Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 07.11.2022 - klo:14:23 »Hei Miia,
Kirjoituksesi ei suoranaisesti sisältänyt kysymystä, vaan se oli luonteeltaan mielipidekirjoitus. Annan sen kuitenkin jäädä tähän, koska siinä on pari näkökulmaa, joita haluan kommentoida.
Keskeisimpänä esiin nousee sama seikka, joka ilmenee monissa viestiketjun aikaisemmissakin viesteissä. Kysymys eläinten taivaaseen pääsemisestä on luonnollisestikin hyvin vahvasti tunteita herättävä asia. Monelle ajatus siitä, että oma lemmikki ei olisi taivaassa, on mahdoton hyväksyä. Tämä tunne saa aikaan tarpeen selittää Raamattua siten, että se ratkaisisi tämän ongelman.
Painotan, että edelleenkään en voi sanoa mitään Raamatun valossa siitä, onko eläimillä ikuinen sielu vai ei. Mutta tunteita herättävän aiheen äärellä haluan myös hyvin vahvasti varjella oikeaa Raamatun selittämistä. Oma tahto tai tunne ei saa määritellä sitä, miten Raamattua luetaan. Jumalan Sanan on määrä muuttaa ihmistä - ei päinvastoin. Tämä näkökulma nousi vahvimmin mieleen viestiäsi lukiessani.
Pitää paikkansa, että paratiisin asetelmassa ihmisille annettiin ravinnoksi kasvit.
Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit." Niin tapahtui. (1. Moos. 1:29-30)
Ihminen sai ravinnoksi kasvit ja hedelmät. Eläimet saivat ravinnoksi vain vihreät kasvit. Tämä oli paratiisin lähtöasetelma. Koska ihminen on karkotettu paratiisista, ei lähtöasetelmaan saa vedota niissä tilanteissa, jossa Jumala itse on antanut käskyynsä päivityksen syntiinlangennen maailman todellisuutta koskien:
Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit. (1. Moos. 9:3)
Jos me eläisimme paratiisissa, niin silloin voisimme vedota vain paratiisissa annettuihin käskyihin. Syntiinlangenneessa maailmassa vallitsevat joiltain osin täysin eri lainalaisuudet. Jos Jumala on antanut yhden käskyn paratiisiin ja päivittänyt sitä syntiinlangenneeseen maailmaan, on käskyn päivitys otettava vakavasti.
Ensinnäkään eläimiä ei voida sanoa viattomiksi syntien sovittamisen näkökulmasta. Eläimet eivät itse rikkoneet annettua käskyä, mutta ihmisen johdosta koko luomakunta on langennut luomakunta. Eläintenkään maailma ei ole kuolematon eikä se ole rauhanomaista ruohoniityllä makaamista. Jos ainoastaan ihmiskunta olisi langennut, niin muu luomakunta näyttäisi silloin edelleen paratiisilta.
Lisäksi, vaikka eläimet olisivat viattomia, ne eivät olisi ihmisiä. Ihmisen syntien sovitukseksi ei riitä eläin. Siihen tarvitaan toinen ihminen. Eläinuhrien voima on siinä vertauskuvallisuudessa, että ne viittaavat Jeesukseen. Heprealaiskirje selittää tämän hyvin perusteellisesti.
