Hei Uskova99!

Liitin kysymyksesi tähän olemassa olevaan viestiketjuun. Edellä olen vastaillut hyvin samankaltaisiin pohdintoihin. Jokainen elämäntilanne on aina yksilöllinen, eikä koskaan kahdelle ihmiselle voi antaa samaa neuvoa. Uskon, että edellisiin viesteihin perehtyminen antaa sinulle kuitenkin hyvää perspektiiviä.

Olette tilanteessa, jossa elätte täysin niin kuin aviopuolisot, mutta ette ole virallistaneet liittoanne. Minun olisi hyvin vaikea nähdä, mitä etua siitä on, että eroaisitte. Vaikka ette ole olleet virallisesti naimisissa, neljän vuoden avoliitto ei ole millään tavalla hyvä perustus jonkun toisen kanssa solmittavalle avioliitolle. Päinvastoin koen, että nyt olisi hyvä ottaa se askel, joka olisi ollut kristillisten arvojen mukaista jo aikaisemmin.

Jos kuitenkin teidän parisuhteessanne on asetelma, jossa olette varmoja siitä, että te ette ole toisillenne sopivia kumppaneita, niin en pysty kehottamaan teitä avioliittoon. Mutta käsittääkseni kyse ei vähimmässäkään määrin ole siitä. Ainoa epäilyksen siemen mielessäsi taitaa olla se, onko sinun soveliasta mennä naimisiin ei-uskovan tai "vähemmän uskovan" naisen kanssa. Mutta nyt se on mielestäni selkeästi parempi vaihtoehto kuin eroaminen ja menneen suhteen painolastin kuljettaminen seuraavaan mahdolliseen suhteeseen. Keskustelkaa avoimesti, ja jos se puolisollesi sopii niin suorastaan rukoilkaa yhdessä viisautta ottaa seuraava askel.

Hei Nipa!

Kysymäsi raamatunkohta on ollut minulle nuoruudessani yksi kipeimmistä. Minua ei koskaan kiusattu siksi, että olen kristitty, mutta osasin jo etukäteen hävetä uskovaisuuttani niin, että en ainakaan ottanut sitä missään yhteyksissä esille. Niinpä nämä sanat osuivat minuun tosi kipeästi. Ajattelin, että en kelpaa Jeesukselle ennen kuin pääsen siitä häpeän tunteestani eroon.

Tässä mielessä nämä sanat toimivat meille hyvänä mittarina ja synnin osoittajana. Jos kuvittelen olevani hyvä kristitty, niin tajuan syntisyyteni viimeistään siinä vaiheessa, kun alan penkoa sydämeni sopukoita, ja tajuan häpäväni Jeesusta joko joissain tilanteissa tai suorastaan koko ajan. Tällä tavoin luettuna nämä sanat puhuvat kaikille kristityille, jotka haluavat tutkia omaa sydäntään.

Jos kuitenkin tutkitaan tuota raamatunkohtaa kokonaisuutena, huomaamme, että Jeesuksen sanojen ensisijainen kärki on juuri se, mihin sinä kysymyksessäsi viittaat:

Jeesuksen seuraamisesta
Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon? Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee kunniassaan, Isänsä ja pyhien enkelien kirkkaudessa. (Luuk. 9:23-26)

Jeesus puhuu juutalaisille, jotka odottavat kovasti Messiasta. Juutalaisten messiasodotukseen liittyi kuitenkin vahvasti se perusoletus, että Daavidin Poika tulee olemaan Daavidin kaltainen soturikuningas, joka vapauttaa Israelin Rooman vallan alaisuudesta. Kansa odotti ylvästä Messiasta, joka nostaa seuraajansa kunniaan. Jeesus sanoi jotain täysin päinvastaista. Hän kertoi, että hänen taistelunsa tulee olemaan ihan jotain muuta kuin inhimillisen voiman osoitus. Jeesus tulee olemaan äärimmäisen heikko. Hänen taistelee antautumalla kuolemaan.

Niinpä hänen seuraajiensa kohtalokaan ei tule olemaan inhimillinen menestys, voima ja valta. Jeesus kutsuu seuraajiaan ristin tielle. Jotkut marttyyrikristityt ovat aivan konkreettisesti joutuneet kulkemaan saman heikkouden ja kuoleman tien. Mutta kaikille kristityille on vähintäänkin vertauskuvallisesti luvassa sama ristin kantaminen. Jeesuksen seuraaminen ei takaa maallista menestystä. Joskus Jeesuksen seurassa kulkeminen on päinvastoin luopumista menestyksestä.

Näiden Jeesuksen sanojen perimmäinen viesti on siis se, että ihminen, joka häpeää Jeesuksen valitsemaa reittiä ja valitsee itselleen mieluummin kunnian, on valinnut väärin.

