Nettipappi.net
Keskustelut => Kysy Nettipapilta => Aiheen aloitti: Pelokas13 - 01.03.2014 - klo:20:26
-
Mua pelottaa kokoajan, että Jumala on ankara ja rankaisee mua kaikesta esim sairauksilla tai kuolemalla. Vaikuttaako rangaistuksiin käyttäytyminen? Rankaiseeko Jumala ollenkaan?
-
Hei Pelokas13!
Esitit todella vaikean kysymyksen. Minä itsekin kipuilen samanlaisten teemojen äärellä omassa elämässäni. Kun saa osakseen jossain asiassa kovaa vastatuulta, väkisinkin mieli on arka myös Jumalan edessä. Hyvin helposti herää kysymys, ovatko vastoinkäymiset Jumalan rangaistuksia. Jeesus sanoi, ettei yksikään varpunen putoa maahan Jumalan tietämättä, joten varmasti Jumala on tietoinen kaikista ihmisenkin vastoinkäymisistä. Joten missä määrin hän on niiden takana ja niiden aiheuttajana?
Tästä vastauksestani ei tule ihan lyhyt. Pitää jopa jakaa kahteen viestiin, että foorumi suostuu niin pitkän vastauksen ottamaan vastaan. Mutta haluan silti olla kohtalaisen perusteellinen. Ennen kaikkea olen kerännyt paljon erilaisia raamatunkohtia, joiden avulla yritän hahmotella jonkinlaista kokonaiskäsitystä siitä, mitä Raamattu sanoo Jumalan rangaistuksista. Ainakin minä kaipaan suurimpien kysymysten äärellä Raamatun omia sanoja. Pohtivalle mielelle hyvät selitysyritykset eivät välttämättä riitä, jos ei ole Raamatun sanaa tukena.
Silti pitää heti todeta, että en pysty vastaamaan kunnolla kysymykseesi. Jos pystyisin selittämään Jumalan rangaistusten logiikan aukottomasti, onnistuisin siinä sivussa ratkaisemaan yhden teologian suurimman kysymysmerkin: kärsimyksen ongelman. Toivon, että jotain osaan silti sanoa mieltäsi rauhoittaakseni.
Rangaistus on oikeudenmukaisuutta
Raamattu on täynnä puhetta Jumalan rangaistuksista. Vanhan testamentin yksi isoja teemoja on, kuinka profeetat muistuttavat kansaa kääntymään epäjumalien palvelemisesta Herran puoleen, ettei Jumalan tarvitsisi rangaista. Lisäksi profeetat nuhtelevat Jumalan rangaistuksen uhalla hyväosaisia ihmisiä vääryyden tekemisestä vähäosaisia kohtaan. Uuden testamentin puolella muistutetaan myös useasti erilaisista väärinkäytöksistä, joista seuraa Jumalan rangaistus.
Rangaistus on mitä pelottavin asia. Erityisen pelottavaa on, jos rankaisijana on kaikkivaltias Jumala. Silti pohjimmiltaan rangaistukset ovat hyvän Jumalan osoituksia oikeudenmukaisuudesta. Jumala olisi todella armoton, jos hän ei koskaan tekisi loppua vääryydestä. Jumalan tavoitteena ei ole saada rangaista, vaan lopettaa pahuus. Se on todellista hyvyyttä.
Murra jumalattomien voima, rankaise heitä,
tee loppu vääryydestä! (Ps. 10:15)
Kukaan ei saa pyrkiä hyötymään veljensä kustannuksella.
Herra rankaisee kaikesta sellaisesta, niin kuin olemme teille
sanoneet ja teroittaneet mieleenne. Jumala ei näet ole
kutsunut meitä elämään synnillistä, vaan pyhää elämää.
