Ahdistuneisuus

[Hämmentynyt]

Hei!

Olen juuri tullut täysi-ikäiseksi ja vähän aikaa sitten alkanut perehtyä Raamattuun. Mua ahdistaa ja pelottaa se, jos en joka päivä lue, tutki tai pohdi Jumalan sanaa. Jos teen sitä vain kerran viikossa, niin etäännyn uskossani ja pelkään että kadotan sen ja joudun kadotukseen. Mulla on jokin pakkomielle siihen, että mun pitää tutkia ja pohtia Jumalan sanaa, etten vaan luopuisi siitä. En voi oikein sanoa varmaksi, mitä mun pitäisi tehdä. Tuntuu välillä, etten turvaudu tarpeeksi Jumalaan ja koitan itse vetää johtopäätöksiä siitä, miten mun pitäisi edetä. Toi tunne herättää sitten ahdistusta siitä, etten oikeasti haluakkaan hyväksyä Jeesusta elämääni, koska en suostu luottamaan siihen, että Jumala tekee sen minkä parhaaksi näkee, enkä välttämättä saa selvää vastausta hetkessä.

Toisaalta tuntuu neuroottiselta, että ajattelen ahdistuneesti asioita liian paljon ja teen ylimeneviä johtopäätöksiä, mutta sitten tulee mieleen ajatus siitä, että se on ainoa asia joka pitää uskoani yllä. Jos yritän päästä eroon jatkuvasta uskon asioiden pohdiskelusta, niin että keskityn koulun käyntiin ja vapaa-aikaan (eli enimmäkseen tietokonepeleihin ja netissä surffailuun), niin herää pelko, että se uskossa eläminen ei enää kiinnostakkaan.

Tämä Raamatun lukemisesta tullut ahdistus sai alkunsa joskus yli 3 viikkoa sitten, kun luin ensimmäistä kertaa Pyhän Hengen pilkasta. Pelkäsin käsittämättömästi syyllistyneeni siihen, sillä nuorempana kun olin yläasteella selailin netistä paranormaaleja juttuja ja kaikenlaista kauhuun liittyviä asioita, jotka harhaanjohdattelivat minua ja täten sanoin pääni sisällä: "Jumala mä en enää usko suhun". Kumminkin myöhemmin luin netistä, että se olisi ihan hyvä asia olla huolissaan omasta sieluntilasta ja sain suuren helpotuksen ja tottakai pyysin Jumalalta tekojani anteeksi ja ajattelin etten ikinä tulisi syyllistymään Pyhän Hengen pilkkaan. Mutta tuosta eteenpäin oon alkanu olee ahdistunut ja ajattelee asioita ehkä yliherkällä omatunnolla liian pitkälle. Siitä asti oon yrittänyt etsiä vastausta tältä foorumilta ja avautumalla äidille, mutta usein on käynyt niin, että vakuutun ajattelevani asiat neuroottisesti ja pitäisi vain luottaa Jumalaan, mutta vähän ajan kuluttua lankean taas ajattelemaan asioita liian paljon ja alkaa taas ahdistaa ja vaivun epätoivoon ja mietin: onko Jumala hylännyt mut?. Kerran koitin olla lukematta uskon asioita kolmeen päivään. Kolmantena päivänä näin painajaisia ja herättyäni alkoi ahdistaa ja aloin lukea Raamattua taas ahdistuneesti ja yritin kiperästi saada vastauksia.

Toisaalta tuntuu, että otan Raamatun sanan liian raskaasti. Yleensä saan rauhan näihin asioihin, kun avaudun niistä äidille ja yhdessä pohdimmea niitä, mutta aina tyrin sen rauhan, kun alan taas ajatella näitä asioita yli itse oman pääni sisällä ja löydän taas syyn siihen, että en olisi valmis hyväksymään Jeesusta. Silloin tuntuu, että pitäisi noudattaa Raamatua sana tarkasti ja luopua nykyisestä elämästä, jotta olisin kelvollinen. Se aihauttaa stressiä ja painetta, sillä en mä halua joutua kadotukseen.

Yhteenvetona Raamatun lukeminen yksin ahdistaa, sillä tuntuu että tulkitsen sen sisältävät asiat yli hilseen ja ajattelen etten ole kelvollinen tai valmis Jumalalle, mutta kun luen sitä äitini kanssa, se antaa rauhan ahdistuksesta ja päädyn siihen, että vastauksien saaminen ei vättämättä tapahdu heti, vaan se vaatii kärsivällisyyttä ja Jumalaan luottamusta, mutta nopeasti alan taas väsymään odotteluun ja haluan saada vastauksia pohtimalla, joka johtaa yliampuviin johtopäätöksiin, koska pelkään, että ahdistus on ainoa asia, joka ylläpitää uskoa. Jos kokeilisin olla lukematta Raamattua ja ajattelematta uskonasioita viikkoon, pelkään että se ei kiinnostakkaan ja siitä tulee pakkopulla.

Itse ajattelen, etten luota tarpeeksi Jumalaan, mutta en voi sanoa varmaksi. Tuntuu että pää ylikuumenee, kun koittaa käydä näitä asioita läpi, eikä voi olla oikein varma mistä tämä johtuu. En oikein tiedä mitä tehdä, joten päätin tästä kirjoittaa tänne.

