Nettipappi.net
Keskustelut => Kysy Nettipapilta => Aiheen aloitti: Moottorisaha - 01.10.2006 - klo:20:35
-
Onko nettipapilla lisää vinkkejä miten saada muutama tuttu tajuamaan ,että on jumalan tahto että ihmiset menee naimsiin. Kun oon vaikka miten koittanut selittää vaan ei ne kuuntele. Ykskin väittää ,että ok jos kumpikin uskoo ja elää avoliitossa on jumalan silmissä pari. No ei aina oo kysymyksessä että sinällään esittäis asiaa väärin ,mutta turhauttaa kun ne ei oikeesti ymmärrä. Sillä logiikalla ,että uskoo jopa seurustelupari vaikka teinit ei sais erota.
Millä sinä siis tai joku viisas perustelee avioliiton. Kaikki mahdolliset historiaan ja raamattuun ja muuhun vetoavat syyt menee ohi.
-
Morjens Moottorisaha!
Esitit pari kiperää kysymystä. Ensimmäiseen en osaa vastata. En tiedä, miten pystytään vakuuttamaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua kuunnella. Varsinkin avosuhdeasiassa tämä on erittäin vaikeaa, kun oma tahto ja oma liha saavat toisistaan hyvän työparin puolustusten keksimisessä.
Toiseen kysymykseen sitä vastoin yritän antaa vastauksen. (Kysymys muuten sisälsi varsin terveellisen muistutuksen Nettipapin kuolevaisuudesta, kun avioliittoa tukevia perusteluja kaivattiin nettipapilta TAI joltain viisaalta. :D) Pyrin aina mielelläni perustelemaan näkökulmani Raamatulla, ja niinpä nytkin yritän kaivaa argumenttini sieltä. Kuitenkin heti kättelyssä pitää sanoa, että Raamatun aikaan on ollut hyvin itsestään selvää se, että vain julkisesti solmittu avioliitto on ainoa hyväksyttävä parisuhteen muoto. Siksi asiasta ei ole tarvittu niin paljon opetusta kuin sitä tarvitsisi nykyään. Tämän vuoksi materiaalia on aika vähän. Mutta katsotaan, mitä löytyy...
Koko parisuhdekuvion peruste löytyy Raamatun ensilehdiltä. Jumala asetti avioliiton jo luomisessa, kun hän teki miehen ja naisen toisiaan varten:
Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa,
niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:24)
Tästä raamatunkohdasta löytyy kolme perustavaa asiaa:
1. ”Jättää isänsä ja äitinsä” – Puolisot elävät toisiaan varten. Avioliitto ei toimi, jos yhteiseen kotiin kannetaan vanhemmat mukana edes kuvainnollisesti.
2. ”Liittyy vaimoonsa” – Julkinen sitoutuminen kuuluu parisuhteeseen. Koko maailman historian läpi kaikissa kulttuureissa on ollut jonkinlainen julkisen sitoutumisen malli, jolla mies ja nainen koko yhteisön silmissä julistetaan toisilleen kuuluviksi.
3. ”Tulevat yhdeksi lihaksi” – Sukupuolinen yhteys kuuluu avioliittoon. Ilman sitä avioliitto ei ole kokonainen.
Tätä samaa sanamuotoa lainaavat avioliitto-opetuksissaan myös Jeesus (Matt. 19:4-6; Mark. 10:7-8) ja Paavali (Ef. 5:31). Kaikki kolme kohtaa siis kuuluvat yhteen. Siksi julkinen sitoutuminen (vihkiminen) ja sukupuoliyhteys tarvitaan Raamatun mukaiseen parisuhteeseen. Avosuhde ei täytä tätä vaatimusta, koska siinä on poimittu luomisjärjestyksestä vain seksi, mutta jätetty julkinen sitoutuminen huomiotta. Vihkimistä ja yhdyselämää ei saa erottaa toisistaan. Kun toinen on voimassa, on toisenkin oltava voimassa. Raamatussa käytetään prostituoituun yhtymistä varoittavana esimerkkinä siksi, että silloin täytetään osa avioliitosta, vaikka toinen osa jää puuttumaan.
Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan?
Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." (1. Kor. 6:16).
Sukupuolisuhde synnyttää jo itsessään tietynlaisen liitoksen. Siksi tämä sidos saa syntyä vain kahden toisilleen sitoutuneen ihmisen välille.
Jos mies viettelee neitsyen, jota ei ole kihlattu, ja makaa hänen kanssaan,
hän maksakoon hänestä täyden morsiamenhinnan ja ottakoon hänet vaimokseen.
(2. Moos. 22:15)
Kohdan opetus ei tietenkään ole se, että avioliiton osaset voi kasailla missä järjestyksessä tahansa. Ne pitää pystyttää yhtä aikaa. Jos kuitenkin synnin seurauksena sukupuolinen sidos pääsi syntymään ennen aikojaan, tilanne oli korjattava sellaiseksi kuin sen pitikin olla. Kahden koskemattoman ihmisen tapauksessa tilanne oli vielä korjattavissa. Jos kyse oli toisille ihmisille kihlatuista ihmisistä – avioliitossa olevista puhumattakaan – tilanne oli riistäytynyt käsistä. Kyseessä oli tällöin aviorikos, josta rangaistiin kuolemalla. (5. Moos. 22:22-24).
Yhdeksi lihaksi tuleminen kuuluu yhteen vain puolisoon liittymisen kanssa. Raamatun mukainen tapa liittyä puolisoon on se, mikä yhteiskunnassa on kaikkein sitovin malli. Raamatun maailmassa tunnettiin luonnollisestikin avioliitto, joten kihlaus ei ollut vielä riittävä liittymisen aste:
Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti,
oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu,
kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana.
Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan
julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
(Matt. 1:18-19)
Jos kihlaus olisi ollut hyväksyttävä parisuhteen muoto, ei Joosefilla olisi ollut syytä hylätä Mariaa. Mutta nyt siihen oli syy, koska Joosef tiesi, että oli teknisesti mahdotonta, että hän olisi lapsen isä. Hän oli Jumalan lakia kunnioittava mies, joten hän ei ollut koskenut kihlattuunsa niin, että tämä olisi voinut tulla raskaaksi.
Myöskään yhdessä asuminen ei ollut hyväksyttävä malli.
Jeesus sanoi hänelle: "Mene hakemaan miehesikin tänne."
"Ei minulla ole miestä", nainen vastasi.
Jeesus sanoi: "Totta puhuit: ei sinulla ole miestä.
Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät,
ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta." (Joh. 4:16-18)
Yhdessä asuminen ei tehnyt asuinkumppaneista Jeesuksen silmissä puolisoita. Olihan Jeesus itsekin lainannut opetuksessaan luomisessa asetettua järjestystä, jossa puolisoon sitoutuminen ja sukupuolielämä kuuluivat yhteen.
Yhdessä asumista saatetaan joskus perustella sillä, että uskoville ihmisille keskinäinen sopimus on yhtä vahva kuin ei-uskoville vihkiminen. Mutta siinä ei ole mitään perää.
- Ensinnäkin Raamatun ohjeiden vastainen elämä ei ole osoitus uskosta vaan epäuskosta kyseisen asian suhteen. Jos Jumalan sana puhuu vihkimisen ja sukupuolielämän kuulumisesta yhteen, ei uskovaisuus anna oikeutta myönnytyksiin. Se pikemminkin tekee synnin entistä raskaammaksi, kun Jumalan seuraajaksi tunnustautuva ihminen kieltää teoillaan Jumalan sanan.
- Toiseksi avioliitto ei ole hengellinen asia vaan maallinen asia. Avioliitto on asetettu luomisessa, joten se koskettaa kaikkia luotuja, ei vain uskovia tai ei-uskovia.
- Kolmanneksi uskovan ihmisen pitäisi erityisen hyvin tietää se, että ihmisen hyvyyteen ja omiin päätöksiin ei saa luottaa. Parisuhde on niin tuulinen asia, että kestääkseen pystyssä se tarvitsee kaiken ulkopuolisenkin tuen. Julkisen sitoutumisen idea on juuri julkisuudessa eikä vain kahden ihmisen keskenään tekemässä päätöksessä.
Avosuhde ei täytä avioliitolle asetettuja kriteereitä. Siksi avosuhteeseen pätevät ne Raamatun kohdat, jotka puhuvat ennen avioliittoa harrastetuista sukupuolisuhteista. Jumalan antamaan lakiin kuului tämä selvä käsky:
Jos mies otettuaan itselleen vaimon ja maattuaan hänen kanssaan alkaa
tuntea vaimoaan kohtaan vastenmielisyyttä, esittää häntä vastaan perättömiä
syytöksiä ja parjaa häntä sanoen: ”Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta
kun makasin hänen kanssaan, huomasin, ettei hän ollut neitsyt”, tytön isän ja
äidin on vietävä todiste tytön neitsyydestä portin luo kaupungin vanhimmille.
Tytön isän tulee sanoa vanhimmille: ”Minä annoin tyttäreni tuolle miehelle
vaimoksi, mutta mies alkoi vihata häntä. Hän on puhunut perättömiä ja väittää,
ettei tyttö ollut neitsyt. Tässä on todistus tyttäreni neitsyydestä.” Sitten vanhempien
tulee levittää veren tahrima vaate kaupungin vanhimpien eteen, ja näiden on
ruoskittava mies ja määrättävä hänelle sakkoa sata hopeasekeliä, jotka annetaan
tytön isälle, koska mies on mustannut koskemattoman israelilaisen tytön mainetta.
Tyttö jääköön miehen vaimoksi, eikä mies saa koko elinaikanaan hylätä häntä.
Jos taas miehen esittämä väite pitää paikkansa eikä voida näyttää toteen, että
tyttö oli koskematon, vanhimpien tulee viedä tyttö isänsä talon ovelle ja kaupungin
miesten on kivitettävä hänet hengiltä; hän on harjoittanut haureutta ja tuottanut
häpeää isänsä talolle ja koko Israelille. Hävittäkää paha keskuudestanne.
(5. Moos. 22:13-21)
Tämä kohta herättää varmasti monenlaisia tuntemuksia länsimaisessa ihmisessä, mutta haluan kiinnittää huomion viimeiseen jakeeseen. Siinä annetaan edellä kuvatulle tapahtumalle nimi. Raamatussa ennen avioliittoa harrastettuja sukupuolisuhteita nimitetään sanalla ”haureus”. Seuraavassa muutama kohta, joissa haureus tuomitaan varsin yksiselitteisesti.
Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa
ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. (1. Kor. 7:2)
Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
(1. Tess. 4:3-4 - KR38)
Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee,
kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko
osuu ihmisen omaan ruumiiseen. (1. Kor. 6:18)
Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja
juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa
(Room. 13:13 - KR38)
Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista mitä ei
tavata edes pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa kanssa. (1. Kor. 5:1)
Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat,
ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta. (1. Kor. 10:8 - KR38)
ja että, kun tulen, Jumalani on taas nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että
joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet
sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet. (2. Kor. 12:21 - KR38)
Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako
teidän keskuudessanne (Ef. 5:3 - KR38)
KR38-lyhenteellä tarkoitan vanhaa Raamatun käännöstä. Uusi käännös käyttää haureus sanan tilalla usein sanaa siveettömyys. Jotta asiayhteys säilyy paremmin, otin lainauksen vanhan käännöksen mukaan sellaisissa tapauksissa, joissa uudessa käännöksessä haureus sana oli korvattu siveettömyydellä.
Monesti kuulee puhuttavan siitä, miten rakkaus on ihmissuhteen perusta ja kuinka sitä ei saa kahlita millään ”tosi rakkaus odottaa” hirvityksillä. Mutta minun mielestäni Raamatun vastainen teko ei voi koskaan olla todellista rakkautta, koska ”Rakkaus toteuttaa koko lain” (Room. 13:10). Jeesuskin totesi: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni” (Joh. 14:15). Jumalan sanassa on mielestäni erittäin selvät sävelet siitä, mikä hänen lakinsa on esiaviollisia suhteita koskien.
Tämän paremmin en nyt tähän hätään osaa perustella kantaani siitä, miksi avioliitto on Jumalan tahdon mukainen ja miksi avosuhde ei ole. Toivottavasti näistä mietteistä oli kuitenkin apua kysymykseesi.
-
Moi!
Sattuipa somasti, kun juuri äsken sattui hyppäämään Raamatusta silmille tällaiset jakeet. Varsinaisesti tässä kohdassa ollaan käsittelemässä sitä, miten naimisiin menoon pitäisi suhtautua. Mutta samalla se paljastaa sen, miten automaattisen sisäänrakennettua Raamatun ajattelussa on se, että fyysinen suhde ja naimisiin meneminen kuuluvat yhteen:
Joku ehkä arvelee menettelevänsä sopimattomasti morsiantaan kohtaan,
kun hän tuntee tähän ylivoimaista halua eikä voi sille mitään. Hän saa
kuitenkin tehdä niin kuin haluaa, se ei ole väärin, he voivat mennä naimisiin.
Mutta jos joku ei tunne voittamatonta pakkoa vaan hallitsee tahtonsa ja
pysyy lujasti päätöksessään säilyttää morsiamensa koskemattomana,
hän tekee oikein. (1. Kor. 7:36-37)
Vaihtoehdot: hallitse halusi ja pysy koskemattomana tai mene naimisiin. Tosi yksiselitteistä.
Eipä muuta.
-
Hei Msaha!
