Hei S!

Jos keskustelisimme kasvotusten, kysyisin sinulta aivan ensimmäiseksi, mitä sinun mielestäsi usko on. Viestisi on näet hyvin selkeä ja kysymyksesi erittäin ymmärrettävä, mutta samalla siitä jää vaikutelma, jonka oikeellisuudesta en tietenkään voi olla varma. Minusta kuitenkin näyttää siltä, kuin sinulla itselläsi olisi enemmän tai vähemmän tarkasti määritelty näkemys oikeanlaisesta uskosta, jonka standardeja et itsekään pysty saavuttamaan.

Tästä syystä minä olen viime aikoina alkanut puhua paljon enemmän Jeesuksen seuraamisesta kuin uskomisesta. Ne ovat sama asia, mutta niiden herättämät mielikuvat ovat kovin erilaiset. Uskominen näet on meidän mielikuvissamme jotain sellaista, että se edellyttää ihmiseltä jonkinlaisia tunnetiloja, ajatuskulkuja tai tekoja. Tämän vuoksi varsin yleistä on kuulla lausahdus: "Kyllä minä uskon, mutta en minä mikään uskovainen ole." Oletan tällä tavoin sanovan ihmisen tarkoittavan juuri sitä, että hän kyllä uskoo, mutta ei mene siihen muottiin, mitä hän uskovaisuudesta ajattelee.

Raamatun sivuilla tulee vastaan ihmisiä, joiden usko näyttää olevan todella vahva ja järkkymätön:

Sadanpäämies ei pitänyt itseään sen arvoisena, että Jeesus olisi tullut parantamaan hänen palvelijaansa, joten hän pyysi, että Jeesus vain sanallaan parantaisi tämän. Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.” (Matt. 8:10)

Kanaanilainen nainen on puolestaan suuri uskon esikuva, koska hän hellittämättä pyysi, kun kukaan muukaan ei voinut häntä ja hänen tytärtään auttaa. Nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve. (Matt. 15:25-28)

Tällaisten raamatunkertomusten äärellä tulee väistämättä se olo, että oma usko ei kelpaa mihinkään. Sisäinen tunne ei saavuta mitään siitä, miltä näiden ihmisten usko näyttää. Mutta yhtä lailla Raamatun sivuilla on päinvastaisia kertomuksia:

Kuunvaihetautia sairastaneen pohjan isä uskoi ja samalla oli kovin epävarma uskostaan: "Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!" "Jos voit?"  vastasi Jeesus. "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Silloin pojan isä heti huusi: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!" Mark. 9:22-24)

Ristin ryöväri ei puolestaan osannut pukea uskoaan kunnolla edes sanoiksi, mutta tajusi, että ainoa auttaja riippui viereisellä ristillä:
"Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:42-43)

Kumpikin näistä heikon uskon ilmaisijoista sai avun ongelmaansa. Uskon määrällä ei ollut vaikutusta. Ainoastaan sillä oli merkitystä, että usko suuntautui oikeaan kohteeseen. Eihän ketään pelasta lopulta usko, vaan uskon kohde, Jeesus.

Uskoa ei kauhean tarkasti Raamatussa edes määritellä. Tunnetuin uskon auki sanoittaminen löytyy Heprealaiskirjeen 11. luvun alussa. Laitan sen tähän näkyviin nykyisen ja edellisen kirkkoraamatun mukaan:

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. (Hepr. 11:1)
Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1 KR38)

Kuten huomaat, tämäkään kuvaus ei kerro kovin tarkasti, mitä kaikkea usko on. Täysin arvoitukseksi jää, miltä usko tuntuu tai millainen ajatusrakennelma tai teoria usko on. Varsin yleisellä tasolla vain todetaan, että usko on sitä, että näkymätön todellisuus on elämän suuntaan vaikuttava voima. Vanhan käännöksen sanamuoto ”ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” on jotenkin erityisen tyylikkäästi sanottu. Jokin sellainen, mitä en voi silmin havaita, ohjaa elämäni suuntaa.

Tämä menee minun mielestäni hyvin lähelle sitä, mitä Jeesuksen seuraaminen on. Terminä Jeesuksen seuraaminen kääntää ajatukset häneen, jota seurataan, eikä omaan napaan ja omiin saavutuksiin. Tätä havainnollistaa upeasti Vanhan testamentin kertomus pronssikäärmeestä.

