Hei Oikeudentuntoinen,
Esitit hyviä jatkokysymyksiä ja pohdintoja.
Eikö ole pikemminkin niin että Jeesus luovuttaa tuossa kivitys-kertomuksessa tuomiovallan ihmisen henkeen ainoastaan Jumalalle, sillä kaikki ihmiset ovat syntisiä, emmekä siksi voi tuomita muita.
Tätä syntisen naisen tapausta käytetään välillä tällä tavoin, niin kuin sanot. Itse tuolla edellisissä viesteissäni totean, että tässä kohdassa Jeesus kieltää ihmistä ottamasta oikeutta omiin käsiin. Hän ei tietenkään kannusta myöskään siihen, että kuolemantuomio pitäisi olla yhteiskunnassa voimassa. Jeesuksen kannanotto on kuitenkin selkeästi yksilön etiikkaa puhutteleva. Hänen toimintansa on niin viisasta ja tarkasti valittua, että se kohdistuu väistämättä yksilön itsetutkiskeluun ja syntisyyden osoittamiseen. Mutta se jättää kannanoton yhteiskunnan toimintamalleista avoimiksi.
Sinäkin pohdiskelet kysymyksessäsi sitä, että mielestäsi esivallan miekankanto-oikeus voisi tarkoittaa sitä, että on oikeutettua käydä puolustussotaa omaa maata suojellakseen. Mutta jos pysymme tuossa samassa logiikassa, että Jeesus tämän aviorikoksesta kiinni otetun naisen tapauksessa kielsi kaikenlaisen ihmisen aiheuttaman kuoleman tuottamisen, niin silloinhan ei olisi oikeutta edes sodassa surmata vihollista.
Kun Jeesus sanoo, ettei saa tuomita, niin se tarkoittaa sitä, että kenelläkään ihmisellä ei ole oikeus julistaa toista ihmistä kadotuksen lapseksi. Kukaan ei voi tietää, mikä toisen ihmisen iäisyyskohtalo varmuudella on.
Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on
valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen.
Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?
(Jaak. 4:12)
Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita;
älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään
kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin
teillekin anteeksi annetaan. (Luuk. 6:37 KR38)
Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin
Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo
esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa
kiitoksen Jumalalta. (1. Kor. 4:5)Lähimmäisen tuomitseminen on siis ennen kaikkea hänen julistamistaan kadotustuomion alaiseksi. Kyllähän me puhekielessä tarkoitamme toisen tuomitsemisella sitäkin, että sanomme lähimmäisen tekoja vääriksi. Tässäkään mielessä kristityllä ei ole oikeutta nousta toisen yläpuolelle, mutta silti Jeesus käski puuttua lähimmäisen vääriin tekoihin.
Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken.
Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta
ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä
"jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan
sanalla". Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle.
Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin
pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte
maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te
vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
(Matt. 18:15-18)Lähtökohtaisesti kristityllä on siis oikeus ja velvollisuus puuttua vääryyteen. Toki nämä todetut näkökulmat eivät vielä kerro mitään siitä, millaisissa rajoissa se puuttuminen voidaan tehdä.
Olen sisäistänyt, että päivämme ovat Jumalan käsissä, eikä siksi kukaan muu voi niihin puuttua.
Vanhan testamentin juutalaisuudessa Jumala määräsi tietyistä rikoksista rangaistukseksi kuolemantuomion. Sen tuomion toteuttivat ihmiset. Silti päivät olivat perimmiltään Jumalan käsissä, koska hän oli säätänyt, missä tapauksissa ihmisten kuului toimia hänen käsinään.
Esivalta on yksi Jumalan käsistä. Yksittäisellä ihmisellä ei ole oikeutta tarttua miekkaan:
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pane miekkasi
tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan
kaatuu. (Matt. 26:52)Silti miekkaa ja yhteiskunnan velvoittamia miekan kantajia tarvitaan yhteiskunnassa:
Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi.
Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna
miekkaa turhaan. (Room. 13:4a)Kyse ei ole sotaan liittyvästä miekasta, koska sama jae jatkuu:
Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön
väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. (Room. 13:4)Miekalla annettava rangaistus Rooman valtakunnassa oli kuolemantuomio, ei mikään haavoille viiltely tai tökkiminen. Paavalikin telotettiin miekalla.
Yhä uudelleen toistan: Raamatun mukaan esivallalla on oikeus päättää rangaistuksista parhaan ymmärryksensä mukaan. Kristityn on suostuttava esivaltansa alaisuuteen.
Raamattu ei kiellä esivaltaa päätymästä kuolemantuomioita langettaviin lakiteksteihin. Mutta se ei myöskään kiellä kristittyä viemään eteenpäin sellaista lainsäädäntöä, jota kristitty itse pitää ihanteena. En todellakaan kannata kuolemantuomioiden lisäämistä Suomen lakiin, mutta en saa myöskään sanoa, että Suomen valtio tekisi automaattisesti väärin, jos se näkisi hyväksi määrätä kuolemanrangaistuksen riittävän raskaista rikoksista. Tämä on asia, josta ei Raamatun valossa sanoa mitään tämän kovemmin kiveen kirjoitettua.
Eräs vankilapastorikin juuri sanoi Aamulehdessä, että "vaikka mies lusisi koko elämänsä, sekin elämä on arvokas".
Tämä pitää todella hyvin paikkansa. Kristittyjen on siksi monella tapaa oltava lamppuina maailmassa ja autettava ihmisiä näkemään elämän arvo. Mutta tätäkään asiaa ei voida katsoa vain yhden näkökulman kautta. Saarnaaja pohtii syvän elämänviisauden kautta:
Milloin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus,
ihmiset rohkaistuvat pahantekoon. (Saarn. 8:11)Kärjistän: Jos sarjamurhaaja saa sakkorangaistuksen, ollaan ehkä arvostettu hänen elämäänsä, mutta halveksittu niiden ihmisten elämää, jotka hän on murhannut. Henkirikoksia tapahtuu myös vankiloissa, joten aivan loogista olisi sekin, että oikeuslaitos haluaisi kunnioittaa myös toisten vankien elämää ja pitää huolen siitä, että esim. patologinen murhaaja ei voi jatkaa toimintaansa edes vankilassa.
Tämä on toki vain pohdintaa, koska kyllä yhteiskunta varmasti sen verran kovia keinoja osaa keksiä, että murhan uusiminen olisi mahdotonta. Mutta elämän kunnioittamisen argumenttikaan ei ole yksiselitteinen lähestymistapa.
Ja myös murhaaja voi katua ja tulla synnintuntoon, eivätkä muutkaan synnit ole Jumalan edessä sen pienempiä kuin murha?
Pitää paikkansa. Mutta yhtä lailla meillä on esimerkiksi Natsi-Saksan kuolemaantuomittujen upseerien kohdalla kertomuksia siitä, kuinka juuri kuoleman odottaminen sai heidät synnintuntoon. Tästä on mielenkiintoinen artikkelikin:
Natsijohtajat viimeisellä tuomiolla.
Olen ymmärtänyt että kaikki tappaminen vaikuttaa sieluun. Miksi monet papit ja kristityt ovat sitä mieltä, että kuolemantuomio on väärin?
Minusta se on täysin luonnollista, että näin ajatellaan. Eikä se ole henkilökohtaisena mielipiteenä ollenkaan väärä ajattelutapa. En minäkään kannata kuolemantuomioita. Ainakaan Suomessa en uskoisi niiden saavan mitään hyvää aikaan. Mutta koska minulta kysytään tätä asiaa Raamatun valossa, en voi myöskään sanoa, että Raamattu ilman muuta kieltää esivaltaa säätämästä kuolemantuomioita.
