Hei Fantti!
Kysyt asiaa, joka voi olla todella kipeä aihe jollekulle läheisensä menettäneelle. Itsekin sanoit, että sinulla on kova halu rukoilla omien läheistesi puolesta. Toivon, etten kuulosta kovin jyrkältä, kun yritän vastata kysymykseesi niin kuin koen Raamatun tästä asiasta opettavan.
Ensinnäkin rukoileminen on aina hyvä asia. Rukoileminen itsessään ei ole tässäkään asiassa väärin. Kaiken saa kertoa Jumalalle. Tässä yhteydessä rukoukseen voi liittyä vääriä sävyjä ainoastaan silloin, jos rukouksen yhteydessä opetetaan, että rukoilemisen tai muiden tekojen ansiosta kuolleiden ihmisen tilanne muuttuu. Sellaista meillä ei ole lupa sanoa. Raamatun mukaan kukaan ei voi pelastua toisen ihmisen uskoon vedoten. Jos en ole kuollut Kristukseen turvautuvana, niin toisten ihmisten usko ja rukoukset eivät muutu minun uskokseni. Ihmisen on itsensä turvauduttava Kristukseen. Siksi Jeesus maan päältä poistuessaan antoikin viimeisimmäksi käskyn julistaa sanaa kaikille maailman ihmisille:
Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille
luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko,
se tuomitaan kadotukseen. (Mark. 16:15-16)Ihmisellä on Raamatun mukaan aikaa ottaa evankeliumi vastaan vain kuoleman hetkeen saakka. (Tai siihen hetkeen, kun Jeesus tulee takaisin, mikä on siinä mielessä sama asia, että yksittäisen ihmisen kannalta ei ole eroa, tuleeko maailman loppu kaikille vai vain hänelle itselleen.) Sen jälkeen ei anneta uutta tilaisuutta. Ehkä Raamatun dramaattisin kuvaus aiheesta on Jeesuksen vertaus viisaista ja tyhmistä morsiusneidoista:
Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa,
jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja
viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä.
Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi,
heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto:
"Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!" Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja
panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: "Antakaa meille vähän öljyä,
meidän lamppumme sammuvat." Mutta viisaat vastasivat: "Emme me voi, ei se riitä
meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta." Mutta kun he olivat ostamassa öljyä,
sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi
suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: "Herra, Herra,
avaa meille!" Mutta hän vastasi: "Totisesti, minä en tunne teitä." Valvokaa siis,
sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä. (Matt. 25:1-13)Viisailla oli öljyä, mutta siitä ei ollut apua tyhmille. Kun "noutaja tuli", osat oli jaettu.
Raamatussa on kuitenkin pari kohtaa, jotka näyttävät liikkuvat aiheen liepeillä toisissakin merkeissä:
Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita
lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta? (1. Kor. 15:29)Tämä jae on osa Roomalaiskirjeen "ylösnousemuslukua". En kuitenkaan pidä tätä asiaa opetuksena siitä, että kuolleiden puolesta kasteelle meneminen olisi oikein. Sitä Paavali ei anna ymmärtää. Kun katsotaan kokonaisuutta, nähdään, että tässä kohdassa Paavali perustelee sitä, että ylösnousemus on olemassa ja se on totta. Näillä sanoilla hän haluaa osoittaa ihmisille, että heidän oma käyttäytymisensäkin todistaa sen puolesta, että he uskovat ylösnousemukseen - tai muuten he toimivat todella tyhmästi ja epäloogisesti. (Mormonit pitävät tuota lausahdusta ilmeisesti ohjeena, koska heidän temppelikulttiinsa kuuluu oppi, jonka mukaan uskova voi pelastaa ei-uskovan menemällä kasteelle tämän puolesta.)
Toinen mielenkiintoinen kohta löytyy Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä. Tätä on hieman sivuttu aiheessa
Miten Juutalaiset pelastuivat ennen Jeesusta, mutta tässä pari uutta näkökulmaa.
Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös
meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa,
kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin.
(1. Piet. 3:18b-20a)Jeesus on siis saarnannut joillekin kuolleille sieluille. Eikä hän ole varmastikaan saarnassaan vain kertonut, että enää ei ole mitään toivoa. Minä ymmärrän tämän kohdan niin, että Jeesus on julistanut niille (Nooan aikalaisille), jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta - tai jotka siis kapinoivat Jumalaa vastaan. Mutta Raamattu ei missään lupaa, että niin kävisi myös tulevaisuudessa. Maan päällä eläessään Jeesus pikemminkin hyvin selvästi opetti, että nyt on otettava evankeliumi vastaan, koska eräänä hetkenä se on myöhäistä. Roomalaiskirjeessä on tästä myös hyvä kohta:
Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he
voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei
kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan
kirjoitettu: "Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!" (Room. 10:13-15)Saarnaaja toteaa saman omaan kyyniseen tyyliinsä:
Niin kauan kuin ihminen elää, hänellä on toivoa.
"Elävä koira on parempi kuin kuollut leijona." (Saarn. 9:4)Minäkin toivon, että omat läheiseni saisivat uuden mahdollisuuden, jos he eivät ole pelastuneet. Mutta tunnistan myös sen karmean totuuden, että en silloin ajattele eniten juuri niitä läheisiäni. Ajattelen itseäni ja haluan, että minä voisin olla huoleton. Jos kuolleet saisivat uuden mahdollisuuden, minun ei tarvitsisi kantaa vastuutani elävistäkään läheisistä. Mutta koska ihmiselämä on ainutkertainen mahdollisuus, minun kuuluu rukoilla ennen kaikkea elävien läheisteni puolesta.
Saan minä toki rukoilla kuolleidenkin puolesta. Kuolleiden puolesta rukoilemisessa tärkeintä on, että rukous muuttaa eniten rukoilijaa itseään. Kun rukoilen kuolleiden puolesta, en pysty auttamaan heitä, mutta autan itseäni. Saan helpottaa surua ja huolta, jota kannan läheisistäni. Samalla opin ehkä kantamaan vastuuta elävien läheisteni puolesta ja pitämään mielessäni oman elämäni katoavaisuuden.