(1. Tess. 4:6-7)
Paetkaa Babylonista, kaikki jotka suinkin voitte! Pelastakaa
henkenne, ettette joutuisi tuhoon, kun kaupunki saa
rangaistuksen syntiensä tähden. On tullut aika, jolloin Herra
kostaa, hän kostaa sille sen tekojen mukaan. (Jer. 51:6)
Pahuuden rankaiseminen on hyvää. Sen tajuaisi erityisen helposti, jos maailmassa olisi vain hyviä tai pahoja ihmisiä. Asia muuttuu mutkikkaammaksi siinä vaiheessa kun oivaltaa sen kurjuuden, että hyvässäkin ihmisessä on aina pahuutta. Jopa silloin, kun tämä kaikin voimin pyrkii hyvään.
Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka
tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat
tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse
samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan
ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion,
kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? Halveksitko sinä Jumalan
suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että
Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä
sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut
vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki.
Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan. Niille, jotka
uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta,
hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat
totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha. Tuska ja ahdistus tulee
jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös
kreikkalaisen. Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka
tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen, sillä Jumala
ei tee eroa ihmisten välillä. (Room. 2:1-11)
Job oli Hesekielin kirjan mukaan yksi maailman hurskaimpia ihmisiä. Eikä edes Jumala syytä häntä Jobin kirjassa mistään synnistä. Kaikesta huolimatta Job näyttää tajunneen itsessään tuon Paavalin muotoileman ajatuksen, kun hän toteaa:
Minä pelkään Jumalan rangaistusta. Kuinka voisin kestää,
kun hän nousee tuomitsemaan? (Job 31:23)
Olet siis hyvin arvovaltaisessa seurassa, kun sanoit pelkääväsi Jumalan rangaistuksia. Oman syntisyytensä tunteva ihminen on väkisinkin aina vähän peloissaan Jumalan edessä.
Syyn ja seurauksen laki
Job ei kärsinyt syntiensä vuoksi. Itse asiassa hän kärsi pikemminkin siksi, että oli niin hurskas. Harvoin törmään kuitenkaan ihmisiin, jotka saavat vaikeuksia osakseen hurskautensa vuoksi. Pikemminkin moni vaikeus on seurausta siitä, että itse on tehnyt jotain väärin, mistä poikii ikävyyksiä itselle. Jos on kohdellut itsekkäästi tai häijysti ihmisiä, ei ole syytä ihmetellä, että saa samanlaista kohtelua vastapalvelukseksi. Jumalan käskyt ovat ”elämän oma laki”, eli niiden noudattaminen suojelee ihmisiä pahuudelta. Moni kärsimys on tämän Jumalan luoman säännön seurausta.
Herra käy oikeutta Juudan kanssa, rankaisee Jaakobia
tekojen mukaan, kääntää hänen tekonsa häntä itseään
vastaan. (Hoos. 12:3)
Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan.
Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää
siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon,
mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona
ikuisen elämän. (Gal. 6:7-8)
Kaiken kärsimyksen äärellä ei tarvitse kysellä, miksi Jumala on antanut vaikeuksia kannettavaksi. Usein ne vaikeudet ovat ihan omaa syytä. Mutta eivät missään tapauksessa aina. Minä itse olen siitä onnellinen, ettei minulla ole ikävästi minua kohtaan käyttäytyviä ihmisiä ympärilläni. Mutta toisaalta joudun kyllä tunnustamaan, että Jumala on oikeudenmukainen. Vaikka en itse tunnista, että kaikki elämäni vastoinkäymiset olisivat seurausta jostain valinnoistani ja teoistani, niin olen varmasti rikkonut ihmisiä ja aiheuttanut pahaa toisille enemmän, mitä itse olen osakseni saanut tavalla tai toisella. Ärsyttää, kun joutuu myöntämään, että enemmänkin saisi tulla vastoinkäymisiä, ja kaiken sen olisin ansainnut.
Anteeksianto ilman rangaistusta
Raamatussa on paljon hurskaita rukoilijoita, jotka tunnistavat sen, että Jumala on oikeudenmukainen. Synnintunnustuksissaan he pyytävät syntejään anteeksi, mutta joskus he pyytävät myös sitä, että Jumala ei maksaisi kaikkea niin kuin he olisivat ansainneet:
Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivaudessasi minua kurita!