Entä jos esivallan miekankanto-oikeus viittaakin oikeuteen puolustaa omaa kansaa? Minusta pitää olla johdonmukainen, ja jos ei kristinusko hyväksy oikeutta aborttiin ja eutanasiaan, miksi myöskään kuolemantuomioon? Kaikissahan ihminen tekee päätöksen toisen hengestä.
Niin kuin edellä sanoin, myös sotilas, joka ampuu kohti rynnistävän vihollisen, tekee päätöksen tämän hengestä. Eikä hän siitä huolimatta tee helppoa päätöstä. Myös tällainen tappaminen vaikuttaa ihmisen sieluun. Niitä jälkiä kantaa vieläkin moni suomalainen sielussaan - jopa sellaiset sukupolvet, jotka itse eivät ole olleet sotaa näkemässä.
Nämä ovat eettisiä kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Sodassa tappaminen on yleensä kaikkein helpoimmin hyväksyttävissä oleva tappamisen muoto. Yleensä se perustellaan sillä, että se on pienempi paha, koska siinä sotilas joutuu valitsemaan, kuka kuolee - koska joka tapauksessa joku kuolee: hyökkäävä vihollinen tai sotilas itse tai joku ihminen, jota sotilas haluaa henkensä uhalla puolustaa.
Abortti ja eutanasia ovat vaikeammin puolustettavissa. Siksi keskusteluissa pyritään joko nimeämään syntymätön lapsi joksikin muuksi kuin oikeaksi ihmiseksi. Tai sitten pyritään korostamaan niitä vaikeuksia, joihin joudutaan, jos lapsi syntyy. Toisaalta eutanasiakysymyksissä pyritään vertaamaan kuoleman vakavuutta ja tuskien suuruutta niin, että kuolema nähdään pienempänä pahana. Nämä ovat hyvin luonnollisia psykologisia reaktioita, joissa myös halutaan perustella asia "pienimmän pahan teologialla", vaikka se on paljon vaikeampaa kuin sodan tapauksessa.
Kuolemantuomioiden suhteen logiikka on edelleen sama. Minun ajattelussani se menee vaikeustasoltaan näiden väliin. Kuolemantuomioita tarkastellaan todennäköisesti kahdesta eri näkökulmasta. 1. Jos rikollisella on liian suuri riski toistaa esimerkiksi henkirikos tai muu toisten ihmisten elämää ratkaisevasti tuhoava rikos, on pienempi paha, että rikokseen syyllistynyt kuolee eikä joku seuraava syytön uhri. 2. Jos yhteiskunnassa rikoksista ei ole määrätty riittävän kovia rangaistuksia, ihmisillä on varaa ottaa riskejä. Esimerkiksi joku saattaa vihata toista ihmistä niin sydämensä pohjasta, että on valmis ottamaan riskin, että hän joutuu siitä vankilaan loppuiäkseen. Mutta hän ei ehkä ota sitä riskiä, jos tietää, että rangaistuksena olisi kuolemantuomio.
Nämä ovat siis erilaisia ajatusketjuja, joissa näitä ihmisen tappamisen muotoja - sota, abortti, eutanasia ja kuolemantuomio - tarkastellaan pienimmän pahan kautta. Kristillisessä etiikassa sota on nähty vaikeaksi, mutta helpoimmin hyväksyttäväksi muodoksi. Abortti ja eutanasia kaikkein vaikeimmin hyväksyttäviksi muodoiksi.
Kuolemantuomio jakaa mielipiteitä eniten. Pelkkä elämän kunnioittamisen periaate ei itsessään ratkaise asiaa, koska kyse ei ole ainoastaan rikokseen syyllistyneen elämän kunnioittamisesta, vaan mahdollisesti monen muun ihmisen elämän kunnioittamisesta.
Toistin tässä vastauksessa paljon edellisissä vastauksissa kirjoittamiani asioita, mutta toivottavasti sait silti joitain selkiyttäviä näkökulmia pohdintojesi avuksi.
