En ole varma, liittyykö aivan otsikon aiheeseen, mutta laitan viestin kuitenkin tähän.

Olen miettinyt tuota Jeesukseen turvautumista. Itselleni tulee välillä epäilyjä, että olenko sittenkään uskossa lainkaan, kun varsinaisesti mitään uskoontulon kokemusta (off-on) ei ole. Mietin, olenko liian ylpeä turvautumaan kokonaan Jeesukseen ja todella sanomaan, ettei minussa ole mitään hyvää. Tuntuu, että tajuan liian vähän omaa syntisyyttäni. Mutta kun esim. olen täysin sotkussa itseni kanssa, ei ole mitään lohduttavampaa kuin se, mitä Jeesus on ja mitä Hän on tehnyt. Ja muutenkin Jeesuksen elämä ja sovitus on sellainen asia, joka ”osuu suoraan sydämeen”. Olen myös viime aikoina tullut vakuuttuneeksi, että ei ole mitään tärkeämpää kuin se, että meillä on suhde Häneen. Kuitenkin mietin, onko uskoni tavallaan ”järkiuskoa”, että se ei ole mennyt sydämeen.. Jos jossain pyydetään ”antamaan elämänsä Jeesukselle”, alan miettimään, olenko tehnyt sitä koskaan.. tunnen tavallaan, että olen siihen liian ylpeä, että voisin sen koko sydämestäni tehdä (en ehkä osaa tätä oikein selittää)..

Mietin esimerkiksi, että menenkö ehtoolliselle vääristä syistä, jos en pysty kokemaan synnintuntoa. Joskus on vaan niin, että koen olevani rikkinäinen, ja menen ehtoolliselle ”hoidettavaksi”, kokemaan yhteyttä. Onko tämä väärin? Toisaalta Jeesushan sanoi jotenkin, että ”tehkää se minun muistokseni” ja jossain muussa kohdassa, että ”tulkaa minun luokseni te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon”. Noista kohdista ainakaan en löydä vaatimuksia mihinkään kauheaan synnintuntoon.

Välillä minua jopa ärsyttää se, että Jumala on itse meidät luonut, ja nyt meidän sitten pitäisi tuntea olevamme syntisiä Hänen edessään että voimme päästä taivaaseen (vaikka eihän se ihan näin yksinkertainen asia varmaan olekaan). En vain pysty sitä koko sydämestäni myöntämään, vaikka Jumalan sanan mukaan näin on. Vaikka toisaalta jos pelastus olisi kiinni siitä, että miten hyvin pystymme tajuamaan ja myöntämään Jumalalle syntisyytemme, eihän Jeesuksen kuolemaa olisi tarvittu. Tarvittaisiin vain laki näyttämään synti ja sitten vain ”tunnustus”. Vai onko tässä järkeä?

Pitääkö omaa tilaansa tällä tavalla koko ajan ”vahtia” eli että varmasti kokee olevansa syntinen..?