Tervehdys Pohtija!
Valitettavasti en tunne Albert Schweitzerin ajattelua juuri ollenkaan. Jostain lukion kirkkohistorian tunneilta tai vastaavista on jäänyt takaraivoon kolkuttamaan muistikuva siitä, että hän on ollut kirkon piirissä kiistelty hahmo.
Ajatus siitä, että Jeesus olisi odottanut pikaista maailmanloppua ja pettynyt, ei tee itsessään kenestäkään harhaoppista. Tai no. Harhaoppisuuden nimitys on tietysti tuomarilaji. Eri kirkkokunnat voivat käyttää termiä eri tavoin. Suomalainen nykyluterilaisuus on hyvin varovainen sanomaan mitään asiaa harhaoppiseksi. Mielestäni pitäisi olla jo hieman rohkeampikin. Joissain tiukoissa kirkkokunnissa tai pikemminkin lahkoissa voidaan harhaoppiseksi määritellä hyvinkin pienestä asiasta.
Mielestäni seuraava Raamatun ohje on vähimmäisvaatimus harhaopille:
Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne,
tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä
monia vääriä profeettoja. Tästä te tunnette Jumalan Hengen:
jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi,
lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää
Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen
henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on
maailmassa. (1. Joh. 4:1-3)
Harhaoppia on siis ainakin se, että kielletään Jeesuksen olevan meidän pelastajamme, ihmiseksi syntynyt Jumala, joka sovitti synnit ristillä. Koska Kristukseen turvautuminen on ihmisen syntien sovitus, sen opin hylkääminen on todellista harhaoppia. Kristillisiksi kirkoiksi kutsutaankin kaikkia niitä kirkkoja, joissa Jeesusta pidetään Jumalan Poikana, syntien sovittajana ja tienä taivaaseen.
Tietysti tämän lisäksi on paljon erilaisia enemmän tai vähemmän suuria seurauksia aiheuttavia teologisia näkemyksiä. Voidaan kiistellä siitä, onko pää peitettävä jumalanpalveluksissa tai missä asennossa on rukoiltava, mutta ne ovat erimielisyyksiä tai teologisia korostuseroja. Eivät harhaoppeja.
Samaan sarjaan menee mielestäni se, kuinka pian Jeesus itse oletti tulevansa takaisin. On selvää, että ensimmäiset opetuslapset odottivat Jeesuksen pikaista paluuta. Ja uskon, että Jeesuksen oli tärkeä antaa sellainen vaikutelma, että paluu voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Kuka muuten olisi henkensä uhalla pitänyt sellaista kiirettä evankeliumin levittämiseksi? Mutta mitä Jeesus itse ajatteli, sitä on vaikea sanoa. Hän kuitenkin opetti, että itsekään hän ei sitä tiedä. Jeesuksen ajatusten arvailu ei silti saa olla harhaopin raja.
Vaikeammaksi menee tilanne, jos keskustellaan Jeesuksen neitseestä syntymisestä, ylösnousemuksesta, taivaaseen astumisesta ja vastaavista kysymyksistä. Periaatteessa ihminen voi uskoa Jeesuksen sovittaneen hänen syntinsä, vaikkei uskoisi Jeesuksen neitseestä syntymiseen. Mutta käytännössä se vie pohjan koko sanomalta, koska ilman neitseestä syntymistä Jeesus ei olisi voinut syntyä synnittömäksi. Syntien sovittajan täytyi kuitenkin itse olla synnitön. Samoin ilman ylösnousemusta ja taivaaseen astumista Jeesuksen uhri ei olisi osoittautunut ollut kelvolliseksi. Joten, jos näihin ei uskota, ei usko Jeesukseen ole ankkuroitunut mihinkään. Silti on paha sanoa, että ihminen tekee väärin, jos uskoo Jeesuksen sovittaneen hänen syntinsä. Silloin vika on tavallaan enemmän logiikassa ja ymmärryksessä kuin uskossa.
Uskontunnustuksiin on koottu tiiviisti rajat sille, mitä usko Jeesukseen vähimmillään merkitsee. Perinteisesti niiden avulla on vedetty rajat opin ja harhaopin välille. En siis tunne Albert Schweitzerin teologiaa. Veikkaisin, että hän ei kuitenkaan pahasti operoinut uskontunnustusten vastaisilla asioilla. Lisäksi hänen kristillinen rakkautensa lähimmäisiään kohtaan oli kaikin puolin esimerkillistä. Se ei tietenkään tee hyväksi mahdollisia Raamatun vastaisia opetuksia, mutta eivät mahdolliset väärät opitkaan tee tyhjäksi hänen hyviä tekojaan.