Olen kirjoittanut jo paljon - monen mielestäni varmasti jo kiintiöni täyteen - mutta vielä haluan palata alkuun ja ihan ensimmäiseen kysymykseesi:
Kysyit, että miten saadaan ihmiset tajuamaan... Ei mitenkään. Siihen vain ei ole mitään pomminvarmaa systeemiä. Ainoa toivo on pitää Raamatun sanaa esillä. Yleensä kristityt ovat siinä liian varovaisia ja hienovaraisia. Pelätään, että jotakuta Raamatun sanoma loukkaa. No totta kai syntinen ihminen loukkaantuu Pyhän Jumalan sanoista vähän väliä! Mutta aseena Raamattua ei silti voi käyttää. Loppujen lopuksi ei ole viestinviejän innosta ja tehokkuudesta kiinni, ymmärtääkö vastaanottaja Raamatun viestin. Jumalan on herätettävä ymmärys. Viestinviejää tarvitaan siksi, että Jumalan sanaa ei voida oppia, jos sitä ei pidetä kuuluvilla ja näkyvillä. Tämän vuoksi yritin antaa vastauksia siihen, mitä Raamattu kertoo avioliitosta ja avosuhteista.
Ihailen valtavasti rohkeuttasi sanoa jopa ystävillesi, mitä Sana opettaa aiheesta. Minun pitäisi ottaa tuosta mallia. Älä kuitenkaan jyrää, vaan pidä Sanaa esillä ja annan sen tehdä hiljaista työtään ihmisten sydämissä. Samaa mallia toivon kaikkien käyttävän myös laajemmin Kristuksen evankeliumin julistamisessa.
-
Joo elii mekin ollaan tekemässä etiikan esitelmää aiheesta seksuaalisuus ja seurustelu. Esitelmässä tulee olla kristillistä näkökulmaa aiheesta. Osaisitko auttaa?
-
Morjens T & C,
Seksuaalisuuteen - ja muihin etiikan esitelmien aiheisiin - liittyviä juttuja löydätte tästä linkistä: Etiikan esitelmät (http://nettipappi.net/index.php?topic=813.0)
Palaan kuitenkin vielä aiheeseen paremmalla ajalla.
-
Nonniin, nyt palaan aiheeseen.
Kuten edellisessä viestissä näkyy, Nettipapin palstalla on aihe Avioliitto vai avoliitto? (http://nettipappi.net/index.php/topic,104.0.html), joka sisältää paljon sellaista, jonka kirjoittaisin nyt, jos en olisi sitä jo kirjoittanut. Lukaiskaa se ensin. Käsittelen siinä sitä, miten ymmärrän Raamatun suhtautuvan seksiin ennen avioliittoa. Tässä vastauksessa pyrin laajentamaan näkökulmaa hieman. Seksuaalisuuteen kuuluu toki paljon muutakin kuin sukupuoliyhdyntä.
Sanotaan, että kristityn ja ei-kristityn elämä eroaa käytännössä näkyvimmin seksuaalietiikassa. Ja minun mielestäni Raamatussa onkin pari näkökulmaa, jotka eroavat ratkaisevasti yleisistä mielipiteistä. Ensimmäinen koskee sitä, että seksuaalisuutta kuuluu tarkastella muutenkin kuin tekojen osalta:
Teille on opetettu tämä käsky: ”Älä tee aviorikosta.”
Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa
himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.
Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan
sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että
koko ruumiisi joutuu helvettiin. Ja jos oikea kätesi viettelee sinua,
hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät
vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.
(Matt. 5:27-30)
Yleisesti hyväksytty toimintamalli kuuluu: ”katsoa saa muttei koskea”. Jeesus kuitenkin opettaa, että seksuaalisuuteen ei kuulu vain se, mikä näkyy tekoina. Seksuaalisuus alkaa sydämestä. Pelkät teot eivät tee ihmiselle vahinkoa. Myös sydämessään voi tehdä väärin, kasvaa kieroon ja saada vahinkoa aikaan itselleen, mikä aiheuttaa sitten vahinkoa myös toisille ihmisille. Tekojen ja ajatusten väliin jäävät myös sanat. Niistäkin annetaan ohjeita:
Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän
keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille.
Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi,
teidän suuhunne sopii kiitos. (Ef. 5:3-4)
Toinen Raamatusta silmiini pistävä ajattelumalli on, että seksuaalisuuteen kuuluu ainutlaatuisuus. Uskon, että ainutlaatuisuus on nimenomaan se syy, miksi Vanhassa testamentissa esiaviollisista suhteista rangaistiin kuolemalla ja miksi Uudessa testamentissa aviorikoksen uhriksi joutuneella on poikkeuslupa eron jälkeen mennä uudelleen naimisiin. Seksi on niin arka aihe, että se tarvitsee turvallisen ja ainutlaatuisen avioliiton suojakseen. Tähän liittyviä raamatunkohtia enemmän em. linkissä, mutta tässä yksi sieltä puuttuva.
Kuuntele, poikani, viisauden sanoja, seuraa valppaasti hyviä neuvojani,
jotta säilyttäisit harkintasi ja puhuisit niin kuin puhua tulee.
Hunajaa tiukkuvat vieraan naisen huulet, hänen kielensä on öljyä liukkaampi,
mutta lopulta hän käy karvaaksi kuin koiruoho, viiltää kuin kaksiteräinen miekka.
Hänen jalkansa kulkevat kuolemaan, alas tuonelaan vievät hänen askeleensa.
Ei hän välitä elämän tiestä, ei tiedä, minne päin milloinkin horjahtaa.
Siispä, poikani, kuule minua, älä lyö laimin minun opetustani.
Pysy kaukana vieraasta naisesta, älä mene lähellekään hänen talonsa ovea,
ettet haaskaisi voimaasi vieraille etkä parhaita vuosiasi armottomalle,
etteivät oudot hyötyisi miehuudestasi, tuntemattomat raadantasi tuloksista
etkä sinä viimein, loppuun ajettuna päätyisi huokaamaan:
"Miksi minä vihasin opetusta, miksi halveksin hyviä neuvoja,
en kuunnellut opettajiani vaan suljin korvani kasvattajieni ohjeilta!
Minä olin joutua tuhon omaksi, kaiken kansan pilkattavaksi."
Juo vettä omasta ruukustasi, käytä oman kaivosi raikasta juomaa.
Miksi antaisit lähteittesi vuotaa kadulle, purojesi kaupungin toreille?
Ne pulppuavat yksin sinua varten, vain sinun hyväksesi, eivät muiden.
Olkoon sinun lähteesi siunattu, iloitse vaimosta, jonka nuorena sait,
rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi. Olkoot hänen rintansa ilosi
vuodesta vuoteen, hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio.
Miksi, poikani, viehättyisit vieraaseen naiseen, miksi hyväilisit vieraan povea?
(Sananl. 5:1-20)
Samoin Raamatun ”irstain” luku Hes. 23 käyttää Juudan ja Israelin epäjumalanpalveluksen vertauskuvana seksuaalisia syntejä, joissa tuomittavaa on juuri se, että seksuaalisuutta levitellään kaikkien ihmisten saataville.
Maallisella puolella seksuaalisessa etiikassa – tai ainakin kaveriporukoitten puheissa – arvostetaan usein kokemusta. Raamatussa opetetaan juuri toisinpäin. Arvokasta on ainutlaatuisuus. Ja rohkenen uskoa, että se on monen perimmäinen toive. Ikävä kyllä nykyään seksuaalisuudella herkutellaan ja seksikokeiluja mainostetaan niin, että harva edes uskaltaa unelmoida ainutlaatuisuudesta. Silloin on normaalia yrittää etsiä arvoa jostain muusta. Luonnollista, vaikkakin ikävää, on reagoida niin, että yrittää hankkia itse paljon kokemuksia, ettei vain olisi jotenkin huonompi kokeneiden kumppaneiden kanssa.
Sama ajattelumalli hiipii kristilliseen seksuaalietiikkaan. Usein minulta kysytään, mitä uskova ihminen saa tehdä seurustelun aikana. Mutta sellainen kysymys on jo itsessään vähän kieroutunut, vaikka hyvää tarkoittaakin. Kysymyksen pitäisi kuulua: Miten minä seurustelen viisaasti? Mikä on parasta meidän kummankin kannalta? Kristillistä ei ole koetella rajoja vaan tehdä sitä, mikä on seurustelulle hyvää ja rakennukseksi. Kultainen sääntö on tässäkin asiassa erittäin viisas:
Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Matt. 7:12)
Minä arvostan sitä, että minulla ja tulevalla puolisollani olisi mahdollisimman paljon omia keskinäisiä salaisuuksiamme. Haluan, että minulla olisi seksuaalisesti paljon ainutlaatuista annettavana ja saatavana avioliitossa. Siksi minun kuuluu elää seurustelusuhteeni niin, että mahdollisesti seurustelun loppuessa ainutlaatuisuutta ei ole turmeltu, vaan itselläni ja exälläni olisi mahdollisimman paljon ainutlaatuisuutta jäljellä omiin avioliittoihimme.
Mihin sitten tarkat rajat vedetään? En tiedä. Raamattu sanoo selvästi, että yhdyntä on jätettävä avioliittoon. Samoin edellä olevissa lainauksissa suhtaudutaan kovin kielteisesti kiihottaviin hyväilyihin. Nuorukaiselle annettavissa sananlaskujen ohjeissa ainakin kovasti muistutetaan, että vaimon – eikä jonkun muun naisen – rinnat olisivat ne huomion kohteet.
Varmaan monia muitakin näkökulmia voidaan löytää, mutta tässä ensihätään.
-
Linkki: Ilmari Karimies: Avoliitto - syntiäkö? (http://karimies.uskojarukous.net/frameredir.htm?http://karimies.uskojarukous.net/Artikkelit/Avoliitto.htm)
Tuolla on ihan mielenkiintoisia juttuja, jos jaksat Marko niin lukaiseppa ja kritisoi, mikäli koet sen soveliaaksi.
EDIT: Laitoin linkin siistimpään muotoon. Siirsin tämän ja seuraavat kolme viestiä vielä hieman tarkemmin keskustelua kuvaavan otsikon alle. Marko
-
Heip, Jukka!
On ehkä parempi, että kysyt jotain tiettyä juttua kerrallaan. On meinaan sen verran pitkä kirjoitus ja paljonkin asiaa, josta voisi jotain sanoa. Koko kirjoituksen kommentoiminen olisi tarpeettoman työlästä.
Tunnen kirjoittajaa jonkin verran. Hän oli opiskelukaverini ja vielä samassa tutorryhmässä kanssani. Nokkela tyyppi, mutta toisaalta tämä kirjoitus tuntuu välillä kompastuvan omaan nokkeluuteensa. Ylipäätään hänen lopullinen tähtäyspisteensä - vain yksi sukupuolikumppani elämän aikana - on kyllä juuri sitä, mitä Raamattukin opettaa. Mutta perusteet ja teologiset pyöritykset ovat välillä aika erikoisia. Ajattelen useassa kohdassa itse toisin.
-
Moikka!
Nappasin tuosta tekstistä tämän:
"Julkisesti kihlattu tyttö on aviovaimo ja mies aviomies. Luther lausuu, että avioliitto on yhtä paljon avioliitto kihlauksen jälkeen kuin häidenkin jälkeen".
Mitä mieltä olet tuosta? Tuli vaan mieleen, että nykypäivänä näkee paljon pariskuntia, jotka ovat kihloissa, mutta eivät ole edes aikeissa mennä naimisiin..
-
Hei Stranger!
Tuon artikkelin kirjoittaja kritisoi kovasti sitä, kuinka nykyään ei saa antaa kirkolliselle tai muuten juridiselle vihkimiselle samaa merkitystä kuin aikaisemmin, koska tavat muuttuvat eri kulttuureissa. Hän luettelee esimerkkejä erilaisista avioliiton muodoista historiassa.
Tämä sama asia pitäisi tajuta myös kihlauksen suhteen. Nykyisessä maailmassa kihlaus ei tarkoita läheskään samaa kuin Lutherin aikana tai ennen sitä. Minä ja varmaan moni muukin tuntee pariskuntia, jotka ovat kihloissa, mutta jotka eivät koskaan aio mennä naimisiin. Ainakin eräs kihloissa oleva kaverini kerran totesi minulle niin.
Luther on sanonut tosi paljon hyviä ja viisaita ajatuksia. Mutta osa hänen sanomisistaan on ehdottomasti omaan aikaansa sidottuja eikä yleispäteviä. Lisäksi nimenomaan parisuhteita koskevissa kysymyksissä hän todellakin jakaa mielipiteitä. Tämä esille ottamasi lainaus osoittaa minun mielestäni, että Luther antaa häille sen merkityksen, mikä meillä on hääjuhlalla. Kihlaukselle hän antaa sen merkityksen, mikä meillä on vihkimisellä.
Mielestäni eri aikakausien vertailu on tässä kysymyksessä tehtävä erityisen tarkkaavaisesti. Jos Lutherin aikana kihlaus on vastannut avioliittoa, niin sillä perusteella ei saa sanoa, että nykyäänkin kihlaus voidaan rinnastaa avioliittoon. Termit ovat säilyneet, mutta niiden sisältö on vaihdellut eri kulttuureissa ja eri aikakausina.
Raamatun opetus on kuitenkin selvä: tarvitaan sitoutuminen ja sukupuolinen yhteys. Ja ne yhdessä tekevät avioliiton. Joosefin ja Marian kertomus osoittaa mielestäni selvästi, että Jeesuksen aikanakaan kihlaus ei vielä ollut lopullinen avioliitto, eikä sukupuolinen elämä voinut silloin vielä alkaa. Samarialaisen naisen tapaus puolestaan osoittaa, että liitto ei voinut olla vain kahden ihmisen keskinäinen päätös yhdessä olemisesta. Kaikissa kulttuureissa on ollut jonkinlainen julkinen sitoutumisen muoto. Jos kihlaus oli sitä Lutherin aikana, niin on päivänselvää, että nykyään se ei ole sitä. Yhteiskunnan on jo lainsäädännöllisten seikkojen vuoksi pakko vetää johonkin raja, milloin ihmiset ovat lupautuneet toisilleen. Raja on vedetty avioliittoon ja kihlaus on sen rajan ulkopuolella.