Sinun nuolesi ovat tunkeutuneet minuun, sinun kätesi on painanut
minut maahan. Ruumiissani ei ole tervettä paikkaa, koska sinä olet
minuun vihastunut. Pahojen tekojeni tähden eivät jäseneni saa
rauhaa. Syntieni kuorma käy yli voimieni, se on raskas taakka,
raskaampi kuin jaksan kantaa. (Ps. 38:2-5)
Ota vitsauksesi minun päältäni, en kestä enää kätesi iskuja. Kun sinä
kuritat ja rankaiset ihmistä hänen syntiensä vuoksi, sinä teet lopun
hänen kukoistuksestaan, niin kuin koi tuhoaa vaatteen.
Vain tuulenhenkäys ovat kaikki ihmiset! (Ps. 39:11-12)
Silloin Aaron sanoi Moosekselle: "Anna anteeksi, herrani, älä rankaise
meitä synnistä, jonka teimme tyhmyyttämme!" (4. Moos. 12:11)
Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivaudessasi minua kurita!
(Ps. 6:2)
Näyttää siltä, että usein nuo rukoukset kuullaan. Raamatun suloisimpia kohtia ovat ne, joissa kerrotaan, miten Jumala ei rankaise katuvaa ja parannuksen tekevää ihmistä niin kuin tämä ansaitsisi.
Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan,
ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet.
(Ps. 103:10)
Monet kansasta, varsinkin Efraimin, Manassen, Isaskarin ja
Sebulonin heimoista, eivät olleet puhdistautuneet, vaan söivät
pääsiäislammasta säädösten vastaisesti. Silloin Hiskia rukoili
heidän puolestaan: ”Herra, sinä joka olet hyvä, anna anteeksi
jokaiselle, joka tahtoo täydestä sydämestään palvella sinua,
Herraa, isiensä Jumalaa, vaikka ei olekaan puhdistautunut
pyhäkköä varten.” Herra kuuli Hiskiaa eikä rangaissut kansaa.
(2. Aik. 30:18-20)
Pahojen tekojemme ja suuren syyllisyytemme vuoksi olemme
saaneet kärsiä paljon. Kuitenkin sinä, Jumalamme, olet rangaissut
meitä vähemmän kuin olisimme ansainneet ja olet antanut meistä
sentään tällaisen joukon pelastua. (Esra 9:13)
Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Palatkaa Herran,
Jumalanne, luo, sillä hän on anteeksiantava ja laupias, hän on
kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän voi muuttaa
mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen. (Joel 2:13)
Hän rukoili Herraa ja sanoi: "Voi, Herra! Enkö minä tätä sanonut,
kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon
Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala,
sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis
luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut." (Joona 4:2)
Jumala, onko sinun vertaistasi! Sinä annat synnit anteeksi ja jätät
rankaisematta jäljelle jääneen kansasi rikkomukset. Sinä et pidä
vihaa iäti, sinä olet laupias. Sinä armahdat meitä yhä, poljet
syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.
(Miika 7:18-19)
Jeesuksen kärsimä rangaistus
Kristityllä on oikeus, tai suorastaan velvollisuus, luottaa Jeesukseen. Ristinkuolema, Jumalan hylkäämäksi tuleminen ja alas tuonelaan astuminen olivat valtavan suuria synnin rangaistuksia. Niiden kärsiminen synnittömänä oli Jeesukselta teko, joka sovitti kaikki ihmisten synnit. Jo luomisessa Jumala asetti säännön, että syntiä tekevä ihminen kuuluu kuoleman omaksi. Jeesus mursi tämän:
Kun olitte synnin orjia, ette voineet palvella vanhurskautta.
Minkä sadon te siitä korjasitte? Kaikkea sellaista mitä nyt häpeätte,
sillä sen loppuna on kuolema. Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi
synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen
ja saatte lopuksi ikuisen elämän. Synnin palkka on kuolema, mutta
Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän Herrassamme. (Room. 6:20-23)
Sen ansiosta on lupa heittää huono omatunto ja rangaistuksen pelko Jeesuksen kannettavaksi.