Pronssikäärme
Kiertääkseen Edomin maan israelilaiset lähtivät Horinvuoren luota Kaislamerelle vievää reittiä. Matkalla kansa kävi kärsimättömäksi ja alkoi puhua Jumalaa ja Moosesta vastaan: "Miksi te toitte meidät pois Egyptistä tänne autiomaahan kuolemaan? Täällä ei ole leipää eikä vettä. Aina vain tätä samaa kurjaa ruokaa!"
Silloin Herra lähetti kansan kimppuun myrkkykäärmeitä, ja niiden puremiin kuoli suuri joukko israelilaisia. Kansa tuli Mooseksen luo sanomaan: "Me teimme synnin, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän ottaisi nämä käärmeet pois meitä ahdistamasta." Mooses rukoili kansan puolesta, ja Herra sanoi Moosekselle: "Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon." Mooses teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon. (4. Moos. 21:4-9)

Kuvittele itse olevasi tuollainen käärmeenpureman saanut ihminen. Teltan ovelle tulee toinen henkilö, ja kertoo oudon uutisen. Mooses on laittanut käärmepatsaan tikun nokkaan keskelle leiriä. Jos käyt katsomassa sitä, niin sinä jäät henkiin. Ensimmäinen johtopäätös olisi tietenkin se, että eipä tässä mitään voi hävitäkään. Joten todennäköisesti kävisit katsomassa sitä käärmettä.

Mutta alkaisitko sinä siinä vaiheessa pohtia sitä, oletko sinä katsonut tuota käärmettä oikealla asenteella? Alkaisitko sinä pohtia, että ensin kun riittävästi keskittyy, rutistaa silmänsä todella tiukastin kiinni, ja sitten mahdollisimman pyhästi katsoo, niin vasta sitten se toimii. Ei. Sanottiin, että katsominen riittää. Mitään ohjetta ei annettu siitä, millainen pitää ihmisen olla tai millä asenteella täytyy katsoa. Ainoa väärä asennoituminen olisi ollut se, että ei olisi katsonut.

Kertomus pronssikäärmeestä ei ole vain historian havinaa ja yksi kaukainen kertomus muiden joukossa. Se on esikuva, johon Jeesus viittasi yhdessä Raamatun keskeisimmistä kohdista:

Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:14-16)

Vanhan testamentin tekstissä meille opetettiin, että jos katsot käärmeeseen, pelastut kuolemalta. Nyt Jeesus vaihtaa katsomisen uskomiseen. Se on hyvin ymmärrettävää, koska vain Jeesuksen aikalaiset pystyivät katsomaan Jeesusta silmillään. Usko on sitä, että katsoo Jeesusta sisäisillä silmillään.

Ainakin minä olen nuoruudessani taistellut sen kanssa, että olen pitänyt uskoani huonona, kun en ole osannut antautua Jumalalle niin kokosydämisesti kuin vaikkapa lukemieni kirjojen kirjoittajat ovat kertoneet. Kipuilin senkin kanssa, että minulla ei ollut sellaista palavaa rakkautta Jumalaa kohtaan, mitä erilaisten todistuspuheenvuorojen pitäjät itsestään kertoivat. Minä vain ihan tavallisesti uskoin. Pidin itseäni uskovana, mutta toisaalta olisin voinut sanoa, että minä uskon, mutten ole mikään sellainen uskova, mitä nuo muut.

Nykyään koen aika samalla tavalla, mutta osaisin sanoa asian ihan toisella tavalla. Ei ole tarkoitus keskittyä siihen, millä tavalla minä Jeesukseen uskon. Kyse on siitä, keneen minä uskon, kenen luo minä menen ja ketä minä haluan seurata. Pronssikäärme on erinomainen esimerkki: Sydämen asenteesta riippumatta mene ja katso siihen Jeesukseen.

Tämän vuoksi minä hyvin mielelläni puhun mieluummin Jeesuksen seuraamisesta kuin uskomisesta. Vaikka ne ovat täysin sama asia, me reagoimme niihin eri tavoin. Jos puhutaan siitä, että sinun pitää uskoa Jeesukseen, niin silloin usein ajatukset kääntyvät siihen, millä tavalla se usko oikein ilmenee ja miten sitä toteutetaan. Jos sen sijaan puhutaan siitä, että seurataan Jeesusta, se ei määrittele millään tavalla sitä, millinen sinä olet ja mikä on sinun sydämesi asenne ja asento.

Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan häntä opetuslapsina. Opetuslapsena oleminen ei ollut Jeesuksen omaa keksintöä, vaan rabbien tapa opettaa oli tehdä opetuslapsia. Rabbit opettivat opetuslapsiaan kahdella tapaa. Ensinnäkin opetuslasten tehtävä oli opetella oman rabbinsa sanoja ulkoa. Lisäksi he pyrkivät jäljittelemään rabbinsa elämäntapaa. Se on myös Jeesuksen opetuslasten päämäärä. Siinä ei kysytä, mikä on mielentilasi, kuinka määrittelisit uskosi laadun tai jotain muuta vastaavaa. Sinut on kutsuttu opiskelemaan Jeesuksen opetuksia ja jäljittelemään hänen tekojaan.

Evankeliumiteksteihin tutustuttaessa huomaamme, että eivät Jeesuksen opetuslapsetkaan mitään uskovaisia olleet. Heidän oma ymmärryksensä ja sydämen asenteensa oli aika kurja.

Jeesuksen opetuslapset eivät osanneet seurata Jeesuksen esimerkkiä oikeasta lähimmäisenrakkaudesta: Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia. (Mark. 10:13)

Jeesuksen opetuslapsilla oli hyvin vähän ymmärrystä siitä, mitä Jeesus oli tullut maan päälle tekemään. Kun Jeesus oli puhunut tulevasta ristinkuolemastaan, Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" (Matt. 16:22)

Opetuslapset eivät edes osanneet seurata Hengen ohjausta. Jeesuksen torjuneelle Samarian kaupungilla Sebedeuksen pojat olisivat halunneet rukoilla tuhoa taivaasta, mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia ja sanoi: "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette." (Luuk. 9:55)

Siitä huolimatta he olivat oikeita opetuslapsia, koska he seurasivat. Jopa Juudaksella oli asiat hyvin niin kauan kuin hän seurasi. Ongelmat alkoivat, kun hän lopetti seuraamisen, ja kuvitteli kuljettavansa itse Jeesusta haluamaansa suuntaan. Niinpä rohkaisen sinua jatkamaan seuraamista ja vähentämään omien ajatusten ja motiivien tutkimista. Kun sinä seuraat, sinä opit Jeesuksesta lisää. Samalla sinä katsot aina vain enemmän Jeesukseen.

Viime aikoina suuren mediahuomion kohteeksi on noussut Tuomas Enbuske, joka kertoo omasta uskostaan. Ennen uskoontuloaan hän oli pyytänyt ihmisiä ohjaamaan hänet uskoon ja perustelemaan sen, miksi kannattaa uskoa. Mutta se ei vain toiminut niin. Nyt Tuomas itsekin opasti yhdessä kolumnissaan, että kannattaa vaikka mennä messuun tai lukea Raamattua. Usko ei synny sillä, että alkaa pohtia ja perustella asiat itselleen. Silloin ei kohtaa Jeesusta vaan ainoastaan omat ajatuksensa.

Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)

Hei,
olisin kysynyt:
onko luonto pyhä, kuten toisinaan väitetään?
Se on Jumalan luoma mutta 'kirottu'  olkoon maa sinun takiasi kirottu. 1Moos 3:17
Pyhä tarkoittanee Jumalalle erotettua.
Voisiko luonto olla alunperin pyhä, mutta nyt enää 'osittain pyhä'


Ps. yksi viite
https://www.slideshare.net/panupp/onko-luonto-pyh

Tervehdys Jesustelija!

Kysymyksesi on valtavan laaja, sillä Raamatussa on hyvin paljon opetusta vääristä profeetoista. Joskaan aivan villejä sivumääriä minun ei tarvitse kirjoittaa, sillä kaikissa kohdissa opetus on yhdenmukaista. Voisin siksi ihan hyvin käyttää vaikka vain yhtä raamatunkohtaa esimerkkinä. Kirjoittelen kuitenkin kohtalaisen kattavan katsauksen.