-
Tässä on nyt näemmä pyöritelty samaa aihetta jo aiemmin mutta en löytänyt vastauksistasi suoraa vastausta siihen onko kihlauksen aikana seksin harrastaminen syntiä, jos kuitenkin menee saman ihmisen kanssa naimisiin. Entä lapsen saaminen avoliitossa jos naimisiin mennään kuitenkin saman kumppanin kanssa. ???
-
Hei Valoa ja varjoja!
Olen ollut harmillisen epäselvä sanoissani, jos vastaus tähän kysymykseesi ei ole välittynyt aikaisemmista viesteistäni. Tämä vastaukseni on tylyn lyhyt, mutta en nyt esitä juurikaan perusteluja vaan tiivistän edelliset kirjoitukseni: Raamattu sanoo, että sukupuoliyhteys kuuluu vasta avioliittoon. Ja kihlaus on vasta sopimus avioliitosta eikä itse avioliitto. Minun ymmärrykseni mukaan Raamattu varsin selvästi sanoo, että seksi on syntiä myös kihlauksen aikana. Lapsen saaminen itsessään ei ole syntiä, mutta siihen johtanut tapahtumasarja on.
-
Marko - jäitä hattuun!
En tahdo ollenkaan ryhtyä avoliiton tai vapaan seksin markkinamieheksi, olen elänyt saman ja yhden vainmon kanssa 26 vuotta avioliitossa erittäin tyytyväisenä.
"Tämä vastaukseni on tylyn lyhyt, mutta en nyt esitä juurikaan perusteluja vaan tiivistän edelliset kirjoitukseni: Raamattu sanoo, että sukupuoliyhteys kuuluu vasta avioliittoon." Tässä lainaus edellisestä viestistäsi. Varsinkin VT:n käyttäminen perusteena on ongelmallista, sillä silloin (=VT:n aikana) avioliitto oli tyystin toisenlainen instituutio kuin se on tänä päivänä. Avioliitto oli vanhempien kauppa lastensa tulevaisuudesta. Avuioliitoista sovittiin vanhempien kesken kun lapset olivat pieniä. Kaiken lisäksi naisen ja miehen suhde on ollut hyvin erilainen. Vaimo oli miehensä irtainta omaisuutta. Tämän osoittaa hauskasti "rivien välistä" 9. ja 10. käsky. Vaimo rinnastetaan talon ja karjan kanssa irtaimistoon ja omaisuuteen. Naisella oli aina omistaja. Se oli joko isä, aviomies tai veli. Sukukypsää naimatonta naista ei juuri käytännössä voinut olla olemassa.
Tällaisenaan VT:n maiilma on kaukana siitänmaailmasta, missä me elämme. En tarkoita "maailmalla" tässä hengellisen vastakohtaa, vaan lähinnä kulttuuriympäristöämme.
Vihkimisen rinnalle, tai jopa ehkä vähän niiden yläpuolelle nostaisin keskinäisen kunnioituksen, arvostuksen ja luottamuksen sekä vastuullisuuden. Kaikki tämä kumpuaa lähimmäisenrakkauden periaatteesta. Totesit itsekin, että vihkiminen on yhteiskunnan (juridinen) toimenpide. Toki yhteiskuntamme ja lainsäädäntömme nojaa edelleen jossain määrin kymmenen käskyn etiikkaan, jolloin vihkiminen on avioliiton julkinen sinetti.
Lainatessasi Lutherin ajatuksia totesit, että tilanne on siihen aikaan ollut erilainen, eikä Lutheria voi käyttää perusteena avioliittoasioille. Oliko tilanne 2000-3000 vuotta sitten erilainen kyselee yksinkertainen maalaispoika?
Jukka
-
Hei Jukka!
Vanha testamentti on ehdottomasti Jumalan sanaa. Jeesukselle se kelpasi, joten miksi meidän pitäisi se hylätä. Vanhaa testamenttia kuuluu siis käyttää perusteena niissä asioissa, joissa Uusi testamentti ei ole vetänyt uuden liiton mukaisia uusia linjauksia. Avioliiton suhteen näin ei käynyt, sillä Jeesus nimenomaan viittasi Vanhan testamentin opetuksiin opettaessaan itse avioliitosta.
On tärkeää huomata, että VT ei kuvaa miehen ja naisen suhdetta niin kuin esitit. Sieltä löytyy kertomuksia, joissa puoliso on valittu toisen puolesta (esim. Abrahamin palvelijan tehtävä oli hakea Iisakille vaimo), mutta yhtä hyvin siellä on kuvauksia siitä, kuinka ihmiset itse valitsevat itselleen puolison. Yksi Lähi-Idässä nykyään hyvin tyypillinen "sopimusavioliiton" muoto muistuu myös mieleeni. Simson ihastui naiseen ja pyysi, että vanhemmat hankkivat tämän puolisoksi. Sopimusavioliittojen nimittäminen aina tylyiksi naimakaupoiksi ei ole todenmukaista. Usein sopimusavioliitoissa toimitaan yhteistyössä vanhempien ja lasten välillä.
Myös Laulujen laulu on kirjoitettu nimenomaan Vanhaan testamenttiin. Sellaisessa ei olisi mitään järkeä, jos avioliiton solmiminen olisi vain omaisuuden kartuttamista. VT:n laissa on käskyjä - esim. 5. Moos. 22 luvussa ja Sananlaskuissa - jotka suojelevat erityisesti naisen asemaa avioliitossa, vaikka osa lakitekstien käskyistä kuulostaakin meidän korvaamme rajuilta. Enkä minä pysty mitenkään ajattelemaan, että vaimo rinnastettaisiin karjaan kymmenessä käskyssä, vaikka ne samassa lauseessa mainitaankin. Avioliitossa puolisot kuuluvat toisilleen ja tämä käsky kieltää havittelemasta kaikkea, mikä kuuluu toiselle, olipa se ostettu tai naimisiin menemällä omaksi tullutta.
Sen lisäksi on erittäin tärkeää huomata, että Jumalan sana ei ole antanut ohjeita, kuinka missäkin kulttuurissa kuuluu avioliitto sopia. Vanhassa testamentissa on myös yleispäteviä eettisiä ohjeita. Avioliitostakin siellä on ohjeita, kuinka siinä kuuluu elää ja kuinka kuuluu elää ennen avioliittoa.
-
Moi!
1.kor. 7:36-37 Joku ehkä arvelee menettelevänsä sopimattomasti morsiantaan kohtaan, kun hän tuntee tähän ylivoimaista halua eikä voi sille mitään. Hän saa kuitenkin tehdä niin kuin haluaa, se ei ole väärin, he voivat mennä naimisiin. Mutta jos joku ei tunne voittamatonta pakkoa vaan hallitsee tahtonsa ja pysyy lujasti päätöksessään säilyttää morsiamensa koskemattomana, hän tekee oikein.
Olen kuullut, että tuota kohtaa on selitetty niin, että sukupuoliyhteyden voi aloittaa jo silloin kun on mennyt kihloihin.
Miten tulkitset tuo raamatun kohdan?
Ja sitten olisi vielä toinen avioliittoon liittyvä kysymys. Mitä tällä mahdetaan tarkoittaa?
1. kor. 7:28 Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää.
-
Morjens, Stranger!
Esitit kaksi kysymystä. Vastaan jälkimmäiseen ensin, niin ensimmäiseen vastaaminen on yksinkertaisempaa.
Mitä tällä mahdetaan tarkoittaa?
1. kor. 7:28 Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää.
Paavalia on syytetty katkeroituneeksi poikamieheksi, joka suositteli oman elämänkatsomuksensa vuoksi selibaattia kaikille. Tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Paavalin erikoiselta kuulostavat sanat juontavat ajatuksesta, jonka hän sanoi pari jaetta aiemmin:
Sen ahdingon ajan vuoksi, jota nyt elämme, jokaisen on hyvä pysyä entisellään.
Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä
etsi itsellesi uutta. (1. Kor. 7:26-27)
Ensimmäiset kristityt kokivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa vainoa juutalaisten ja roomalaisten suunnalta. Jeesus oli ennustanut, että ennen hänen takaisin tulemistaan vainot ovat hyvin ankaria. Koska ensimmäiset kristityt odottivat vahvasti Jeesuksen pikaista paluuta, he eivät ainakaan kuvitelleet vainojen kovasti helpottavan. Päinvastoin niiden ajateltiin vain pahenevan. Ja niinhän ne pahenivatkin, vaikkakin historia osoittaa, että ne eivät olleet niitä vainoja, jotka edeltävät Jeesuksen tuloa.
Kristittyjen vainoaminen on perheelliselle vielä suurempi koettelemus kuin perheettömälle. Perheetön kantaa helpommin huolta vain omasta kohtalostaan. Perheellinen sitä vastoin joutuu oman kurjuutensa lisäksi näkemään puolisoa ja lapsia, kaikkein rakkaimpia ihmisiä kohtaan suunnattuja vainoja. Tämä voisi olla ensimmäinen näkökulma Paavalin ohjeisiin. Toinen on tämä:
Toivoisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee
Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista
asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. Näin hän on jakautunut kahtaalle.
Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa,
jotta olisivat niin ruumiiltaan kuin hengeltäänkin pyhiä. Naimisissa oleva nainen
taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi. Tämän sanon
teidän parastanne ajatellen, en sitoakseni teitä vaan auttaakseni teitä elämään
kunniallisesti ja pysymään lujasti ja häiriintymättä Herran yhteydessä.
(1. Kor. 7:32-35)
Perheellisellä on väkisin enemmän velvollisuuksia maallisten asioiden puolella. Vainojen näkökulmasta tarkasteltuna se ei ole helpoin mahdollinen yhtälö. Häiriintymätön yhteys Jeesukseen on tärkeä silloin, kun ahdinkojen ja vainojen aika houkuttelee entistä suuremmin luopumaan uskosta Jeesukseen.
Uskoisin, että näiden asioiden vuoksi Paavali kehotti niitä, joille se oli mahdollista, elämään naimattomina. Ja tästä syystä naimattomuus on monesti ajateltu kristilliseksi ihanteeksi, vaikka itsessään se ei sitä ole.
1.kor. 7:36-37 Joku ehkä arvelee menettelevänsä sopimattomasti morsiantaan kohtaan, kun hän tuntee tähän ylivoimaista halua eikä voi sille mitään. Hän saa kuitenkin tehdä niin kuin haluaa, se ei ole väärin, he voivat mennä naimisiin. Mutta jos joku ei tunne voittamatonta pakkoa vaan hallitsee tahtonsa ja pysyy lujasti päätöksessään säilyttää morsiamensa koskemattomana, hän tekee oikein.
Olen kuullut, että tuota kohtaa on selitetty niin, että sukupuoliyhteyden voi aloittaa jo silloin kun on mennyt kihloihin.
Olet kyllä kuullut tosi erikoisen selityksen. Itse asiassa sen selityksen antanut ihminen on kääntänyt näiden jakeiden merkityksen täysin päälaelleen. Tässähän Paavali sanoo, että kihlapari voi mennä naimisiin, jos halu toista kohtaan kasvaa suureksi. Siinä ei sanota, että kihlapari voi aloittaa esiaviollisen sukupuolielämän, jos ei halua mennä naimisiin.
Paavali oli antanut ohjeen, että tulevan ahdingon ajan takia kannattaa pysyä naimattomana. Tässä kohdassa hän haluaa kuitenkin muistuttaa, että naimisiin meneminen ei ole väärin. Vaikka mahdollisen perheeseen kohdistuneiden vainojen pelossa hän suositteleekin naimattomuutta, hän myös muistuttaa, että sukupuolinen halu kuuluu avioliittoon eikä siinä ole mitään väärää. Siksi ei saa kokea huonoa omatuntoa, jos haluaa enemmän naimisiin menoa kuin "varman päälle pelaamista" vainojen suhteen. On lupa mennä naimisiin.
-
Mää olen tässä miettinyt...
Useassa kohdassa Raamatussa kielletään haureus. Ja ihmiset selittää, että haureus on avioliiton ulkopuolista seksiä. Mutta nyt tuleekin mun Kysymys; Mikä määritellään Raamatussa seksiksi? Useissa nopeasti löytyvissä kohdissa puhutaan aina vaimoon yhtymisestä, eli tarkoittaako Raamatun määritelmä seksistä yhdyntää? Vai meneekö esim. kiivas suutelu jo seksiksi Raamatun mukaan? Eli kuinka paljon menee kielletyn Seksi-nimikkeen alle?
Jos Marko vastailisit tähän, kunhan kerkeät.
-
Moi moi, Asiaa pohtiva!
Esittämääsi kysymykseen olen osittain vastannut tässä ketjussa aikaisemmin. Tästä linkistä (http://nettipappi.net/index.php?topic=104.msg1419#msg1419) löydät vastaukseni, jonka loppupuolella olen hahmotellut näkemystäni siitä, kuinka rajoja vedetään. Yritän sanoa nyt aiheesta jotain hieman toisin sanoin.
Raamatussa tosiaan kielletään haureus, joka tarkoittaa ainakin avioliiton ulkopuolisia sukupuolisuhteita ja sukupuoliyhdyntää. Mutta mitä kaikkea muuta haureus tarkoittaa, on hieman vaikea määritellä. Meille sana on vieras, ja vaikka se olisi päivittäisessä käytössäkin, voisi sen sisältö olla muuttunut aikojen saatossa paljonkin. Seksi on puolestaan sanana sen verran uusi, että sitä ei Raamatussa mainita ollenkaan. En siis usko, että pelkkiä sanojen sisältöjä tutkimalla voisimme saada varmuuden siitä, mitä Raamattu pitää uskovalle sopivana ja mitä sopimattomana.