Vaikka lain määräämät uhrit toistetaan vuodesta vuoteen, laki ei ikinä pysty tekemään pysyvästi täydellisiksi niitä, jotka astuvat Jumalan eteen. Muutoinhan uhraaminen olisi lopetettu. Jos ne, jotka ottavat osaa jumalanpalvelukseen, olisivat jo kerran tulleet puhdistetuiksi, heillä ei olisi enää mitään syntejä tunnollaan. Mutta uhrit päinvastoin muistuttavat synneistä joka vuosi. Mahdotontahan on, että härkien ja pukkien veri poistaisi synnit. ... Jokainen pappi seisoo joka päivä toimittamassa jumalanpalvelusta ja uhraa kerran toisensa jälkeen samat uhrit, jotka eivät milloinkaan voi poistaa syntejä. (Hepr. 10:1-4, 11)
Nimenomaan niillä ei pystytty pesemään ihmisten sieluja puhtaaksi, koska ne eivät olleet arvollisesti samaa laatua. Eläinuhrit muistuttivat säännöllisesti synneistä ja jatkuvasta anteeksiannon tarpeesta. Niissä itsessään ei ollut voimaa pelastaa ihmistä. Mutta koska ne viittasivat Jeesuksen tulevaan uhriin, ne riittivät anteeksiannon välineeksi. Tämä seuraava jae on aika upea tiivistelmä siitä, kuinka eläinuhrien voima perustui Jeesuksen uhriin:
Sitä varten Kristus on tullut uuden liiton välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi kaikki ensimmäisen liiton aikana tapahtuneista rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat heille luvatun iankaikkisen perinnön. (Hepr. 9:15)
Tämä on ongelmallinen perustelu siksi, että tuhatvuotinen valtakunta on itsessään erittäin kiistanalainen teoria. Raamattunsa vakavasti ottavien teologien mielipiteet jakautuvat moneen suuntaan siitä, mitä tarkoittaa se Ilmestyskirjan jae, joka on ainoa kohta, jossa mainitaan tuhatvuotinen valtakunta. Vanhan testamentin profeettakirjojen kielikuvat yhdistetään joissain teorioissa tähän jakeeseen, niin kuin sinä teet. Ja yhtä paljon on näkemyksiä siitä, että ne eivät kuulu samaan asiayhteyteen.
Tämän vuoksi meillä on lupa tutkia ja pohtia sitä, mitä nuo vertauskuvalliset sanat tarkoittavat. Ja yhtä lailla meillä on lupa spekuloida sillä, mitä tapahtuu eläimille, kun ne kuolevat. Näistä kummastakaan meillä ei kuitenkaan ole mitään konkreettista sanottavaa Raamatun perusteella. Raamattua kuuluu lukea siten, että selvien kohtien avulla pyritään saamaan valoa epäselviin kohtiin. Siksi epäselvällä tuhatvuotisen valtakunnan teorialla ei saa perustella epäselvää eläinten iäisyyskohtalon kysymystä.
Toivon, ettei kirjoitukseni kuulosta liian napakalta. Niin kuin alussa sanoin, aihepiiri näyttää herättävän ihmisissä valtavasti tunteita. Elämme aikaa, jolloin tunne on noussut hyvin merkittävään rooliin. Yhteiskunnassa korostetaan hyvin monissa eri yhteyksissä tunteiden huomioimista. Itsessään asia on erinomainen, mutta joissain tilanteissa se on saanut jo liian ylikorostuneen roolin. Tunne ei saa muodostua auktoriteetiksi yli viisauden ja ymmärryksen. Raamatuntulkinnan tapauksissa tunne ei saa muodostua jumalaksi, joka ohjaa myös raamatuntulkintaa. Eläinten taivaaseen pääsemisen kysymyksessä emme tiedä varmaksi, joten Raamatun sanoma aiheesta ei automaattisesti tarjoa meille ikävää vastausta. Mutta se jättää epätietoisuuteen, johon on suostuttava, eikä Raamattua saa siksi kääntää väkisin puolustamaan itselle mieluisaa näkemystä.
Kirjoituksesi ei suoranaisesti sisältänyt kysymystä, vaan se oli luonteeltaan mielipidekirjoitus. Annan sen kuitenkin jäädä tähän, koska siinä on pari näkökulmaa, joita haluan kommentoida.
Keskeisimpänä esiin nousee sama seikka, joka ilmenee monissa viestiketjun aikaisemmissakin viesteissä. Kysymys eläinten taivaaseen pääsemisestä on luonnollisestikin hyvin vahvasti tunteita herättävä asia. Monelle ajatus siitä, että oma lemmikki ei olisi taivaassa, on mahdoton hyväksyä. Tämä tunne saa aikaan tarpeen selittää Raamattua siten, että se ratkaisisi tämän ongelman.
