Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 20.09.2021 - klo:12:28 »Hei Jerusanne,
Kysymyksesi on hyvin kiehtova, ja siihen pureutuminen avaa hyvin Raamatun suuria linjoja. Siksi käytänkin jonkin verran palstamillimetrejä niiden selittämiseen.
Mahdollista olisi toki antaa hyvin lyhyt vastauskin: Jumala ei itse määrännyt israelilaisten nimittämistä juutalaisiksi. Jumala ei myöskään antanut mitään ohjeita tai lupaa uhrien toimittamiseksi poikkeusoloissa. Kaikki kysymäsi asiat ovat siis ulkoisilta puitteiltaan seurasta muutamasta juutalaista kansaa ravistelleesta historian tapahtumasta.
Toki meidän Jumalamme on historian Jumala, joten eivät ne historian tapahtumat ole hänen tietämättään tapahtuneet. Päinvastoin ajattelen, että juuri historian kautta Jumala on vaikuttanut siihen, että asiat menivät niin kuin menivät, vaikkei hän noista sinun kysymistäsi asioista antanutkaan mitään käskyä Vanhassa testamentissa.
Valtakunnan jakautuminen - Israel ja Juuda (n. 930 eKr.)
Ensimmäisestä suuresta mullistuksesta voit lukea 1. Kuninkaiden kirjan 12 luvusta, mutta selitän sen tässä omin sanoin lyhyesti:
Kahdestatoista sukukunnasta koostuvaa yhtenäistä Israelin valtakuntaa ehti hallita vain kolme kuningasta: Saul, Daavid ja Salomo. Salomon poika Rehabeam oli nuori, eikä ymmärtänyt, kuinka kansaa täytyisi kohdella. Heti kruunajaisissaan hän mokasi todella pahasti, ja 10 sukukuntaa lähti omille teilleen ja valitsi kuninkaakseen Jerobeamin.
Rehabeamista tuli vain niiden israelilaisten kuningas, jotka asuivat Juudan kaupungeissa. ... Israel hylkäsi Daavidin kuningassuvun ja on pysynyt siitä erillään tähän päivään saakka. ... Ainoastaan Juudan heimo pysyi uskollisena Daavidin suvulle. (1. Kun. 12:17, 19, 20)
Pohjoisen valtion pääkaupungiksi tuli Samaria, ja tämän vuoksi pohjoista valtiota kutsuttiin sekä Israeliksi että Samariaksi. Eteläisen valtion pääkaupunkina oli edelleen Jerusalem, ja sitä valtiota kutsuttiin Juudaksi, koska se oli Juudan heimon aluetta. (Leeviläiset eivät omistaneet omaa maata, vaan he asuivat hajallaan kaikkialla Israelin alueella. Tämän vuoksi heimojen yhteenlaskettu lukumäärä on 11, kun puhutaan kymmenestä Israelin heimosta ja yhdestä Juudan heimosta.)
Israelin eli Samarian tuhoutuminen (n. 722 eKr.)
Pohjoisvaltakunnan uusi kuningas Jerobeam teki loogisen päätelmän: Israelin kansan uskonnollinen keskus jäi Jerusalemiin. Oli vaara, että alkujärkytyksestä toivuttuaan kansa kuitenkin haluaa olla temppelin vaikutuspiirissä, joten Jerobeam pelkäsi vähitellen menettävänsä valtansa:
Jerobeam ajatteli: "Daavidin suku voi vielä päästä täällä valtaan. Jos kansa käy uhraamassa Herran temppelissä Jerusalemissa, se kääntyy taas sydämessään herransa Rehabeamin, Juudan kuninkaan puoleen. Sitten minut surmataan, ja kansa palaa Rehabeamin, Juudan kuninkaan luo." Kuningas mietti tätä ja teetti sitten kaksi kultaista sonnipatsasta. Hän sanoi kansalleen: "Turha teidän on käydä Jerusalemissa saakka. Tässä, Israel, on Jumalasi, joka toi sinut Egyptin maasta!" Hän sijoitti toisen sonnin Beteliin ja toisen Daniin. (1. Kun. 12:26-29)
Jerobeam ratkaisi pulman sijoittamalla temppelipalvelusta korvaavat epäjumalanpatsaat pohjoisvaltion pohjois- ja eteläpäihin. Näin hän sai pidettyä kansan poissa Jerusalemista. Samalla hän johdatti kansan raskaaseen "Jerobeamin syntiin". Samariassa ei Jerobeamista alkaen ollut yhtään kuningasta, josta olisi todettu, että he palvelivat uskollisesti oikeaa Jumalaa. Jumalan lähettämät profeetat julistivat tuomiota ja parannusta vähän väliä. Mikään ei auttanut.