Toivottavasti saat jotain tolkkua tästä sekavasta tekstistä.
 

[Nettipappi Marko]

Hei Hämmentynyt!

Kirjoitit hyvin ymmärrettävää tekstiä. Mielestäni sain oikein hyvin kiinni siitä, mitä haluat sanoa. Monia ajatuksia herää, ja toivon, että osaan hienoa avoimuuttasi kunnioittaen vastata.

Kertomustasi lukiessani saan vaikutelman, että olet tunnollinen ja usein jopa liian tunnontarkka ihminen, joka on tullut vahvaan herätyksen tilaan. Jumala ja Jumalan Sana tuntuu vahvalta ja kiinnostavalta, mutta samalla liian ankaralta. Koet, että se on otettava vakavasti, vaikka tuntuisi kuinka pahalta tahansa. Ja jollain tavalla juuri ne kaikkein pahimmalta tuntuvat kohdat on luettava erityisen huolellisesti, jotta ei olisi epärehellinen tai epäuskoinen.

En väitä osuvani oikeaan, mutta tällainen mielikuva minulle tulee. Kuvittelen, että lapsenuskosi on alkanut kasvaa omakohtaiseksi uskoksi aika kovien ravistelujen kautta. Ehkä kuvittelen tällä tavalla siksi, että sinun ikäisenäsi myös minä kipuilin tuolla tavalla. Moni ympärillä oleva kristitty luki Raamattua ja puhui uskosta paljon iloisemmin ja levollisemmin. Minä törmäsin koko ajan hurjan vaativaan Jumalaan.

     Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen
     Isänne on täydellinen. (Matt. 5:48)

Olet siinä asiassa täysin oikeassa, että Raamattu on kristityn opas ja ainoa oikea tietolähde Jumalasta. Jumalan Sana on suorastaan uskon synnyttäjä, koska Jumalan Pyhä Henki puhuu siinä.

     Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen
     synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)

Ja oikein on myös elää niin, että laittaa Raamatun Sana tulee osaksi omaa elämää.

     Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan,
     on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. ....
     Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan,
     on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle.
     (Matt. 7:24, 26)

Mutta ... minusta kuulostaa siltä, että sinun uskosi kohdistuu enemmän Raamatun tutkimiseen kuin Raamatun sanomaan. Ilman muuta sinä otat vakavasti sen, mistä Raamatussa kerrotaan, mutta Raamatun tutkimisen pakkosi ei kuulosta siltä, että sinulla on hurja into saada selville, mitä Jumala haluaa sanoa. Sanot ahdistuvasi, jos jätät väliin raamatunlukukertoja. Kuvauksesi ei kuulosta siltä, että ahdistus johtuu hengellisen ravinnon puutteesta. Ahdistut siksi, että et ole suorittanut kuvitteellista velvollisuuttasi Jumalaa kohtaan.

On ihan tervettä pistää asioita mittasuhteisiin. Ennen vuotta 1436 ei ollut olemassa painokoneita. Ihmisillä ei siis ollut omia Raamattuja, joita he olisivat voineet tutkia. Latinankielisen Raamatun Sanaa opittiin, kun joku sitä opetti ja selitti esimerkiksi sunnuntaisin kirkossa. Uskonpuhdistuksen aikaan haluttiin, että Raamattu olisi ihmisten äidinkielellä kirjoitettu. Silti omat henkilökohtaiset Raamatut eivät olleet kaikkien ulottuvilla. Suomessa suunnilleen vielä viime vuosisadan puoliväliin asti kristittyjen tärkein kirja oli virsikirja. Omat henkilökohtaiset Raamatut ovat yleistyneet vasta kristikunnan historian viimemetreillä. Kuinka oikea usko voisi olla siis kiinni siitä, onko joka päivä lukenut jonkun tietyn määrän Raamattua?

Ilman Raamatun Sanaa kristitty on pahasti hakoteillä. Niin kuin olivat myös fariseukset, jotka osasivat tosi hyvin Raamattunsa.

     Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä
     löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat
     minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni,
     että saisitte elämän. (Joh. 5:39-40)

Sinun uskonelämäsi ei seiso tai kaadu sen mukaan, montako kertaa viikossa luet Raamattua. Otetaan kuvitteellinen esimerkki:

Henkilö A lukee päivittäin Raamattua. Hänelle on tärkeää, että Jumalan Sanaa tutkitaan sekä aamulla että illalla. Hänen läpeensä alleviivattu Raamattunsa on luettu läpi useita kertoja. Hänen elämänsä ei sen sijaan näytä juurikaan kunnollisen kristityn elämältä. Raamatun ohjeet valuvat kuin vesi hanhen selästä. Usko Jeesukseen ei syvene, vaan kristillisyydessä tärkeintä on oikeilla sanakäänteillä opista puhuminen.

