Hei Marko!

Kiitos hienosta palstasta, olen lueskellut mielenkiinnolla tätä. Minulla on mielessäni eräs kysymys, joka on pitkään askarruttanut mieltäni: Nimittäin ns. päästön avaimet, jotka Jeesus antaa opetuslapsilleen puhaltaessaan heidän päälleen Pyhän Hengen. Joh. 20:23.

Kysymys on, että kenellä nuo avaimet ovat nyt? Ovatko ne yleisen pappeuden kautta jokaisella kristityllä, vai vain apostolisen saarnaviran haltijoilla (tarkoitan pastoreita)? Olen kuullut useita tulkintoja asiasta, mm. että päästön avaimet menivät apostolien mukana taivaaseen, mikä tuntuisi todella oudolta. Sitten on sanottu, että vain papeilla on tuo oikeus päästää syntejä ja toiset sanovat, että koska olemme  kuninkaallista papistoa kaikki, on päästövalta myös kaikilla Kristukseen uskovilla. Miten sinä näet tämän asian?

Sitten vaikeampi osio; mitä taas tarkoittaa kohta, että Jeesus antaa vallan pidättää syntien anteeksiannon? Milloin ja missä tilanteessa näin voidaan toimia? Kuka omistaa tämän vallan? Eikö kuitenkin vain Jumala näe ihmisen sydämeen ja viimeisellä tuomiolla Kristus toimii tuomarina?

Mielenkiintoinen on myös kysymys siitä, mitä anteeksiannolla käytännössä tarkoitetaan? Onko se ainutkertainen tapahtuma, 2000 vuotta sitten Golgatalla tapahtunut asia, vai onko anteeksianto jatkuva tapahtuma Pyhän Hengen voimasta yhä uudelleen ja uudelleen - joka kuitenkin aina pohjautuu Golgatan työhön? Vai onko se, kuten herätysliikkeissä joskus opetataan, anteeksiantajan uskosta riipuvainen tapahtuma? Osaisitko vääntää rautalangasta tämän asian? Ja myös sen, miten usein anteeksiantoa tarvitaan; kuten Luther opetti - aina uudelleen ja uudelleen pesemään "jalkojamme" vai riittääkö yksi kerta uskoon tulossa? Onko ripittäytyminen tarpeen?

Kuulin jokin aika sitten Radio Deiltä Kalevi Lehtisen selityksen tästä anteeksiantoaiheesta ja hän selitti sitä vuoden 1938 Raamatun käännöksen aikamuodoilla:
"joille te anteeksi annatte" Preesens - "niille ne ovat anteeksi annetut" Perfekti.
Siis kyseessä hänen mukaansa olisi ollut ainutkertainen tapahtuma Golgatalla, Jumalan ennakkovalinnan mukaan. Toisin sanoen mitä annamme anteeksi täällä ajassa, on Jumalan silmissä jo anteeksi annettu. Samoin mitä pidätetään, on kaikkitietävän ja -näkevän Jumalan  valinnan mukaan jo tiedossa.

Käsittäisin tämän niin, että Lehtinen halusi korostaa ihmisten julistajan roolia - siis ikään kuin muistuttaa siitä jo kerran tapahtuneesta anteeksiannosta Herran uhriveressä. Samoin synteihin sitominen olisi vain sen toteamista, että joku ei halua katua ja on ikään kuin itse jo osansa valinnut, mutta että sielunhoitajalla ei itsellään olisi valtaa päättää tästä. Lehtisen selitys tuntui järkevältä, joskin kuulin sitä sittemmin väitettävän kalvinistiseksi näkemykseksi asiasta. Miten sinä näet asian?

Vastauksista jo etukäteen kiitollinen,
daavidintähti