Onneksi Raamattu ei pelaa pelkästään yhdellä sanalla. Muita sukupuolisiveyteen liittyviä ohjeita annetaan mm. seuraavasti:
Teille on opetettu tämä käsky: "Älä tee aviorikosta." Mutta minä sanon teille:
jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään
jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua,
repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden
osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. (Matt. 5:27-29)
Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän
keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille.
Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi,
teidän suuhunne sopii kiitos. (Ef. 5:3-4)
Olkoon sinun lähteesi siunattu, iloitse vaimosta, jonka nuorena sait, rakkaasta
peurasta, suloisesta kauriistasi. Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen,
hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio. Miksi, poikani, viehättyisit vieraaseen
naiseen, miksi hyväilisit vieraan povea? (Sananl. 5:18-20)
Raamatun sanat "yhtyä" ja "maata" kuuluvat ilman muuta seksin alueelle. Mutta noiden raamatunkohtien valossa on mahdotonta ajatella, että Jumalan tahto on täytetty, kun vältetään yhdyntää ja makaamista, mutta muuten tehdään ihan mitä vain. Aikaisemmissa viesteissäni olen sanonut, että näkemykseni mukaan Raamattu haluaa korostaa avioliiton ja sukupuolisuuden ainutlaatuisuutta. Jumalan tahto on, että aviopuolisoilla on jotain todella yhteistä, mikä ei kuulu kenellekään muulle ja mitä ei ole olemassa heidän suhteensä ulkopuolella kenenkään muun kanssa - ei ennen eikä sen aikana.
Ainutlaatuisuuden rajanveto on kuitenkin vaikeaa. Eikä kenelläkään ole absoluuttista totuutta siitä, mikä tarkalleen on sallittua ja kiellettyä. Toki minulla on omat mielipiteeni ja tunteeni asiasta, mutta Raamatun pohjalta en voi niitä julistaa. Läheisyyttä ja hyväilyä voi toteuttaa lukemattomilla tavoilla, eikä ole mitään mieltä yrittää laatia jotain listaa oikeista ja vääristä teoista. Esimerkiksi mainitsemasi kiihkeä suudelma on erittäin usein osa seksiä, mutta minun mielestäni se yksinään ei muuta yhdessä olemista seksiksi. Kuitenkin pidän itsestäänselvänä, että yhdynnän idea on läheisyys, jonka aikana puolisot keskenään kiihottuvat ja laukeavat. Vaikka varsinainen yhdyntä säästettäisiin avioliittoon, ei ainutlaatuisuutta ole juurikaan jäljellä, jos seurustelusuhteissa muut tavat toisen tyydyttämiseksi ovat käytössä. Se kuuluu seksin alueelle, ja näin ollen vasta avioliittoon.
On helppo etukäteen väittää itselleen, etteivät seksuaaliset kokeilut hävitä ainutlaatuisuuden tuntua. Mutta se ei kyllä pidä paikkaansa. Yleensä uudessa seurustelusuhteessa edetään varsin nopeasti siihen pisteeseen, johon edellisessä seurustelusuhteessa päädyttiin. Mieluummin hieman sen yli, jotta itselle ja seurustelukumppanille tulisi osoitettua, että tämä on tärkeämpi suhde kuin se edellinen. Pahimmillaan ääripää voi olla se, että koska mitään muuta ainutlaatuisuutta ei ole jäljellä, uuden kumppanin kanssa hankitaan lapsi, jotta olisi jotain mitä edellisten kanssa ei ollut. Ainutlaatuisuudella on oikeasti merkitystä, ja sitä on syytä vaalia.
Rajojen opiskelu on aina syytä tehdä ennen kuin on "tilanne päällä". Ihmisen luonteenlujuus ei riitä tekemään viisaita ratkaisuja kaikissa tilanteissa. Seksuaalisuus saa pään niin pahasti pyörälle, että hienoinkin ihanne unohtuu, kun vietit ottavat vallan. Yläasteella oppilaanohjaaja sanoi terveystiedon tunnilla meille pojille: "Katsokaakin pojat, että järki ja se toinen eivät seiso yhtä aikaa." Varoitus oli hyvä, mutta voimaton. Käytännössä niin vain käy. Siksi oikea malli on kasvaa vastuulliseen ajatteluun toisesta ihmisestä ja tulevasta avioliitosta. Kiusauksia on helpompi vastustaa, kun on etukäteen osannut niihin varautua ja on päättänyt tähdätä ainutlaatuiseen avioliittoon. Tilanteen armoilla ja hetkessä eläminen ei onnistu. Siksi en pidä ollenkaan järkevänä, että seurustelusuhteessa leikitään tulella ja tarkoituksellisti kiihotetaan toista. Miksi harrastaa ns. esileikkejä, jos varsinainen leikki on tarkoitus säästää avioliittoon? Tulitikkuleikeissä sormet palavat niin helposti.
-
Hyvin olet mielestäni kirjoittanu aiheesta. Kokemuksesta allekirjoitan etenkin sen seikan, että seksi todellakin on jotain todella erityistä, jota ei missään nimessä kannata/pidä heittää hukkaan ennen avioliittoa.
Exäni kanssa emme onnistuneet pitämään näppejämme erossa toisistamme ja nyt näin suhteen päätyttyä sen vasta näkee, mitä seksi todella on ja mihin Jumala on sen oikeasti tarkoittanut. Nyt näin jälkeenpäin malttamattomuutemme harmittaa todella paljon, koska nyt mulla ei ole enää sitä ainutkertaisuutta jaettavana mahdollisen tulevan puolisoni kanssa. En tiedä onko hyvä vai paha, että exäni ja mun seksielämä oli jotain niin kaunista, ettei sen kuvaamiseen ole sanoja. Jos se on paha, niin tahtoisinko kokea sitä enää puolisoni kanssa? Entä jos se onkin hyvä, niin mahdanko olla tyytyväinen tulevan puolisoni kanssa seksielämään?
Näen neitsyyden siten, että se on vähän kuin kuulo tai näkö, jota ei saa takaisin sen menetettyään. Toisaalta taas ajattelen, että Jumalan armo ei pääty siihenkään. Kuitenkin ajatus siitä, että en voi tätä asiaa jakaa uutena ja ihmeellisenä asiana puolisoni kanssa, se tuntuu pahalta ja kalvaa mieltä. Kunpa olisi vaan malttanut...
Mitä Marko oot mieltä etenkin tuosta armo-kohdasta? Jaksan ite uskoa ja luottaa siihen, että jos vielä puolison tulen saamaan, niin Jumala antaa jotain sellaista uutta ja kaunista, josta en osaa vielä edes haaveilla :) Huolimatta aiemmasta malttamattomuudesta.
Tuli lisäksi mieleen vastauksiasi lukiessani, että mitä tehdä seurustelusuhteessa, jossa toinen kumppanista ei usko eikä halua kuullakaan Raamatun opetuksista ja toinen tahtoisi elää niiden mukaisesti? Ja jos nämä kaksi kuitenkin oikeasti rakastaisivat toisiaan? Tällaisiakin pareja kaiketi maailmasta löytyy. Jos nämä todella rakastaisivat toisiaan, he myös kunnioittaisivat toisiaan ja toistensa periaatteita ym. Mahtaisiko siitä löytyä jonkinlainen yhteinen sävel?
-
Tervehdys, 1270!
Kiitos rohkeasta ja henkilökohtaisesta kirjoituksesta. Olen hyvin pahoillani, että olet joutunut kokemaan surua ja ahdistusta tapahtuneesta. Pidän arvokkaana sitä, että kaikesta pahasta mielestä huolimatta rohkaistuit kirjoittamaan. Nykyisin kun esiaviollisia suhteita pidetään niin itsestäänselvyyksinä, että mitään pahaa oloa ei saa laittaa niiden syyksi, vaikka niin olisikin. Kiitos, että uskalsit sen tehdä.
Mitä Marko oot mieltä etenkin tuosta armo-kohdasta?
Minulla ei ole mahdollisuuksia olla millään tavalla eri mieltä kuin Jeesus, joka totesi aviorikoksen tehneelle naiselle:
Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?"
"Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."
(Joh. 8:10-11)
Tämä on niin viisasta ja sielunhoidollista kuin vain Jumalan suusta voi odottaa. Jeesus ei sanonut: "Eipä tässä mitään ihmeempää ole sattunut. Kaikkihan tällaista tekee. Yritetään elää sen kanssa." Eikä hän myöskään todennut: "Mitäs menit tekemään tuollaisen törkeyden. Kärsi nyt. Katsellaan sitten myöhemmin, mitä tehdään."
Jeesus kohtasi avionrikkojan erinomaisesti. Nainen ei ehkä vielä tuossa vaiheessa suunnattomasti katunut sitä, kuinka hän oli särkenyt yhden, ehkä kaksikin perhettä. Mutta ainakin hän tunsi syntinsä hyvin konkreettisesti, kun häntä raahattiin tuomarin eteen. Tuomari ei kaunistellut asiaa, vaan totesi, että olet tehnyt syntiä. Mutta sama tuomari sanoi, että hän ei tuomitse. Olet saanut anteeksi. Älä siis tee samaa uudelleen. Erinomainen tapa antaa täydellisesti anteeksi ilman, että pidetään tekoa oikeana.
Jaksan ite uskoa ja luottaa siihen, että jos vielä puolison tulen saamaan, niin Jumala antaa jotain sellaista uutta ja kaunista, josta en osaa vielä edes haaveilla :) Huolimatta aiemmasta malttamattomuudesta.
Jumalaan kannattaa luottaa kaikessa. Ja erityisen suuresti sellaisissa tilanteissa, joihin itse ei voi vaikuttaa. Silloin Jumalan mahdollisuudet vasta oikein kunnolla alkavat.
Tärkeää on kuitenkin tehdä ero synnin ja synnin seurausten välillä. Kuvitellaan, että heitän naapurin makuuhuoneen ikkunan rikki kivellä. Vaikka hän antaisi sen anteeksi, tulee hänelle silti pakkasyönä kylmä, jos ikkunaa ei korjata. Ja kaikkia ikkunoita ei voi korjata.
Sen saa täydellisesti anteeksi, että ei ole säästänyt ainutlaatuisuutta puolisolle. Mutta anteeksianto ei tarkoita, että sen jälkeen kaikki ainutlaatuisuus palautuu. Joku totesi kerran minulle, että Jumalan silmissä hän on yhä neitsyt anteeksiannon vuoksi. Tämä pitää paikkansa. Mutta hän ei ole sitä puolisonsa silmissä tai omassa ruumiissaan. Tapahtuneet asiat eivät pyyhkiydy mielestä. Eikä anteeksianto poista sitä todellisuutta, että puoliso tietää, että kaikki heidän välillään tapahtuvat asiat eivät ole ainutlaatuisia. Uskoisin, että tästä syystä Raamattu sanoo:
Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat
muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen.
(1. Kor. 6:18)
Vaikka haureuden seuraukset kulkevat mukana ruumiissa, uskon, että sinun kohdallasi myös tämä Raamatun lupaus on totta:
Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa
ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. (Room. 8:28)
Mitä se paras Jumalan näkökulmasta on, sitä en voi tietää. En myöskään sitä, minkä verran menneisyyden taakkojen vuoksi tarvitsee tehdä töitä tulevan kumppanin kanssa. Mutta siitä olen varma, että anteeksianto on täydellinen ja jokaisessa hetkessä tästä eteenpäin Jumala kulkee rinnalla.
mitä tehdä seurustelusuhteessa, jossa toinen kumppanista ei usko eikä halua kuullakaan Raamatun opetuksista ja toinen tahtoisi elää niiden mukaisesti?
Seksuaalimoraali lienee keskimäärin kaikkein selvimmin uskovaa ja ei-uskovaa erottava asia. "Eriparia" olevien seurustelusuhde ei siksi ole tämän suhteen helppo. Jos ei-uskova oikeasti rakastaa, kunnioittaa hän uskovan ihmisen vakaumusta. Mutta vaikka tämä asia ratkeaisikin, ei ylipäätään uskovan ja ei-uskovan liitto ole mielekäs. Tässä pari linkkiä, jossa asiaa on käsitelty tällä foorumilla aikaisemmin:
Nettipapin palsta: kristityn ja ei-kristityn suhde (http://nettipappi.net/index.php?topic=403.0)
Pohdintapalsta: epäuskoisen aisaparit (http://nettipappi.net/index.php?topic=349.15)
-
Mari Koskela oli nuortenillassa 11.2.2012 opettamassa tämän ketjun aiheesta. Nuotta-lehti halusi videoida opetuksen lehtijuttuaan varten. Video on nähtävissä Youtubessa tässä linkissä: Avoliitto ja esiaviollinen seksi Raamatun valossa (http://www.youtube.com/watch?v=kQ2EmJWQs8E&feature=youtu.be). Nuotan nettiuutinen löytyy tästä linkistä (http://www.nuotta.com/avoliitto-avioliitto-ja-seksuaalisuus-puhuttivat-kangasalla).
-
Iisak ja Raakel elivät avoliitossa Heitä ei oltu vihitty. Parisuhde raamatun mukaan on kahden kauppa. Kuka pystyy näyttämään raamatun valossa avioliittoon vihkimisen. Ei kukaan. Eli raamatun mukainen avioliitto onkin hups avoliitto.
-
Puhutaanko Raamatussa mitään suutelemisesta parisuhteessa (ei avioliitto)?
Ymmärsin edellisten vastauksiesi perusteella, että asia on tulkinnanvarainen. Mutta onko Raamatussa "ehdottomia totuuksia" suutelemiseen liittyen?
-
Hei Ilkka Peltonen!
Teet aika rohkeita väitteitä, jotka eivät ikävä kyllä saa tukea Raamatusta. On helppo heittää ajatuksia sanamuodolla "Raamattu ei kerro...", koska se vaatii aina vastapuolelta käytännössä koko Raamatun selaamista. Ja sen jälkeen jää takaportiksi se, että tarkalleen väitteen esittäjän mukaista sanamuotoa ei löydy.