Lopulta profeettojen julistus toteutui, ja silloinen maailmanvalta Assyria valloitti Samarian. Kaikkia asukkaita ei surmattu. Osa heistä jäi Samarian alueelle ja osa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Samaan aikaan muualta tuotiin kansoja Samariaan. Tästä voit lukea tarkemmin 2. Kuningasten kirjan 17. luvusta. Otan kuitenkin muutaman valitun jakeen tähän:
Assyrian kuningas tuli ja valtasi koko maan. Samarian kaupungin luo saavuttuaan hän saartoi sen, ja piiritystä kesti kolme vuotta. Hoosean yhdeksäntenä hallitusvuotena Assyrian kuningas valtasi kaupungin. Hän siirsi israelilaiset Assyriaan ja sijoitti heidät Halahiin, Gosaniin Haburin varsille sekä Meedian kaupunkeihin. (2. Kun. 17:5-6)
Silloin kun Herra oli repäissyt Israelin Daavidin suvusta erilleen, israelilaiset olivat asettaneet kuninkaaksi Jerobeamin, Nebatin pojan, ja Jerobeam oli kääntänyt Israelin pois Herran teiltä ja johdattanut sen suureen syntiin. Sen jälkeen israelilaiset syyllistyivät kaikkiin synteihin, joita Jerobeam oli tehnyt. Niistä he eivät luopuneet, ja niin Herra työnsi Israelin pois kasvojensa edestä. Hän teki niin kuin oli palvelijoittensa, profeettojen, suulla ilmoittanut ja siirsi israelilaiset heidän omasta maastaan Assyriaan. Siellä he ovat vielä tänäkin päivänä. (2. Kun. 17:21-23)
Assyrian kuningas siirsi Babyloniasta, Kutasta, Avvasta, Hamatista ja Sefarvaimista uusia asukkaita Samarian kaupunkeihin. Nämä israelilaisten sijaan tulleet ottivat Samarian haltuunsa ja asettuivat sen kaupunkeihin. (2. Kun. 17:24)
Pohjoisvaltion asukkaat eivät koskaan palanneet takaisin, vaan sekoittuivat pakkosiirtolaisuudessa muihin kansoihin. Samoin Samariaan jääneet israelilaiset sekoittuivat niihin kansoihin, jotka sinne siirrettiin. Tällä tavoin syntyi Uuden testamentin sivuilla vastaan tuleva, halveksittu sekakansa, samarialaiset. He eivät olleet kokonaan pakanoita, mutta eivät olleet myöskään puhtaita juutalaisia, jotka voitaisiin laskea omaisuuskansaan kuuluvaksi.
Rippeitä muista heimoista
Raamatun lehdiltä on löydettävissä kuitenkin poikkeuksia tähän suureen linjaan. Vaikka käytännössä pohjoisvaltio Israel/Samaria tuhoutui, puhutaan tuhoutumisen jälkeenkin vielä muiden heimojen jäsenistä. Ennen pohjoisvaltion tuhoa tapahtui jonkinlaista kansainvaellusta, kun eri sukukuntien jäsenien joukossa heräsi halu pysyä Jumalan ja temppelipalveluksen lähellä.
