Suuri kiitos vastauksistasi! Minäkin olen kokenut keskustelun kanssasi hedelmälliseksi ja molemmin puolin kunnioittavaksi. Sinun laillasi olen kokenut tällaisen keskustelun yllättävän ja harmittavan harvinaisena.

Yleensä ongelma tämän kaltaisissa keskusteluissa on ollut siinä, että "eettiset kristityt" lähtökohtaisesti pitävät "opillisia kristittyjä" moderneina fariseuksina, ja opilliset kristityt eettisiä kristittyjä lapsellisina rakkauden hokijoina, jotka ohjaavat elämäänsä lähinnä rakkauden kaapuun puettujen korvasyyhyjen varassa ja ilman selkärankaa. Jos jommalla kummalla puolella on toisesta osapuolesta em. olkiukko-oletus, keskustelu on taputeltu jo ennen kuin se voi alkaa.

Esittelemäsi 100-0, 100-100 ja 0-100 -mallisi on todella tervetullut työkalu nimenomaan keskusteluun eettisestä erimielisyydestä. Ja se että laitat heti kärkeen nuo eri leirien puhtaaksiviljellyt ja äärimmäiset "olkiukkoväitteet". Ja sitten voidaan kysyä, että nousisimmeko poteroistamme.

Minulle merkitsee paljon se, että voin aidosti ymmärtää miten toinen osapuoli ajattelee. Se on vaatinut sinunlaistasi sanoissaan sujuvaa ja täsmällistä sekä tunteissaan ja ajattelussaan maltillista pappia selittämään vaikeitakin asioita niitä kavahtamatta ja vailla piiloaggressiivista vastareaktiota.

Minulle merkitsee paljon myös se että omaa ajatteluani voidaan keskustelussa ymmärtää ilman että sitä tuomitaan jonain "aivottomana lepsuiluna inhimillisessä rakkaudessa".

Jos minä jotenkin tätä summaisin ja jotakin näiltä eettisen erimielisyyden leireiltä tämän keskustelun jälkeen toivoisin, se olisi juuri tuo mainitsemasi moninaisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen. Meistä kukaan kuolevainen ei tule koskaan ymmärtämään koko Jumalaa, ja parhaimmillammekin me olemme vain yksi osa kirkkoruumista.

Toivoisin että niin opilliset kuin eettisetkin kristityt hyväksyisivät sen minkä me tässä keskustelussa hyväksyimme: kyseessä on uskonvalinta. Uskonvalinta ei anna kummallekaan osapuolelle ylivertaista asemaa ikään kuin mörähtää vanhatestamentillisesti: "Jumalan sana on tässä. Väisty!"

Kummatkin leirit varmasti löytävät jakeita, joilla toista yrittää jyrätä. Raamatussa on kyllä millä mörähdellä molemmista leireistä.

Kristuksessa voimme erimielisyyksistä huolimatta olla veljiä ja sisaria.

Kiitos huiman arvokkaista ajatuksistasi ja keskustelusta, Nettipappi Marko.

VeliT

P.S. Isäni kuoli äskettäin äkillisesti puhjenneeseen sairauteen. Jumala on järisyttävässä tilanteessa taas tullut minua lähelle -- niin kuin silloin tullessani uskoon. Tuonpuoleinen on taas tullut arkielämän keskelle, ikään kuin ei olisi pois ollutkaan.

Luin vastauksen ja käytetystä kolmijaottelusta tuli mieleeni "oma" pelastuksen kolmijaotteluni, jonka jokaiseen kohtaan tosin löytyy pohja Raamatusta.

Uskon pelastumisessa olevan kolme vaihetta:

1. Armollinen Isä antaa anteeksi pikkusieluisuutemme niin kuin jo Isä Meidän -rukouksessa pyydämme
2. Jeesuksen oppeja seuraamalla voimme pyhittyä, tulla enemmän Hänen kaltaisikseen ja siten saada "enemmän mukaamme" ja rakentaa vahvempia majoja kalliolle (Paavalin ja Jeesuksen sanat)
3. Se mitä Isä ei edellä mainittujen vaiheidenkaan jälkeen voi katsoa sormien läpi, Kristuksen syntiuhri pyyhkii pois (Paavalin ristinteologia)

Olenko hakoteillä? Luterilaiset monesti korostavat, että Isä ei voisi katsoa mitään syntiä sormien läpi tai antaa mitään anteeksi ilman syntiuhria. Eikö armollinen isä kuitenkin esiinny jo Vanhassa Testamentissakin -- ennen syntiuhria?

Kiitos, Nettipappi Marko!

Vastauksesi on sanalla sanoen huikea: perusteellinen, laaja, osaava ja osuva. Enpä ole aiemmin törmännyt kehenkään, joka osaa tarkastella asiaa aidosti noin monelta kantilta. Minun on myöskin vaikea olla argumentaatiosi kanssa eri mieltä.

Yhden tarkennuksen kuitenkin kysyisin. Enkä näin kiinnostuneena maallikkona nyt malta olla kysymättä, sillä siellä toisella puolella on mitä ilmeisimmin melkoinen teologinen osaaja.