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo
sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut
vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan
synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa
vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi
sen, joka uskoo Jeesukseen. (Room. 3:25-26)
Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän
sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän
rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän
pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta
meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.
(Jes. 53:4-5)
Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me
tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on,
sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole,
vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta;
se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. (1. Joh. 4:17-18)
-
Anteeksianto ja rangaistus
Jos olisin voinut lopettaa vastaamisen edelliseen viestiin, olisi Jumalan rangaistusten pohtiminen tosi helppoa. Vastaus olisi yksinkertaisesti: Jeesus kärsi kaikki rangaistukset, kristityn ei tarvitse kärsiä enää mitään. Ongelmaksi muodostuisi kuitenkin kaksi asiaa. Ensinnäkään Raamattu ei lupaa Jeesuksen seuraajille ongelmatonta elämää. On siis otettava jotenkin kantaa siihen, miksi niitä vaikeuksia on.
Toiseksi Raamattu esittelee edellä mainitun lisäksi myös toisenlaisen näkökulman rangaistuksiin. On näet hyvin tärkeä kysyä sitä, missä menee raja, kuinka paljon ihminen voi tehdä syntiä vedoten siihen, että Jeesus on jo rangaistukset kärsinyt. Jos kristitty on välinpitämätön Jumalan käskyjä kohtaan, ja sen vuoksi särkee itseään ja lähimmäisiään, eikö Jumalan ole rakkaudessaan puututtava sellaiseen elämään? Ja onko silloin olemassa muuta keinoa kuin rangaistus?
Minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.
Kansoista, joiden sekaan sinut hajotin, minä teen lopun,
mutta sinua minä en tuhoa. Silti en jätä sinua rankaisematta,
vaan oikeudenmukaisesti kuritan sinua. (Jer. 30:11)
Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa:
”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on
kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri.
Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot,
rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta.
Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen
saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista.”
(2. Moos. 34:6-7)
Jos hänen jälkeläisensä hylkäävät minun lakini eivätkä vaella
niin kuin oikeuteni vaatii, jos he halveksivat minun säädöksiäni
eivätkä pidä minun käskyjäni, niin minä rankaisen heitä heidän
rikoksistaan, kuritan heitä heidän syntiensä tähden. Mutta
armoani minä en ota heiltä pois, minun uskollisuuteni ei horju.
(Ps. 89:31-34)
Herra, meidän Jumalamme! Sinä vastasit heille, sinä annoit
heille anteeksi, vaikka rankaisitkin heitä heidän teoistaan.
Ylistäkää Herraa, meidän Jumalaamme, kumartukaa hänen
pyhää vuortaan kohden! Herra, meidän Jumalamme, on pyhä.
(Ps. 99:8-9)
Näiden kohtien äärellä voi tulla ahdistus. Toisaalta niissä sanotaan, että annetaan anteeksi, mutta yhtä aikaa sanotaan, että tulee silti rangaistus. Tarkoittaako se sitä, että anteeksianto ei ole varma? Tai että anteeksianto on vain osittainen? Jos Jumala ei anna anteeksi täydellisesti, niin mitä asioita saa anteeksi? Onko peräti taivaspaikka uhattuna?
Kuritus ja kasvatus
On hyvin tärkeää ja sielunhoidollista tietää, että Jumalan anteeksianto on täydellinen. Samalla Jumalan hyvyyteen kuuluu se, että ihminen kasvaa oikeaan suuntaan, ettei jatkossa särkisi itseään ja lähimmäisiään. Mielestäni noissa kohdissa rangaistus tarkoittaa kuritusta, joka on Jumalan kasvatustyötä. Sitä hän tekee joskus kovallakin kädellä.
Hyvä on sen osa, jota Jumala ojentaa. Älä väheksy Kaikkivaltiaan
kuritusta! Hän haavoittaa, mutta hän myös sitoo, hänen kätensä lyö,
mutta se myös parantaa. (Job 5:17-18)
Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa
sinua - jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan.
