Kirjoittaja Aihe: Uhraamaan kelpaamattomat 3. Moos. 21:17-23  (Luettu 2549 kertaa)

Aa.Koo

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 6
    • Profiili
Hei :)
3. Moos. 21: 17-23
   Hämmästyin tuota kohtaa! Lyhyesti, siinä sanotaan että kukaan, jolla on jokin ruumiinvamma, ei saa milloinkaa uhrata ruokaa Jumalalle ja tulla alttarin ääreen, ettei hän vammansa takia häpäisisi mitään, jonka Jumala on julistanut pyhäksi.
   Se vaan kuulostaa jotenkin niin väärältä. Outoa, että Jumala erottelee ihmisiä joidenkin heidän vammansa takia. Mitä jollain ruumiillisella vammalla on uhraamisen kannalta merkitystä? Ja minkä takia Jumala on luonut ihmisiä, joilla on jotain vammoja, jos se tekee heistä jotenkin kelpaamattomia?  Vai antoiko hän heille jonkun vamman, että se olisi merkkinä, että he jostain muusta syystä ovat kelpaamattomia uhraamaan? Entä onko sillä sitten muka nykyaikana jotain merkitystä Jumalan silmissä, jos joku on esimerkiksi kehitysvammainen?
   Olipas paljon kysymyksiä:P Kiitos jo nyt etukäteen vastauksesta!

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 987
    • Profiili
Hei Aa.Koo!

Vastaus kysymykseesi on yllättävän yksinkertainen, mutta se vaatii jonkin verran taustojen selittämistä. Toivon, että osaan sanoa sen tiiviisti. Pistän kuitenkin ihan ensimmäiseksi näkyville koko kysymäsi kohdan:

     Sano Aaronille: Kukaan jälkeläisesi, jolla on jokin ruumiinvamma,
     ei saa milloinkaan tulla uhraamaan ruokaa Jumalalle. Uhraamaan
     ei saa tulla kukaan, joka on sokea, rampa tai kasvoiltaan tai ruumiiltaan
     epämuodostunut, kukaan, jolta on katkennut jalka tai käsi, joka
     on kyttyräselkäinen tai kitukasvuinen, jonka silmäterä on samentunut
     tai jolla on ihottuma, rupitauti tai vialliset kivekset. Kukaan pappi
     Aaronin suvun jäsen, jolla on jokin vamma, ei saa astua uhraamaan
     Herralle kuuluvia tuliuhreja; vammansa takia hän on kelpaamaton
     uhraamaan ruokaa Jumalalle. Hän saa silti syödä Jumalan ruokaa,
     sekä erityisen pyhää että pyhää, mutta väliverhon luo tai alttarin
     ääreen hän ei saa vammansa vuoksi astua, ettei hän häpäisisi
     mitään, minkä minä, Herra, olen julistanut pyhäksi.
     (3. Moos. 21:17-23)


Sitten pikainen termistön selitys, joka auttaa ymmärtämään Vanhan liiton uhrikäytäntöä:

Aaronin jälkeläinen: Pappi, jolla oli oikeus uhrata israelilaisten tuomia uhrilahjoja ja mennä temppelirakennukseen sisälle. Pappeus kulki suvussa, joten Aaronin sukuun kuuluvat miehet tiesivät syntymästään saakka olevansa pappeja. Kukaan muu ei saanut uhraamista toimittaa.

Leeviläinen: Leevin sukukunta oli yksi Israelin kahdestatoista heimosta. Leeviläiset miehet olivat jumalanpalvelukseen erotettuja. He eivät esimerkiksi osallistuneet sotapalvelukseen, vaan heidän työtään oli palvella temppelin avustustehtävissä.

Pappi: Toistan itseäni, mutta Aaron oli yksi leevin sukukunnan miehistä. Mutta vain pappi Aaronin jälkeläiset olivat erityisesti pappistehtävään määrättyjä. Edes muut leeviläiset eivät saaneet toimittaa uhreja.

Ylipappi: Ensimmäinen ylipapiksi määrätty oli Aaron. Tämän jälkeen vanhin Aaronin poika. Sitten tämän vanhin poika jne. Ylipapin pyhyys oli kaikkein tarkimmin määrätty ja säädetty. Ylipappi ei esimerkiksi saanut mennä edes isänsä tai äitinsä lähelle tämän kuoltua, ettei saastuisi. Ylipapin tehtävänä oli muun muassa toimittaa kaikkein tärkein suuren sovituspäivän syntien puolesta uhrattava uhri.

Uhri: Määrätty uhrieläin tai ruokauhri, jonka kuka tahansa israelilainen voi tuoda uhrattavaksi syntien puolesta, kiitoksena, juhlapäivänä tai muista määrätyistä syistä. Uhrieläimen oli oltava virheetön. Uhrattavan ruuan oli oltava parasta laatua.