Hän kutsui koolle Juudan ja Benjaminin heimot sekä niiden keskuuteen asettuneet efraimilaiset, manasselaiset ja simeonilaiset. Näitä oli siirtynyt Israelista paljon hänen alueelleen, kun he olivat nähneet, että Herra, hänen Jumalansa, oli hänen kanssaan. (2. Aik. 15:9)
Monet Raamatun sukuluettelotkin osoittavat, että juutalaiset olivat varsin tarkasti tietoisia sukujuuristaan. Sen vuoksi vielä Uuden testamentin puolellakin löytyy ihmisiä, jotka ovat joidenkin suurelta osin tuhoutuneiden sukukuntien jäseniä:
Paavali: "Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa." (Room. 11:1)
Hanna: Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. (Luuk. 2:36)
Leeviläiset: Juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?" (Joh. 1:19)
Lisäksi heimojen asuma-alueet olivat vieläkin tiedossa: Hän asettui Kapernaumiin, joka on järven rannalla Sebulonin ja Naftalin heimojen alueella. (Matt. 4:13)
Tästä huolimatta Juuda muodosti Israelin kansasta selvän enemmistön. On siis loogista, että jäljellä olevista israelilaisista käytetään synonyymina sanaa juutalaiset.
Myöskin tämä muutos selittyy Israelin historian vaiheisiin tutustumalla. Kristityt tietävät, että esirippu on revennyt ja Jeesus oli viimeinen koskaan tarvittava uhri. Jumalaa ei voi enää lähestyä temppelipalveluksen kautta:
Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. ... Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. ... Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. (Hepr. 7:24, 27; 8:13)
Juutalaiset eivät usko Jeesukseen, joten heidän näkökulmastaan uhreja kuuluisi edelleen toimittaa, jos se vaan olisi mahdollista. Historian Jumalalla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa asioihin siitä riippumatta, uskovatko ihmiset Jeesukseen vai eivät. Historian vaiheita ohjaamalla Jumala on vaikuttanut siihen, että temppelipalvelusta ei enää ole mahdollista jatkaa.
Koko Raamatun läpi kulkee näet teema: Jumalaa voi lähestyä vain sillä tavoin kuin Jumala määrää. Itse keksityillä säännöillä ei pääse lähemmäs Jumalaa.
Älkää palvelko Herraa samalla tavoin kuin nuo kansat palvovat omia jumaliaan, vaan palvelkaa häntä siinä ainoassa paikassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee heimojenne alueelta nimensä asuinsijaksi. Menkää sinne ja viekää sinne polttouhrinne ja teurasuhrinne, kymmenyksenne ja uhrilahjanne, lupausuhrinne ja vapaaehtoiset lahjanne sekä nautojenne, lampaidenne ja vuohienne esikoiset. ... Varokaa uhraamasta polttouhreja missään itse valitsemassanne paikassa. Niitä saatte uhrata vain yhdessä ainoassa paikassa, siinä, jonka Herra valitsee jonkin teidän heimonne alueelta. Siellä teidän on tehtävä kaikki se, mistä olen antanut teille määräykset. (5. Moos. 12:14-6, 3-14)
Daavidin aikana puhjenneen ruton myötä Jumala osoitti, että hän on valinnut Jerusalemissa sijainneen Araunan puimatantereen temppelinsä ja alttarinsa paikaksi:
Salomo lausui: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Hän on omalla kädellään pannut täytäntöön lupauksen, jonka hän antoi isälleni Daavidille sanoessaan hänelle: 'Jo kauan sitten toin Israelin pois Egyptistä, mutta tähän mennessä en ollut valinnut Israelin heimojen alueilta kaupunkia, jonne rakennettaisiin temppeli nimeni asuinsijaksi. Nyt olen sen tehnyt ja olen myös valinnut Daavidin johtamaan kansaani Israelia.'" (1. Kun. 8:15-16)
Kaksi temppelin tuhoa (586 eKr ja 70 jKr.)