Esimerkiksi voidaan sanoa, että Raamattu ei kiellä warettamista. Ja tottahan se on. Missään ei sanota tuolla sanamuodolla, eikä edes puhuta laittomista kopioista tai tekijänoikeusrikkomuksista. Ja jos todetaan, että Raamattu kieltää varastamisen, niin aina voidaan sanoa, että alkuperäinen jäi omistajalle, joten luvaton kopiointi ei ole varastamista.
Iisak ja Raakel elivät avoliitossa Heitä ei oltu vihitty.
Tarkoittanet Rebekkaa. Mutta joka tapauksessa totta on, ettei Raamatussa käytetä sanamuotoa, että joku vihki heidät. Silti on pelkästään kulttuurin ja historian tuntemuksen valossa epäammattimaista väittää, että tuohon aikaan olisi todennäköistä, että ihmisiä ei vihitty ellei sitä erikseen mainita. Jos sanotaan, että joku otetaan vaimoksi, niin silloin se pitää ymmärtää juuri niin. Raamattu kertoo, miten Rebekasta tuli Iisakin vaimo. Aina kaikissa kulttuureissa on ollut joku avioitumisen muoto, jolla yhteiskunta tunnustaa kaksi henkilöä aviopuolisoiksi. Mikä se heidän tapauksessaan tarkalleen oli - sitä en osaa sanoa.
Iisakin ja Rebekan tapauksessa ei sanota vihkimisestä meidän kielellämme ja meille tutuilla sanamuodoilla. Mutta sinänsä hauskaa, että otit juuri tämän tapauksen esimerkiksi. Minun ymmärtääkseni Raamattu nimenomaan kertoo vihkimisestä tässä tapauksessa. Siinä mainitaan yksi aluksi täysin tarpeettoman kuuloinen sivuseikka. Sen merkitys minun ymmärtääkseni on, että se on ajan vihkimiskäytäntöön liittyvä yksityiskohta:
Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan ja
otti hänet vaimokseen. Iisak rakasti häntä ja
sai lohdun äitinsä kuoleman tuottamaan suruun.
(1. Moos. 24:67)
Psalmissa sanotaan:
Ja aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan,
kuin sankari riemukkaana juoksemaan rataansa.
(Ps. 19:6)
Toki edes tämä viittaus ei olisi tarpeellinen. Raamattu on hyvin tiivis sanamuodoissaan. Jos se sanoo, että joku ottaa toisen puolisokseen, ei ole tarvis erikseen mainita, että heidät vihittiin aikansa tapojen mukaan. Otin kuitenkin tämän kohdan esille, kun satuit viittaamaan juuri Iisakiin ja Rebekkaan, joista minun ymmärrykseni mukaan sanotaan, että he olivat aikansa tapojen mukainen aviopari eikä avopari.
Parisuhde raamatun mukaan on kahden kauppa. Kuka pystyy näyttämään raamatun valossa avioliittoon vihkimisen. Ei kukaan. Eli raamatun mukainen avioliitto onkin hups avoliitto.
Erittäin vahva väite, varsinkin kun Raamattussa monessa kohdin sanotaan juuri päinvastoin. Monin tavoin annetaan ohjeita, miten avioliitto eroaa muista yhteiselämän muodoista tai vastakkaisten sukupuolten kanssakäymisistä. Lisäksi Raamattu antaa lukuisia kuvauksiakin vihkimisistä. En ala niitä tässä toistelemaan. Viestiketjun vanhemmissa viesteissä olen niistä kirjoittanut.
Sen kuitenkin lisään, että pidän mielenkiintoisena, miten jo Adam paratiisissa teki määritelmän avioliitosta, vaikka Eevan lisäksi ei vielä ollut ketään muita ihmisiä olemassakaan. Adam puhuu jopa isistä ja äideistä, vaikkei kokemuksellisesti edes tiennyt, mitä se on.
Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa,
niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:24)
Avioliitto on kahden kauppa, koska siinä erottaudutaan jopa isästä ja äidistä vain toisaan varten. Mutta se ei ole kahden kauppa siinä mielessä, että avioliitto on yhteiskunnan tunnustama liittyminen. Jos Adam olisi puhunut vain yhteiselosta, ei mainintoja liittymisestä ja vaimosta edes tarvittaisi. Jeesus itsekin siteeraa tätä ja vahvistaa sen.
-
Hei nimetönminä!
Puhutaanko Raamatussa mitään suutelemisesta parisuhteessa (ei avioliitto)?
Ymmärsin edellisten vastauksiesi perusteella, että asia on tulkinnanvarainen. Mutta onko Raamatussa "ehdottomia totuuksia" suutelemiseen liittyen?
Tässä asiassa ei ole ehdotonta sanaa tarjolla. Jos asian oikein hämärästi ilmaisen, niin Raamatussa puhutaan paljon useammin miesten välisestä suutelemisesta kuin puolisoiden suutelemisesta. :)
Raamatussa on vain pari mainintaa puolisoiden suutelemisesta. Johtunee yksinkertaisesti siitä, että suudelma oli hyvin tavanomainen, kulttuuriin kuuluva ja lämmin tapa tervehtiä. Siksi lähes kaikki suuteluun liittyvät maininnat ovat tervehdyksiin liittyviä toteamuksia. Yhtään kohtaa en löytänyt, joka olisi opastusta parisuhteita ajatellen.
Asiaa jotenkin alleviivaa Laulujen laulun rakkausrunon kohta, jossa neito puhuu ihastuksensa kohteelle:
Olisitpa oma veljeni, äitini imettämä!
Saisin suudella sinua kun kohtaamme,
eikä kukaan moittisi minua. (Laul. l. 8:1)
Ei mitenkään nykyiseen ajattelumalliin saumattomasti nivoutuva juttu. Näyttää siltä, että ainakin Laulujen laulun kirjoitusaikaan tervehdyssuudelmat ovat olleet arkipäivää, mutta parisuhteen suudelmat puolestaan tarkemman syynin alaisia. Mutta tässäkään kohdassa ei anneta mitään ohjeita.
Siksi ajattelenkin, että suutelemiseen liittyvä viisaus on ammennettava siitä tosiasiasta, että länsimaisessa kulttuurissa suuteleminen merkitsee erityistä kanssakäymistä. Siksi se vaikuttaa tunne-elämään omalla tavallaan, ja sitä on oikealla tavalla osattava kunnioittaa, jotta se palvelee parisuhteen parasta.
-
Mitähän raamatussa näin yleisesti tarkoitetaan avioliitolla, tuli vain mieleen kun huomasin Wikipediasta että esim varhaisia kristittyjä suomessa ei ole kukaan periaatteessa vihkinyt vaan julistettiin aie naida eli Raamatun mukaan yhtyä(harrastaa yhdyntää) ja tämän toteuttaminen sinetöi liiton avioliitoksi. Eli kaiken järjen mukaan naimisiin voisi jumalan silmien edessä mennä muutenkin kuin yhteiskunnassa olevien tapojen kautta. Ja tällöin esim kihlaus voisi olla avioliitto jos sillä sitä tarkoittaisi ja tekisi sen selväksi. Ja yksi asia tuli mieleen tosta kun viittasit aiemmissa teksteissä joosefiin ja mariaan, että he olivat kihloissa mutta eivät täyttäneet sitä, silti puhuttiin avioliiton purkamisesta eli kihlaus siinä tarkoitti avioliittoa, sitä vain ei vielä jostain syystä oltu pantu täytäntöön. Eli sen perusteella ei voi sanoa että siinä viitattiin siihen että seksi siinä tilanteessa olisi ollut väärin, sitä ei vain vielä oltu tehty vai ymmärsinkö väärin?
-
Hei!
Minulla on pari kysymystä, joihin en ole löytänyt vastausta. Mitä jos on kumppanin kanssa jo harrastanut seksiä ja tulee kesken seurustelun uskoon? Pitääkö silloin seksiä olla harrastamatta siihen asti, että menee naimisiin? Mitä tekemistä tällä on enää ainutlaatuisuuden kannalta? Ymmärrän kyllä että Raamatun mukaan esiaviollinen seksi on syntiä, mutta sitä perustellaan ainutlaatuidella... Tiedän ettei synti synnittömyydeksi muutu ja ettei tarkoitus ole etsiä "porsaanreikiä", mutta kaipaan silti vastausta ja petusteluja, jotta ymmärtäisin asian.
Toiseksi: mitä jos seurustelukumppanin kanssa asuu jo yhdessä mutta ei ole naimisissa? Pitääkö muuttaa eri asuntoihin siksi aikaa että menee naimisiin? Mitä jos asuu yhdessä mutta ei harrasta seksiä? Seksin harrastamattomisen lopettamisen pystyisin sulattamaan, mutta tuntuisi tosi hurjalta jos pitäisi yhteisten vuosien jälkeen muuttaa erilleen + se antaisi kuvan, että suhteemme on kriisissä.. Seksi on kumppaneiden välinen asia mutta erilleen muuttaminen julkinen asia...
Ja vaikeimpana: poikaystävälläni on jonkinlaista uskon poikasta. Hän ei kuitenkaan tunnu haluavan/uskaltavan ajatella/keskustella uskostaan syvällisemmin. Hän ymmärtää ratkaisuni, esim. humalahakuisesta juomisesta pidättäytymisen, mutta en usko että hän yhtä tmmärtäväisesti suhtautuisi siihen, jos haluaisin jatkossa pidättäytyä seksistä tai jopa muuttaa erilleen. Kun joskus olen puhunut uskovaisista ystävistäni ja heidän ratkaisustaan seksiin liittyen, hän on antanut ymmärtää että pitäisi loukkaavana ajatusta ettei ole sen vertaa uskoa parisuhteeseen, että pitäisi olla sääntöjä (kuten että jos tuleekin ero, niin on jotain ainutlaatuista jäljellä tulevalle kumppanille) sen turvaksi. Naimisiinmeno ei ole meille poikaystäväni mielestä vielä ajankohtaista, joten se ei ole ratkaisu "seksiongelmaamme"... Miten perustelen hänelle ratkaisujani häntä loukkaamatta? (Siinä tapauksessa jos seksistä ja yhdessäasumisesta pitäisi luopua)
-
Tervehdys Mietinvain!
Olen joissain muodoissa jo kirjoitellut näitä kysymiäsi asioita ketjun aiemmissa viesteissä. Siksi kirjoittelen aika tiiviisti. Toivon, etteivät sanamuotoni suppeasta ilmaisusta huolimatta kuulosta tylyiltä. Se ei ole pyrkimykseni.
Mitähän raamatussa näin yleisesti tarkoitetaan avioliitolla, tuli vain mieleen kun huomasin Wikipediasta että esim varhaisia kristittyjä suomessa ei ole kukaan periaatteessa vihkinyt vaan julistettiin aie naida eli Raamatun mukaan yhtyä(harrastaa yhdyntää) ja tämän toteuttaminen sinetöi liiton avioliitoksi.
Kaikissa yhteiskuntajärjestelmissä on aina tunnettu avioliitto, jolla yhteisö on virallistanut miehen ja naisen suhteen. Avioliitto itsessään ei ole siis hengellinen instituutio, vaan se kuuluu ja on kuulunut luotuun elämään uskosta riippumatta. Edellä sinä olet juuri kuvannut muinaisen suomalaisen avioliittokäytännön, johon kuului julistus siitä, että nämä kaksi aikovat harrastaa yhdyntää. Jos sitä julistusta ei tehty, he eivät olleet avioliitossa, vaan aloittivat sukupuolielämän ilman asian virallistamista.
Raamattu ei kerro, millä tavalla avioliitto pitää toteuttaa teknisesti. Jeesus viittaa omassa opetuksessaan siihen, mitä jo luomiskertomuksen yhteydessä kerrotaan:
Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin
teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" Ja hän jatkoi: "Sen tähden
mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä
kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he
ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen
erottako." (Matt. 19:4-6)
Avioliitto on siis Raamatun mukaan liitto, johon kuuluu a) liittyminen b) sukupuolielämä. Avioliitossa pitää olla molemmat puolet. Se on Jumalan siunaama elämänmuoto. Väliä ei ole sillä, millainen kunkin yhteiskunnan tapa on tämä liitto sopia. Ei ole edes väliä sillä, onko tämä sopimus tehty kirkollisin vai maallisin menoin. Merkitystä on sillä liittymisellä, jonka yhteiskunta tunnustaa avioliitoksi.
Eli kaiken järjen mukaan naimisiin voisi jumalan silmien edessä mennä muutenkin kuin yhteiskunnassa olevien tapojen kautta.
Asia on nimenomaan päinvastoin. Jumalan silmien edessä voidaan mennä naimisiin muutenkin kuin hengellisten tapojen kautta. Mutta se liitto on nimenomaan liitto, jonka yhteiskunta tunnustaa. Kristitylle olisi suureksi häpeäksi, jos hän elää epävirallisesti yhdessä, mutta teeskentelee yhteiskunnan edessä, että heidän hengellinen liittonsa on jotenkin parempi ja virallisempi kuin yhteiskunnan liitto.
En ole tarkistanut tätä tietoa mistään, mutta minulla on seuraavanlainen ymmärrys kirkkomme historiasta: Kun luterilainen kirkko oli syntynyt, se oli aluksi "lahko", jolla ei ollut kirkon oikeuksia. Heillä ei siis ollut myöskään vihkioikeutta. Siksi luterilaiset menivät naimisiin tuomarin edessä (tai ehkä katolisessa kirkossa), mutta omassa kirkossaan he pystyivät hakemaan vain siunauksen liitolleen. Luterilaisuuden alkuaikoina siunaus myönnettiin vasta sitten, kun pariskunta oli vihitty virallisesti ja heillä oli ollut yhteinen hääyö. Näin avioliiton katsottiin alkaneen, ja olemassa oleva avioliitto voitiin siunata.
