Hei Marko!
Muotoilen kysymykseni uudestaan... Olisin kiinnostunut siitä, että mitä mieltä Raamattu/kristinusko on mieltä homoseksuaalien avioliitosta?

En tiedä kysynkö tätä nyt oikeassa ketjussa, mutta jos en, niin siirrä. Mutta minua naisena ahdistaa tämä kunnioita miestäsi ja ole hänelle kaikessa alamainen. Miten se tulee käytännön elämässä toteuttaa? Tarkoittaako se esimerkiksi sitä, että jos tulee miehen kanssa erimielisyyttä jossa ei päästä kompromissiin, naisen tulee aina antaa periksi? Tällaista opetusta olen joskus kuullut. Siis että miehellä on aina viimeinen sana ja päätösvalta, koska naisen tulee olla alamainen.

Tiedän kyllä, että fiksut miehet kuuntelevat vaimojaan (ja lapsiaankin toki) tekevät päätöksiä koko perheen hyvinvointia ajatellen. Eikä tietenkään ole järkevää ajaa ristiriitaa sellaiseen pattitilanteeseen, jossa ei päästä enää mihinkään suuntaan. Silloin voi toisen puolison olla järkevää antaa periksi ja sanoa, että tehdään nyt tässä asiassa kuten sinä ehdotit. Minua kuitenkin hiertää se, että Raamattua lukiessa nousee mielikuva, että periksi antaja olisi aina vaimo, sillä mies on perheen pää. Siis ihan riippumatta siitä, miten hyvä tai huono miehen ehdotus ja päätös on. Toisin sanoen en tiedä, miten perusteellista kumartelemista se miehen kunnioitus ja alamaisuus tarkoittaa. Saako naisella olla omia mielipiteitä, vai olisiko raamatullista vain sanoa joka asiaan "kyllä rakas mieheni, sinä päätät"? (Tietysti voisi ajatella niinkin, että Raamattuun vedoten vaimo antaa miehen tehdä päätökset eikä puutu niihin, ja antaa miehen kantaa myös vastuu ja kärsiä seuraukset, jos meni pieleen. Mutta onko sitten vastuullista aikuisen käytöstä, jos vaimo ei edes huomauta vaikka näkee homman menevän täysin päin puuta?)

Tämä kysymyksenasettelu näyttää omaankin silmääni provokatiiviselta, ja varsinkin tuohon saako vaimolla olla mielipiteitä olisi helppo vastata, että tietenkin saa olla. Mutta joskus kun lukee konservatiivikristittyjen somepalstoja, niin siellä löytyy niitä kannanottoja, että naiset hiljaa niin seurakunnassa (=naispappeuden vastustus) kuin kotonakin, sillä Jumala on antanut johtajuuden kaikkineen miehille.

Tosin Raamattu on siitä vänkä kirja, että siellä asetelma käännetään toisin päin. Jeesuksen mukaan sen, joka haluaa olla suurin eli johtaja, on oltava kaikkien toisten palvelija. Jeesus puhui toki opetuslapsille heidän keskinäisistä väleistään, mutta voiko tämä tarkoittaa jotakin seurakunnan lisäksi myös kotioloissa? Eli voiko tulkita mitenkään niin, että "perheen pää" onkin koko perheensä palvelija, joka on velvollinen ajattelemaan ensin kaikkien muiden parasta kuin omaansa? Itse asiassa Paavalihan viittaa tähän siinä kun sanoo, että miehen tulee rakastaa vaimoaan kuin itseään ja kuten Kristus seurakuntaa (uhrautuvasti). Tämähän tavallaan vetää maton alta pätemisentarpeelta, sillä jos päätyy johtoasemaan, siitä seuraa kristillisen käsityksen mukaan enemmän velvoitteita ja vastuita kuin valtaoikeuksia. Siis jos olen oikein ymmärtänyt.

