Hei Mise,
En ole ristiretkien asiantuntija. En siis lupaa kirjoittaa mitään perustietoa niistä. Wikipedia tietää paljon enemmän kuin minä. Sitä selailinkin, jotta sain edes pientä tuntua siihen, olenko ymmärtänyt ristiretkien syyt ja logiikat oikein. Näytti siltä, että oikeaan suuntaan olen ajatellut. Silti kirjoitan vain siitä alueesta, jonka itse osaan paremmin. Vastaan aika tiiviisti, ja keskityn siihen, miten kristityn kuuluu suhtautua tuollaiseen toimintaan Raamatun valossa.
Ristiretkiä motivoitiin hengellisesti. Ensinnäkin väitettiin, että on tärkeää, että Jerusalem saadaan valloitettua pois muslimeilta ja saatettua takaisin kristittyjen hallintaan. Toiseksi retkelle lähteviä kannustettiin paavin lupauksella, että jokainen retkelle lähtenyt ja sodassa kaatunut saa ikuisen autuuden ja anteeksiannon. Tällainen toiminta on todella väärin. Kumpikaan noista ajatuksista ei saa mitään tukea Raamatusta.
Aikoinaan juutalaisten kuului valloittaa Israel ja Jerusalem omakseen.
Herra, teidän Jumalanne, antaa tämän maan teidän haltuunne.
Menkää ottamaan maa omaksenne, niin kuin Herra, teidän
isienne Jumala, on sanonut. Älkää pelätkö, pysykää rohkeina.
(5. Moos. 1:21)
Kun Herra, teidän Jumalanne, vie teidät siihen maahan, jota nyt
olette menossa ottamaan omaksenne, hän hävittää tieltänne
seitsemän teitä suurempaa ja mahtavampaa kansaa: heettiläiset,
girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset
ja jebusilaiset. Kun Herra, teidän Jumalanne, on antanut nämä
kansat teidän käsiinne ja te olette ne lyöneet, julistakaa ne Herralle
kuuluvaksi uhriksi ja tuhotkaa ne. Älkää liittoutuko niiden kanssa
älkääkä osoittako niille armoa. (5. Moos. 7:1-2)
Ette te oman kuuliaisuutenne ja rehellisyytenne ansiosta pääse
ottamaan haltuunne niiden maita, vaan Herra, teidän Jumalanne,
hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden
ja täyttääkseen lupauksensa, jonka hän valalla vannoen on
antanut teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.
(5. Moos. 9:5)
Nämä ovat varsin ankaria sanoja Raamatussa. Mutta niistä käy myös ilmi, että ne olivat tiettyyn tilanteeseen annettuja Jumalan käskyjä ja lupauksia. Lupaukset oli annettu yli 400 vuotta ennen niiden toteutumista. Ja Jumala oli ilmoittanut lisäksi syyn. Mitään vastaavaa ei sen koommin käsketty. Päinvastoin Israelilaiset eivät toteuttaneet kunnolla Jumalan antamaa käskyä, jonka jälkeen Jumala sanoi, että loput ihmiset saavat jäädä Israeliin asumaan, vaikkeivat he olleet juutalaisia. Sen jälkeen käskettiin kohdella lempeästi juutalaisten keskuudessa asuvia muukalaisiakin. Jos siis joku lähtee sotaan vapauttaakseen Israelin tai Jerusalemin, jotta hallintavalta siirtyisi oikealle uskonnolle, sitä ei voi perustella hengellisesti oikeana tekona.
Jerusalem on kyllä merkittävässä roolissa läpi Raamatun. Myös joissain Ilmestyskirjan ennustuksissa. Mutta mikään niistäkään ei oikeuta sodalla ottamaan Jerusalemia kristittyjen hallintaan. Ennustukset toteutuvat niin kuin Jumala hyväksi näkee.
Samoin pelastuksen lupaaminen Jerusalemin valloittajille on pahaa hengellistä harhaanjohtamista. Raamattu lupaa pelastuksen ainoastaan Kristukseen uskomalla.
Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan
pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. (Joh. 14:6)
Toki on totta, että Jeesukseen uskominen on hänen seuraamistaan. Mutta tällaiseen taisteluun Jeesus ei seuraajiaan kutsunut. Mikään uroteko ei voi ihmistä pelastaa. Vain usko Jeesuksen tekemään työhön.
Ristiretkien taustalla oleva koneisto on hengellisessä mielessä ikävästi itseään toistava. Kristillisessä kirkossa niin kuin kaikissa muissakin uskonnoissa on huomattu väärinkäytön mahdollisuus. Kristityn ihmisen kuuluu alistua Jumalan hallintavaltaan, joten nöyrä ja hurskas ihminen kuuntelee Jumalan Sanaa. Samalla jokainen uskova on aina viisaampien opettajien armoilla. Vaikka Raamattu on Jumalan Sanaa, ja Pyhä Henki ohjaa rukoilevaa lukijaa, tarvitaan opettajia. Siksi uskonoppineet ihmiset saavat mahdollisuuden käyttää hengellistä valtaa myös väärin. Ristiretkien suhteen tämä on näyttäytynyt muun muassa siinä, että Paavi on vahvalla arvovallalla kertonut, että tämä on oikeaa ja Jumalan tahdon mukaista.
Ristiretkien aikaan Paaveilla oli ajatus, että hengellisen vallan pitää hallita jopa maallista vallankäyttöä. Kristinuskon ajateltiin silloin voivan olla aitoa ainoastaan täydellisesti kristittyjen hallinnassa olevassa yhteiskunnassa. Tottakai tällainen ajattelu on helppo runnoa läpi, mutta sekään ei saa tukea Raamatusta.
Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole
esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat
vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa,
nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin
tekevät, saavat rangaistuksensa. (Room. 13:1-2)
Ristiretket ovat siis hyvin synkkä kohta kristillisen kirkon historiassa. Hengellistä valtaa käytettiin väärällä tavalla ja ajamaan vääriä asioita. Samanlaisia väärinkäytöksiä on aina ja kaikkialla.
On kuitenkin hyvin väärin sanoa, että ristiretket olisivat kristinuskon syy. Syy on ihmisissä, jotka ovat käyttäneet uskontoa väärin. Valtaa pitävät ihmiset pystyivät omien intressiensä, rikkauksien ja muiden vastaavien motiivien ajamana käyttämään hyväksi uskontoa. Sotaan lähteneet eivät tuskin ole suuressa vakaumuksessa olleet itsekään lähdössä. Rikkaudet motivoivat sotilaitakin. Myöhemmissä ristiretkissä ei ollut aina edes Paavin valtuutusta, mutta kun oli opittu hyvä metodi, sitä käytettiin. Oli helpompi lähteä sotaan, kun yleinen ilmapiiri on hyväksyvä. Ja siihen ilmapiiriin pystyttiin hengellisyyden väärinkäytöllä vaikuttamaan paljon.
Tämä vastauksen on ehkä vähän sekava, mutta toivon, että pääpointit tulivat jotenkin esille. Ehkä kertauksena ne vielä:
1. Ristiretkien taustalla on hengellinen väärinkäyttö. Paavi pystyi suurella arvovallalla sanomaan asioita, jotka olivat muka hengellisesti oikein.
2. Ensimmäinen väärä asia oli, että uskoteltiin Jerusalemin vapauttamisen olevan tärkeää kristityille.
3. Toinen väärä asia oli, että luvattiin autuus ja pelastuminen ristiretkeläisille, vaikka vain Jeesus pelastaa.
4. Ristiretket ovat synkkää kirkon historiaa, eivätkä ne edusta kristinuskoa ja sen sanomaa.