Jerusalemin temppeli tuhoutui ensimmäisen kerran, kun kuningas Nebukadnessar vei Juudan ja Jerusalemin asukkaat Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen. Pakkosiirtolaisuudesta palattuaan juutalaiset rakensivat toisen temppelin samalle paikalle, jossa ensimmäinen oli ollut.
Uhraamista ei voitu suorittaa silloin, kun temppeliä ei ollut. Uhrit oli suoritettava tarkasti määrätyllä tavalla ja määrätyssä paikassa. Temppelin puuttumisen vuoksi uhraaminen oli mahdotonta. Niihin aikoihin Tooran lukeminen ja synagoga-palvelus nousivat tärkeiksi juutalaisuuden muodoiksi.
Neljäkymmentä vuotta Jeesuksen julkisen toiminnan jälkeen juutalaiset nousivat kapinaan miehittäjävaltiota, Roomaa, vastaan. Samassa yhteydessä vuonna 70 jKr. myös toinen temppeli tuhottiin, eikä sitä ole rakennettu sen jälkeen uudelleen. Uuden temppelin rakentaminen on ollut täysin mahdotonta sen jälkeen, kun sille paikalle rakennettiin Kalliomoskeija. Tooran lukeminen ja synagoga-palvelukset ovatkin nyt tärkeintä juutalaista hurskautta.
Itkumuuri on rukouselämän näkökulmasta juutalaisille hyvin keskeinen paikka siksi, että se on ainoa säästynyt osa toisesta temppelistä. Kalliomoskeijan alueella juutalaisilla ei ole lupa rukoilla. Sen vuoksi Itkumuuri on lähimpänä tuota paikkaa, jonka Jumala valitsi alttarin ja temppelin paikaksi.
Kysymyksesi on hyvin kiehtova, ja siihen pureutuminen avaa hyvin Raamatun suuria linjoja. Siksi käytänkin jonkin verran palstamillimetrejä niiden selittämiseen.
Mahdollista olisi toki antaa hyvin lyhyt vastauskin: Jumala ei itse määrännyt israelilaisten nimittämistä juutalaisiksi. Jumala ei myöskään antanut mitään ohjeita tai lupaa uhrien toimittamiseksi poikkeusoloissa. Kaikki kysymäsi asiat ovat siis ulkoisilta puitteiltaan seurasta muutamasta juutalaista kansaa ravistelleesta historian tapahtumasta.
Toki meidän Jumalamme on historian Jumala, joten eivät ne historian tapahtumat ole hänen tietämättään tapahtuneet. Päinvastoin ajattelen, että juuri historian kautta Jumala on vaikuttanut siihen, että asiat menivät niin kuin menivät, vaikkei hän noista sinun kysymistäsi asioista antanutkaan mitään käskyä Vanhassa testamentissa.
Lainaus
Missä vaiheessa Jumala erotti juutalaiset israelilaisista omaisuuskansakseen? Miksi ei koko Israel, vaan vain juutalaiset?
Valtakunnan jakautuminen - Israel ja Juuda (n. 930 eKr.)
Ensimmäisestä suuresta mullistuksesta voit lukea 1. Kuninkaiden kirjan 12 luvusta, mutta selitän sen tässä omin sanoin lyhyesti:
Kahdestatoista sukukunnasta koostuvaa yhtenäistä Israelin valtakuntaa ehti hallita vain kolme kuningasta: Saul, Daavid ja Salomo. Salomon poika Rehabeam oli nuori, eikä ymmärtänyt, kuinka kansaa täytyisi kohdella. Heti kruunajaisissaan hän mokasi todella pahasti, ja 10 sukukuntaa lähti omille teilleen ja valitsi kuninkaakseen Jerobeamin.