Tämä on kuitenkin pelkkää pohdintaa, sillä minun ei kuulu kertoa miehille tai kellekään muullekaan, mitä heidän kuuluu tehdä. Jokainen kantaa vastuun omista tekemisistään. Minua kuitenkin siis ahdistaa se ajatus, että tarvitsisi ryhtyä alistuvaiseksi vaimoksi ja että miehellä olisi aina viimeinen sana. Mitä se alistuminen ja alamaisuus oikeasti tarkoittaa? Suomen kielessä näillä sanoilla on minun mielestäni hyvin negatiivinen leima. Minulle tulee mieleen niistä lähinnä orja tai palvelija, joka pakosta joutuu tottelemaan. Lainaamassasi kohdassa käytetään tosin myös sanaa suostua, joka on oikeastaan vähän positiivisempi, se kuulostaa siltä että kyseessä on aktiivinen omasta halusta tehty teko ja jopa jossain määrin yhteistyössä. (Minun päässäni yhdistyvät myös sanaparit ehdotus - suostuminen ja käsky - alistuminen. Ehdottaminen on yhteistyöhön kutsumista, käskeminen on yksipuolista komentamista. Näitä ei ole siis Raamatussa, tämä on minun mielikuvani sanoista alistuminen ja suostuminen.) Ja kyllä näin sen vastauksesti alussa olevan Paavalin tekstin, jossa sanotaan, että "alistukaa toistenne tahtoon". Mutta sen jälkeen silti tulee se koko litania siitä, että vaimo olkoon alamainen kuin olisi Herralle, ja mies on perheen pää. Mutta kun kukaan mies ei kuitenkaan ole mikään Kristus vaan vajavainen ihminen.

Ahdistaa. Yritän elää oikein, mutta ilmeisesti jokin feministinen hapatus on pilannut minussa sen vanhakantaisen ajattelun, että naisen tulisi olla se joka tottelee ja miehen se, joka määrää. Tai ajatus siitä, että minun tulisi ajatella miestäni kuin Kristuksena. Korostan, että minua ei ole koskaan komenneltu avioliitossani vaan puolisoni kuuntelee kyllä mielellään mielipiteitäni, joten tämä ahdistus ei kumpua mistään omista kokemuksistani, vaan Raamatun lukemisesta. Eli jos avioliittoni on tasapainoinen ja tasapuolinen ja molemmat puolisot huomioon ottava, niin onko se oikein? Vai pitääkö minun ryhtyä tietoisesti jotenkin alistumaan?

SYNTIINLANKEEMUS JA KARKOTUS PARATIISISTA

1. Moos. 3:1-9 - Jumalan Sanaan suhtautuminen
Syntiinlankeemus
Teemoja:

• Kaikki alkoi Jumalan käskyn kyseenalaistamisesta.
• Väärän opettamisen ja väärän tulkinnan seuraukset.
• Sanaa voi vääristää sekä tiukentamalla että lieventämällä.

1. Moos. 3:10-19 - Jumala paimentaa langennutta ihmiskuntaa
Synnin seuraukset
Teemoja:

• Synti sai ihmisen pakenemaan, piiloutumaan ja syyttelemään.
• Jumala ei rangaissut vihassaan vaan antoi rajoja rakkaudessaan.
• Jumala määritteli lainalaisuudet, jotka suojelevat elämää, elinympäristöä ja jumalasuhdetta.

1. Moos. 3:20-24 - Tie elämän puun luo
Karkotus paratiisista
Teemoja:

• Ikuinen piileskely paratiisin puskissa ei ole mahdollista.
• Elämän puun luona kaikki on anteeksi annettua ja paljastettua.
• Puun luo johtaa vain yksi tie: Kristus.

1. Moos. 4:1-16 - Kainin epäusko
Kain ja Abel
Teemoja:

• Miksi Kainin uhri ei kelvannut?
• Parhaan antaminen Jumalalle.
• Jumala määrittelee, kuinka häntä voi lähestyä.