Erityisen pyhä ja pyhä uhri: Uhrattu eläin valmistettiin ruuaksi uhrin tuojalle. Uhratun eläimen tuojan oli sitä ennen pyhittäydyttävä, ettei hän saastaisena tulisi temppeliin. Tietyt uhrit olivat pyhiksi julistettuja, jolloin lihaa saivat syödä vain papit ja pappien perheet. Erityisen pyhä oli vielä tätäkin korkeampi, ja sitä lihaa saivat syödä vain papit temppelin alueella. Myös sellainen Aaronin jälkeläinen, joka ruumiin vammansa vuoksi ei saanut uhrata, sai kuitenkin nauttia erittäin pyhästä uhrista ja syödä sitä. (Mainitaan kysymässäsi kohdassa.)


Vanhan testamentin pappi on siis ihan eri asia kuin nykyinen seurakunnan papin tehtävä. VT:n pappi oli henkilö, joka oli vihitty virkaansa uhraamaan uhreja kansan puolesta. Uhreja toimittaen Jumalaa saivat lähestyä siis vain tietyt tehtävään määrätyt henkilöt. Syntiuhrien ja muiden uhrien uhraaminen ja suitsuttaminen olivat tehtäviä, joiden kautta välitettiin sanoma anteeksiannosta. Tähän tehtävään oli määrätty Aaronin jälkeläiset, jotka täyttivät myös kysymässäsi kohdassa mainitut ehdot. Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kenelle Jumala antoi anteeksi, kenellä oli oikeus kiittää ja palvoa Jumalaa ja kenen puolesta uhrattiin. Kyse oli tietyn viran hoitamisesta.

Vanhan testamentin käskyissä on todella paljon esikuvia Jeesukseen. Uhrikäytännössä niitä on valtavasti. Raamattu käskee, että sekä uhrieläimen että uhraajan oli oltava virheettömiä. Ne kummatkin viittaavat Jeesuksen synnittömyyteen, joka oli samalla virheetön ylipappi että virheetön uhri. Heprealaiskirje on lähes kokonaan selitystä siitä, miten juutalaisten uhrikäytäntö on ollut yhtä suurta esikuvaa Jeesuksen antamasta uhrista. Tässä pari poimintaa:

     Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi [=Jeesus], joka
     on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen
     oikealle puolelle. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä,
     todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen
     vaan Herra itse. Jokaisen ylipapin virkaan kuuluu tuoda lahjoja
     ja uhreja Jumalalle, ja siksi myös meidän ylipapillamme tulee
     olla tuotavana uhrinsa. Jos hän olisi maan päällä, hän ei olisi
     edes pappi, koska täällä ovat jo ne, jotka tuovat lain määräämät
     uhrilahjat. Heidän palveluksensa on kuitenkin vain taivaallisen
     palveluksen kuva ja varjo. Sanottiinhan Moosekselle, kun hänen
     oli määrä valmistaa teltta: "Pidä huoli siitä, että teet kaiken sen
     esikuvan mukaan, jonka sait nähdä vuorella." Mutta meidän
     ylipappimme on saanut paljon tärkeämmän tehtävän, yhtä
     paljon tärkeämmän kuin on se liitto, jonka välittäjä hän on.
     Se liitto on suurempi, koska se perustuu suurempiin lupauksiin.
     (Hepr. 8:1-6)

     Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava
     hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi,
     kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen
     henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina
     Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme
     kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.
     (Hepr. 9:13-14)


Huomaan jo innostuvani menemään ihan liian pitkälle taustoihin. Nyt painan jarrua ja kaarran loppuratkaisuun: Jumalaa ei voi lähestyä mikään muu kuin virheetön. Synnitöntä ihmistä ei ole, eivätkä VT:n uhripapit koskaan voineet toimittaa lopullista uhria. Jeesukseen viitaten heidän oli kuitenkin oltava esikuvina ja täyttää tietyt säädökset, jotta saivat toteuttaa edes VT:n uhripalvelusta. Jeesus muutti asiat. Hän toimitti lopullisen ja viimeisen uhrin. Enää ei uusia uhreja tarvita. Hän oli täydellisen virheetön.

Silti edelleen kukaan syntinen ei voi suoraan lähestyä Taivaallista Isää. Edelleen on välimies. Hän on ylipappi Jeesus Kristus. Vanhan liiton aikana uhraamaan ei kelvannut kuka tahansa, mutta uhri voitiin antaa kenen puolesta tahansa. Uusi liitto on vielä tiukempi. Vain Jeesus kelpasi uhraajaksi ja uhriksi, mutta sen uhrin saa kuka tahansa. Enää ei tarvita välimiehinä ketään ihmisiä:

     Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä,
     ihminen Kristus Jeesus. Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien
     puolesta, todistukseksi Jumalan tarkoituksesta, kun oikea
     aika oli tullut. (1. Tim. 2:5-6)


Sen ansiosta nyt jokainen on kuin VT:n pappi, jolla on oikeus lähestyä Jumalaa - mutta toki vain Jeesuksen nimessä ja Jeesuksen ansiosta.

     Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi,
     pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka
     ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.
     (1. Piet. 2:5)

     Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden
     tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. (Joh. 1:12)


Jos sinä esitit paljon kysymyksiä, niin pitkästi taisin vastaillakin. Esitä kuitenkin tarkennuksia, jos jäi jokin epäselväksi.
Marko Sagulin