. Raamatunlukija kuitenkin törmää kohtiin, joiden äärellä herää kysymys, miksi käytännössä niin moni käsky tai kielto ohitetaan. Raamattu saattaa tuntua enemmän virikkeeltä kuin jumalalliselta auktoriteetilta.
3. Kulttuurisidonnainen lukutapa pyrkii selittämään Raamatun käskyjen ja ihmisten kokemusten välisen jännitteen pois kulttuurien muuttumiseen vedoten. Monet väitteet tuntuvat kuitenkin kertovan enemmän vallitsevasta kulttuurista kuin Raamatun ajasta. Raamatun kulttuuria koskevat väitteet ovat toisinaan tarkoitushakuisia tai suorastaan vääriä, jonka vuoksi myös johtopäätökset ovat epäloogisia tai virheellisiä.
