Tasa-arvo

[Sannii]

Moikka,

Etiikan esitelmän teko edessä:) Millainen on kirkon kanta miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon? Onko siihen erilaisia suhtautumistapoja tai onko kirkolla jotain eettisiä asioita tasa-arvoon liittyen?



EDIT: Otsikkoa muutettu. Alkuperäinen otsikko oli "naisten ja miesten välinen tasa-arvo". Vastaukseni otti niin paljon vauhtia ylipäätään kaikenlaisesta Raamatun tasa-arvosta, että viilasin otsikon yleispätevämmäksi. Marko

[Nettipappi Marko]

Hei Sannii,

Kysymyksesi sattui juuri sopivasti siihen hetkeen, kun nettipapin palsta hiljeni parin vuoden ajaksi. Jos vastaukseni ehtii vielä palvella sinun etiikan esitelmääsi, koulunkäyntisi ei ole todennäköisesti edennyt toivomaasi vauhtia.

Olen kuitenkin käynyt lukemassa kysymyksiä, vaikka ei ole ollutkaan aikaa niihin vastailla. Tämä sinun kysymyksesi on hikoiluttanut jo valmiiksi. Aihe on niin valtavan laaja, että tiedän vastaavani yhtä aikaa pitkästi ja vaillinaisesti.

Toisaalta hikoilen siksi, että kysymyksesi liittyy aihepiiriin, jota voisi sanoa tietyllä tavalla pyhäksi lehmäksi. Tasa-arvo on muodikas termi, jonka äärellä on oltava varovainen. Tarkoitan sitä, että tasa-arvo on erittäin hyvä ja oikea asia, mutta se on myös osittain ”arvostelun yläpuolella” oleva käsite. Erittäin kärjistetysti sanottuna tilanne on se, että jos keskustelun osapuoli sanoo: ”Tämä on tasa-arvokysymys”, ovat muut keskustelijat aseettomia, koska tasa-arvoa ei voi vastustaa, ja muiden näkökulmien esiin tuominen olisi tasa-arvon vastustamista.

Siksipä lyhyt ja ytimekäs vastaus kysymykseesi kuuluisi: kirkko on ehdottomasti tasa-arvon puolella.

Toisaalta jatkokysymyksesi kuului, onko tasa-arvoon erilaisia suhtautumistapoja. Kyllä on. Myös kirkon piirissä keskustellaan todella paljon tasa-arvokysymyksistä. Tämä osoittanee sen, että vaikka tasa-arvoa kannatetaan, on yhtä aikaa totta se, että tasa-arvoa voidaan myös tarkastella hyvin eri näkökulmista. Lisäksi voidaan aina keskustella siitä, onko tasa-arvo suurin arvo, mikä voi olla olemassa, kun uskotaan Jumalaan, joka ei ole tasa-arvoinen suhteessa ihmiseen.

Ajattelin nyt pöyhiä tasa-arvon käsitettä kohtalaisen syvältä. Vaikka kysyit vain miesten ja naisten tasa-arvosta, haluan rakentaa vastaukseni koskemaan paljon laajemmin tasa-arvoa. (Siksi muutin myös alkuperäisen kysymyksesi otsikkoa laajemmin tasa-arvoa koskevaksi.) Vastaan kysymykseesi kolmessa osassa. Pohdin ensin yleensäkin tasa-arvon käsitettä. Toisessa viestissäni tarkastelen tasa-arvoa yleisellä tasolla Raamatussa. Ja vasta kolmanneksi yritän löytää viisasta sanottavaa Raamatun näkemyksistä miehen ja naisen tasa-arvoa koskien. Jos johdannot tuntuvat turhilta, voit hypätä suoraan kolmanteen viestiini.


OSA I - Näkökulmia tasa-arvoon

Tasa-arvo on termi, jota käytetään monilla eri tavoilla. Mielestäni sillä lähtökohtaisesti pyritään kuvaamaan ihannetta, jossa ihmiset ovat mahdollisimman samassa asemassa toisiinsa nähden mahdollisimman monen muuttujan suhteen. Periaatetta voisi kuvata sanoilla: "yhtä paljon kaikille". Vaikeus tämän tilanteen saavuttamisessa on kuitenkin siinä tosiasiassa, että ihmiset ovat erilaisia ja eri elämäntilanteissa, joten kaikkia muuttujia ei koskaan saada ihan tarkasti samanlaisiksi. Eli ollaan tilanteessa, jossa "yhtä paljon kaikille ei ole yhtä paljon kaikille".

