Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 12.09.2023 - klo:11:20 »Hei Piritta,
Olen pahoillani ja otan osaa suruusi. En ihmettele hetkeäkään, että sinulla on paljon ajatuksia ja kysymyksiä mielessäsi. Ja isoa asiaa kysyitkin. Yllä olevissa vastauksissa olen pohtinut itsemurhan tehneen kohtaloa jo niin hyvin kuin osaan. Siksi keskityn vain kysymyksesi toiseen osaan.
Minä ajattelen, että kuolleen ihmisen ruumiista ei voida aistia hänen sielunsa lopullista kohtaloa. Mihin sielu tarkalleen ottaen siirtyy odottamaan maailmanloppua, sitä emme tiedä. Mutta hyvin selvää on, että sielu ei ole enää siinä ruumiissa, joka haudataan. Niinpä tekemämme johtopäätökset ovat vain meidän tuntemuksiamme sen perusteella, mitä oletamme tapahtuneen tai millaiseksi aistimme hänen ruumiinsa. En ole perehtynyt asiaan tarkemmin, mutta oletan, että ihmisen mielentila kuoleman hetkellä voi jäädä jollain tavalla näkyviin hänen ruumiiseensa ja kasvoihinsa. Niinpä herkästi aistiva ihminen voi lukea vaikkapa ahdistuneisuuden kuolleenkin ihmisen kasvoilta.
Sen sijaan helvettiä ei voi aistia kuolleen ihmisen ruumiista. Kukaan ihminen ei voi tietää toisen ihmisen ikuisuuskohtaloa. Jos sen voisi jotenkin aistia, niin silloin ihminen tietäisi enemmän kuin voi. Ajattelen, että erilaiset aistimukset ovat yhdistelmä 1) omia tuntemuksia itsemurhan äärellä, 2) ajatuksia sen pohjalta, mitä tapahtumista tietää sekä 3) vainajan kasvoista tehtyjä alitajuisia havaintoja. Toki teoriassa on mahdollista, että kiusaaja haluaisi jotenkin hämmentää ihmistä, ja erityisesti antaa jonkin pahan tuoda kurjuutta siihen hetkeen ja tuntemuksiin. Mutta silloinkin kyse on elossa olevan ihmisen kiusaamisesta eikä informaatiosta, joka kertoo jotain itsemurhaan kuolleen ikuisuuskohtalosta.
Itsemurha jättää aina paljon kysymyksiä ilmaan ja luo ympärilleen syyllisyydentunnetta. Se on valtavan raskas asia. Silti emme voi 100% varmuudella sanoa mitään itsemurhan tehneen ikuisuuskohtalosta.
Olen pahoillani ja otan osaa suruusi. En ihmettele hetkeäkään, että sinulla on paljon ajatuksia ja kysymyksiä mielessäsi. Ja isoa asiaa kysyitkin. Yllä olevissa vastauksissa olen pohtinut itsemurhan tehneen kohtaloa jo niin hyvin kuin osaan. Siksi keskityn vain kysymyksesi toiseen osaan.
Minä ajattelen, että kuolleen ihmisen ruumiista ei voida aistia hänen sielunsa lopullista kohtaloa. Mihin sielu tarkalleen ottaen siirtyy odottamaan maailmanloppua, sitä emme tiedä. Mutta hyvin selvää on, että sielu ei ole enää siinä ruumiissa, joka haudataan. Niinpä tekemämme johtopäätökset ovat vain meidän tuntemuksiamme sen perusteella, mitä oletamme tapahtuneen tai millaiseksi aistimme hänen ruumiinsa. En ole perehtynyt asiaan tarkemmin, mutta oletan, että ihmisen mielentila kuoleman hetkellä voi jäädä jollain tavalla näkyviin hänen ruumiiseensa ja kasvoihinsa. Niinpä herkästi aistiva ihminen voi lukea vaikkapa ahdistuneisuuden kuolleenkin ihmisen kasvoilta.
Sen sijaan helvettiä ei voi aistia kuolleen ihmisen ruumiista. Kukaan ihminen ei voi tietää toisen ihmisen ikuisuuskohtaloa. Jos sen voisi jotenkin aistia, niin silloin ihminen tietäisi enemmän kuin voi. Ajattelen, että erilaiset aistimukset ovat yhdistelmä 1) omia tuntemuksia itsemurhan äärellä, 2) ajatuksia sen pohjalta, mitä tapahtumista tietää sekä 3) vainajan kasvoista tehtyjä alitajuisia havaintoja. Toki teoriassa on mahdollista, että kiusaaja haluaisi jotenkin hämmentää ihmistä, ja erityisesti antaa jonkin pahan tuoda kurjuutta siihen hetkeen ja tuntemuksiin. Mutta silloinkin kyse on elossa olevan ihmisen kiusaamisesta eikä informaatiosta, joka kertoo jotain itsemurhaan kuolleen ikuisuuskohtalosta.
Itsemurha jättää aina paljon kysymyksiä ilmaan ja luo ympärilleen syyllisyydentunnetta. Se on valtavan raskas asia. Silti emme voi 100% varmuudella sanoa mitään itsemurhan tehneen ikuisuuskohtalosta.
Ydinongelman selvittäminen on enemmänkin esitelmiin liittyvää juttua kuin kristinuskon tai Raamattutiedon ongelma. En siksi lähde sille saralle liikaa seikkailemaan. Pian minua oikeasti syytetään siitä, että teen läksyjä opiskelijoiden puolesta.