(Sananl. 3:11-12)
Kun jouduimme ahdinkoon, me etsimme sinua, Herra, sinun kurituksesi
sai meidät suremaan ja huokailemaan. (Jes. 26:16)
Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse
katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa
kuoleman. Näettehän, millaista intoa tuo Jumalan mielen mukainen murhe
on luonut teihin, miten se on saanut teidät puolustautumaan, suuttumaan
ja pelkäämään, ikävöimään meitä ja päättäväisesti rankaisemaan syyllistä.
Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne tässä asiassa viattomia.
(2. Kor. 7:10-11)
Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi. Vaikka hän kurittaa, hän myös
armahtaa, suuri on hänen laupeutensa. Ei Herra iloitse siitä, että hän
kurittaa ihmistä. (Valit. 3:31-33)
Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan.
Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? Jos te siis olette jääneet vaille
kuritusta, josta kaikki muut ovat osansa saaneet, te olette äpäriä, ette
laillisia lapsia. Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet
vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme
tahtoon, sillä se takaa meille elämän. Isämme kurittivat meitä vain lyhyttä
aikaa varten ja niin kuin heistä näytti hyvältä, mutta Jumalan kuritus koituu
meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen
pyhyydestään. Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu
iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille
hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden. (Hepr. 12:6-11)
Jumalan kuritus kasvattaa ihmistä oikeaan suuntaan. Joskus se näyttäytyy ihmisen mielestä rangaistuksena, josta tulee suuri rangaistuksen pelko. Jumala tietää, millaiseksi hän on ihmisen luonut, joten se pelkokin saa ihmisen tutkimaan itseään. Jumala haluaa, että jokainen syntinen ihminen kasvaisi kohti Jumalan pyhyyttä. Ennen kaikkea kurituksen taustalla on saada ihminen tutkimaan itseään, ettei tämä ajautuisi kauemmas Jeesuksesta.
Vastoinkäymisten tärkein ominaisuus on, että ne pysäyttävät ihmisen. Loppujen lopuksi vastoinkäymisten äärellä ei ole tärkeintä kysellä, mistä syystä se on annettu. Paljon tärkeämpää on niissä hetkissä tutkia oman elämän suuntaa. Jeesukseen on kaiken viisauden, tiedon ja uskon aarteet kätkettynä. Eikä Jumalalle ole mikään muu niin tärkeää kuin se, että ihmisen suhde Jeesukseen pysyy elävänä. Hurskainkin kristitty tarvitsee – erityisesti syntiensä ja välinpitämättömyytensä äärellä – pysäytyksiä, jotta elämän suunta ei lähtisi väärille raiteille.
Jos me itse tutkisimme itseämme, emme joutuisi tuomittaviksi.
Rangaistessaan Herra kuitenkin kurittaa meitä, jotta meitä ei yhdessä
maailman kanssa lopullisesti tuomittaisi. (1. Kor. 11:31-32)
Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus,
luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee
minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me
aterioimme yhdessä, minä ja hän. (Ilm. 3:19-20)
Nöyryys ja ylpeys
Minä tunnistan itsessäni ihan liian hyvin sen, miten elämän vastoinkäymisten äärellä alan ensimmäiseksi nyrkki pystyssä huutaa Jumalalle. Ihan kuin hän olisi suurin syyllinen ja pahuuden keskittymä. Jumalalle on onneksi lupa sanoa kaikki tunteet. Monesti kunnon avautumisen jälkeen mieli vähän tyyntyy, ja häveten joutuu katselemaan itseään.
Jumala ei ole rikoksen ja rangaistuksen, syyn ja seurauksen tai reaktion ja vastareaktion Jumala. Hänen luomaansa maailmaan ja hänen todellisuuteensa myös ne elementit kuuluvat. Mutta ne ovat vain ikään kuin työkaluja, joiden avulla hän pitää ihmisen lähellään ja auttaa uskon sekä henkilökohtaisen suhteen kasvamisessa.