Otan esimerkin kouluruokailusta. Mikä seuraavista ratkaisuista on tasa-arvoisin:

• Jokainen koululainen saa koosta ja energiankulutuksesta riippumatta saman määrän ruokaa. (määrällisesti tasa-arvoista)
• Jokainen koululainen saa ruokaa sen verran kuin laskennallisesti heidän ravinnontarpeensa on kokoon ja aktiivisuuteen suhteutettuna. (tarpeen näkökulmasta tasa-arvoista)
• Jokaisen pitää syödä sen verran kuin heidän laskennallisen ravinnontarpeensa näkökulmasta on terveellisintä. (velvollisuuksien mukaan tasa-arvoista)
• Jokainen saa ruokaa sen verran kuin itse haluaa. (etuoikeuksien mukaan tasa-arvoista)

Minä olen tottunut siihen, että tasa-arvona pidetään määrällisesti tasapuolista jakoa. Kouluaikanani lihapullien määrä oli aina rajoitettu viiteen riippumatta siitä, oliko ruokailija pieni ja hintelä lukutoukka vai suuri ja romuluinen urheilija. Myöhemmin työelämässä olen huomannut sen, että työyhteisöissä ihmiset sietävät helpommin laiskaa työtoveria, joka saa samaa palkkaa kuin ahkeraa työntekijää, joka saa suurempaa palkkaa, vaikka todennäköisesti tämä jälkimmäinen saa oikeudenmukaisempaa palkkaa työmääräänsä nähden. Kaikille yhtä paljon -periaate ei lopulta ole todellista tasa-arvoa.

Jos todellista tasa-arvoa ei voida mitata puhtaasti määrällä tai oikeuksilla, niin mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon? En osaa kuvitellakaan näkökulmien paljoutta, joten otan esille vain joitain sellaisia, jotka nyt satuin keksimään:

• Etuoikeudet ja valinnanvapaus - yhtäläiset mahdollisuudet kontrolloida itse elämäänsä
• Oikeudet ja velvollisuudet - samanlaiset yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta
• Tasavertainen arvostus - oikeudenmukainen palkka sekä yhtäläinen kunnioitus ja kiitokset henkilöön katsomatta
• Ihmisarvo - oikeus elämään ja ihmisarvoiseen kohteluun

Kaikki nämä ovat mielestäni tasa-arvoon kuuluvia muuttujia. Jokaisen näkökulman sisällä ja erityisesti niiden välillä joudutaan kuitenkin tekemään rajanvetoa. Täydellinenkään yhteiskunta ei voi edes teoriassa koskaan saavuttaa tilannetta, jossa ilman mitään rajoituksia kaikki nämä puolet olisivat läsnä yhtä aikaa.

Lapsellisen yksinkertainen esimerkki on vaikkapa ikärajat. Jos haetaan täysin samanlaista vapautta elämiseen kaikille ihmisille, niin ongelmaksi tulee se, että lapsilla ei vaan voi olla samoja oikeuksia kuin aikuisilla. 11-vuotias Kalle Rovanperä ei saanut ajaa autoa liikenteen seassa, vaikka oli sen ikäisenä keskiverto suomalaista parempi auton käsittelijä. Ikärajat muodostavat yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna epätasa-arvoisia tilanteita. Tätä asiaa ei kuitenkaan koeta ongelmaksi, koska tasa-arvoksi siinä tapauksessa nähdään, että jokaisella tietyn ikäisellä on keskenään samanlaiset mahdollisuudet tehdä asioita. Mutta yhteiskunta on täynnä monia muitakin rajoja: kielitaito, terveydentila, luottotiedot, fyysinen koko, fyysinen suorituskyky... Synnynnäiset tai hankitut tekijät vaikuttavat siihen, mikä on kenellekin mahdollista.

Tällaisesta lähtökohdasta käsin voidaan tarkastella myös isompia tasa-arvoon liittyviä teemoja. Mitä tarkoittaa se, että ihmisillä on sama arvo? Pitääkö itse tuntea olevansa yhtä arvokas kuin muut? Vai pitääkö sama arvo pystyä mittaamaan joillain sovituilla ja havaittavilla mittareilla?