Ja tällöin esim kihlaus voisi olla avioliitto jos sillä sitä tarkoittaisi ja tekisi sen selväksi.
Itse asiassa tämä lauseesikin osoittaa ajattelun ristiriitaisuuden. Kihlaus ei ole avioliitto, koska pitäisi kovasti selittää, miksi kihlaus onkin nyt muuttunut avioliitoksi. Siksi nämä asiat ovat eri nimillä, koska ne ovat eri asioita.
Ja yksi asia tuli mieleen tosta kun viittasit aiemmissa teksteissä joosefiin ja mariaan, että he olivat kihloissa mutta eivät täyttäneet sitä, silti puhuttiin avioliiton purkamisesta eli kihlaus siinä tarkoitti avioliittoa, sitä vain ei vielä jostain syystä oltu pantu täytäntöön.
Viittaat tähän kohtaan:
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän
liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen
vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies
mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi
purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
(Matt. 1:18-19)
Kihlaus on avioliittosopimus, eli sillä tarkoitetaan sopimusta siitä, että ollaan menossa naimisiin. Avioliitto astuu voimaan vasta, kun kihlaus muuttuu avioliitoksi. Nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa kihlauksen merkitys on kovasti ohentunut. Mutta senkin perusidea on osoittaa, että kihlapari on sopinut menevänsä naimisiin. Jeesuksen ajan Israelissa oli tavanomaista, että kihlausaika kesti noin vuoden. Ja lupaus tulevasta avioliitosta otettiin paljon vakavammin kuin kihlaus meidän aikanamme. Siitä huolimatta se ei ollut vielä sama asia kuin avioliitto. Joosefin ja Marian tapaus osoittaa, että vakaista aikeista ja vakavasti otettavasta lupauksesta huolimatta kihlausaikaan ei kuulunut aviollinen elämä.
-
Hei Varpu!
Kirjoitit tosi isoja ja henkilökohtaisia asioita. Niihin vastaaminen ei ole yksinkertaista eikä helppoa. Toivon, että osaisin sanoa ajatukseni hienovaraisesti ja avoimuuttasi kunnioittaen.
Mitä jos on kumppanin kanssa jo harrastanut seksiä ja tulee kesken seurustelun uskoon? Pitääkö silloin seksiä olla harrastamatta siihen asti, että menee naimisiin? Mitä tekemistä tällä on enää ainutlaatuisuuden kannalta?
Jos kummatkin kumppaneista sattuisivat tulemaan uskoon yhtä aikaa, asia olisi helposti ratkaistavissa. Tällöin kuuluu toimia niin kuin Raamattu opettaa. a) Olisi mentävä naimisiin tai b) elettävä niin kuin Raamattu käskee ennen avioliittoa elämään. On vain hyvin harvinaista, että kumpikin kokee heräämisen samaan aikaan.
En näe mitään muuta keinoa kuin puhua asiasta hyvin rehellisesti. Todennäköisesti ei ole olemassa mitään ongelmatonta ja ehdottoman hyvää ratkaisua. On valittava pienin paha. Vaikka ette ole naimisissa, käytän esimerkkinä avioliittoon kuuluvia raamatunkohtia. Raamattu kieltää ryhtymästä epäuskoisen aisapariksi, mutta yhtä lailla Raamattu ohjeistaa, että jos toinen puolisoista on tullut uskoon, ei hän saa jättää sen vuoksi ei-uskovaa puolisoaan.
Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. ...
Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?
(2. Kor. 6:14a, 15b)
Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani:
Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä
suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä
jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on aviomies,
joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan,
vaimon ei pidä jättää miestään. (1. Kor. 7:12-13)
Nämä Paavalin kirjeen kohdat osoittavat, että on tilanteita, joissa on vaikea löytää absoluuttisen oikea ratkaisu. On selvä, että ei pidä tieten tahtoen ryhtyä ei-uskovan ja uskovan välisiin liittoihin. Mutta jos kaksi ei-uskovaa on naimisissa, on aivan erinomaista, jos edes toinen puolisoista löytää Jeesuksen. Ja kuitenkin sen jälkeen ollaan joissain käytännönasioissa vaikeissa tilanteissa, kun elämän arvot ovat erilaiset.
Sama tilanne on osittain nyt, vaikka te ette olekaan naimisissa. Minä en voi missään tapauksessa antaa mitään papillista lupaa toimia toisin kuin Raamattu ohjeistaa. Kirjoitit, ettei synti muutu synnittömyydeksi, eikä Jeesuskaan antanut avionrikkojanaiselle lupaa jatkaa tekemiään virheitä. Enkä silti voi sanoa, että sinun ja poikakaverisi tilanne on hoidettava tyylillä: naimisiin heti tai ero. Eroamisenne ei palvelisi sitä ainutlaatuisuuden puolta, jota Raamattu haluaa ihmisten seksuaalisuuden osalta toteuttavan. Ja naimiin menemisenne ei palvelisi sitä varoitusta olla ryhtymättä epäuskoisen aisapariksi. Ja nykyinen malli ei ole myöskään se, mihin uskovalle ihmiselle annettaisiin lupa.
Olen tosi aralla mielellä, kun yritän miettiä, miten haluaisin vastata ja mitä minun kuuluu opettaa. Varmasti osaan sanoa vain, että uskovana ihmisenä sinun on hyvin tärkeä tulevaa elämää ajatellen voida puhua omasta vakaumuksestasi avoimesti. Keskustelkaa siitä, minkä verran vakaumus vaikuttaa elämääsi ja valintoihisi avioliitossa. Jos joudut tinkimään omasta uskostasi ja Raamatun ohjeista, etkä saa siinä asiassa kunnioitusta seurustelukumppaniltasi nyt, ei se lupaa hyvää tulevaisuudessakaan. Joudut valitsemaan silloin, kuunteletko enemmän Jumalan vai ihmisen tahtoa.
Toiseksi: mitä jos seurustelukumppanin kanssa asuu jo yhdessä mutta ei ole naimisissa? Pitääkö muuttaa eri asuntoihin siksi aikaa että menee naimisiin? Mitä jos asuu yhdessä mutta ei harrasta seksiä? Seksin harrastamattomisen lopettamisen pystyisin sulattamaan, mutta tuntuisi tosi hurjalta jos pitäisi yhteisten vuosien jälkeen muuttaa erilleen + se antaisi kuvan, että suhteemme on kriisissä.. Seksi on kumppaneiden välinen asia mutta erilleen muuttaminen julkinen asia...
En osaa vastata tähän kovinkaan eri tavalla kuin edelliseen kysymykseen. Ajattelen kuitenkin, että yhdessä asumiseen liittyvät järjestelyt ovat mitä syvimmällä tavalla teidän suhteeseenne myös sisältä käsin vaikuttava asia. Jos yhdessä asumiseen liittyvissä kysymyksissä pitää tärkeimpänä sitä, mitä ulkopuoliset asiasta ajattelevat, lähtevät vaikuttimet liikkeelle väärästä suunnasta. Parisuhteessa pitäisi osata tehdä ratkaisuja sen mukaan, mikä parisuhteessa on oikein ja mitkä ovat kumppaneiden vakaumukset - riippumatta siitä, mitä mieltä ulkopuoliset ovat.
Yhdessä asuminen ilman seksiä on itsessään mielenkiintoinen teoria, jollaista uskovienkin kesken yritetään joskus tarjota elämän malliksi. Sen seurauksena ovat erinomaisen suuret kiusaukset ja kaksinaamaisen uskovan leima. Kukaan ei usko, että yhdessä asuva pariskunta eläisi oikeasti Raamatun ohjeiden mukaan. Raamattu käskee uskovia elämään niin, että elämäntapa julistaisi Jumalan tahtoa, eikä antaisi ei-uskoville moittimisen aihetta. (Enkä kyllä tiedä, onko kukaan seksittömässä yhdessäasumisessa edes onnistunut.)
Ja vaikeimpana: poikaystävälläni on jonkinlaista uskon poikasta. Hän ei kuitenkaan tunnu haluavan/uskaltavan ajatella/keskustella uskostaan syvällisemmin. Hän ymmärtää ratkaisuni, esim. humalahakuisesta juomisesta pidättäytymisen, mutta en usko että hän yhtä tmmärtäväisesti suhtautuisi siihen, jos haluaisin jatkossa pidättäytyä seksistä tai jopa muuttaa erilleen. Kun joskus olen puhunut uskovaisista ystävistäni ja heidän ratkaisustaan seksiin liittyen, hän on antanut ymmärtää että pitäisi loukkaavana ajatusta ettei ole sen vertaa uskoa parisuhteeseen, että pitäisi olla sääntöjä (kuten että jos tuleekin ero, niin on jotain ainutlaatuista jäljellä tulevalle kumppanille) sen turvaksi. Naimisiinmeno ei ole meille poikaystäväni mielestä vielä ajankohtaista, joten se ei ole ratkaisu "seksiongelmaamme"... Miten perustelen hänelle ratkaisujani häntä loukkaamatta? (Siinä tapauksessa jos seksistä ja yhdessäasumisesta pitäisi luopua)
Kirjoitat tässä hyvin rehellisesti ja vilpittömästi kaikkein suurimman ongelman. On erittäin hankala tilanne, kun vakaumuksen lähtökohdat ovat erilaiset. Uskovaisella ihmisellä kun ei ole mitään oikeutta vaatia uskoon perustuvia ratkaisuja ei-uskovalta ihmiseltä. Eikä uskovaisella ihmisellä ole lupaa joustaa Jumalan säännöistä ei-uskovien toiveiden vuoksi. Ja kuten edellä sanoin, myöskään ainutlaatuisuuden vuoksi ei ole mitään hyötyä siitä, että alettaisiin etsiä uusia puolisoita.
En tiedä, miten voit olla loukkaamatta seurustelukumppaniasi. Voit olla ainoastaan rehellinen siinä, mitä itse ajattelet ja mitä uskot.
Ylipäätään kaikki säännöt Raamatussa on tehty ihmisen turvaksi. Ja kyllä avioliitto on sellaiseksi tarkoitettu myös yhteiskunnassa. En ole vielä keneltäkään kuullut vastausta kysymykseen: "Miksi haluat jättää kaikkein rakkaimman ihmisen vaille sitä oikeudellista suojaa, jonka avioliitto tarjoaa?" Kun tiedetään, miten helposti avosuhteista erotaan, voidaan kysyä, minkä verran oikeasti on syytä luottaa suhteiden kestävyyteen, jos ei haluta myös virallisesti sitoutua. Minä koen, että turva ja luottamus on nimenomaan avioliiton sääntöjen ja sitovuuden tavoitteena.
Mutta vaikka sinä ajattelisit näin, ei sinun ole helppo sitä perustella toiselle. Eikä omaa vakaumustaan voi parhaimmillakaan keskustelutaidoilla toiselle syöttää. Toivon, että voit luottaa Jumalaan, että hän haluaa kuljettaa sinua oikeaan suuntaan, kun pyydät hänen apuaan. Rukoile ahkerasti. Hartaimmin toivon, että löydätte poikaystävänne kanssa yhteisen uskon ja sitä myötä yhteisen sävelen. Ole runsaasti siunattu!
-
Hei! Kiitos vastauksestasi. Suurinosa vastauksistasi ymmärsin, mutta jotenkin tuntuu oudolta käsitys, että Jumala ottaisi avioliittokäsityksen aina jokaisesta kulttuurista. Ymmärrän kyllä, että uskovaiselle voi tuottaa häpeää elää ulkona yhteiskunnan avioliittokäsityksestä ja väittää olevansa avioliitossa. Mutta silti tuntuisi oudolta jos se olisi asia joka määrittäisi avioliiton Jumalan silmissä.
lähinnä se, mitä ajoin takaa oli se, että voisimmeko olla Jumalan silmissä avioliitossa vaikkemme yhteiskuntamme silmissä olisikaa. En väitä että niin olisi hyvä olla tai että yhteiskunnan avioliittomalli olisi jotenkin huono. Mietin asiaa vain lähinnä synnin pohjalta, että jos olisimme Jumalan silmissä avioliitossa se ei olisi syntiä vaikkei täyttäisikkään yhteiskunnan toiveita.
Heitän tähän nyt sellaisen ajatuksen johon törmäsin näitä tutkiessani, eli mitä jos Jumalan silmissä ihminen olisi "avioliitossa" eli tullut yhdeksi silloin kun hän on yhtynyt toiseen vastakkaistasukupuolta olevaan. Ja avioero Jumalan silmissä tapahtuisi jos sen jälkeen eroaisi vaikkei yhteiskunnan silmissä olisikkaan avioliitossa. Tämä ajatus ei sinänsä mielestäni taistele mitään raamatun antamia sääntöjä kohtaan. Toki en väitä että asia näin olisi haluan vain miettiä tätä. Tällöin itse ymmärtäisin myös paremmin joitain sääntöjä, kuten vanhassa testamentissa on käsittääkseni kohta jossa sanotaan siihen tyyliin, että mies joka on yhtynyt neitsyeen tulee ottaa tämä vaimoksi.. Jos tämä yhtyminen olisi itsessään ollut Jumalan tahdon vastaista ei teko hyvittäisi syntiä. Jos taas itse yhtyminen ei olisi syntiä vaan vain sen siteen rikkominen mikä siinä syntyi, naisen vaimoksiottaminen tekisi siitä hyväksyttyä yhteiskunnassa ja estäisi siteen rikkomisen tai ainakin osoittaisi ettei kyse ollut vain yhden illan jutusta vaan että siihen oltaisiin sitouduttu.
en nyt halua ketään ehdottaa toimimaan näin vaan tuoda keskustelua siitä onko synti yhtyminen vai kuten sana sanoo sen minkä Jumala on yhdistänyt älköön ihminen erottako
-
Hei vain Mietinvain!
