Mutta eikö ole niin, että vapaamuurarin vannoma vala (jo initiaatioasteellakin) mitätöi mm. tuomarin- ja sotilasvalan sekä pappislupauksen? Kaavat löytyvät netistäkin, ja kirjallisuudesta. Miten tällainen lojaliteetti on mahdollista demokraattisessa, avoimessa yhteiskunnassa?

Samoin vapaamuurarirituaaleissa käytettävä kirja on joko Koraani, Toora tai Raamattu, sen saavat veljet itse valita. Suomessa käytettäneen lähes aina Raamattua. Miten tämä mielestäsi sopii kristilliseen uskoon?

Eikö meidän ihmisten kannata aina ensin ottaa selvää asioista eikä hyväksyä tai vedota tietämättömyyteen?

En kyllä ole varma laittaisinko Paavalin ja Mattiaksen joukkoon yksi vai kaksi. Samoin tuo Roomalaiskirjeen kohta Andronikoksesta ja Juniasta on tulkinnanvarainen. (Satutko tietämään minkälainen käännös olisi luotettava?)

Kysyin asiaa kerran yhdeltä Uuden testamentin eksegeetiltä. Hänen vastauksestaan ymmärsin, että kreikan lausahdus "arvossa pidettyjä apostolien joukossa" on hyvin samansisältöinen kuin meillä suomessa. Eli se voitaisiin lukea siten, että apostolit arvostivat heitä tai että he kaksi olivat arvostettuja apostoleja. Minun mielestäni tekstiyhteyden ja Raamatun muiden apostoleista kertovien kohtien valossa oikeampi lukutapa on, että apostolit arvostivat Andronikosta ja Juniaa.

Saako laittaa kommenttipuheenvuoron:
 
Valtaosalle Raamatun tutkijoista eli eksegeeteistä on selviö, että Junia oli Junia, nainen. Junias on myöhempi keksintö, koska sellaista miehen nimeä ei ole olemassa Raamatun ajoilta ja äärimmäisen harvoin sen jälkeenkään. Ns. liberaaleista Raamatun tulkitsijoista ei tässä ole kyse. Sen verran teologit ovat kreikkaa tutkineet ja minäkin olen tutkinut, että tiedän, että normaali tapa kreikassa olisi käyttää datiivia tai prepositiota hypo + genetiiviä, jos tahdottaisiin sanoa, että apostolit pitivät Juniaa arvossa. Rakenne 'en tois apostolois', jota Paavali käytti, tarkoittaa käytännöllisesti katsoen aina joukkoon kuulumista (apostolien joukkoon). Käytetään määrättyä artikkelia, eli tietyt, tunnetut apostolit. Tekstiyhteys on tässä se, että Paavali lähettää terveisiä miespuolisille ja naispuolisille uskotuille työtovereilleen Kristuksessa.

Lisäksi: kirkkoisä, teologi Khrysostomoksen äidinkieli oli kreikka ja hän käytti ja hallitsi sitä kieltä aivan suvereenisti. Khrysostomos ymmärsi ja opetti, että Paavali kutsui Juniaa apostoliksi. Jos haluttaisiin toista perustella, on selitettävä miksi pätevä ja lahjakas teologi Khrysostomos erehtyi äidinkielessään. Oikea käännös on '(terveiset Andronikokselle ja) Junialle, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa'. Edes sellaiset 'konservatiiviset' Raamatusta kirjoittavat kuin Olavi Peltola, Eero Junkkaalasta puhumattakaan, eivät väitä toista, koska he tietävät, ettei sille ole perusteita. Tästä on eksegeettien konsensus, johon konservatiiviset katolisetkin yhtyvät. Onkin sanottu, että ainoat, jotka toisin muita opettavat, ovat naispappeuden vastustajat. Suotakoon se heille kaikessa rauhassa, mutta rehellinen totuuden etsintä olisi meille kaikille tarpeen.

He hylkäsivät Jeesuksen ja ristiinnaulitsivat hänet...

Saanko vähän heittää vastakommenttia - tulen niin surulliseksi aina lukiessani tällaista tekstiä.

Itse asiassa juutalaiset eivät tappaneet Jeesusta.