Hyvin usein tasa-arvosta puhuttaessa tarkoitetaan sitä, millä tavalla ihminen saa osakseen arvostusta ja kunniaa. Liian monesti tämä arvostus mitataan tai koetaan rahassa. Esimerkiksi kotona lasta hoitava vanhempi tekee minun mielestäni erästä kaikkein tärkeintä ihmiselämää ja yhteiskuntaa rakentavaa työtä. Jos taas katsotaan palkkapussia, niin sillä mittarilla se on yhteiskunnassa yksi kaikkein vähiten arvostettuja asioita. Jos kotiäiti saisi saman palkan kuin lääkäri, saattaisi vanhemmuuden arvo tuntua yhtäkkiä paljon suuremmalta. Mutta heti joudutaan jatkokysymyksiin: pitäisikö tällöin palkan määräytyä työtuntien, työn vaativuuden, stressin vai ammattitaidon mukaan? Tarkoittaisiko se, että helpolla temperamentilla varustettujen lasten tai paljon nukkuvien lasten tapauksessa vanhempien pitäisi saada pienempää korvausta, jota voisi puolestaan korottaa kouluttautumalla ammattitaitoisemmaksi lastenhoitajaksi?

Toinen suuri tasa-arvokysymys on se, millainen oikeus kenelläkin on tehdä asioita. Erityisesti miesten ja naisten välisessä tasa-arvossa esillä olivat minun nuoruudessani kysymys armeijan käymisestä ja pappeudesta. Nyt puhutaan erilaisista avioliittomuodoista. Kaikissa näissä keskusteluissa tarkastelunäkökulma on siinä, mikä on kenenkin oikeus ja onko kenelläkään lupa rajoittaa näitä oikeuksia. Toivottavasti en kerjää nyt verta nenästäni, mutta asevelvollisuuden suhteen tasa-arvoon pyrkiminen oikeuksien näkökulmasta aiheutti sen, että lopputulos muuttui velvollisuuksien suhteen epätasa-arvoiseksi. Aikaisemmin kummallakin sukupuolella oli vain yksi vaihtoehto: naisilla ei ollut oikeutta eikä velvollisuutta, mutta miehillä oli ”oikeus” ja velvollisuus. Nyt naisilla on oikeus valita ilman velvollisuuksia, mutta miehillä on edelleen vain velvollisuus. Aito tasa-arvo oikeuksien ja velvollisuuksien suhteen olisi se, että kummallakin olisi yhtä paljon oikeuksia ja velvollisuuksia.

Kaikkein syvimpiin vesiin mennään, kun pohditaan ihmisarvoa. Ihmisyyden arvo on mittaamaton riippumatta ihmisestä, hänen ominaisuuksistaan ja hänen saavutuksistaan. Silti tehtävien, oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta kahta ihmistä ei pystytä koskaan sijoittamaan täysin samalle viivalle. Yhteiskunta on tottunut mittaamaan ihmisen arvoa eri muuttujilla, joten ratkaisemattomia kysymyksiä jää ilmaan koko ajan:

• Kuinka kohdellaan teollisuusjohtajaa ja esikoululaista, jotta he a) ovat tai b) kokevat olevansa yhtä arvokkaita?
• Millä osoitetaan, että sairas vanhus ja tuottava työmies ovat ihmisinä yhtä arvokkaita?
• Kuinka sinkkumies ja kymmenen lapsen äiti voivat kokea, että heillä on sama mahdollisuus edetä työuralla?
• Miten osoitetaan, että kohdussa olevalla lapsella ja lasta kantavalla äidillä on yhtä suuri oikeus elämään?
• Mihin vedetään raja terveydenhuollossa? Pitääkö yhteiskunnan maksaa sekä yhden sairaan ihmisen 10 000 € arvoinen leikkaus että toisen sairaan harvinainen lääke, joka maksaa 1 000 000 € vuodessa?

Nyt sanon kieli keskellä suuta ajatuksen, jota on helppo käyttää väärin. Toivon, että saat kiinni siitä, mitä ajan takaa: Periaatteessa tasa-arvoa on se, että ihmisiä kohdellaan samalla tavalla heidän erilaisuudestaan huolimatta. Kuitenkin ihmisten erilaisuuden vuoksi täysin samanlainen kohtelu ei ole tasa-arvoa. Voidaankin sanoa, että tästä näkökulmasta käsin tasa-arvo ei voi koskaan olla riippuvainen siitä, miten ihmistä kohdellaan. Ketään ihmistä ei saa kohdella kaltoin, mutta jos puhutaan ihmisten arvosta, joka on yhtäläinen, sen täytyy perustua johonkin paljon suurempaan kuin vain ihmisiltä saatuun kohteluun.