Kiitos tarkentavista kysymyksistä! Vastailen kompaktisti niihin näkökulmiin, joita en niin laajasti ole edellä käsitellyt. Joitakin teemoja on ollutkin jo esillä.
tuntuu oudolta käsitys, että Jumala ottaisi avioliittokäsityksen aina jokaisesta kulttuurista.
Ei Jumala otakaan avioliittokäsityksiä kulttuureista. Avioliitto tarkoittaa miehen ja naisen virallista liittymistä toisiinsa, niin kuin jo luomiskertomuksen yhteydessä sanotaan. Muotoja on erilaisia siksi, että liittymiseen ei anneta mitään seremoniaohjeita. Merkitystä on sillä, että se on yhteiskunnan tunnustama liitto. Jossain yhteiskunnassa liitton on solmittava tuomarin edessä. Toisissa tuomarin lisäksi solmijaksi kelpaa pappi. Heimoyhteiskunnissa muodot voivat olla moninaisempia. Mutta esimerkiksi avosuhde ei ole liitto, koska yhteiskunta ei anna sille samaa arvoa kuin avioliitolle. Siksihän avosuhteen nimi onkin avo-, koska siinä halutaan jättä avoimeksi se, minkä liitto sinetöisi.
Mutta silti tuntuisi oudolta jos se olisi asia joka määrittäisi avioliiton Jumalan silmissä.
Tilanne onkin juuri päinvastoin. Ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, ja Jumala sääti avioliiton. Sen toteuttamistavat ovat vain olleet koko ihmiskunnan historian ajan erilaisia, mutta aina sellainen on jokaisessa yhteiskunnassa olemassa.
Esimerkiksi Jeesus on asettanut ehtoollisen, mutta ei ole sanonut, minkä merkkisiä viinirypäileitä viinissä on käytettävä ja minkä muotoiseksi leipä on leivottava. Avioliitto on määrätty, mutta avioliiton solmimisen tapaa ei ole määritelty tarkasti. Se on solmittava, niin että yhteiskunta kelpuuttaa sen avioliitoksi. Avioliitto ei ole tämän virallisuutensa ja julkisuutensa näkökulmasta yksityisasia.
voisimmeko olla Jumalan silmissä avioliitossa vaikkemme yhteiskuntamme silmissä olisikaan.
Emme voi. Avioliitto ei ole hengellinen instituutio. Jeesus sanoi, että taivaassa ei mennä naimisiin, vaan avioliitto kuuluu tähän elämään. Ja siksi sillä on tämän elämän mukaiset säännöt.
Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä
vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.
(Matt. 22:30)
Tosin kristittyjen täytyisi osata ymmärtää Jumalan tahtoa siinä, miten avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi, vaikka eroaminen olisikin yhteiskunnassa mahdollista. Siitä Raamattu puhuu, kun opettaa, että ihmisen ei pidä erottaa sitä, minkä Jumala on yhdistänyt.
Heitän tähän nyt sellaisen ajatuksen johon törmäsin näitä tutkiessani, eli mitä jos Jumalan silmissä ihminen olisi "avioliitossa" eli tullut yhdeksi silloin kun hän on yhtynyt toiseen vastakkaistasukupuolta olevaan. Ja avioero Jumalan silmissä tapahtuisi jos sen jälkeen eroaisi vaikkei yhteiskunnan silmissä olisikkaan avioliitossa. Tämä ajatus ei sinänsä mielestäni taistele mitään raamatun antamia sääntöjä kohtaan.
Raamattu ei anna tukea sille, että esiaviolliset suhteet tai yhdessä asuminen olisi sama asia kuin avioliitto. Jos seksiä harrastetaan ennen avioliittoa, Raamattu kutsuu sitä haureuden synniksi, eikä totea, että avioliitto alkoikin näköjään ennen vihkimistä. Yhdessä asuminenkaan ei Jeesuksen mukaan tee parisuhteesta avioliittoa. Tässä pari kohtaa, joita olen aikaisemminkin lainannut.
Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät,
ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta. (Joh. 4:18)
Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman
vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa.
(1. Kor. 7:2)
Siinä olet kyllä ehdottoman oikeassa, että sukupuolisella yhteydellä on suuri merkitys. Sitä olen aikaisemmin tämän ketjun viesteissä kirjoittanutkin, miten sitova ja iso asia seksi on. Siksi Raamattu haluaakin sen ainutlaatuisuutta varjella. Silti seksiä ja avioliittoa ei saa käsitteinä määritellä samaksi asiaksi. Muuten samalla logiikalla syrjähyppyä voitaisiin alkaa kutsua moniavioisuudeksi.
Vanhassa testamentissa on käsittääkseni kohta jossa sanotaan siihen tyyliin, että mies joka on yhtynyt neitsyeen tulee ottaa tämä vaimoksi.. Jos tämä yhtyminen olisi itsessään ollut Jumalan tahdon vastaista ei teko hyvittäisi syntiä.
Syntiä ei hyvitä mikään muu kuin anteeksianto. Mutta kun on tehty väärin, voidaan sen jälkeisillä valinnoilla vaikuttaa siihen, millaisia seurauksia teolla on. Jos särjen naapurilta ikkunan, on iso ero siinä, jätänkö hänet talveksi värjöttelemään vai autanko ikkunan paikkaamisessa - vaikka hän antaisikin anteeksi. VT:n säädös pyrki suojelemaan ainutlaatuisuutta. Oli pienempi paha säilyttää ainutlaatuisuus naimisiin menemällä kuin etsimällä uusi kumppani ja solmia tämän kanssa avioliitto.
-
Hei!
Kysymykseni liittyy seurusteluun ja oikeiden rajojen pitämiseen. Olemme poikaystäväni kanssa molemmat uskossa, ja haluamme elää ja kasvaa Kristuksessa ja huolemme seuraavasta asiasta on suuri. Ponnisteluista ja rukouksista huolimatta hairahdamme sopivien rajojen yli kerta toisensa jälkeen. Olemme kosketelleet toisiamme housujen alta ja usein tehneet ns.,yhteisen päätöksen että "tämän kerran vielä ja tämä on viimeinen kerta" - huijaamme siis itseämme. Toimimme vastoin parempaa tietämystämme ja tahtoamme ja podemme synnintuntoa. Monesti minä kykenisin viheltämään pelin poikki ajoissa, ja tuntuukin, että minä saan olla "poliisi". Kamppailen myös huonon omatunnon kanssa sen suhteen, että vihellettyäni pelin poikki omalta osaltani koen, en voi olla tyydyttämättä poikaystävääni. Koen olevani ikäänkuin vastuussa siitä, että olen sallinut hänen kiihottua ja kosketella minua, vaikka olen pystynyt pyytämään häntä lopettaan. Tiedän, että oikeasti teen hänelle palveluksen jos en tyydytä häntä ja että se on Jumalan tahto - Tottakai hänen Jumalasuhteensa on minulle tärkeämpi kuin seksuaalinen mielihyvä. Kuitenkaan en haluaisi "hylätä" häntä seksuaalisesti sellaisella hetkellä, kun olen itse edesauttanut häntä kiihottuneeseen tilaan. En myöskään halua itse toimia Jumalan tahdon vastaisesti ja tiedän, että olen itse vastuussa teoistani. Pelkään, että tällaiset ajatukset rikkovat omaa seksuaalisuuttani.
Olemme rukoilleet yhdessä paljon ja usein olemme onnistuneet pysäyttämään kiihkeäksi käyneen pussailun rukouksen voimalla. Olemme myös sopineet pelisääntöjä, kuten että vältämme kiihkeää pussailua, emme kosketa toisiamme bikinirajojen sisältä vaatteiden päältäkään, emme riisuudu ja että rukoilemme heti, jos tilanne uhkaa lähteä käsistä.
Olemme huolissamme myös siitä, että tällainen liian varhain virinnyt seksuaalisuus rikkoo parisuhdettamme ja että emme osaa seurustella Herran tahdon mukaisesti. Haluamme toimia Isän tahdon mukaisesti, kuunnella Hänen ääntään ja pitää suhteemme puhtaana - mutta epäonnistumme toistuvasti. Mikä neuvoksi?
-
Tervehdys Hamsu!
Kiitos rohkeasta ja syvällisestä kirjoituksestasi. Kipuilet vaikeiden kysymysten äärellä. Ongelmasi ei varmasti ole harvinainen, mutta poikkeuksellista on, että uskallat sanoa sen ääneen. Yleensä ei ole kiva esittää kysymyksiä, joihin ei oikeastaan haluaisi vastauksia. Iloitsen puolestasi juuri siksi, että haluat vastauksia ja haluat tukea kulkeaksesi siihen suuntaan, jonka tiedät ja uskot oikeaksi.
Osaat kuvata ajatteluasi, motiivejasi ja tunteistasi sen verran hyvin, että uskon sinun myös itse tietävän suurimmaksi osaksi vastaukset esittämiisi kysymyksiin. Toivonkin osaavani olla ulkopuolinen mentori, joka vain sanoo ääneen sen, mitä sinä ja poikaystäväsi tarvitsette rohkaisuna kuulla.
Monesti minä kykenisin viheltämään pelin poikki ajoissa, ja tuntuukin, että minä saan olla "poliisi". ... Koen olevani ikäänkuin vastuussa siitä, että olen sallinut hänen kiihottua ja kosketella minua, vaikka olen pystynyt pyytämään häntä lopettaan. ... en haluaisi "hylätä" häntä seksuaalisesti sellaisella hetkellä, kun olen itse edesauttanut häntä kiihottuneeseen tilaan.
Seurustelun alkuvaiheessa on tärkeintä oppia tuntemaan toista ihmistä. Kun seurustelu etenee, vielä tärkeämmäksi asiaksi nousee luottamus. On opittava olemaan luotettava samalla, kun oppii luottamaan toiseen. Harva haluaa astella alttarille sanomaan "tahdon", jos ei voi luottaa ihmiseen, joka vieressä seisoo.
Seurustelun aikana kylvetään paljon niitä siemeniä, jotka kasvavat avioliitossa. Siksi on hyvin tärkeä erityisesti luottamuksen näkökulmasta miettiä sitä, mitä tulee kylväneeksi, koska sadonkorjuun aikana kylvetty sato on moninkertaistunut.
On erinomaisen onnellista, että tunnette kovaa vetoa toisianne kohtaan. Niin kuuluukin olla. Sehän lupaa vain kaikkea hyvää mahdollista tulevaa avioliittoa ajatellen. Kaikesta päätellen teillä on lupa odottaa kaunista satoa, kun sen aika on. Mutta vetovoima ei ole lopulta seksuaalisuuden tärkein käyttövoima. Luottamus on paljon tärkeämpi. Siksi sitä on ennen kaikkea viljeltävä.
Tällä hetkellä toimintanne opettaa teistä itsestänne seuraavia asioita:
1. Kun himo kasvaa riittävän kovaksi, voitte joustaa siitä, minkä tiedätte oikeaksi.
2. Jos toinen on kovasti kiihottunut, teidän mielestänne hänellä on oikeus saada tyydytys vaikka väärillä keinoin.
3. Kun rukoilee ja pyytää anteeksi, teko ei ole enää niin paha - ja sen voi tehdä uudelleen.
4. Väärien asioiden puolesta voi rukoilla, mutta niiden parantamiseksi ei tarvitse nähdä kovasti vaivaa.
5. Haluatte seurata Jeesusta kaikessa, paitsi seksuaalisuudessa lipsumiset sallitaan.
Sanoin nuo asiat kovasti kärjistäen, mutta ajatus siellä taustalla on oikeasti vakava. Avioliitossa tulee väistämättä vastaan tilanteita, joissa seksi ei ole mahdollista: sairauksia, työtilanteen vuoksi eri paikkakunnilla asumista, pitkiä työmatkoja, synnytyksiä yms. Miten avioliiton ja luottamuksen käy, jos tuo yllä oleva lista on opittu jo seurusteluaikana niin hyvin, että se kasvaa hedelmää avioliitossa?
Seurusteluaikana on tärkeä oppia, että tuleva puoliso on luotettava silloinkin, kun vietit haluaisivat viedä ihan toiseen suuntaan. Entäpä jos päädytte naimisiin, ja jossain vaiheessa toinen teistä lähtee työmatkalle tai firman ikävämaineisiin pikkujouluihin samaan aikaan, kun keskinäinen seksielämänne on ollut syystä tai toisesta laihaa? Kumpikin saattaa silloin muistella sitä, miten rajojen rikkominen opittiin jo silloin, kun yhdessä oleminen oli vasta alussaan. Niistä ajatuksista syntyvä epäilys ei rakenna lujaa parisuhdetta.
Seurusteluaikana muutoksia on lopulta paljon helpompi tehdä, kun parisuhde ei ole vielä niin vakiintunut kuin usean avioliittovuoden jälkeen. Nyt kannattaa valita ne siemenet, joita haluaa kylvää. Jeesus itse muistuttaa aika ankarasta lainalaisuudesta, joka toimii monilla elämän osa-alueilla:
Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin,
ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa.
(Luuk. 16:10)
Tiedän, että nämä ovat aika kovia sanoja. Mutta mielestäni tämä on tärkeä näkökulma. Jos yhteiskunta ihannoi kestävää avioliittoa, ja pitää pahana yhden yön juttuja, esiaviollisia seikkailuja ja muuta vastaavaa, on siihen sisään rakennettuna jo ajatus luottamuksesta. Valitettavasti elämme aikaa, jolloin media suorastaan kannustaa erilaisiin seksuaalisiin kokeiluihin. Siksi luottamusta on korostettava kristillisessä opetuksessa erityisesti.