Profeetat VT:ssä

Lähtökohta on se, että sekä uuden liiton että vanhan liiton seurakunnassa on aina ollut erilaisia tehtäviä seurakunnan rakennukseksi. Vanhassa liitossa keskeisimmässä vastuussa olivat papit ja profeetat. Pappeus kulki suvussa, ja virkaansa asetettujen pappien tehtävänä oli pitää huolta temppelipalveluksen uhreista sekä kansan opettamisesta: Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja. (Mal. 2:7)

Profeetan tehtävä ei ollut suvuittain kulkeva. Profeetoilla oli oppilaita, ja esimerkiksi profeetta Elia voiteli seuraajakseen Elisan, joka oli hänen oppilaansa. Jotkut profeetat saivat vahvan sisäisen kutsun, ja sillä tavoin lähtivät toteuttamaan profeetan tehtäväänsä. Profeetan tehtävään ei kuulunut uhripappeus, mutta opettamisen ja julistamisen tehtävä oli sitäkin korostuneempi. Voitaisiin hyvin karkeasti sanoa niin, että papin opettajantehtävä oli kertoa, mikä on oikea tie. Profeetan tehtävä oli puolestaan ohjata tieltä poikenneet ihmiset takaisin oikealle tielle. Tällaista profeetan vartijantehtävää korostettiin erityisesti Hesekielille:

"Sinut, ihminen, minä olen pannut Israelin kansan vartiomieheksi. Kun kuulet suustani sanan, sinun tulee varoittaa maanmiehiäsi minusta. Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden - ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen vaelluksestaan ja kehotat häntä kääntymään tieltään eikä hän silti käänny, hän kyllä kuolee syntiensä tähden mutta sinä pelastat elämäsi. (Hes. 33:7-9)


Profeetat UT:ssa

Uuden testamentin kirjoitusten pohjalta seurakunnan kaitsentatehtävä on muotoutunut ainakin vapaissa suunnissa viisiportaiseksi. Miten tahansa jako tehdäänkään, niin ei tämä ainakaan huono ole:

• Apostolit synnyttävät uutta esimerkiksi perustamalla seurakuntia.
• Evankelistat julistavat evankeliumia ja johtavat ihmisiä uskoon.
• Paimenet huolehtivat seurakunnan jäsenistä, hengellisestä kasvatuksesta ja johtavat seurakuntaa.
• Opettajat selittävät Raamattua ja opettavat kristillistä sanomaa.
• Profeetat kuulevat herkemmin Jumalan ääntä ja tuovat tilannekohtaisesti sanoman seurakunnalle tai yksittäisille kristityille.

Kaikissa näissä rooleissa keskeistä on se, että palvelutehtävien mukaan Raamatun Sana tulee arkeen eri näkökulmista. Apostolit raivaavat tietä uusille alueille. Evankelistat johdattavat uusia ihmisiä kulkemaan sitä tietä pitkin. Paimenet ja opettajat valaisevat sitä tietä. Profeetta puolestaan rohkaisee uupuvia ja ohjaa tieltä eksyviä takaisin oikeaan.

Se, joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa. (1. Kor. 14:3)
Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi ja hänen sydämensä salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi: "Jumala on todella teidän keskuudessanne." (1. Kor. 14:24-25)


Oikea profeetta

Sana profeetta kääntyy meidän mielissämme yleensä sanaksi ennustaja. On toki totta, että VT:n profeettojen yksi keskeinen tehtävä oli ennustaa tulevasta Messiaasta. Paljon enemmän heidän tehtävänsä oli kuitenkin eksyneen kansan ohjaaminen takaisin Jumalan lain eli Jumalan Sanan noudattamiseen:

"Olen kerran toisensa jälkeen lähettänyt teidän luoksenne palvelijoitani, profeettoja, ja kehottanut: 'Kääntykää vääriltä teiltänne, hylätkää pahat tekonne! Älkää seuratko muita jumalia älkääkä palvelko niitä. Silloin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne ja teille.' Mutta te ette ole ottaneet kuuleviin korviinne, mitä minä olen puhunut." (Jer. 35:15)

On totta, että profetian lahjaan kuuluu oleellisesti jonkinlainen Jumalan äänen kuuleminen ja "suoran viestin" saaminen Jumalalta. Mutta se lahja ei voi koskaan olla ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumalan Sana sanoo. Lisäksi oikean profeetan vähimmäisvaatimus on se, että hän ei myöskään inhimillisillä mittareilla mitattuna erehdy. Jos hän oikeasti julistaa Jumalalta saamansa viestin, sen on oltava totta:

"Jos taas joku profeetta julkeaa minun nimissäni puhua sellaista, mitä minä en ole käskenyt hänen puhua, tai puhuu vieraiden jumalien nimissä, hänen on kuoltava. Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta, muistakaa tämä: Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä." (5. Moos. 18:20-22)