Henkilö B tulee avanneeksi Raamatun tosi harvoin. Lukeminen on vaikeaa, eikä Sana oikein tunnu ymmärrettävältäkään, kun yksin lukee. Kirkossa kuullut saarnat sen sijaan tarttuvat hyvin mieleen, ja niiden avulla Raamattu tuntuu selkeältä. Opitut asiat laitetaan heti käytäntöön, ja usko Jeesukseen tuntuu tuoreelta.

Tuntuuko jompikumpi enemmän nykytilanteeltasi?

Raamatun lukeminen ei mene koskaan hukkaan. Jesajan kirjassa luvataan, että se täyttää aina tehtävänsä.

     Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne
     palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo
     ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin
     käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei
     tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille
     annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen
     lähetän. (Jes. 55:10-11)

Silti Raamattua on mahdollista pitää ikään kuin taikakaluna. Uskon kohde on silloin kirja - ei se, mistä siinä kirjassa kerrotaan.

Raamattu synnyttää uskoa, koska Pyhä Henki toimii Raamatussa. Jumalan Sana on myös täydellinen elämän ohjekirja. Ennen kaikkea Raamattu on tarkoitettu synnyttämään ja vahvistamaan henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen.

     Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen
     olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte,
     olisi elämä hänen nimensä tähden. (Joh. 20:31)

Sinun kohdallasi tuo raamatunkohta tuntuu muuttuneen muotoon: Tämä on kirjoitettu siksi, että lukisitte sitä ahdistuneena ja velvollisuudentunnosta mahdollisimman paljon.

Alkukirkko osasi hienosti hoitaa uskoa. Neljä uskonelämän hoitamisen tuolinjalkaa mainitaan heti Apostolien tekojen toisessa luvussa. Uskoa hoidetaan Raamatulla, kristittyjen yhteydellä, ehtoollisella ja rukouksella. Mutta kiinnitäpä huomiota, millä tavalla puhutaan Raamatusta:

     Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta.
     Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää
     ja rukoilivat. (Ap. t. 2:42)

Tässä ei sanota: "Seurakunta luki mahdollisimman paljon Raamattua". Oleellista oli se, että apostolien opetus vaikutti seurakunnassa.

Minulle Raamattu on ollut aina noista neljästä uskonelämän tuolinjalasta se tärkein. Olen tosi iloinen, että joillekin toisille kristityille rukous on paljon tärkeämpää. Minä itse olen niin huono rukoilija. Tiedän kristittyjä, jotka sen sijaan rakentuvat eniten toisten kristittyjen kanssa jaetusta yhteisestä uskosta. Ja tavannut olen myös niitä, jotka ahdistuvat siitä, jos eivät pääse viikoittain ehtoolliselle.

Usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen, joten sen hoitamisen tavatkin ovat jokaisella kristityllä erilaiset. Raamatun Sanan kuuluu olla osa kristityn elämää. Merkitystä ei ole sillä, millä tekniikalla Sanaa kuullaan ja opitaan - tai kuinka tiuhaan sitä ammennetaan. Merkitystä on sillä, että Sana saa tehdä hyvää työtään.

     Se, joka kuulee sanan mutta ei tee sen mukaan, on kuin
     mies, joka kuvastimesta katselee omien kasvojensa piirteitä.
     Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa
     saman tien, millainen on. Mutta se, joka kiinnittää katseensa
     vapauden täydelliseen lakiin ja jää sen ääreen, ei unohda
     kuulemaansa vaan tekee sen mukaisesti, ja kerran hän on
     saava kiitoksen siitä mitä tekee. (Jaak. 1:23-25)

Herännyt omatunto on arka, ja moneen Raamatun opetukseen tulee reagoitua hyvin vahvasti. Jumala on luvannut katsoa niiden puoleen, jotka ovat aralla mielin Raamatun ääressä.

     Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä,
     sanani alla arkaa. (Jes. 66:2)

Psalmi 119 on Raamatun pisin luku. Sen keskeisin sanoma on ylistää Jumalan Sanan suloisuutta ja hienoutta. Toivottavasti sinä pian voisit löytää ilon ja vapauden Sanan äärellä:

     Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi! Ne maistuvat hunajaa
     makeammilta. Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä.
     Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä! (Ps. 119:103-104)

Olet toiminut viisaasti jutellessasi äitisi kanssa. Jos et vielä käy missään seurakunnan kuvioissa, suosittelen liittymään mukaan. Jutteleminen seurakunnan työntekijöiden ja toisten kristittyjen kanssa antaa usein hyvää perspektiiviä kipuiluihin.

Ennen kaikkea haluan sinun löytävän pian levon siitä, että merkitystä ei ole sillä, kuinka hyvin sinä onnistut. Merkitystä on sillä uskon kohteella, josta Raamattu puhuu. Jeesus on luotettava silloinkin, kun itse on epätäydellinen ja heikko.

     Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni,
     ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Joh. 6:37)

     Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena,
     sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää. (2. Tim. 2:13)


Tästä vastauksestani taisi tulla hieman hajanainen ja aiheesta toiseen hyppivä. Osittain kirjoitin myös vahvasti tilannettasi tulkiten. Toivottavasti en ollut liian suorasukainen. Esitä rohkeasti vastaväitteitä tai jatkokysymyksiä, jos pohdintani niitä herätti.