Anteeksianto ja rangaistus
Jos olisin voinut lopettaa vastaamisen edelliseen viestiin, olisi Jumalan rangaistusten pohtiminen tosi helppoa. Vastaus olisi yksinkertaisesti: Jeesus kärsi kaikki rangaistukset, kristityn ei tarvitse kärsiä enää mitään. Ongelmaksi muodostuisi kuitenkin kaksi asiaa. Ensinnäkään Raamattu ei lupaa Jeesuksen seuraajille ongelmatonta elämää. On siis otettava jotenkin kantaa siihen, miksi niitä vaikeuksia on.
Toiseksi Raamattu esittelee edellä mainitun lisäksi myös toisenlaisen näkökulman rangaistuksiin. On näet hyvin tärkeä kysyä sitä, missä menee raja, kuinka paljon ihminen voi tehdä syntiä vedoten siihen, että Jeesus on jo rangaistukset kärsinyt. Jos kristitty on välinpitämätön Jumalan käskyjä kohtaan, ja sen vuoksi särkee itseään ja lähimmäisiään, eikö Jumalan ole rakkaudessaan puututtava sellaiseen elämään? Ja onko silloin olemassa muuta keinoa kuin rangaistus?
Minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.
Kansoista, joiden sekaan sinut hajotin, minä teen lopun,
mutta sinua minä en tuhoa. Silti en jätä sinua rankaisematta,
vaan oikeudenmukaisesti kuritan sinua. (Jer. 30:11)
Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa:
”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on
kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri.
Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot,
rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta.
Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen
saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista.”
(2. Moos. 34:6-7)
Jos hänen jälkeläisensä hylkäävät minun lakini eivätkä vaella
niin kuin oikeuteni vaatii, jos he halveksivat minun säädöksiäni
eivätkä pidä minun käskyjäni, niin minä rankaisen heitä heidän
rikoksistaan, kuritan heitä heidän syntiensä tähden. Mutta
armoani minä en ota heiltä pois, minun uskollisuuteni ei horju.
(Ps. 89:31-34)
Herra, meidän Jumalamme! Sinä vastasit heille, sinä annoit
heille anteeksi, vaikka rankaisitkin heitä heidän teoistaan.
Ylistäkää Herraa, meidän Jumalaamme, kumartukaa hänen
pyhää vuortaan kohden! Herra, meidän Jumalamme, on pyhä.
(Ps. 99:8-9)
Näiden kohtien äärellä voi tulla ahdistus. Toisaalta niissä sanotaan, että annetaan anteeksi, mutta yhtä aikaa sanotaan, että tulee silti rangaistus. Tarkoittaako se sitä, että anteeksianto ei ole varma? Tai että anteeksianto on vain osittainen? Jos Jumala ei anna anteeksi täydellisesti, niin mitä asioita saa anteeksi? Onko peräti taivaspaikka uhattuna?
Kuritus ja kasvatus
On hyvin tärkeää ja sielunhoidollista tietää, että Jumalan anteeksianto on täydellinen. Samalla Jumalan hyvyyteen kuuluu se, että ihminen kasvaa oikeaan suuntaan, ettei jatkossa särkisi itseään ja lähimmäisiään. Mielestäni noissa kohdissa rangaistus tarkoittaa kuritusta, joka on Jumalan kasvatustyötä. Sitä hän tekee joskus kovallakin kädellä.
Hyvä on sen osa, jota Jumala ojentaa. Älä väheksy Kaikkivaltiaan
kuritusta! Hän haavoittaa, mutta hän myös sitoo, hänen kätensä lyö,
mutta se myös parantaa. (Job 5:17-18)
Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa
sinua - jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan.
(Sananl. 3:11-12)
Kun jouduimme ahdinkoon, me etsimme sinua, Herra, sinun kurituksesi
sai meidät suremaan ja huokailemaan. (Jes. 26:16)
Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse
katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa
kuoleman. Näettehän, millaista intoa tuo Jumalan mielen mukainen murhe
on luonut teihin, miten se on saanut teidät puolustautumaan, suuttumaan
ja pelkäämään, ikävöimään meitä ja päättäväisesti rankaisemaan syyllistä.
Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne tässä asiassa viattomia.
(2. Kor. 7:10-11)
Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi. Vaikka hän kurittaa, hän myös
armahtaa, suuri on hänen laupeutensa. Ei Herra iloitse siitä, että hän
kurittaa ihmistä. (Valit. 3:31-33)
Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan.
Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? Jos te siis olette jääneet vaille
kuritusta, josta kaikki muut ovat osansa saaneet, te olette äpäriä, ette
laillisia lapsia. Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet
vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme
tahtoon, sillä se takaa meille elämän. Isämme kurittivat meitä vain lyhyttä
aikaa varten ja niin kuin heistä näytti hyvältä, mutta Jumalan kuritus koituu
meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen
pyhyydestään. Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu
iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille
hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden. (Hepr. 12:6-11)
Jumalan kuritus kasvattaa ihmistä oikeaan suuntaan. Joskus se näyttäytyy ihmisen mielestä rangaistuksena, josta tulee suuri rangaistuksen pelko. Jumala tietää, millaiseksi hän on ihmisen luonut, joten se pelkokin saa ihmisen tutkimaan itseään. Jumala haluaa, että jokainen syntinen ihminen kasvaisi kohti Jumalan pyhyyttä. Ennen kaikkea kurituksen taustalla on saada ihminen tutkimaan itseään, ettei tämä ajautuisi kauemmas Jeesuksesta.
Vastoinkäymisten tärkein ominaisuus on, että ne pysäyttävät ihmisen. Loppujen lopuksi vastoinkäymisten äärellä ei ole tärkeintä kysellä, mistä syystä se on annettu. Paljon tärkeämpää on niissä hetkissä tutkia oman elämän suuntaa. Jeesukseen on kaiken viisauden, tiedon ja uskon aarteet kätkettynä. Eikä Jumalalle ole mikään muu niin tärkeää kuin se, että ihmisen suhde Jeesukseen pysyy elävänä. Hurskainkin kristitty tarvitsee – erityisesti syntiensä ja välinpitämättömyytensä äärellä – pysäytyksiä, jotta elämän suunta ei lähtisi väärille raiteille.
Jos me itse tutkisimme itseämme, emme joutuisi tuomittaviksi.
Rangaistessaan Herra kuitenkin kurittaa meitä, jotta meitä ei yhdessä
maailman kanssa lopullisesti tuomittaisi. (1. Kor. 11:31-32)
Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus,
luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee
minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me
aterioimme yhdessä, minä ja hän. (Ilm. 3:19-20)
Nöyryys ja ylpeys
Minä tunnistan itsessäni ihan liian hyvin sen, miten elämän vastoinkäymisten äärellä alan ensimmäiseksi nyrkki pystyssä huutaa Jumalalle. Ihan kuin hän olisi suurin syyllinen ja pahuuden keskittymä. Jumalalle on onneksi lupa sanoa kaikki tunteet. Monesti kunnon avautumisen jälkeen mieli vähän tyyntyy, ja häveten joutuu katselemaan itseään.
Jumala ei ole rikoksen ja rangaistuksen, syyn ja seurauksen tai reaktion ja vastareaktion Jumala. Hänen luomaansa maailmaan ja hänen todellisuuteensa myös ne elementit kuuluvat. Mutta ne ovat vain ikään kuin työkaluja, joiden avulla hän pitää ihmisen lähellään ja auttaa uskon sekä henkilökohtaisen suhteen kasvamisessa.
En haluaisi myöntää – enkä taida oikein rehellisesti edes tätä sanomaan – että Jumalan antamat vastoinkäymiset ovat minulle tarpeellisia ylpeyden karsijoita. En pääse ylpeydestäni ja itseriittoisuudestani eroon mitenkään, mutta joudun niiden syntien kanssa edes kasvotusten, kun vastoinkäymisten äärellä mietin omaa suhdettani Jeesukseen.