Väärä profeetta Vanhassa testamentissa

Vanhassa testamentissa on hurja määrä erilaisia tuomioita väärille profeetoille. Esimerkiksi Jeremian kirjan 23 luku ja Hesekielin kirjan 13 luku on omistettu väärien profeettojen nuhtelemiselle. Kerään tähän nyt jonkinlaisen listan asioista, joita väärien profeettojen moitittiin tekevän:

Herra sanoo: - Niin profeetat kuin papitkin ovat eksyneet minusta kauas. Jopa omassa temppelissäni joudun katselemaan heidän pahuuttaan. (Jer. 23:11)
He puhuivat Baalin nimissä ja eksyttivät kansani Israelin. (Jer. 23:13)
He rikkovat avion, valehtelevat ja pettävät, he kannustavat pahantekijöitä, niin ettei kukaan käänny pahuudestaan. (Jer. 23:14)
Omia kuvitelmiaan he vain puhuvat, eivät minun sanojani. (Jer. 23:16)
Niille, jotka halveksivat minua, he hokevat: "Herra sanoo: 'Te saatte elää rauhassa.'" Niille, jotka paaduttavat sydämensä, he vakuuttavat: "Teitä ei kohtaa mikään onnettomuus." (Jer. 23:17)
Minä en ole puhunut heille, mutta silti he esiintyvät minun profeettoinani. (Jer. 23:21)
He pyrkivät siihen, että kansani unohtaisi minut niiden unien takia, joita he kertovat toinen toiselleen. (Jer. 23:27)
Olemattomia näkevät, perättömiä ennustavat ne, jotka sanovat: 'Näin sanoo Herra', vaikka Herra ei ole heitä lähettänyt. Ja he vielä kuvittelevat, että Herra toteuttaa heidän ennustuksensa! (Hes. 13:6)
Te olette tehneet väärin, olette tuottaneet murhetta vanhurskaalle, jolle minä en murhetta antanut, mutta jumalatonta te olette rohkaisseet, niin että hän ei käänny pahalta tieltään eikä pelastu tuholta. (Hes. 13:22)
He kaikki, pienimmästä suurimpaan, hankkivat väärää voittoa. Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa. Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole. (Jer. 6:13-14)
Profeettojesi näyt olivat petosta ja harhaa. Syntiäsi he eivät paljastaneet, eivät kääntäneet kohtaloasi. Vääriä ja eksyttäviä olivat heidän ennussanansa. (Valit. 2:14)


Väärä profeetta Uudessa testamentissa

Minun mielestäni profeetan tehtävä on hyvin samanlainen läpi Raamatun. Laitoin vain uuden väliotsikon, jotta pitkä vastaukseni edes vähän rytmittyy. Siinä missä VT:n profeettojen tehtävä oli palauttaa eksynyt kansa kulkemaan Jumalan lain ilmoittamaa tietä, myös UT:n profeetoilla oli sama tehtävä. Väärä profeetta on se, joka ei ohjaa oikeaan tai suorastaan ohjaa väärään:

Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. (Matt. 24:24)

Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen. Pian he kuitenkin saattavat itsensä tuhoon. Heidän irstasta menoaan lähtevät monet seuraamaan, ja näiden takia totuuden tie tulee häväistyksi. Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän tuhonsa odottaa heitä. (2. Piet. 2:1-3)


Väärän ja oikean profeetan erottaminen

Edellä lainaamissani raamatunkohdissa on tullut esille jo monia asioita, joita väärien profeettojen on kerrottu tekevän, ja joista heidät tunnistaa:

• He eivät julista Jumalan Sanan mukaisesti.
• He eivät varoita synnistä vaan julistavat syntiselle rauhaa.
• He pettävät ihmisiä omaksi edukseen.
• Heidän Herran nimissä julistamansa sanat eivät toteudu.
• He julistavat omia kuvitelmiaan.