Hei Anonyymi!

Sinulla on menossa sellainen sisäinen myllerrys, että on vaikea edes kuvitella, mitä kaikkea käyt läpi. Minä olen tässä tilanteessa vain sivusta huutelijan roolissa, joten en kuvittele tarjoavani sinulle mitään patenttivastauksia, jotka varmasti auttaisivat sinua. Toivon toki voivani tuoda edes vähän selkeyttä ajatusprosesseihisi, mutta silti kaikkein paras keskustelukumppani sinulle on nyt tyttöystäväsi, jonka kanssa olette samassa veneessä. Mitä tahansa tulevaisuus tuokaan, olette joka tapauksessa nyt liittyneet toisiinne sellaisin sitein, että sillä on paljon merkitystä teidän molempien tulevaisuudelle.

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että kyllä Jumala armahtaa. Koet tämän tekosi erityisen suurena ja raskaana siksi, että jos teille on lapsi tulossa, niin sillä on niin suuria käytännön vaikutuksia elämääsi. Mutta ihan samalla tavalla jokainen kristitty tarvitsee Jumalan armoa sellaisistakin synneistä, joilla ei ole omaan elämään mitään näkyvää merkitystä tai joita ei edes tajua tehneensä. Synnittömän Jumalan Pojan sovitustyö oli niin suuri ja raju, että se peittää raskaimmiltakin tuntuvat rikkomukset. Armo ei olisi armoa, jos se peittäisi vain sellaiset synnit, jotka itsekin kykenisimme peittämään. Armo on suurempi ja syvempi kuin ikinä pystyt käsittämään. Anteeksiannon saat uskoa kohdallesi iloon, rauhaan ja vapauteen asti.

Kipuilusi, epätietoisuutesi ja pelkosi eivät kerro siitä, että et olisi saanut anteeksi. Ilman muuta olet saanut ja saat. Mutta kipuilusi kyllä kertoo valtavan paljon siitä täysin uudesta elämäntilanteesta, jota sielusi silmin katselet. Sen keskellä haluan rohkaista sinua. Nuorilla ihmisillä on valtavan paljon asioita, joihin he luulevat olevansa valmiita, mutta eivät oikeasti ole. Ja päinvastoin varttuneemmillakin ihmisillä on asioita, joista he kuvittelevat, että pitäisi tapahtua vielä paljon, ennen kuin olisi valmis. Vanhemmuus on yksi tällaisia viimeksi mainittuja asioita. Ajatellaan, että ensin pitää olla ura, omakotitalo, vakaa talous, riittävästi elämänkokemusta yms. että on valmis vanhemmaksi. Mutta ei kukaan ole koskaan etukäteen valmis vanhemmaksi. Vanhemmaksi kasvetaan lapsen mukana. Se hetki, jossa sinä ajattelet olevasi valmis vanhemmaksi, ei kerro mitään todellisesta valmiudestasi. Se kertoo vain siitä, että itse ajattelet, että kaikkea muuta on tullut tehtyä tarpeeksi, jotta lapsi voisi olla siinä hetkessä sopiva asia.

Eräs tuttuni on useaan otteeseen riemuinnut siitä, että meni suunnilleen sinun ikäisenä naimisiin ja sai lapsensa nuorena. Kauhean kauaa ei kestä, kun lapset lentävät pesästä, ja hän on vielä siinäkin vaiheessa suhteellisen nuori. Välillä raskastakin lastenhoitoa sai tehdä hyvävoimaisena, mutta silti pian on paljon yhteistä aikaa vaimon kanssa, kunto on hyvä ja elämä hymyilee monella tapaa. Vanha sanonta kuuluu: "Kaikkea elämässään katuu, mutta ei nuorena naimisiin menemistä."

Nuo edellä kirjoittamani asiat kuulostavat varmasti sinun korvissasi aivan yltiöpositiivisilta. Mutta halusin ne kaikesta huolimatta kirjoittaa. Uskon, että nyt pyörität mielessäsi vain suurta joukkoa erilaisten negatiivisten näkökulmien kirjoa, ja halusin heittää joukkoon muutaman hyvin päinvastaisen näkökulman. Esimerkiksi haaveesi toimia pappina ei missään tapauksessa kaadu tähän tilanteeseen. Päinvastoin se voi olla parhaimmassa tapauksessa suureksi siunaukseksi. Roomalaiskirjeessä on eräs niin suuri lupaus, että sitä on vaikea kaikkein sekavimmissa elämäntilanteissa edes uskoa todeksi: Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. (Room. 8:28)