[Nettipappi Marko]

OSA II - Ihmisarvo ja tasa-arvo Raamatussa

Jatkan edellisessä osassa aloittamaani pohdintaa, mutta nyt Raamatun tasa-arvokäsitystä hahmotellen.

Raamattu on kirjoitettu yhteiskunnassa, jossa länsimaista tutut ajatukset ihmisten tasaveroisista mahdollisuuksista eivät voineet missään olosuhteissa toteutua. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – Raamatun ajatukset ihmisten tasaveroisesta arvosta ovat vallankumouksellisia. On näet helppo puhua tasa-arvosta tilanteessa, jossa ulkoisin mittarein mitattunakin ihmiset näyttävät olevan varsin lähellä toisiaan. Raamatun Jumala puhuu ihmisten yhtäläisestä arvosta silloinkin, kun ulkoiset erot ovat massiiviset.


Jokainen ihminen on luomisen arvoinen

Nikkarointia, askartelua, ompelua tai muita käsitöitä harrastava tietää, että itse tehty tuntuu aina paljon arvokkaammalta kuin ostettu. Vaikka itse tehty tuote ei olisi aina niin priimaakaan, sen arvo on silti suuri, koska siihen on käytetty aikaa ja voimavaroja. Erityisen rakkaita ovat lapset, joita on vaivalla kantanut, kivulla synnyttänyt ja huolehtien kasvattanut. Vaikka heidän elämänsä ei menisi lähellekään toivotulla tavalla, ovat omat lapset ihan toisella arvoasteikolla kuin ”naapurin kakarat”.

Näitä vertauskuvia vasten on ehkä mahdollista ymmärtää jotain siitä, miten jokainen ihminen on Jumalan silmissä korvaamattoman arvokas. Ihminen on Jumalan luoma olento, jolle Jumala antoi vielä aivan erityisaseman luomakunnassaan: hän on Jumalan kuva.

• Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:27)
• Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. (Ps. 139:13-16)
• Herra, meidän Jumalamme! Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan, sillä sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu. (Ilm. 4:11)

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokaisen ihmisen perimmäinen arvo nousee siitä, että hän on Jumalan tahdosta olemassa. Sitä tosiasiaa ei voi muuttaa mikään asema, ansio tai saavutus. Jonkun ihmisen olemassaolo voi ihmisten mittareilla olla vahinko. Jonkun ihmisen elämä voi toisten ihmisten mielestä olla arvoton. Jumala ei sen sijaan tee vahinkoja. Elämässään pahimmalla mahdollisella tavalla epäonnistunut, muiden halveksima tai jopa vakaviin rikoksiin syyllistynyt ihminen on arvonsa puolesta täysin samalla viivalla sankareiden, hallitsijoiden ja menestyjien kanssa.


Jokainen ihminen on Jumalan Pojan kuoleman arvoinen

Jumalan luomana eläminen on itsessään valtavan suuri etuoikeus. Ihmisarvoa lisää entisestään se, että edes Jumalan silmissä vakavat synnitkään eivät vähennä hänen rakkauttaan syntistä ihmistä kohtaan. Tavallaan juurikin ihmisen paljastuminen syntiseksi osoittaa hänen arvonsa entistä kirkkaammin, koska Jumala ei ainoastaan luonut ihmistä vaan lisäksi uhrasi itsensä Jeesuksessa jokaisen syntisen puolesta.

• Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan. (Luuk. 19:10)
• Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16)
• Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. (Gal. 3:26-28)

Tätä viimeisintä Paavalin lausetta käytetään hyvin usein tasa-arvokeskusteluissa hieman väärin. Paavali kirjoittaa, että pelastuksen asiassa kaikki ovat täysin samalla viivalla. Sekä Raamatun lehdillä että yhteiskunnassa on kuitenkin selvää, että kaikilla elämän alueilla jokainen ihminen ei ole mitenkään samalla viivalla. Pohdin seuraavaksi olosuhteiden ja ihmisarvon suhdetta parilla eri tavalla.


Elämäntilanne ja olosuhteet eivät määritä ihmisarvoa

Lopetin edellisen viestini ajatukseen, että lopulta ihmisen arvoa ei määritä se, miten häntä kohdellaan. Huonosti kohdeltu ihminenkin on loputtoman arvokas, koska Jumala on hänet halunnut tähän maailmaan ja hänen puolestaan Jeesus on kuollut.

Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset. (Matt. 10:29-31)

Vaikka tämä on totta, on siinä yksi iso ongelma. Käytännössä näet ihmisen kokemus omasta arvokkuudestaan kumpuaa enemmän toisten ihmisten sanoista ja teoista kuin siitä, miten Jumala häneen suhtautuu. Toiset ihmiset ovat konkreettisemmin läsnä, joten heidän teoillaan ja asenteillaan on enemmän merkitystä. Raamattu onkin pullollaan käskyjä ja kehotuksia siitä, kuinka ihmisen arvo pitää osoittaa lähimmäiselle riippumatta hänen yhteiskunnallisesta asemastaan tai henkilökohtaisista ominaisuuksistaan.

• Pane rikas ja köyhä vieretysten: kumpaisenkin on Herra luonut. (Sananl. 22:2)
• Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi. Älä kuitenkaan aiheettomasti suosi köyhää hänen asiassaan. ... Älä vääristä köyhän lähimmäisesi oikeuksia hänen riita-asiassaan. ... Älä sorra muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisena. (2. Moos. 23:2-3, 6, 9)
• Kuunnelkaa tarkoin molempia osapuolia ja tuomitkaa oikein riippumatta siitä, käykö joku oikeutta maanmiehensä vai luonaan asuvan muukalaisen kanssa. Älkää tuomitessanne olko puolueellisia, vaan kuunnelkaa alhaista samoin kuin ylhäistäkin. (5. Moos. 1:16-17)

Jeesus Jumalan Poikana osasi tietenkin toteuttaa Jumalan tahdon täydellisesti. Hänen tapansa osoittaa halveksittujen ja heikossa asemassa olevien ihmisten yhtäläinen arvo ei oikein sopinut kaikkien mielestä kuvioon:

Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan." (Luuk. 15:1-2)

Valitettavasti edes kristillinen seurakunta ei aina osannut noudattaa Herransa esimerkkiä. Jaakob moitti kirjeensä vastaanottajia ankarasti:

Jos teidän kokoukseenne tulee mies, jolla on kultasormus sormessaan ja hieno puku yllään, sekä samalla kertaa köyhä nuhruisissa vaatteissaan, niin ettekö vain osoitakin huomiotanne tuolle hienosti pukeutuneelle ja sano hänelle: "Istu tähän, tässä on hyvä paikka"? Köyhälle te sen sijaan sanotte: "Seiso sinä tuossa", tai: "Istu tähän lattialle jalkojeni viereen." Ettekö te silloin syyllisty erotteluun omassa keskuudessanne? Eikö teistä ole tullut tuomareita, jotka tuomitsevat väärin perustein? Kuulkaa, rakkaat veljeni! Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville. (Jaak. 2:2-5)


Yhtä suuri ihmisarvo ei tarkoita yhtä korkeaa asemaa

Kaikilla asioilla on kääntöpuolensa. Jopa Raamatusta nousevalla absoluuttisella ihmisarvolla. Jos näet uskotaan, että ihmisten silmissä vähäisimmässä asemassa oleva ihminen on Jumalalle yhtä rakas kuin mahtavimmassa asemassa oleva, niin se toimii väistämättä silloin myös toisinpäin. Kukaan ihminen ei voi vaatia itselleen korkeampaa asemaa, jotta hänen ihmisarvonsa nousisi. Tässä suhteessa Raamatun tasa-arvokäsitys poikkeaa nykyisin vallalla olevasta länsimaisesta tasa-arvokäsityksessä.

Raamatun kulttuurissa oli selvää, että oli isäntiä, palvelijoita, orjia, rikkaita, köyhiä, muukalaisia ja kerjäläisiä. Ei ollut olemassa sosiaaliturvaa, joka olisi voinut taata perustoimeentulon jokaiselle ihmiselle. Nykyaikainen ajattelu lähestyisi tilannetta sanomalla: "Järjestelmässä on vika. Korjatkaa se!" Alkuseurakunnan kristillinen suhtautumistapa oli puolestaan: "Oli järjestelmä mikä hyvänsä, kohdelkaa ihmisiä samanarvoisesti!" Arvo ja yhteiskunnallinen asema eivät todellakaan olleet sidoksissa toisiinsa, eikä kristillinen usko edellyttänyt järjestelmän muuttamista. Sen vuoksi nykyihminen helposti nikottelee seuraavien raamatunkohtien äärellä:

Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne. (Kol. 4:1)

Jokainen eläköön edelleen sen osan mukaisesti, jonka Herra on hänelle suonut ja joka hänellä oli, kun Jumala hänet kutsui. Tämän ohjeen minä annan kaikissa seurakunnissa. Jos joku on saanut kutsun ympärileikattuna, hän älköön pyrkikö eroon ympärileikkauksestaan. Se taas, joka on saanut kutsun ympärileikkaamattomana, älköön ympärileikkauttako itseään. On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen. Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana. Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja. Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saadessaan. (1. Kor. 7:17-24)