Yksi linkki: http://www.teologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=248&Itemid=16

Moraalisessa mielessä Jeesuksen olemme tappaneet me kaikki ihmiset maan päällä. Konkreettisesti roomalaiset noin v. 30 j.Kr.

Onko viisasta, että meidän kristityiksi itseämme sanovien keskuudessa niin vähän tunnistetaan omaa korvausteologiaa ja antisemitististä juonnetta kirkossa, kun mietitään, keitä Israel nykyään tarkoittaa?

Olen minäkin sitä mieltä, että me ihmiset emme näe emmekä arvioi toisen ihmisen motivaatiota, emme näe toisen sydämeen. Se on yksin Jumalan asia, jonka Hän joskus poikkeustilanteissa, pienenä välähdyksenä, voi näyttää jollekulle toisesta ihmisestä jotakin välttämätöntä tarkoitusta varten. Me kuitenkin voimme ja meidän pitää arvioida opetuksia ja asioita, jotka me objektiivisesti tunnemme koska ne ovat kaikkien nähtävillä. Julkisesti annetut opetukset voidaan julkisesti arvioida.

Me luterilaisethan uskomme, että Jumalan sana toimii, vaikka sitä jakaisi jumalaton pappi. Raamatusta ja julistuksesta jossa Raamattua luetaan voi aina saada elämän leipää.

Mutta uskon vakaasti, että ’näyttelijäpapin’ ristiriita sisäisen valheen ja todellisuuden välillä ajaa lopulta joko romahtamaan tai sitten hakeutumaan toiseen työhön. Olen sellaista nähnytkin. Mutta sitten olen nähnyt sellaisiakin, joilla alun perin uskon motivaatiota ei ole ollut, mutta se on ajan kanssa löytynyt. He ovat kuin raikas tuulahdus tunkkaisessa huoneessa.

Raamatun oppiminen ja hengellisen kokemuksen karttuminen = hengellinen kypsyminen nimenomaan ovat se pohja, jolta me voimme seuloa puhuttua ja jolle kykymme arvioida asioita hengellisesti perustuu. Aistit harjaantuvat tottumuksesta erottamaan hyvän pahasta.

Mutta: Ei Raamattua voi käyttää mekaanisesti kuin ’maagisena’ esineenä, jolla ihminen kaiken ratkaisee irrallaan tunnustuksesta ja irrallaan Raamatun kokonaisuudesta. Uskomme kohde ei ole kirja vaan Kristus.

Piru osaa Raamattua paremmin ja pystyy siteeraamaan sitä paremmin kuin kukaan ihminen. Mutta sillä on vain valheellisia saarnoja. Leimallista on, että rakkautta siinä ei ole. Tätä se erottamisen armolahja tarkoittaa ja tässä sitä tarvitaan. Rakkauden loistaminen poissaolollaan on se, mikä näyttelijäpapin, väärän profeetan ja kukaties itse Pahankin puheessa ja olemuksessa voi saada kuulijalle kylmän tunteen selkäpiihin.

Juuri tästä puhuvat Uudessa testamentissa olevat esimerkit, joiden valossa henkien erottamista ei voi selittää pois pelkäksi ihmistuntemukseksi tai Raamatun tuntemukseksi. Apt. 16: 16-18:ssa Paavalin perässä kulki tietäjänainen (meedio), joka sanoi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien”. Aivan totta, upea sanoma, pinnalta katsoen siistiä toimintaa. Vain Paavali, jolla oli Pyhä Henki, erotti siitä sanomasta heti, että se oli alakerrasta lähtöisin, ja vaiensi sen. Samoin teki Jeesus joillekin demonisoituneille ihmisille: hän näki pinnalta siistin puheen olevan väärästä osoitteesta peräisin ja käski sen vaieta. Sama mahdollisesti koskee Ananiaan ja Safiiran valhetta Apt. 5:ssä: hurskaiksi uskoviksi tekeytyneet ihmiset puhuivat toista ja elivät toista. Jumala ilmoitti heidän motivaationsa apostoleille.

Luulen, ettei ns. erottamisen lahjaa ole hyvä korostaa eikä mainostaa. Se lahja on yksinkertaisesti samaa kuin terve arvostelukyky. Pysytään me vain yksinkertaisina, sillä sellaisten on taivasten valtakunta.
- ”Älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia” (1 Kor 14:20).

