Elämässäni taustavoimana on usko, mutta miksi on pakko silti joskus juoda? Lukemassani kirjassa (Andrew Solomon: Keskipäivän demoni) eräs ajatus on, että erilaiset riippuvuudet johtuvat elämässä olevan tuskan lievittämisestä. Mistä se tuska sitten tulee? Onko tarkoitettu, että kaikilla on tuskaa? Ja miksi toisilla on enemmän tuskaa? Rakkaus lievittää ja auttaa, mutta tuntuu siltä, että rakkautta ei kaikille anneta? (Eikä kaikki edes osaa sitä ottaa vastaan.)

Kuinka Jeesus ottaa ihmiseltä alkoholinhimon pois, jos alkoholi tuntuu auttavan ihmisen stressiin ja rentoutumiseen?

Siis loppuviimeksi haluaisin kysyä, että olenko surkea näennäisuskossa oleva, kun ei voi olla juomatta?