Yksi kristillinen sanonta on se, että profeetan elämä todistaa hänestä. Se on oikein hyvä perusperiaate, mutta on aina muistettava sekin, että profetian lahjaa ei anneta synnittömille ihmisille, koska synnittömiä ei ole olemassa. Myös profeetat tekevät elämässään virheitä ja vääryyksiä. Silti jatkuva vääryydessä eläminen todistaa siitä, mistä Jeesuskin sanoi: Profeetan elämä ei saa saada aikaan huonoa hedelmää:

"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät." (Matt. 7:15-20)

Vielä tärkeämpää on tutkia se, mitä profeetta sanoo. Mikään profetia ei koskaan saa olla Jumalan Sanan vastainen. Mutta Raamattu ei aina toimi kaikkien profetioiden mittarina. Jos joku tulee profetoimaan, että "sinun pitää mennä huomenna Kiinaan", niin sitä ei voi millään raamatunkohdalla osoittaa oikeaksi tai vääräksi. Siksi on osattava rukoilla ja miettiä järkevästi, onko joku profetia tai profeetta oikea. Varmasti vääräksi tiedetään ne, jotka alkavat muuttaa sanomaa Kristuksesta:

Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa. Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. (1. Joh. 4:1-4)

Tämä vastaukseni on laajuudestaan huolimatta hyvin ympäripyöreä. Olisit ehkä toivonut paljon tarkempaa erittelyä tai jotenkin suoraviivaisempaa tulkintaa siitä, kuka on väärä profeetta. Valitettavasti sellaista en pysty tekemään. Lähtökohtaisesti on vain aina tutkittava sitä, ohjaako profeetta sanomallaan ja elämällään ihmisiä kohti Jumalan Sanaa ja oikean tien kulkemista.

Lopuksi annan sinulle vielä vinkin Youtubesta löytyvästä luentosarjastani Profetioiden ymmärtäminen. Se saattaisi kiinnostaa sinua, ja voisi myös antaa aineksia profetioiden ymmärtämiseen ja arvioimiseen.

Heippa!

Pitääkö mielestäsi kristityn puolustaa Israelin toimia tilanteessa kuin tilanteessa? Kristillisen sionismin kannattajat tuntuvat vaativan tätä. Mitkä olivatkaan ne Raamatun profetiat, jotka kristilliseen sionismiin liittyvät?

Israelilla on tietysti oikeus puolustautua terrorismia vastaan, mutta ei tunnu oikealta, että he siinä samalla tuhoavat hurjat määrät viattomia siviilejä sekä heidän asuinsijansa. Väitellessäni tästä joku tokaisi minulle, että kyllähän Vanhassa testamentissakin Jumala jopa käskee tappamaan vieraita kansoja. Minusta tuo on huono argumentti, koska kuka tietää haluaako Jumala tosissaan tuhota esim. Gazalaisia. Onko mielestäsi tämä kristillisen sionismin raamatuntulkinta kestävää? Pitääkö kaikkien Raamatun vakavasti ottavien kristittyjen olla sionisteja?

Hei Anniina!

Tässä viestiketjussa olen vuonna 2012 kirjoittanut, että omantunnonsyistä en vihi eronneita. Ja perusteluni ovat olleet juuri ne, että ymmärrän itse Jeesuksen opetuksen niin, että erossa oleva pariskunta voi palata vielä yhteen, jos uutta avioliittoa ei ole solmittu, eikä paluun mahdollisuutta saa estää uudelleen avioitumalla. Sittemmin olen työurallani muutaman kerran vihkinyt eronneita pariskuntiakin. Ne eivät ole olleet helppoja tilanteita, kun olen joutunut kovasti kyselemään sitä, toiminko oikein Jumalan edessä. Omatunto ei ole ollut niissä hetkissä itsellä levollinen. Ja samaan aikaan on ollut se olo, että jos pariskunnalla on esimerkiksi jo yhteinen lapsi, niin siinä tilanteessa on parasta, että he ovat virallisesti naimisissa. En tiedä, mihin suuntaan toimintamallini jatkossa kulkevat. Voi olla, että joudun tällaisten kysymysten kanssa painimaan aralla omallatunnolla työurani loppuun asti.

Teoriassa sinun esittämäsi skenaario on paljon helpompi. Jos Raamatun sana ymmärretään niin, että avioliitossa Jumala yhdistää ihmiset eliniäkseen yhteen, niin he ovat Jumalan silmissä yhdessä eron jälkeenkin. Joten siinä missä aviorikos on mahdollista tehdä eron jälkeen, niin samalla tavoin eron jälkeen kuolemassa tuo avioliiton sidekin katkeaa. Mielestäni tiukimmallakaan raamatuntulkinnalla vihkimiseen ei pitäisi tällaisessa tilanteessa olla estettä.