Gal 5:14
14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

Tuossa Paavali vahvistaa Jeesuksen opin siitä, että rakkauden kaksoiskäskyssä ja kultaisessa säännössä on koko laki. Kaksoiskäskyn ensimmäinen osa eli käsky Jumalan rakastamisesta yli kaiken tarkoittaa sitä että emme pidä muita Jumalia ja pidämme Jumalaa pyhänä. Mutta se, miten Jumala haluaa ihmisen elävän, on sovellusta tuosta yhdestä käskysanasta, jossa koko laki täyttyy: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". 10 käskyä on siis aukikirjoitettu sovellus rakkauden kaksoiskäskystä. Käsittääkseni sinä olet samaa mieltä siitä, että Raamatussa olevia periaatteita tulee Pyhässä Hengessä soveltaa kussakin ajassa.

Olen pannut merkille, että yksikään konservatiivikristitty ei ole tivatessanikaan voinut minulle myöntää, että kyllä, käskyssä "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" olisi koko laki. Mikähän siinä voi olla ongelmana ja onko tuollaiselle kieltäytymiselle valoa kestäviä perusteluja?

Tällä tähtään viime kädessä nyt siihen, että mielestäni myös oppia korostavasta näkökulmasta käsin voidaan olla sitä mieltä, että jos esimerkiksi rakkaudessa kilvoitteleva homoseksuaalinen parisuhde tuottaa sen osapuolille ja lähimmäisille sekä yhteiskunnalle hyvää eikä pahaa (hedelmistään puu tunnetaan), se on rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön mukainen ja näin ollen Jumalan tahdon mukainen. Opillisesta näkökulmasta käsin voidaan siis olla sitä mieltä, että esimerkiksi naisen pitäminen miehelle alamaisena olisi nykypäivänä rakkauden kaksoiskäskyä sovellettaessa Jumalan tahdon vastaista. Samoin voitaisiin pitää Jumalan tahdon vastaisena, että homoseksuaaliset parisuhteet pyritään kategorisesti kieltämään, vaikka niillä olisi hyviäkin hedelmiä.

Olen ymmärtänyt, että Jumalan tahdon toteuttaminen näkyy nimenomaan etiikassa eli siinä, miten kohtelemme lähimmäisiämme. Niin kuin kohtelee lähimmäistään, kohtelee Jumalaa. Silloin eettinen toiminta on itse asiassa opin ydin.

Niin esimerkiksi minä olen Raamattuni ymmärtänyt ja kokisin omatuntoni vastaiseksi tuomita homoseksuaaliset parisuhteet syntinä tai pitää naisia miehille alamaisina - minä en vain kristittynä pysty siihen ja vaatisi erittäin painavat ja vakuuttavat perusteet, että en pitäisi genesikselle rakentuvaa Kefale-struktuuria nimenomaan oman aikansa kulttuuriin sidottuna patriarkaalisena jäänteenä. Nimenomaan Jeesuksen oppeja soveltamalla me erotamme ajan patinan ja ihmisen käden jäljen Jumalan tahdosta: mm. siinä on Jeesuksen edustama vallankumous ja "uusi liitto", jossa laki on kirjoitettu uskovien sydämiin.

Toivottavasti tavoitat, mitä tarkoitan.

Miten sinä, foorumin Nettipappi, suhtaudut ajatukseen eettisestä erimielisyydestä seurakunnassa?

Itse olen tullut siihen tulokseen, että Raamattuun vedoten ja aidolla vakaumuksella on mahdollista olla sekä sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevien, rakkaudessa kilvoittelevien kahden ihmisen välinen parisuhde on kategorisesti syntinen, ja että se ei ole kategorisesti syntinen.

Ja tästä asiasta on mahdollista olla erimieltä peräti niin, että kummankaan opin hedelmät eivät ole absoluuttisesti huonot -- tosin rakkaudessa kilvoittelevan parisuhteen tukemisen hyvät hedelmät ovat "terveen järjen tasolla" tietenkin ilmeisemmät ja kategorisen synniksijulistamisen hedelmien kanssa saa olla hyvin tarkkana. Ihmisen kun ei ole hyvä olla yksin ja parisuhteella on mm. terveyttä edistäviä vaikutuksia, toisin kuin yksinäisyydellä. Mutta siitä huolimatta: pidän mahdollisena opettaa kristillistä avioliittoa vain miehen ja naisen välisenä instituutiona niin, että tällä opetuksella on hyviä hedelmiä.

Mutta epäeettisellä erimielisyydellä sitä vasta huonot hedelmät onkin. Rakas kirkkomme uhkaa miltei hajota kahteen osaan sekä tämän homo- että naispappeuskysymyksen kanssa.

Tästä syystä minä koen kutsumukseni pyrkiä edistämään eettistä erimielisyyttä tässä asiassa -- molemminpuolista kunnioitusta. Sitä, että kumpaakaan kiistan osapuolta ei mustamaalattaisi eikä demonisoitaisi eikä heidän vakaumuksensa aitoutta kyseenalaistettaisi. Minä koen tämän asenteen kristilliseksi, sillä antoihan Paavalikin alkuseurakuntien olla joistain asioista erimielisiä kunhan tavoitteet olivat kristillisiä.

Miten sinä näet asian? Voiko joskus olla kristillistä ojentaa erimielisyydestä huolimatta käsi ja sanoa: "Olemme silti veljiä ja sisaria Kristuksessa."