Kristillisessä tasa-arvokeskustelussa on lupa vedota Raamattuun. Samalla on kuitenkin oltava hyvin tarkkana siitä, millä tavalla vetoaminen on loogista ja tekee oikeutta Raamatun opetuksille. Nykyisessä länsimaisessa tasa-arvokeskustelussa päähuomio on yleensä siinä, ovatko ihmiset yhteiskunnallisesti samassa asemassa. Edellä olevien raamatunkohtien valossa kristillinen tasa-arvo on pikemminkin sitä, että yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta huolimatta ihmisiä on kohdeltava Jumalan luomina yksilöinä kunnioittavasti ja reilusti.


Ensimmäiset tulevat viimeiseksi

Jotta pakka saataisiin riittävän sekaisin, otan vielä yhden teeman. Jumalalla on näet "paha tapa" keikauttaa asiat ylösalaisin suhteessa siihen, miten ihmiset asian näkevät. Näin on muun muassa tasa-arvon suhteen.

• Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen. (1. Sam. 16:7)
• Jeesus istuutui, kokosi kaksitoista opetuslastaan ympärilleen ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija." (Mark. 9:35)
• Opetuslasten kesken syntyi myös kiistaa siitä, ketä heistä olisi pidettävä suurimpana. Silloin Jeesus sanoi heille: "Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija. Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee." (Luuk. 22:24-27)
• Hevosen voima ei ole Herran silmissä mitään, miehen juoksu ei hänen katsettaan käännä. Herra katsoo niihin, jotka häntä palvelevat, niihin, jotka panevat toivonsa Herran armoon. (Ps. 147:10-11)
• Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. (1. Kor. 12:24-25)
• Monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä. (Matt. 19:30)

Kristinuskossa on äärimmäisen kiusallista se, että mitä enemmän kasvaa, sitä pienemmäksi tulee. Jumalan voima ei näyttäydy ihmisen vahvuudessa vaan heikkoudessa. Jumalan arvoasteikko on nurinkurinen.

Tasa-arvokeskustelussa tämä Jumalan arvoasteikko on kaksiteräinen miekka. Oikein käytettynä se antaa ihmiselle todella suuren omanarvontunteen ja kunnian. Jumala näkee pienen ja heikon. Jumala arvostaa eniten sitä, mikä on sydämessä. Jumala näkee sen, joka on vähässä uskollinen. Jumala maksaa palkan kaikesta. Mutta samaa ajatusta voidaan käyttää todella pahasti väärin. Ihmisiä voidaan alistaa taivaassa odottavaan palkkioon vedoten. Hengelliset johtajat voivat vaatia uhrauksia ja alistumista, ja lupailla siitä suuria taivaallisia ansioita.

Kaksiteräisen miekan vaikeus on myös kysymyksessä, milloin sitä miekkaa voi käyttää ja milloin ei. Kristittyjen on osattava vaatia syrjityille ihmisille ihmisarvoista kohtelua. Sitä saa vaatia myös itselleen. Mutta kun siirrytään puhumaan yhteiskunnallisesta asemasta, vipuvarreksi ei mielestäni voi automaattisesti ottaa Raamattua. Kristinusko kutsuu ihmisiä tekemään hyvää, mutta se kutsuu myös julistamaan sitä, mitä Jumala on omista ajatuksistaan ja arvoasteikostaan ilmoittanut.

[Nettipappi Marko]

OSA III - Naisten ja miesten tasa-arvo Raamatussa

Olen kirjoittanut jo kaksi viestiä johdannoksi ennen varsinaiseen kysymykseesi vastaamista. Halusin pöyhiä tasa-arvon käsitettä ylipäätään sekä avata taustaksi Raamatun tasa-arvokäsitystä niin kuin minä sen ymmärrän. Sain sillä tavalla kokonaisuudessaan varsin kattavan vastauksen tasa-arvosta. Nyt siirryn käsittelemään miesten ja naisten tasa-arvoa Raamatun lehdillä.