---

PS. Vielä yksi käytetty esimerkki, joka meikäläistä on auttanut miettimään, miten huomio pysyy oikeassa suunnassa eli Jumalassa eikä väärissä asioissa: Kun pankkien virkailijoita on opetettu tunnistamaan väärää rahaa, heille ei suinkaan ole annettu katseltaviksi väärennöksiä, vaan sormeiltaviksi vähintäänkin kymmeniä tuhansia oikeita seteleitä. Tällä tavalla oppii erottamaan väärennöksen oikeasta.

Kommentoinpa minäkin:

Ei minustakaan "esivalta ei turhaan miekkaa kanna" voi tarkoittaa sitä, että esivallalla on oikeus tappaa; mielestäni tässä mennään jo liian pitkälle. Järjestystä ja lainkäyttöä se kyllä tarkoittaa, samoin oikeutta langettaa (muita) sanktioita, samoin oman maan puolustamista. Mutta en usko tästä voitavan lukea, että kuolemantuomio on raamatullinen tapa toimia.

Eivät Vanhan Testamentin käskyt tosin millään tavalla ole lakanneet olemasta voimassa, mutta Jeesus täytti ne. Hänen opetuksensa kärki oli "synnitön heittäköön ensimmäisen kiven". Siis ainoastaan Jumala, ei kukaan meistä.

Myös Uuden testamentin aikana - Paavalin sanojen perusteella - oli itsestään selvää, että esivallalla oli oikeus langettaa kuolemantuomioita.

- Millä tavalla tämä olisi Paavalin sanojen mukaan perusteltua, saati sitten itsestään selvää?

Kivaa.

Mutta elä sie NettiSagu kummiskaan lähde sille korvausteologialinjalle, joka tuolla Saksanmaalla lut. (ääri)puhdasoppisuuden ja valistuksen jälkiseurauksena keksittiin (tosin sen opin juuret ovat varmaan jo paratiisin lankeemuksen ajoissa). Eli että Raamatun lupaukset kuuluvat nyt kristilliselle kirkolle.

Vielä se Uuden Testamentin Paavali, joka luki rabbiinijuutalaisen oppineisuutensa roskaksi Kristuksen tuntemisen rinnalla, kirjoitti ja selitti roomalaisille (koko kirje mutta erittäin 11. luku), mikä se juutalaisten asema Kristuksen tulon jälkeen oikein on ja mitä ihmeen virkaa heillä olisi pelastushistoriassa. Ja Sakarjan kirja (12. ja 14. luku) puhuu omaa kieltään siitä, miten Messias tulee näkyväksi juutalaisille. Mutta ketään heistä ei pakoteta...

Kyllä Hesekielin kuolleilla luilla on sanoma Israelille nykyäänkin (ei tarkoita maata eikä mitään poliittista). Ensin kootaan luut yhteen, sitten niihin rakennetaan liha, sitten jänteet, sitten vedetään ylle nahka ja lopuksi koko hoito tulee eläväksi. Jokin salattu tarkoitus, joka ei riipu omasta hyvyydestä tai viisaudesta tai hurskaudesta vaan armovalinnasta, Jumalalla on maailmanhistoriassa sille, että juutalainen kansa on edelleen elossa. Sillä on oma tärkeä tehtävänsä pelastushistorian ja evankeliumin loppuun saattamisen välikappaleena. Samoin kuin meillä ei-juutalaisilla 'villioliivipuun oksilla'.

Välistä meiltä unohtuvat uskomme juutalaiset juuret - se että Jeesus oli juutalainen ja Raamattu on juutalainen kirja. MUTTA EI VAIN SITÄ. 

Israelissa muuten Messias-Jeesus on ilmestynyt monille rabbeille ym. ja he ovat alkaneet uskoa häneen. Tämä on ollut tarpeen, kun juutalaisilla Israelissa on se haittapuoli, että se ympäristö on suuressa määrin suljettu kristilliseltä sanomalta. Kun he kuulevat sanan kristity, monille heistä tulee (ei perusteetta) mieleen Hitler.

Chillaillaan, t.
MaryMagdalene