Rehabeamista tuli vain niiden israelilaisten kuningas, jotka asuivat Juudan kaupungeissa. ... Israel hylkäsi Daavidin kuningassuvun ja on pysynyt siitä erillään tähän päivään saakka. ... Ainoastaan Juudan heimo pysyi uskollisena Daavidin suvulle. (1. Kun. 12:17, 19, 20)
Pohjoisen valtion pääkaupungiksi tuli Samaria, ja tämän vuoksi pohjoista valtiota kutsuttiin sekä Israeliksi että Samariaksi. Eteläisen valtion pääkaupunkina oli edelleen Jerusalem, ja sitä valtiota kutsuttiin Juudaksi, koska se oli Juudan heimon aluetta. (Leeviläiset eivät omistaneet omaa maata, vaan he asuivat hajallaan kaikkialla Israelin alueella. Tämän vuoksi heimojen yhteenlaskettu lukumäärä on 11, kun puhutaan kymmenestä Israelin heimosta ja yhdestä Juudan heimosta.)
Israelin eli Samarian tuhoutuminen (n. 722 eKr.)
Pohjoisvaltakunnan uusi kuningas Jerobeam teki loogisen päätelmän: Israelin kansan uskonnollinen keskus jäi Jerusalemiin. Oli vaara, että alkujärkytyksestä toivuttuaan kansa kuitenkin haluaa olla temppelin vaikutuspiirissä, joten Jerobeam pelkäsi vähitellen menettävänsä valtansa:
Jerobeam ajatteli: "Daavidin suku voi vielä päästä täällä valtaan. Jos kansa käy uhraamassa Herran temppelissä Jerusalemissa, se kääntyy taas sydämessään herransa Rehabeamin, Juudan kuninkaan puoleen. Sitten minut surmataan, ja kansa palaa Rehabeamin, Juudan kuninkaan luo." Kuningas mietti tätä ja teetti sitten kaksi kultaista sonnipatsasta. Hän sanoi kansalleen: "Turha teidän on käydä Jerusalemissa saakka. Tässä, Israel, on Jumalasi, joka toi sinut Egyptin maasta!" Hän sijoitti toisen sonnin Beteliin ja toisen Daniin. (1. Kun. 12:26-29)
Jerobeam ratkaisi pulman sijoittamalla temppelipalvelusta korvaavat epäjumalanpatsaat pohjoisvaltion pohjois- ja eteläpäihin. Näin hän sai pidettyä kansan poissa Jerusalemista. Samalla hän johdatti kansan raskaaseen "Jerobeamin syntiin". Samariassa ei Jerobeamista alkaen ollut yhtään kuningasta, josta olisi todettu, että he palvelivat uskollisesti oikeaa Jumalaa. Jumalan lähettämät profeetat julistivat tuomiota ja parannusta vähän väliä. Mikään ei auttanut.
Lopulta profeettojen julistus toteutui, ja silloinen maailmanvalta Assyria valloitti Samarian. Kaikkia asukkaita ei surmattu. Osa heistä jäi Samarian alueelle ja osa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Samaan aikaan muualta tuotiin kansoja Samariaan. Tästä voit lukea tarkemmin 2. Kuningasten kirjan 17. luvusta. Otan kuitenkin muutaman valitun jakeen tähän:
Assyrian kuningas tuli ja valtasi koko maan. Samarian kaupungin luo saavuttuaan hän saartoi sen, ja piiritystä kesti kolme vuotta. Hoosean yhdeksäntenä hallitusvuotena Assyrian kuningas valtasi kaupungin. Hän siirsi israelilaiset Assyriaan ja sijoitti heidät Halahiin, Gosaniin Haburin varsille sekä Meedian kaupunkeihin. (2. Kun. 17:5-6)
Silloin kun Herra oli repäissyt Israelin Daavidin suvusta erilleen, israelilaiset olivat asettaneet kuninkaaksi Jerobeamin, Nebatin pojan, ja Jerobeam oli kääntänyt Israelin pois Herran teiltä ja johdattanut sen suureen syntiin. Sen jälkeen israelilaiset syyllistyivät kaikkiin synteihin, joita Jerobeam oli tehnyt. Niistä he eivät luopuneet, ja niin Herra työnsi Israelin pois kasvojensa edestä. Hän teki niin kuin oli palvelijoittensa, profeettojen, suulla ilmoittanut ja siirsi israelilaiset heidän omasta maastaan Assyriaan. Siellä he ovat vielä tänäkin päivänä. (2. Kun. 17:21-23)