Painotan, että edelleenkään en voi sanoa mitään Raamatun valossa siitä, onko eläimillä ikuinen sielu vai ei. Mutta tunteita herättävän aiheen äärellä haluan myös hyvin vahvasti varjella oikeaa Raamatun selittämistä. Oma tahto tai tunne ei saa määritellä sitä, miten Raamattua luetaan. Jumalan Sanan on määrä muuttaa ihmistä - ei päinvastoin. Tämä näkökulma nousi vahvimmin mieleen viestiäsi lukiessani.
On todella merkittävä pointti, että vaikka Jumala antoi eläimet ihmisen valtaan, ja antoi esim ihmisen nimetä eläimet, niin paratiisin lähtöasetus oli kuitenkin se, että kukaan ei syönyt lihaa.
Pitää paikkansa, että paratiisin asetelmassa ihmisille annettiin ravinnoksi kasvit.
Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit." Niin tapahtui. (1. Moos. 1:29-30)
Ihminen sai ravinnoksi kasvit ja hedelmät. Eläimet saivat ravinnoksi vain vihreät kasvit. Tämä oli paratiisin lähtöasetelma. Koska ihminen on karkotettu paratiisista, ei lähtöasetelmaan saa vedota niissä tilanteissa, jossa Jumala itse on antanut käskyynsä päivityksen syntiinlangennen maailman todellisuutta koskien:
Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit. (1. Moos. 9:3)
Jos me eläisimme paratiisissa, niin silloin voisimme vedota vain paratiisissa annettuihin käskyihin. Syntiinlangenneessa maailmassa vallitsevat joiltain osin täysin eri lainalaisuudet. Jos Jumala on antanut yhden käskyn paratiisiin ja päivittänyt sitä syntiinlangenneeseen maailmaan, on käskyn päivitys otettava vakavasti.
Lainaus
Se mikä on jäänyt täällä kokonaan huomiotta, on se, että koko vanhan liiton eläinten uhraaminen perustui siihen, että synnit voitiin hyvittää vain viattoman sielun verellä.Ei se ole jäänyt huomiotta. Eläinten veri näet ei ole koskaan riittänyt poistamaan syntejä.
Ensinnäkään eläimiä ei voida sanoa viattomiksi syntien sovittamisen näkökulmasta. Eläimet eivät itse rikkoneet annettua käskyä, mutta ihmisen johdosta koko luomakunta on langennut luomakunta. Eläintenkään maailma ei ole kuolematon eikä se ole rauhanomaista ruohoniityllä makaamista. Jos ainoastaan ihmiskunta olisi langennut, niin muu luomakunta näyttäisi silloin edelleen paratiisilta.
Lisäksi, vaikka eläimet olisivat viattomia, ne eivät olisi ihmisiä. Ihmisen syntien sovitukseksi ei riitä eläin. Siihen tarvitaan toinen ihminen. Eläinuhrien voima on siinä vertauskuvallisuudessa, että ne viittaavat Jeesukseen. Heprealaiskirje selittää tämän hyvin perusteellisesti.
Vaikka lain määräämät uhrit toistetaan vuodesta vuoteen, laki ei ikinä pysty tekemään pysyvästi täydellisiksi niitä, jotka astuvat Jumalan eteen. Muutoinhan uhraaminen olisi lopetettu. Jos ne, jotka ottavat osaa jumalanpalvelukseen, olisivat jo kerran tulleet puhdistetuiksi, heillä ei olisi enää mitään syntejä tunnollaan. Mutta uhrit päinvastoin muistuttavat synneistä joka vuosi. Mahdotontahan on, että härkien ja pukkien veri poistaisi synnit. ... Jokainen pappi seisoo joka päivä toimittamassa jumalanpalvelusta ja uhraa kerran toisensa jälkeen samat uhrit, jotka eivät milloinkaan voi poistaa syntejä. (Hepr. 10:1-4, 11)
Lainaus
Tämä on toki vain spekulaatiota, mutta olisiko eläinten viattomilla sieluilla ollut mahdollista pestä ihmisten sieluja synneistä puhtaiksi, jos ne eivät olisi arvollisesti samaa laatua?