En haluaisi myöntää – enkä taida oikein rehellisesti edes tätä sanomaan – että Jumalan antamat vastoinkäymiset ovat minulle tarpeellisia ylpeyden karsijoita. En pääse ylpeydestäni ja itseriittoisuudestani eroon mitenkään, mutta joudun niiden syntien kanssa edes kasvotusten, kun vastoinkäymisten äärellä mietin omaa suhdettani Jeesukseen.
Uskova saa ihan oikeutetusti ajatella, että usko ja kaste Jeesukseen ovat siirtäneet hänet pimeyden valtakunnasta valon valtakuntaan. Pelastus on täydellinen. Siitä huolimatta kristittynä kasvamiseksi on hyvä, että Jumala ravistelee vastoinkäymisten avulla aivan uskon perusteitakin. Minä haluaisin osata olla kunnon kristitty ilman rangaistuksen pelkoa ja kuritusta. Mutta Jumala taitaa tietää paremmin.
Se on totta. Ne katkaistiin pois epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt,
kun uskot. Älä silti ole ylimielinen, vaan pelkää! Jos Jumala ei säästänyt
luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan. Katso, kuinka Jumala on sekä
lempeä että ankara. Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan
lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten sinutkin leikataan
pois. Mutta myös nuo toiset oksastetaan uudelleen, elleivät he jää
epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin
runkoon. (Room. 11:20-23)
Herra vihaa kaikkia kerskailijoita - totisesti, he eivät rangaistusta vältä!
Laupeus ja uskollisuus sovittavat synnin, Herran pelko pitää loitolla
pahasta. (Sananl. 16:5-6)
Milloin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus, ihmiset rohkaistuvat
pahantekoon: moni syntinen tekee pahaa sata kertaa ja elää silti kauan.
Tiedän kuitenkin, että Jumalaa pelkäävälle käy hyvin hänen jumalanpelkonsa
johdosta, ja tiedän myös, että jumalattomalle ei käy hyvin: koska hän ei
pelkää Jumalaa, hänen elinpäivänsä häipyvät kuin pakeneva varjo.
(Saarn. 8:11-13)
Oma pahuutesi on syynä kuritukseesi, luopumus tuo sinulle rangaistuksen.
Nyt saat katkerasti kokea, miten paljon onnettomuutta koituu siitä, että
hylkäsit Herran, että et pelännyt minua, Jumalaasi. Näin sanoo Herra
Jumala Sebaot. (Jer. 2:19)
Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja
mutta eivät suostu edes häpeämään - häpeän tunne heiltä puuttuu
tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu, kun
minä rankaisen heitä, sanoo Herra. (Jer. 6:15)
Kaiken tämän on minun käteni tehnyt, niin nämä ovat syntyneet,
sanoo Herra. Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä,
sanani alla arkaa. (Jes. 66:2)
Minä voin päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan.
Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä
anna rangaistukseni kohdata sitä. Minä voin myös päättää, että rakennan
ja istutan kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa tekee pahaa eikä
tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä
olin luvannut. (Jer. 18:7-10)
Meidän osaksemme tuli koko se rangaistus, josta Mooseksen laissa on
kirjoitettu. Me emme yrittäneetkään lepyttää sinua, Herra, meidän
Jumalamme, emme luopuneet synneistämme emmekä noudattaneet
sinun tahtoasi. (Dan. 9:13)
Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät, mutta
jumalattomien hän antaa rangaistuksen alaisina odottaa tuomion päivää.
(2. Piet. 2:9)
Syytä ei voi tietää
On kristittyjä, joilla saattaa olla sellaisia hengellisiä lahjoja, että he voivat jollain tavalla tietää, miksi heidän elämässään on jotain vastoinkäymisiä. Paljon yleisempää on ihan vain järjellä katsella elämää taaksepäin, ja huomata pitkän ajan kuluttua, miksi on ollut hyvä, että on ollut vaikeita jaksoja. Suurimmaksi osaksi vaikeuksien äärellä joutuu kuitenkin toteamaan, että niihin saadaan vastaus vasta taivaassa.
Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka
vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?"
Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut,
jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki." (Joh. 9:2-3)
Tuon miehen kohdalla ei tiedetty syytä etukäteen. Myöskään hurjasti kärsinyt Job ei koskaan saanut selville syytä, vaikka Jumala vastasi hänelle. Vastaus oli tiivistetysti: ”Et pysty koskaan ymmärtämään syytä.”
Oman vaikeutensa koko kuvioon tuo vielä se, että inhimillisesti katsoen syyn ja seurauksen suhteet voivat mennä suorastaan päälaelleen.
Turhuutta on maan päällä tämäkin: on hurskaita, joiden käy niin kuin he
olisivat tehneet vääryyttä, ja on jumalattomia, joiden käy niin kuin he
olisivat tehneet oikein. Minä sanon: se on turhuutta. (Saarn. 8:14)
Jotta vyyhti olisi riittävän sekava, mukaan voi liittää vielä senkin tosiasian, että on olemassa vielä sellaistakin kärsimystä, joka ei ole rangaistusta eikä edes kuritusta. Koettelemukset voivat olla ikään kuin valmennusta vahvemmaksi kristityksi tai tulevia vaikeita aikoja varten:
Armoahan se on, jos joku omassatunnossaan Jumalaan sidottuna joutuu
syyttömästi kestämään kärsimyksiä. Mitä erinomaista siinä on, jos te
kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan
kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on
Jumalalta teille tulevaa armoa. Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän
Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte
hänen jälkiään. (1. Piet. 2:19-21)
Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään
monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan
teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa
teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen
ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. (1. Piet. 1:6-7)
Lopuksi
Toivottavasti pian saisit levon. Terve kristityn omatunto on aina vähän arka – ei tunnottomaksi paatunut eikä suunnattoman pelokas. Toki Jumala näkee hyväksi antaa erilaisia elämänvaiheita tahtonsa mukaan, jolloin tuo tunnottomuus tai pelokkuuskin voivat olla ajankohtaisia.
Jumalanpelko on tervettä pelkoa. Se on syvää ymmärrystä ja uskoa siihen, että kaikkivaltias Jumala on todella maailman Herra. Kyllä ainakin minua välillä pelottaa se Jumalan hyvyys, ettei hän halua minun sotkevan pahuudellani omaa elämääni tai läheisteni elämää. Kun hän alkaa kasvattaa, se on välillä kivuliasta. Jumala kun saattaa kasvattaa nimenomaan niitä, jotka ovat kasvussa jo alkuun päässeet:
Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta
pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää
tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi
hedelmää entistä enemmän. (Joh. 15:1-2)
Kipuilu on toisaalta erittäin hyvä käyttövoima. Ihminen, joka on aralla mielellä Jumalan edessä, kuulee Jumalan ääntä usein pienemmillä vihjeillä kuin sellainen, jonka Jumala joutuu pysäyttämään kuin seinään. Toivottavasti voit luottaa, että Jumalalla on oikeasti hyvä tahto sinua kohtaan, eikä hän tahdo tehdä väkivaltaa, vaikka joskus kasvatus olisikin sellaista, ettei siitä itse pidä.
Samalla kaiken tämän keskellä on hyvä tietää, että pelkkiä vastoinkäymisiä tarkastelemalla ei voi tietää alkuperäistä syytä. Joku kärsii pahaa tehneenä tekojensa seurauksia. Toinen kärsii siksi, että Jumala on antanut hänen osakseen vaikeuksia hurskautensa vuoksi. Kolmas on saanut kaiken anteeksi, mutta Jumala antaa vaikeuksia kasvattaakseen, ettei tämä uudelleen joutuisi samoihin vaikeuksiin. Liian innokas syiden miettiminen saattaa johtaa tuomitsemiseen. Kristittyjä ei kutsuta tuomitsemaan ketään, joka on vaikeuksissa. Eikä usein edes pohtimaan niiden syitä. Kristitty kutsutaan kulkemaan kärsivän rinnalla.