Tämä elämäntilanne on Jumalaan luottaen mahdollista kääntyä mitä suurimmaksi siunaukseksi. Minun mielestäni myöskään inhimillisesti katsottuna ette ole missään katastrofissa. Koko maailman historiaa katsoen olette hyvin tavallisessa tilaneessa. Ja nykyistä suomalaista yhteiskuntaakin tarkkaillen olette vain uuden haasteen edessä ja mahdollisesti suuren elämänmuutoksen edessä. Vaikeinta siinä on se, että nyt elämä vie teitä eteenpäin kovempaa vauhtia kuin itse olitte suunnitelleet. Mutta niinhän elämällä (eli Jumalalla) on aika ajoin tapana tehdä. Uusiin tilanteisiin on välillä todella vaikea sopeutua, kun ei ole itse ohjaksissa. Mutta lopulta suunnitellun tai suunnittelemattoman muutoksen keskellä jää hyvin vähän muita kysymyksiä kuin se, kuinka osaisi toimia niin, että valintojen kanssa pystyy elämään mahdollisimman hyvällä omallatunnolla. Keskustelkaa tästä lähipiirinne kanssa ja rukoilkaa viisautta ja johdatusta.

Luku 1 - Kolmiyhteinen Jumala
Ensimmäinen luku lähtee liikkeelle perusteista, mutta käsittelytapa kutittelee varmasti. Jatkossa pyrin saamaan teksteistä lyhyempiä, mutta tämä asia vaatii jonkin verran tekstiä.

Hei Nipa!

Kysymyksesi on selkeä, ja yhtä yksinkertainen on myös vastaus: Kyllä!

Kaikkein suurin mahdollinen synti on Jeesuksen kieltäminen. "Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun." (Joh. 16:9) Tämä on hyvin loogista. Koska Jeesukseen uskomalla ihminen saa kaikki synnit anteeksi, niin ainoa synti, jota ihminen ei saa anteeksi, on se, että hän ei usko Jeesukseen, kieltää hänet ja hylkää hänet.

Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! (Hepr. 10:28-29)

Herkällä omallatunnolla oleva ihminen joutuu tällaisten sanojen äärellä todella aralle paikalle. Jokainen näet tunnistaa elämästään hetkiä, jolloin on hävennyt Jeesusta tai suorastaan kieltänyt hänet. Onko sen jälkeen siis enää mitään toivoa? On. Sen vuoksi meillä on erityisen vahva kertomus Pietarista, joka todella näyttävästi kielsi Jeesuksen.

Pietari sai anteeksi, koska hän ei jäänyt "kieltämisen tilaansa". Pietari tajusi jo heti kieltämisen jälkeen syntinsä, ja itki niitä katkerasti. Se kuvaa hyvin sitä, miten Pietari näki syntinsä. Raamattu ei kerro meille, millä tavoin Pietari asiaa pohti ja mitä hän teki. Mutta kaikesta voimme päätellä, että hänelle kieltäminen ei ollut pysyvä ajattelumalli. Hän halusi kieltämisen jälkeenkin saada anteeksi ja pysyä uskossa Jeesukseen. Niinpä meillä on Johanneksen evankeliumissa hieno kertomus siitä, kuinka Jeesus käy tuon kieltämisen läpi Pietarin kanssa. Pietari kielsi kolme kertaa. Jeesus kysyi kolme kertaa, rakastaako Pietari edelleen häntä. Vaikka Pietari kielsi, Jeesus ei kieltänyt. Sitä on anteeksiantamus.

Jeesus ja Pietari
Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?"  "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani."
Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?"  "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani."
Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?"  Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?" , ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani.
Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo." Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua." (Joh. 21:15-19)

Hei Ville!

Hormooneilla on valtavan suuri merkitys ihmisen fysiikkaan ja psyykkeeseen. Ei siis mikään ihme, jos testosteronihoidot ovat korostaneet sinun kokemustasi miehisyydestä. Sukupuolivietin osalta korostunut miehisyyden tunne on varmasti niitä näkyvimpiä ja tuntuvimpia maskuliinisuuden muotoja. Mutta aivan varmasti se heijastuu myös ajatteluun, joskaan omalla biologian ja psykologian tuntemuksellani en uskalla ryhtyä luokittelemaan sitä, mihin suuntaan kohonnut testosteronitaso missäkin asiassa ajatuksia kuljettaa.

En myöskään pysty millään tavalla ottamaan kantaa siihen, mistä ajatuksesi naimisiin menosta ja perinteisestä perhemallista nousee. Suoranaisesti en ajattele, että testosteroni itsessään aiheuttaisi mitään hengellistä etsintää. Päinvastoin voisi jopa ajatella inhorealistisesti sitenkin, että testosteronia tihkuva miehisyys voisi haluta omistaa naisensa mahdollisimman tiukasti, jolloin ajatus avioliitosta nousee mieleen.