Uskova saa ihan oikeutetusti ajatella, että usko ja kaste Jeesukseen ovat siirtäneet hänet pimeyden valtakunnasta valon valtakuntaan. Pelastus on täydellinen. Siitä huolimatta kristittynä kasvamiseksi on hyvä, että Jumala ravistelee vastoinkäymisten avulla aivan uskon perusteitakin. Minä haluaisin osata olla kunnon kristitty ilman rangaistuksen pelkoa ja kuritusta. Mutta Jumala taitaa tietää paremmin.
Se on totta. Ne katkaistiin pois epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt,
kun uskot. Älä silti ole ylimielinen, vaan pelkää! Jos Jumala ei säästänyt
luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan. Katso, kuinka Jumala on sekä
lempeä että ankara. Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan
lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten sinutkin leikataan
pois. Mutta myös nuo toiset oksastetaan uudelleen, elleivät he jää
epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin
runkoon. (Room. 11:20-23)
Herra vihaa kaikkia kerskailijoita - totisesti, he eivät rangaistusta vältä!
Laupeus ja uskollisuus sovittavat synnin, Herran pelko pitää loitolla
pahasta. (Sananl. 16:5-6)
Milloin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus, ihmiset rohkaistuvat
pahantekoon: moni syntinen tekee pahaa sata kertaa ja elää silti kauan.
Tiedän kuitenkin, että Jumalaa pelkäävälle käy hyvin hänen jumalanpelkonsa
johdosta, ja tiedän myös, että jumalattomalle ei käy hyvin: koska hän ei
pelkää Jumalaa, hänen elinpäivänsä häipyvät kuin pakeneva varjo.
(Saarn. 8:11-13)
Oma pahuutesi on syynä kuritukseesi, luopumus tuo sinulle rangaistuksen.
Nyt saat katkerasti kokea, miten paljon onnettomuutta koituu siitä, että
hylkäsit Herran, että et pelännyt minua, Jumalaasi. Näin sanoo Herra
Jumala Sebaot. (Jer. 2:19)
Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja
mutta eivät suostu edes häpeämään - häpeän tunne heiltä puuttuu
tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu, kun
minä rankaisen heitä, sanoo Herra. (Jer. 6:15)
Kaiken tämän on minun käteni tehnyt, niin nämä ovat syntyneet,
sanoo Herra. Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä,
sanani alla arkaa. (Jes. 66:2)
Minä voin päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan.
Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä
anna rangaistukseni kohdata sitä. Minä voin myös päättää, että rakennan
ja istutan kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa tekee pahaa eikä
tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä
olin luvannut. (Jer. 18:7-10)
Meidän osaksemme tuli koko se rangaistus, josta Mooseksen laissa on
kirjoitettu. Me emme yrittäneetkään lepyttää sinua, Herra, meidän
Jumalamme, emme luopuneet synneistämme emmekä noudattaneet
sinun tahtoasi. (Dan. 9:13)
Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät, mutta
jumalattomien hän antaa rangaistuksen alaisina odottaa tuomion päivää.
(2. Piet. 2:9)
Syytä ei voi tietää
On kristittyjä, joilla saattaa olla sellaisia hengellisiä lahjoja, että he voivat jollain tavalla tietää, miksi heidän elämässään on jotain vastoinkäymisiä. Paljon yleisempää on ihan vain järjellä katsella elämää taaksepäin, ja huomata pitkän ajan kuluttua, miksi on ollut hyvä, että on ollut vaikeita jaksoja. Suurimmaksi osaksi vaikeuksien äärellä joutuu kuitenkin toteamaan, että niihin saadaan vastaus vasta taivaassa.
Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka
vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?"
Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut,
jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki." (Joh. 9:2-3)
Tuon miehen kohdalla ei tiedetty syytä etukäteen. Myöskään hurjasti kärsinyt Job ei koskaan saanut selville syytä, vaikka Jumala vastasi hänelle. Vastaus oli tiivistetysti: ”Et pysty koskaan ymmärtämään syytä.”
Oman vaikeutensa koko kuvioon tuo vielä se, että inhimillisesti katsoen syyn ja seurauksen suhteet voivat mennä suorastaan päälaelleen.
Turhuutta on maan päällä tämäkin: on hurskaita, joiden käy niin kuin he
olisivat tehneet vääryyttä, ja on jumalattomia, joiden käy niin kuin he
olisivat tehneet oikein. Minä sanon: se on turhuutta. (Saarn. 8:14)
Jotta vyyhti olisi riittävän sekava, mukaan voi liittää vielä senkin tosiasian, että on olemassa vielä sellaistakin kärsimystä, joka ei ole rangaistusta eikä edes kuritusta. Koettelemukset voivat olla ikään kuin valmennusta vahvemmaksi kristityksi tai tulevia vaikeita aikoja varten:
Armoahan se on, jos joku omassatunnossaan Jumalaan sidottuna joutuu
syyttömästi kestämään kärsimyksiä. Mitä erinomaista siinä on, jos te
kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan
kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on
Jumalalta teille tulevaa armoa. Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän
Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte
hänen jälkiään. (1. Piet. 2:19-21)
Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään
monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan
teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa
teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen
ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. (1. Piet. 1:6-7)
Lopuksi
Toivottavasti pian saisit levon. Terve kristityn omatunto on aina vähän arka – ei tunnottomaksi paatunut eikä suunnattoman pelokas. Toki Jumala näkee hyväksi antaa erilaisia elämänvaiheita tahtonsa mukaan, jolloin tuo tunnottomuus tai pelokkuuskin voivat olla ajankohtaisia.
Jumalanpelko on tervettä pelkoa. Se on syvää ymmärrystä ja uskoa siihen, että kaikkivaltias Jumala on todella maailman Herra. Kyllä ainakin minua välillä pelottaa se Jumalan hyvyys, ettei hän halua minun sotkevan pahuudellani omaa elämääni tai läheisteni elämää. Kun hän alkaa kasvattaa, se on välillä kivuliasta. Jumala kun saattaa kasvattaa nimenomaan niitä, jotka ovat kasvussa jo alkuun päässeet:
Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta
pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää
tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi
hedelmää entistä enemmän. (Joh. 15:1-2)
Kipuilu on toisaalta erittäin hyvä käyttövoima. Ihminen, joka on aralla mielellä Jumalan edessä, kuulee Jumalan ääntä usein pienemmillä vihjeillä kuin sellainen, jonka Jumala joutuu pysäyttämään kuin seinään. Toivottavasti voit luottaa, että Jumalalla on oikeasti hyvä tahto sinua kohtaan, eikä hän tahdo tehdä väkivaltaa, vaikka joskus kasvatus olisikin sellaista, ettei siitä itse pidä.
Samalla kaiken tämän keskellä on hyvä tietää, että pelkkiä vastoinkäymisiä tarkastelemalla ei voi tietää alkuperäistä syytä. Joku kärsii pahaa tehneenä tekojensa seurauksia. Toinen kärsii siksi, että Jumala on antanut hänen osakseen vaikeuksia hurskautensa vuoksi. Kolmas on saanut kaiken anteeksi, mutta Jumala antaa vaikeuksia kasvattaakseen, ettei tämä uudelleen joutuisi samoihin vaikeuksiin. Liian innokas syiden miettiminen saattaa johtaa tuomitsemiseen. Kristittyjä ei kutsuta tuomitsemaan ketään, joka on vaikeuksissa. Eikä usein edes pohtimaan niiden syitä. Kristitty kutsutaan kulkemaan kärsivän rinnalla.