1. Moos. 4:17-26 - Lemekin kostonhimo ja Jeesuksen armollisuus
Kainin jälkeläiset
Teemoja:

• Kosto on itsekkyyttä.
• Anteeksianto on nöyryyttä.
• Entä, jos en osaa antaa anteeksi?

Kyseessä on tosiaan VT:n lakiteksti, ja juutalaisille tähdennettiin sen kaikissa kohdissa tiettyä asiaa: tulee pysyä puhtaana ja kaukana niin vieraiden kansojen kuin oman kansan jäsentenkin kanssa harjoitetuista kielletyistä suhteista. Sallituksi parisuhdemuodoksi asetettiin ainoastaan avioliitto miehen ja naisen välillä (ja juutalaisten kohdalla vain juutalaisten kesken). Oikeastaan tässä kohdassa ei ole väliä, mitä kaikkia tulkintoja vaikka nyt äpärälle annettiin, sillä se on samantekevää; juutalainen tiesi tekevänsä väärin aina, jos hänellä oli suhde kenen tahansa muun kanssa kuin oman juutalaisen puolisonsa kanssa.

Vaikka 1600-luvun suomalainen lakiteksti erottelisi epärän ja lehtolapsen, niin ainakin tässä Antin selityksessä ne niputetaan tuon suomennoksessa käytetyn äpärä-sanan alle. Minulle itsellenikin on jäänyt kuva, että puhekielessä äpärää käytetään ikään kuin sateenvarjoterminä, jonka alle myös lehtolapset sopivat. Olipa asia suomen kielessä kummin tahansa, Antti tuntuu avaavan asiaa siten, että heprean kielessä tuo termi tarkoittaisi kaikkia avioliiton ulkopuolella hankittuja lapsia.

Tämä on luultavasti ollut suomentajan ongelma. Harvoinhan sanojen merkitys on eri kielissä yksi yhteen. En muuten tiedä tästä vanhimmasta suomalaisesta raamatunkäännöksestä, mistä tekstistä se on ylipäätään käännetty. Jos en väärin muista, osa kansankielisistä eurooppalaisista käännöksistä on tehty alun perin pitkään käytössä olleen latinankielisen version pohjalta. Eli alkuperäinen heprean tai kreikan kieli on siis ensin käännetty latinaksi ja sitten siitä jollekin muulle kielelle. Käännöksessä on voinut siis olla latinasta periytyviäkin sanojen merkityksiä. Huom. En tiedä miten ja mistä juuri Vanha Biblia on käännetty, mutta latinalaista käännöstä on ainakin muualla käytetty jos ei alkuperäisten sijaan niin ainakin ohella.

Mutta raamatunkäännöstyö alkaa mennä jo vähän ohikin aiheen, pahoittelen laverteluani.

Lisäys. Puhuit vastauksessasi vuoden 1889 pipliasta ja minä siitä ihan ekasta 1600-lukuisesta (tosin taitavat olla kieliasultaan sama laitos, vain eri painovuosi). Mutta siis salavuoteus ja huoruus (aviorikos) ovat olleet rikoslaissa vielä 1900-luvullakin, joten edelleen samasta asiasta puhutaan.

Ruotsin vuoden 1734 lain rikoskaaren mukaan mies voitiin tuomita sakkoihin, jotka vastasivat kolmen ruistynnyrillisen verohintaa:
"Jos naimatoin mies salawuoteutta pitä naimattoman waimoihmisen canssa; maxacon mies sackoa kymmenen talaria ja waimo wijsi."
Jos jompikumpi oli naimisissa, rikosnimike oli huoruus, ja sakot olivat huomattavasti suuremmat:
"Jos naimatoin mies teke huorin naidun waimon canssa, eli naimatoin waimo-ihminen nainehen miehen canssa; tehkön sackoa se cuin nainut on, cahdexankymmendä talaria, ja naimatoin neljäkymmendä talaria."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Salavuoteus