Aihe on luonnollisestikin valtavan laaja, enkä pysty tyhjentämään kaikkia mielenkiintoisia kohtia inhimillisen mittaiseen vastaukseen. Tässä ketjussa on lupa esittää jatkokysymyksiä halutuista raamatunkohdista. Poimin nyt eri kohtia sen mukaan kuin mieleeni nousee. Erityisesti pyrin etsimään kohtia, joita tasa-arvokeskusteluissa nostetaan yleensä esille, jotka herättävät paljon tunteita ja jotka voidaan katsoa hyvin monelta kantilta.

Tunteiden suhteen aihepiiri on vaikea ja vastaajan näkökulmasta pelottavakin. Toivon osaavani käsitellä aihetta laajasti ja maltillisesti, mutta tiedän, että väärinymmärrysten vaara erinomaisen suuri. Joskus tasa-arvokeskustelujen äärellä törmään siihenkin, että erilaisia näkökulmia ei edes haluta ymmärtää, jotta saadaan meheviä riitoja aikaiseksi. Minulla on kuitenkin halu lukea Raamattua Jumalan antamana ikuisena viisautena, joka kutsuu herkällä tunnolla kuulemaan ja tutkimaan. Minun mielestäni Sana ei anna aseita sukupuolten välisiin valtataisteluihin, joten toivottavasti en sellaisiin ketään provosoikaan.


Luomisjärjestys

Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." ... Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. (1. Moos. 2:18-22)

Aloitan ehkä klassisimmasta raamatunkohdasta, joka mies-nais-keskusteluissa voidaan esille ottaa. Tämä luomiskertomuksen jakso on huikea esimerkki siitä, kuinka Raamatun tekstejä voidaan ymmärtää ennakkoasetuksista käsin hyvin vahvasti eri tavoilla. Valtava on se riitojen määrä, joka näiden jakeiden äärellä on käyty silloin, kun kysymyksenasettelu on kääntynyt siihen, kumpi on arvokkaampi, mies vai nainen:

Vastaus #1 - Mies on arvokkaampi, koska:

• mies luotiin ensin
• nainen luotiin miestä varten
• nainen luotiin hänen avukseen ('apu' tulkitaan tällöin merkityksessä "pikku apuri" tai "palvelija")
• nainen luotiin miehestä

Vastaus #2 - Nainen on arvokkaampi, koska:

• hän sai erityisaseman suhteessa kaikkeen muuhun luomakuntaan, kun kaikki muu tehtiin tomusta ja ainoastaan nainen kylkiluusta
• naisen arvoa alleviivataan sillä, että hänet luotiin sydämen vierestä rakkauden kohteeksi (juutalaisten rabbien opetus)
• nainen luotiin miehen avuksi ('apu' tulkitaan tällöin merkityksessä "vahvemman apu heikommalle")
• Jumala loi ensin vain miehen osoittaakseen, ettei mies pärjää yksinään

Lukijan asenne vaikuttaa lopputulokseen todella paljon. Toisinaan minä miehenä koen tämän luomiskertomuksen kohdan aika nöyryyttäväksi. Jumala tuntuu alleviivaavan, kuinka mies ei oikein pärjää yksinään, vaan hän tarvitsee naisen rinnalleen. Jos hän olisi luonut kummatkin yhtä aikaa, tämä asia ei olisi käynyt ilmi. 'Apu' sanakin on sellainen, jota muualla käytetään muun muassa silloin, kun vahvempi sotajoukko rientää heikomman avuksi.

Tuo on kuitenkin vain miehiseen itsetuntoon kolahtava lukutapa. Toisaalta yhtä aikaa totta on sekin, että Jumala aloitti luomisen miehestä. Silloin hän nousee luomiskertomuksessa enemmän keskiöön kuin nainen, jolloin nainen näyttää olevan myöhäisempi lisäys luomistyöhön. Ymmärrän hyvin, että naisen erinomaisuutta korostavista näkökulmista huolimatta moni nainen on kokenut tämän ajatuksen sivaltavana.

Jos tekstiä kuitenkin tarkastellaan ilman tunteiden kartoittamista, ei kertomuksessa millään tavalla kyseenalaisteta kummankaan sukupuolen yhtäläistä arvoa. Eikä kumpikaan voi vaatia erityisasemaa ja erityiskohtelua suhteessa toiseen. Mutta samalla kertomus haluaa jo ensimetreiltään asti kuvata sukupuolet erilaisina ja toisiaan täydentävinä. Luomiskertomus olisi ihmisen suhteen voinut rajautua vain kohtaan: Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:27) Raamatun tekstit haluavat sanoa kuitenkin jotain enemmän.