Assyrian kuningas siirsi Babyloniasta, Kutasta, Avvasta, Hamatista ja Sefarvaimista uusia asukkaita Samarian kaupunkeihin. Nämä israelilaisten sijaan tulleet ottivat Samarian haltuunsa ja asettuivat sen kaupunkeihin. (2. Kun. 17:24)
Pohjoisvaltion asukkaat eivät koskaan palanneet takaisin, vaan sekoittuivat pakkosiirtolaisuudessa muihin kansoihin. Samoin Samariaan jääneet israelilaiset sekoittuivat niihin kansoihin, jotka sinne siirrettiin. Tällä tavoin syntyi Uuden testamentin sivuilla vastaan tuleva, halveksittu sekakansa, samarialaiset. He eivät olleet kokonaan pakanoita, mutta eivät olleet myöskään puhtaita juutalaisia, jotka voitaisiin laskea omaisuuskansaan kuuluvaksi.
Rippeitä muista heimoista
Raamatun lehdiltä on löydettävissä kuitenkin poikkeuksia tähän suureen linjaan. Vaikka käytännössä pohjoisvaltio Israel/Samaria tuhoutui, puhutaan tuhoutumisen jälkeenkin vielä muiden heimojen jäsenistä. Ennen pohjoisvaltion tuhoa tapahtui jonkinlaista kansainvaellusta, kun eri sukukuntien jäsenien joukossa heräsi halu pysyä Jumalan ja temppelipalveluksen lähellä.
Hän kutsui koolle Juudan ja Benjaminin heimot sekä niiden keskuuteen asettuneet efraimilaiset, manasselaiset ja simeonilaiset. Näitä oli siirtynyt Israelista paljon hänen alueelleen, kun he olivat nähneet, että Herra, hänen Jumalansa, oli hänen kanssaan. (2. Aik. 15:9)
Monet Raamatun sukuluettelotkin osoittavat, että juutalaiset olivat varsin tarkasti tietoisia sukujuuristaan. Sen vuoksi vielä Uuden testamentin puolellakin löytyy ihmisiä, jotka ovat joidenkin suurelta osin tuhoutuneiden sukukuntien jäseniä:
Paavali: "Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa." (Room. 11:1)
Hanna: Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. (Luuk. 2:36)
Leeviläiset: Juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?" (Joh. 1:19)
Lisäksi heimojen asuma-alueet olivat vieläkin tiedossa: Hän asettui Kapernaumiin, joka on järven rannalla Sebulonin ja Naftalin heimojen alueella. (Matt. 4:13)
Tästä huolimatta Juuda muodosti Israelin kansasta selvän enemmistön. On siis loogista, että jäljellä olevista israelilaisista käytetään synonyymina sanaa juutalaiset.
Lainaus
Miksi, jos juutalaiset eivät usko Jeesukseen, he eivät noudata Tooraa, eli Mooseksen kirjoja. Eli esim. eivät uhraa jne mitä 5 Mooseksessa käsketään. Missä vaiheessa lakkasivat uhraamasta yms ja elävät kuten nykyään elävät?
Myöskin tämä muutos selittyy Israelin historian vaiheisiin tutustumalla. Kristityt tietävät, että esirippu on revennyt ja Jeesus oli viimeinen koskaan tarvittava uhri. Jumalaa ei voi enää lähestyä temppelipalveluksen kautta:
Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. ... Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. ... Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. (Hepr. 7:24, 27; 8:13)
Juutalaiset eivät usko Jeesukseen, joten heidän näkökulmastaan uhreja kuuluisi edelleen toimittaa, jos se vaan olisi mahdollista. Historian Jumalalla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa asioihin siitä riippumatta, uskovatko ihmiset Jeesukseen vai eivät. Historian vaiheita ohjaamalla Jumala on vaikuttanut siihen, että temppelipalvelusta ei enää ole mahdollista jatkaa.
