Näytä kirjoitukset
1
Kysy Nettipapilta / Vs: Miksi ehtoollista vietetään?
« : 09.02.2007 - klo:14:02 »
Hei!
Ehtoollisopissa luterilaisille ovat tärkeitä Kristuksen itsensä asetussanat: Tämä on minun ruumiini, teidän puolestanne annettu, tämä on minun vereni, teidän puolestanne vuodatettu syntien anteeksisaamiseksi. Erotuksena roomalaiskatoliseen teologiaan ei lähdetä filosofisesti pohtimaan ehtoollisaineiden olemuksellista muuttumista. Luther tosin sanoo, että Kristus on läsnä ehtoollisaineiden alla, niiden kanssa ja niissä (lat. sub, cum, in pane, saks. unter dem Brot, mit dem Brot, im Brot), vaikka leipä pysyy leipänä ja viini viininä. Sakramentissa Jumalan sana liittyy aineeseen; siksi leipää ja viiniä nautittaessa nautitaan Kristuksen ruumis ja veri, kun se uskon luottamuksella vastaan otetaan. Kasteessa liitetään seurakunnan eli Kristuksen ruumiin yhteyteen ja ehtoollinen vahvistaa tätä yhteyttä kaikkein kokonaisvaltaisimmalla tavalla. Siinä myös ruumis pääsee osalliseksi sanan vaikutuksesta aineellisiin elementteihin liittyneen sanan kautta.
Luterilaisuus on ehtoolliskäsitykseltään lähellä vanhoja suuria kirkkokuntia eli katolista ja ortodoksista kirkkoa korostaessaan Kristuksen todellista läsnäoloa eli reaalipreesenssiä, joka perustuu ehtoollisen asetussanoissa annettuun lupaukseen. Kysymys ehtoollisesta oli varsin keskeinen vedenjakaja uskonpuhdistusaikana esimerkiksi reformoituihin ja muihin päihin, jotka korostavat ehtoollista pelkkänä muistoateriana tai vain Kristuksen spirituaalista läsnäoloa siinä. Tosin reformoiduissakin tunnustuksissa puhutaan myös ehtoollisesta "vaikuttavana merkkinä".
Ehtoollinen on syntien anteeksiantamuksen ateria; siihen perustuu sen luonne myös kiitos-, yhteys-, muisto- ja rakkauden ateriana. Se lujittaa yhteyttä kolmiyhteiseen Jumalaan ja toinen toiseemme kristittyinä eli ruokkii uskoa, toivoa ja rakkautta. Saatuamme siinä nauttia pelastuksen lahjat, viime kädessä itsensä Jeesuksen Kristuksen, saamme kiittää ja meidät lähetetään palvelemaan arkeen.
Katekismus sanoo tämän: "Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri. Vaikka emme voi ymmärtää tätä salaisuutta, voimme luottaa Vapahtajan omiin sanoihin, jotka on talletettu pyhään Raamattuun. ... Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa ristillä uhrattu Kristus lahjoittaa itsensä meille. Ehtoollisen lahja, syntien anteeksisaaminen, annetaan meille niissä sanoissa, jotka meille sakramentin saadessamme lausutaan: 'sinun puolestasi annettu'. Kun uskomme nämä sanat ja otamme vastaan leivän ja viinin, nautimme hengellisen aterian, joka uudistaa elämämme ja lisää meissä rakkautta lähimmäiseemme."
Lännestä muuten ns. liturginen paasto on liki hävinnyt viimeistään 1900-luvun kuluessa, mutta ortodoksikirkot pitävät kiinni vanhasta perinteestä, jonka mukaan sinä päivänä, jona nautitaan ehtoollinen, ei syödä ennen ehtoollista mitään, korkeintaan terveydellisistä syistä. Tavoitteena esimerkiksi ekumeenisessa liikkeessä on se, että kaikki voisivat käydä samaan ehtoollispöytään. Se edellyttäisi kuitenkin pitkälle menevää yksimielisyyttä monissa kysymyksissä, mm. virkakysymyksessä, ei pelkästään ehtoolliskysymyksessä.
