En ollutkaan huomannut, että Mirjamia on sama asia askarruttanut. Vastaus selvensi paljon.

Vähän ihmetystä tuo kohta herättää, kun ajattelen nykyaikaa. Voisiko nykyaikana tulla vastaan sellainen tilanne, että seurakunta erottaisi jonkun jäsenensä? Epäilen, että ei. Nykysinhän pitää suvaita lähes kaikkea. Nykyaikana vain harvoilla taitaa olla rohkeutta  sanoa synti synniksi?

Lyhyesti: koskeeko tämä Raamatun opetus myös tätä päivää ja miten se näkyy kirkon toiminnassa?

Tämä on aika voimakkaasti kirjoitettu teksti, kun taas toisaalla Raamattu kieltää tuomitsemasta lähimmäistä. Esim. miten joku voitaisiin ahneuden takia erottaa seurakunnasta? Tuskinpa löytyy ihmistä, joka ei jollain lailla olisi ahne ja haluaisi rikastua.

Hieno periaate: uskova ei saa mennä avioon uskottoman kanssa. Elämää hiukan kokeneena ihmettelen, että mistä voi varmasti tietää, että puolisoehdokas on varmasti uskossa? Toisaalta on huomattu, että uskovienkin avioliitoissa esiintyy pettämistä.

Jos ehdotat puolisiehdokkaalle, että mentäiskö sunnuntaina kirkkoon, niin hän saattaa vastata:" mennään vaan. Onkin jo aikaa, kun viimeksi kävin." Mutta varsinkin suomalaisista miehistä osan on vaikea pukea ajatuksiaan sanoiksi ja jos tällaiselle ihmiselle esität kysymyksen hänen uskossaolostaa, hän saattaa mennä aivan lukkoon. Vastaus saattaa olla jotain: "öö. minusta on hyvä käydä välillä kirkossa ja kristilliset asiat on mulle tärkeitä. Mutta olenko uskossa, hmm..."
Mitäs tekee se "uskovampi "puolisoehdokas. ottaako vai jättääkö, siinäpä pulma. Toinen ihminen tuntuu oikealta ja arvomaailmakin on kristillinen, mutta se uskossaolo... 

Minusta tärkeintä on, että kummallakin on kristillinen elämänkatsomus. Uskollisen ja kunnollisen puolison voi joskus löytää yllättävältä taholta. Sanoisin, että se, jos mikä, on Jumalan johdatusta. Aina ei voi tietää, onko toinen uskossa vai ei. Voi vaikka pyytää esirukousta asian puolesta.


Edit: Kysymys erotettu avioeroa koskevasta viestiketjusta. Marko