Koko Raamatun läpi kulkee näet teema: Jumalaa voi lähestyä vain sillä tavoin kuin Jumala määrää. Itse keksityillä säännöillä ei pääse lähemmäs Jumalaa.
Älkää palvelko Herraa samalla tavoin kuin nuo kansat palvovat omia jumaliaan, vaan palvelkaa häntä siinä ainoassa paikassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee heimojenne alueelta nimensä asuinsijaksi. Menkää sinne ja viekää sinne polttouhrinne ja teurasuhrinne, kymmenyksenne ja uhrilahjanne, lupausuhrinne ja vapaaehtoiset lahjanne sekä nautojenne, lampaidenne ja vuohienne esikoiset. ... Varokaa uhraamasta polttouhreja missään itse valitsemassanne paikassa. Niitä saatte uhrata vain yhdessä ainoassa paikassa, siinä, jonka Herra valitsee jonkin teidän heimonne alueelta. Siellä teidän on tehtävä kaikki se, mistä olen antanut teille määräykset. (5. Moos. 12:14-6, 3-14)
Daavidin aikana puhjenneen ruton myötä Jumala osoitti, että hän on valinnut Jerusalemissa sijainneen Araunan puimatantereen temppelinsä ja alttarinsa paikaksi:
Salomo lausui: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Hän on omalla kädellään pannut täytäntöön lupauksen, jonka hän antoi isälleni Daavidille sanoessaan hänelle: 'Jo kauan sitten toin Israelin pois Egyptistä, mutta tähän mennessä en ollut valinnut Israelin heimojen alueilta kaupunkia, jonne rakennettaisiin temppeli nimeni asuinsijaksi. Nyt olen sen tehnyt ja olen myös valinnut Daavidin johtamaan kansaani Israelia.'" (1. Kun. 8:15-16)
Kaksi temppelin tuhoa (586 eKr ja 70 jKr.)
Jerusalemin temppeli tuhoutui ensimmäisen kerran, kun kuningas Nebukadnessar vei Juudan ja Jerusalemin asukkaat Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen. Pakkosiirtolaisuudesta palattuaan juutalaiset rakensivat toisen temppelin samalle paikalle, jossa ensimmäinen oli ollut.
Uhraamista ei voitu suorittaa silloin, kun temppeliä ei ollut. Uhrit oli suoritettava tarkasti määrätyllä tavalla ja määrätyssä paikassa. Temppelin puuttumisen vuoksi uhraaminen oli mahdotonta. Niihin aikoihin Tooran lukeminen ja synagoga-palvelus nousivat tärkeiksi juutalaisuuden muodoiksi.
Neljäkymmentä vuotta Jeesuksen julkisen toiminnan jälkeen juutalaiset nousivat kapinaan miehittäjävaltiota, Roomaa, vastaan. Samassa yhteydessä vuonna 70 jKr. myös toinen temppeli tuhottiin, eikä sitä ole rakennettu sen jälkeen uudelleen. Uuden temppelin rakentaminen on ollut täysin mahdotonta sen jälkeen, kun sille paikalle rakennettiin Kalliomoskeija. Tooran lukeminen ja synagoga-palvelukset ovatkin nyt tärkeintä juutalaista hurskautta.
Itkumuuri on rukouselämän näkökulmasta juutalaisille hyvin keskeinen paikka siksi, että se on ainoa säästynyt osa toisesta temppelistä. Kalliomoskeijan alueella juutalaisilla ei ole lupa rukoilla. Sen vuoksi Itkumuuri on lähimpänä tuota paikkaa, jonka Jumala valitsi alttarin ja temppelin paikaksi.