En ajattele, että kirjoittamani perusidea olisi teille vieras. Haluankin vain tuoda tuon luottamuksen näkökulman teille kannustimeksi. On helppo ajatella, että "tämän verran olemme rikkoneet ennenkin, joten ei uusi kerta mitään enempää särje". Luottamuksen suhteen jokainen uusi rajojen ylitys kuitenkin kylvää vääränlaisia siemeniä tulevaisuutta ajatellen.
Ponnisteluista ja rukouksista huolimatta hairahdamme sopivien rajojen yli kerta toisensa jälkeen. ... Olemme ... usein tehneet ns.,yhteisen päätöksen että "tämän kerran vielä ja tämä on viimeinen kerta" - huijaamme siis itseämme. ... Olemme rukoilleet yhdessä paljon...
On tärkeä rukoilla. Mutta jos rukoillaan kärsivällisyyttä, Jumala tuskin kaataa sitä saavilla niskaan, vaan hän antaa sen sijaan mahdollisuuden olla kärsivällinen. Jos rukoilemme nöyryyttä, hän todennäköisesti pistää meidät elämäntilanteeseen, joka saa meidät nöyrtymään. Ja kun rukoillaan itsehillintää, Jumala ei todennäköisesti tee meille jotain himoja sammuttavaa operaatiota, vaan auttaa löytämään toimintamallit, joilla valitaan oikein.
C.S. Lewis on opettanut, että himo sanoo ihmiselle: "Jos vielä tämän kerran, niin sen jälkeen ei enää koskaan." Ja niin se himo sanoo seuraavallakin kerralla. Siksi himolle on vastattava: "Ei nyt, mutta sitten kun..." Olet todella rehellinen itsellesi, kun käytit sanamuotoa: "huijaamme siis itseämme". Ei ole mahdollista langeta himojen kiusaukseen ja samalla selvitä tilanteesta voittajana.
Kolmiyhteiseen Jumalaan kuuluu kaikkien kiusausten keskellä turvautua. Jumala muuttaa ihmistä. Jeesus asuu sydämessä, ja tekee tarvittaessa suursiivousta. Pyhä Henki kasvattaa oikeita hedelmiä:
Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös
teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. (Fil. 2:13)
Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan
hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä
olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne,
kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja
kasvupohja. (Ef. 3:16-17)
Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys,
ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen
omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja
haluineen. (Gal. 5:22-24)
Kaikki tämä on totta, kuten myös se, että kristittyä kutsutaan ottamaan aktiivisesti askelia sillä tiellä, jonka tietää oikeaksi.
Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä
- älkää pettäkö itseänne. (Jaak. 1:22)
Olemme myös sopineet pelisääntöjä, kuten että vältämme kiihkeää pussailua, emme kosketa toisiamme bikinirajojen sisältä vaatteiden päältäkään, emme riisuudu ja että rukoilemme heti, jos tilanne uhkaa lähteä käsistä.
Kuten sanoin jo alussa, teillä itsellänne on kaikki tieto, kuinka kuuluu toimia. On tärkeä tehdä pelisäännöt, joita noudatetaan. Ongelmaksenne näyttääkin muodostuneen se, että on vaikea pysyä niissä säännöissä, jotka seurustelukumppanin kanssa on tehnyt. Ikävä kyllä silloin joudutaan kysymään, ovatko laatimanne säännöt riittävät.
Mopoautolla ei saa ajaa moottoritiellä. Jos kuljettaja lähtee määrätietoisesti ajamaan kiihdytyskaistaa, ja rukoilee kaistan lopussa Jumalaa johdattamaan jonnekin muualle, ollaan pahasti myöhässä. Kuljettaja on silloin tehnyt virheen jo paljon aiemmin. On tehtävä viisaampi reittisuunnitelma, joka ei sisällä niitä teitä, jotka vievät luvattomiin kohteisiin.
Seurusteluaika, toiseen tutustuminen ja luottamuksen oppiminen ei edellytä kahdenkeskisiä leffailtoja, joiden jälkeen itseen pettyneenä mietitään, ettei taaskaan päästy lopputeksteihin asti. On kannattavampaa suunnitella yhteinen tekeminen sen mukaan, että jo etukäteen tietää, että yhdessäolon jälkeen on myös omassatunnossa hyvä olo. En ole suosittelemassa mitään esiliinaa tai vanhempia vartijoiksi, mutta jos kahdenkeskiset hetkenne ovat teille kiusaukseksi, tuskin jatkossakaan kahdenkeskisissä hetkissä voitatte kiusauksia.
Alkoholin kohtuukäyttö oli Jeesuksellekin tuttua. Mutta jos ihminen on eheytyvä alkoholisti, hän ei voi todeta, että on täysin luvallista juoda yksi olut ruuan kanssa. Hänelle pienikin pisara olisi alku uudelle juomisputkelle. Te olette tehneet viisaita ja kurinalaisia sääntöjä. Mutta yhteinen historianne on sellainen, että tiedätte, ettette pysty tässä hetkessä niitä rajoja pitämään. Jos oikeasti haluatte elää lankeamatta, teidän on tehtävä vähän huolellisempi reittisuunnittelu. Kun sitten aikaa myöten opitte olemaan toisianne kohtaan luotettavia, voitte ottaa lisää askelia.
En myöskään halua itse toimia Jumalan tahdon vastaisesti ja tiedän, että olen itse vastuussa teoistani. ... Toimimme vastoin parempaa tietämystämme ja tahtoamme ja podemme synnintuntoa. ... Olemme huolissamme myös siitä, että tällainen liian varhain virinnyt seksuaalisuus rikkoo parisuhdettamme ja että emme osaa seurustella Herran tahdon mukaisesti. Haluamme toimia Isän tahdon mukaisesti, kuunnella Hänen ääntään ja pitää suhteemme puhtaana.
Syntien tunnustaminen ja anteeksi saaminen on kristityn suurimpia lahjoja. Armo kuuluu teille kaikessa runsaudessaan.
Huolesi on silti aiheellinen. Sellainen kristityn elämä, joka pyörii yhden synnin ympärillä, kapeutuu ja kuihtuu. On vaikea kasvaa Kristuksen tuntemisessa, jos näkökenttää varjostaa yksi kysymys koko ajan. Toivon, että kaikella lempeydellä osaan kannustaa teitä toimimaan määrätietoisesti niin, että voitte hyvällä omallatunnolla kasvaa Jumalan tuntemisessa ja luottamuksessa toisianne kohtaan.
Miettikää kaksistaan näitä asioita, joita olen kirjoittanut. Tehkää oman parisuhteenne reittisuunnitelma niin, että se oikeasti auttaa teitä. Rajoja ja yhdessä olemisen malleja ei kannata suunnitella kuvitellen itsestä jotain enemmän, mitä oikeasti on. Miettikää sitä, miten olette tähän asti valinneet yhdessäolonne tavat, ja miten ne ovat toimineet. Välttäkää niitä asioita, jotka keskimäärin ovat johtaneet teidät tilanteisiin, joita olette jälkikäteen katuneet. Miettikää, millaisia ovat ihanteenne itsestänne ja parisuhteestanne, ja pohtikaa rehellisesti, miten lähellä sitä ihannetta olette.
Jos toinen toisellenne antama tuki ja rohkaisu ei tunnu toimivan, kannattaa etsiä joku kristitty ihminen, johon luotatte - vaikkapa seurakunnan työntekijä - joka voi auttaa ja kannustaa teitä oikeaan suuntaan.
-
Hei!
Tästä ei ole taidettu vielä kysyä, mutta kysytäänpä, kun toivottavasti asia on kohta ajankohtainen.
Naimisiin mentäessähän vasta muutetaan yhteen ja samalle ajankohdalle ajoittuu opiskeluiden perässä muuttaminen muualle.
Miten sinusta (tai onko kokemuksia, kuinka muut nuoret ovat asian ratkaisseen) naimisiinmeno ja yhteenmuutto tulisi toteuttaa? Kirkko pitäisi varata kesälle ehkä vuotta aikaisemmin, mutta samaan aikaan tulisi ottaa huomioon yhteenmuutto ja opiskelupaikkakunta.
Mitä mieltä olet, pitäisikö naimisiin mennä ennen asunnon katselemista ja asua sen aikaa vielä kotona? Vai voiko yhteiseen asuntoon muuttaa vähäksi aikaa ennen häitä (max kuukausi), jotta asunto saataisiin ennen opiskeluiden alkamista? Tottakai tämä toteutettaisiin ilman seksiä.
-
Hei Minävain,
Kysymyksesi taustaoletukseksi teet asetelman, joka ei välttämättä kovinkaan usein toteudu sellaisenaan. Mainitset samaan aikaan ajoittuviksi asioiksi: 1. muuttaminen toiselle paikkakunnalle 2. opiskelujen aloittaminen 3. naimisiin meneminen 4. yhteen muuttaminen. Minun ymmärrykseni mukaan nämä neljä sattuvat lopulta aika harvoin juuri samaan saumaan. Suurin tekijä lienee se, että moni ylioppilas ei ole vielä menossa naimisiin, vaikka opiskelut alkavat. Vielä harvemmin peruskoulun jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä muuttava on hääsuunnittelujen keskellä. Siksi ajattelen, että kysymyksesi eri puolet on omassa elämässä pohdittava omina kokonaisuuksinaan. Jos kuitenkin sattuu niin, että kaikki tilanteet tulevat vastaan yhtä aikaa, on silloin merkitystä sillä, mitä puolta pitää tärkeimpänä, jonka mukaan kaiken muun haluaa jäsentää ja järjestää.
Kysymyksestäsi minulle jäi sellainen kuva, että myös sinun elämässäsi tämä on vasta etukäteispohdintaa siltä varalta, jos kaikki nämä neljä asiaa ajoittuisivat lähes samaan hetkeen. Ilmeisesti sinulla on unelma, joka tässä vaiheessa näyttäisi menevän haluamaasi suuntaan. Mutta unelmien lisäksi suunnitelmiin on sisällytettävä myös ymmärrys suunnitelmien epävarmuudesta ja elämän tarjoilemisesta yllätyksistä. Muutoksia melkein millä tahansa elämänalueella voi tulla nopeasti. Enkä tarkoita olla tässä pessimisti. Omat elämän pelisäännöt ja suunnitelmat on viisasta tehdä niin, että valintojen takana voi seistä vaikka tulisikin muutoksia olosuhteisiin tai tilanteisiin.
Olen monella tapaa vastaillut kysymyksesi eri osa-alueisiin jo tässäkin ketjussa, joten olen aika lyhytsanainen. Poimin kysymyksestäsi erilaisia näkökulmia, joilla rytmitän ajatuksiani.
Kirkon varaaminen
Tämä on nykyään hääsuunnitteluissa oleellinen osa, jos tahtoo saada ruuhka-aikaan haluamaansa kirkkoon mieleisen vihkiajan. Toisaalta on vaara joutua omissa ajatuksissaan virran vietäväksi, jos hääsuunnittelu lähtee puitteiden suunnalta liikkeelle. Itse kannatan häiden suunnittelua naimisiin menemisen ehdoilla eikä toisinpäin. Kun on päätetty mennä naimisiin, etsitään keinot ja ajankohta - eikä niin, että naimisiin mennään, jos puitteet saadaan kuntoon. En halua vähätellä sitä stressiä, mikä tulee hääjuhlan puitteista ja kirkon varaamisista, mutta stressiin ja mahdollisiin järjestelyiden b-vaihtoehtoihin tyytymisiin sopeutuu paremmin, kun pitää tärkeimpänä itse asiaa.
Opiskelupaikka ja yhteen muuttaminen
Elämäntilanteet ovat jokaisella yksilöllisiä. Silti pohdinnoissa kehottaisin mieluummin pitämään toisiinsa liittyvinä asioina naimisiin menemistä ja yhteen muuttamista. Voihan olla, että sinulle tulee vastaan uudelle paikkakunnalle muuttaminen ja naimisiin meneminen läheisille kalenterikuukausille. Mutta suunnitelmat voivat myös muuttua tai pitkittyä. Silloin huomaa yhtäkkiä, että ne asiat toteutuvat, joita mielessään pitää tärkeimpinä tai joita on kytkenyt toisiinsa. Nyt ajattelet, että myös yhteen muuttaminen ja naimisiin meneminen liittyvät toisiinsa, kuten opiskelupaikka ja yhteen muuttaminenkin. Kumpi on lopulta sinun mielestäsi tärkeämpi kytkös, se pysyy pidempään voimassa, jos tulee suunnanmuutoksia.
Naimisiin meneminen ja yhteen muuttaminen
Tässäkin keskustelussa on ollut puhetta avosuhteiden ja aviosuhteiden erosta sekä valintojen ja arvojen tärkeydestä. Olen aika suorasanaisestikin noissa aiemmissa viesteissäni kirjoittanut, joten en toista juttujani uudelleen. Nyt herättelen ajatuksia eri näkökulmista. Viestissäsi olet maininnut muutaman näkökulman, joiden pohjalta tiedustelet, missä järjestyksessä pitää mitäkin tehdä. Ajattelen, että tärkeä on tarkastella pohdintojen eri nurkissa olevia motiiveja tai viestejä:
- Yhteinen asunto uudella paikkakunnalla - taloudellinen säästö ja kätevyys
- Kirkon ja juhlapaikan varaaminen- itselle mieluinen tapa ja ajankohta juhlia
- Naimisiin meneminen - vakaumus siitä, mikä on oikea parisuhteen malli
Itsensä kanssa voi tehdä ajatusleikin siitä, mihin tärkeysjärjestykseen nämä asiat laittaa. Sen jälkeen kannattaa miettiä, millä tavalla ajattelee sitä itse toteuttaa ja minkä viestin valittu järjestys antaa ulospäin. Mikä on itselle lopulta tärkeintä?