Ehtoollisopissa luterilaisille ovat tärkeitä Kristuksen itsensä asetussanat: Tämä on minun ruumiini, teidän puolestanne annettu, tämä on minun vereni, teidän puolestanne vuodatettu syntien anteeksisaamiseksi. Erotuksena roomalaiskatoliseen teologiaan ei lähdetä filosofisesti pohtimaan ehtoollisaineiden olemuksellista muuttumista. Luther tosin sanoo, että Kristus on läsnä ehtoollisaineiden alla, niiden kanssa ja niissä (lat. sub, cum, in pane, saks. unter dem Brot, mit dem Brot, im Brot), vaikka leipä pysyy leipänä ja viini viininä. Sakramentissa Jumalan sana liittyy aineeseen; siksi leipää ja viiniä nautittaessa nautitaan Kristuksen ruumis ja veri, kun se uskon luottamuksella vastaan otetaan. Kasteessa liitetään seurakunnan eli Kristuksen ruumiin yhteyteen ja ehtoollinen vahvistaa tätä yhteyttä kaikkein kokonaisvaltaisimmalla tavalla. Siinä myös ruumis pääsee osalliseksi sanan vaikutuksesta aineellisiin elementteihin liittyneen sanan kautta.
Luterilaisuus on ehtoolliskäsitykseltään lähellä vanhoja suuria kirkkokuntia eli katolista ja ortodoksista kirkkoa korostaessaan Kristuksen todellista läsnäoloa eli reaalipreesenssiä, joka perustuu ehtoollisen asetussanoissa annettuun lupaukseen. Kysymys ehtoollisesta oli varsin keskeinen vedenjakaja uskonpuhdistusaikana esimerkiksi reformoituihin ja muihin päihin, jotka korostavat ehtoollista pelkkänä muistoateriana tai vain Kristuksen spirituaalista läsnäoloa siinä. Tosin reformoiduissakin tunnustuksissa puhutaan myös ehtoollisesta "vaikuttavana merkkinä".
Ehtoollinen on syntien anteeksiantamuksen ateria; siihen perustuu sen luonne myös kiitos-, yhteys-, muisto- ja rakkauden ateriana. Se lujittaa yhteyttä kolmiyhteiseen Jumalaan ja toinen toiseemme kristittyinä eli ruokkii uskoa, toivoa ja rakkautta. Saatuamme siinä nauttia pelastuksen lahjat, viime kädessä itsensä Jeesuksen Kristuksen, saamme kiittää ja meidät lähetetään palvelemaan arkeen.
Katekismus sanoo tämän: "Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri. Vaikka emme voi ymmärtää tätä salaisuutta, voimme luottaa Vapahtajan omiin sanoihin, jotka on talletettu pyhään Raamattuun. ... Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa ristillä uhrattu Kristus lahjoittaa itsensä meille. Ehtoollisen lahja, syntien anteeksisaaminen, annetaan meille niissä sanoissa, jotka meille sakramentin saadessamme lausutaan: 'sinun puolestasi annettu'. Kun uskomme nämä sanat ja otamme vastaan leivän ja viinin, nautimme hengellisen aterian, joka uudistaa elämämme ja lisää meissä rakkautta lähimmäiseemme."
Lännestä muuten ns. liturginen paasto on liki hävinnyt viimeistään 1900-luvun kuluessa, mutta ortodoksikirkot pitävät kiinni vanhasta perinteestä, jonka mukaan sinä päivänä, jona nautitaan ehtoollinen, ei syödä ennen ehtoollista mitään, korkeintaan terveydellisistä syistä. Tavoitteena esimerkiksi ekumeenisessa liikkeessä on se, että kaikki voisivat käydä samaan ehtoollispöytään. Se edellyttäisi kuitenkin pitkälle menevää yksimielisyyttä monissa kysymyksissä, mm. virkakysymyksessä, ei pelkästään ehtoolliskysymyksessä.