Siitä olen kuitenkin varma, että mitä tahansa meidän elämässämme tapahtuukaan, Jumala voi käyttää sitä ohjatakseen ihmistä tahtonsa mukaiseen suuntaan. En tiedä, miksi sinulla on herännyt ajatus puolisoosi sitoutumisesta avioliiton sitein ja miksi uskonasiat ovat alkaneet mietityttää. Mutta kannustan sinua jatkamaan tuohon suuntaan. Kristillistä ja Jumalan tahdon mukaista on mennä naimisiin. Ja elämässä kaikkein tärkeintä on elää oikeassa suhteessa Jumalaan. Olipa näiden pohdintojesi syy hormoonihoidoissa tai missä tahansa muussa, niin seuraukset ovat minun mielestäni juuri oikeat.

Toivotan teidän perheellenne siunausta ja lisääntyvää Jumalan tuntemista!

Tervehdys Ville!

Tunteet itsessään eivät ole oikeita tai vääriä. Joskus tunteet voivat tuntua erittäin hyviltä ja oikeilta, ja joskus niistä tulee itselle syyllinen tai häpeällinen olo. Mutta siitä huolimatta tunne itsessään ei ole oikein tai väärin. Merkitystä on sillä, kuinka siihen tunteeseen suhtautuu, mitä tunnetta herättäneestä asiasta oikeasti ajattelee ja miten sen suhteen käytännössä elää.

Aivan erityisesti seksuaalisuuden alueella tunne-elämä näyttelee suurta roolia, kuten itse hyvin vahvasti asian sanoitit. Kerroit, että sinun tunne-elämässäsi seksi on jatkuvan kaipuun kohde, ja laukeaminen on suorastaan parasta, mitä miehenä olemisessa voi kokea. Olet raadollisen rehellinen tunteistasi. Harva uskaltaa sanoittaa mielensä liikkeitä niin vilpittömän kuuloisesti kuin sinä.

Varsinaiseen kysymykseesi on helppo vastata, että tunne seksuaalisesta halusta tai ylpeyden tunne omasta miehekkyydestä ei ole väärin. Ja yhtä aikaa ollaan lähellä sitä rajaa, että se tunne alkaa ohjata ajattelumaailmaa ja käyttäytymistä. Paavali kirjoittaa siitä, että ruumiilla on omat halunsa, mutta niille tunteille ei pidä antaa päätösvaltaa ja ylintä hallintavaltaa meihin:

Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan. (Room. 13:13-14)

Jotain samankaltaista hän taisi sanoa jopa maaherra Felixille, joka ei ollut kovin mielissään Paavalin opetuksesta:

Jonkin ajan kuluttua Felix tuli juutalaisen vaimonsa Drusillan kanssa vankilaan, lähetti hakemaan Paavalia ja kuunteli, mitä tämä kertoi uskosta Kristukseen Jeesukseen. Mutta kun Paavali puhui Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, halujen hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, Felix pelästyi ja sanoi: "Saat mennä. Kutsun sinut taas toiste, kun minulla on aikaa." (Ap. t. 24:24-25)

Tuntemuksesi siitä, että sinun on tarkoitus siittää paljon lapsia, on hyvin luonnollinen. Ylipäätään sukupuolinen vietti on se käyttövoima, joka saa ihmiset kiinnostumaan parisuhteesta. Mutta jos tällaisessakin tapauksessa antaa tunteiden ohjata toimintaa, ollaan hyvin vaikeassa ja rikkinäisessä tilanteessa. (Toki olettaen, että niitä lapsia siitetään niin paljon, ettei yksi vaimo siihen riitä.) Tunne saa aikaan liikettä, mutta sitä liikettä on ohjattava viisaudella ja harkinnalla oikeaan suuntaan. Seurakunnan kaitsijoille ja palvelijoille annetut ohjeet ovat yleispäteviä, ja sopivat kenen tahansa kristityn ohjeeksi: Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. (1. Tim. 3:12) Eli vaikka tunne haluaisi saattaa maailmaan mahdollisimman paljon lapsia, niin todellisuudessa elämä on elettävä niin, että voi lapsistaan pitää huolta.

Tämän tarkemmin en osaa viestisi perusteella aiheeseen pureutua. Rohkaisen sinua pohtimaan sitä, millaisia tunteita sinulla on, ja mitkä ovat ne arvot, joiden suuntaan haluat omaa elämääsi ajatuksissasi ja teoissasi kuljettaa. Näiden välillä voi löytyä ristiriitoja, joiden tunnistaminen on ensimmäinen askel.