Nimenomaan niillä ei pystytty pesemään ihmisten sieluja puhtaaksi, koska ne eivät olleet arvollisesti samaa laatua. Eläinuhrit muistuttivat säännöllisesti synneistä ja jatkuvasta anteeksiannon tarpeesta. Niissä itsessään ei ollut voimaa pelastaa ihmistä. Mutta koska ne viittasivat Jeesuksen tulevaan uhriin, ne riittivät anteeksiannon välineeksi. Tämä seuraava jae on aika upea tiivistelmä siitä, kuinka eläinuhrien voima perustui Jeesuksen uhriin:
Sitä varten Kristus on tullut uuden liiton välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi kaikki ensimmäisen liiton aikana tapahtuneista rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat heille luvatun iankaikkisen perinnön. (Hepr. 9:15)
Lainaus
Lopuksi on vielä tuhatvuotinen valtakunta ennen viimeistä tuomiota, missä Jeesus hallitsee yhdessä seurakuntansa kanssa ennallistuneessa tilassa. Eli palaamme tuhanneksi vuodeksi paratiisin asetelmaan, missä edelläkin mainitussa Raamatun kohdassa karhu ja lehmä käy samalla niityllä, eikä kenenkään verta vuodateta.
Tämä on ongelmallinen perustelu siksi, että tuhatvuotinen valtakunta on itsessään erittäin kiistanalainen teoria. Raamattunsa vakavasti ottavien teologien mielipiteet jakautuvat moneen suuntaan siitä, mitä tarkoittaa se Ilmestyskirjan jae, joka on ainoa kohta, jossa mainitaan tuhatvuotinen valtakunta. Vanhan testamentin profeettakirjojen kielikuvat yhdistetään joissain teorioissa tähän jakeeseen, niin kuin sinä teet. Ja yhtä paljon on näkemyksiä siitä, että ne eivät kuulu samaan asiayhteyteen.
Tämän vuoksi meillä on lupa tutkia ja pohtia sitä, mitä nuo vertauskuvalliset sanat tarkoittavat. Ja yhtä lailla meillä on lupa spekuloida sillä, mitä tapahtuu eläimille, kun ne kuolevat. Näistä kummastakaan meillä ei kuitenkaan ole mitään konkreettista sanottavaa Raamatun perusteella. Raamattua kuuluu lukea siten, että selvien kohtien avulla pyritään saamaan valoa epäselviin kohtiin. Siksi epäselvällä tuhatvuotisen valtakunnan teorialla ei saa perustella epäselvää eläinten iäisyyskohtalon kysymystä.
Toivon, ettei kirjoitukseni kuulosta liian napakalta. Niin kuin alussa sanoin, aihepiiri näyttää herättävän ihmisissä valtavasti tunteita. Elämme aikaa, jolloin tunne on noussut hyvin merkittävään rooliin. Yhteiskunnassa korostetaan hyvin monissa eri yhteyksissä tunteiden huomioimista. Itsessään asia on erinomainen, mutta joissain tilanteissa se on saanut jo liian ylikorostuneen roolin. Tunne ei saa muodostua auktoriteetiksi yli viisauden ja ymmärryksen. Raamatuntulkinnan tapauksissa tunne ei saa muodostua jumalaksi, joka ohjaa myös raamatuntulkintaa. Eläinten taivaaseen pääsemisen kysymyksessä emme tiedä varmaksi, joten Raamatun sanoma aiheesta ei automaattisesti tarjoa meille ikävää vastausta. Mutta se jättää epätietoisuuteen, johon on suostuttava, eikä Raamattua saa siksi kääntää väkisin puolustamaan itselle mieluisaa näkemystä.