Aikaisemmissa vastauksissani olen käyttänyt suhteellisen paljon aikaa sen sanoittamiseen, että ihmiset ovat erilaisia, joten todellisen tasa-arvon pohja ei voi olla samanlaisuudessa. Uskon, että on suurta jumalallista viisautta siinä, että ihmisen luomisesta alkaen puhutaan miehistä ja naisista saman arvoisina mutta erilaisina.


Mies ja nainen ovat erilaisia

Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Se pitää paikkansa ainakin siinä, että keskimäärin vastakkaisessa sukupuolessa viehättävintä ja kiinnostavinta ovat ne asiat, jotka ovat erilaisia kuin itsessä tai omassa sukupuolessa. Raamatun sivuilla tätä erilaisuutta ei peitellä ollenkaan. Vihkipuheissani käytän hyvin mielelläni yhtä miehen ja vaimon eroavaisuutta painottavaa jaetta: Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)

Jokainen ihminen on yksilö, joka tarvitsee sekä kunnioitusta että rakkautta, joita ei edes kovin helposti voi erottaa toisistaan. Siitä huolimatta rohkenen veikata, että jos kukin saisi valita vain toisen, niin moni mies haluaisi mieluummin olla kunnioitettu ja moni nainen mieluummin rakastettu. Ajattelen, että se kuvaa syviä tarpeita, joita sukupuolet keskimäärin kokevat.

Tasa-arvokeskusteluissa näiden erojen korostaminen kääntyy yleensä kysymykseen, antaako kunnioituksen vaatimus miehelle oikeuden alistaa naista. No ei anna. Otan muutamia jakeita lisää tuosta samasta Efesolaiskirjeen kohdasta.

Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.
Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. (Ef. 5:21-28)

Historia osoittaa, että mies on kaikkina aikakausina osannut käyttää voimaansa naisen alistamiseen. Jo syntiinlankeemuskertomuksessa mainittu synnin seuraus on todellakin seurannut ihmiskuntaa: "Naiselle hän sanoi: ... Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan." (1. Moos. 3:16) Siitä huolimatta, että tällaista syntiä on jatkuvasti tapahtunut, siihen ei ole koskaan annettu lupaa. Miehen yksi syvä tarve on tulla kunnioitetuksi. Siksi naiselle on annettu ohje kunnioittaa niin kuin kunnioitetaan Kristusta. Miehellä ei ole lupa vaatia sitä, vaan Raamatun ohje on annettu naiselle, jotta tämä saisi ohjeen siitä, mikä palvelisi hänen suhdettaan mieheen parhaiten.

Samalla tavalla miehelle on annettu ohje rakastaa uhrautuvalla rakkaudella niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa jopa henkensä uhraten. Nainen ei voi vaatia miestä uhrautumaan, vaan ohje on annettu miehelle, jotta hän tietäisi, että vaaliminen, huolehtiminen ja tarvittaessa uhrautuminen on parasta rakastamista, mitä hän voi naiselle osoittaa. Käsky on voimassa siitäkin huolimatta, että eivät naisetkaan ole historian saatossa aina miehen elämää maailman helpoimmaksi tehneet: "Parempi katolla taivasalla kuin talossa toraisan vaimon kanssa." (Sananl. 25:24)

Nykyaikana sukupuolien tarkkaa määrittelyä yritetään varoa. Raamatussa eroja pikemminkin korostetaan. Vaikka ihmisten identiteeteissä on yksilöittäin valtavan suuria eroja, on tässä kategorisessa jaottelussa suurta viisautta. Erilaisuuden korostaminen on Raamatun kontekstissa minun mielestäni erilaisuuden arvostamista.


Perheen pää

Miehen ja naisen asema yhteiskunnassa ei ole tarkalleen ottaen sama asia kuin aviomiehen ja aviovaimon asema perheessä. Joka tapauksessa monia tasa-arvokysymyksiä käsitellään usein avioliittoa koskevien raamatunkohtien kautta. Siksi otan toisen hyvin klassisen teeman, joka nettikeskusteluissa näyttää pukeutuvan toisinaan vitsin muotoon: "Mies on naisen pää!" "Entä sitten? Nainen on näet se vartalo, joka päätä kääntää!" Mies-nais -taistelun ehtymätömin aarreaitta lienee tämä Paavalin kirjeen katkelma:

Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.

Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia. Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia. Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin. Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi. (1. Kor. 11:3-15)

Näitä sanoja on käännelty ja väännelty moneen suuntaan, mutta vääristelemättäkin ne ovat vaikeita sulattaa ja erityisen vaikeita ymmärtää. Hankalinta lienee se, että tekstissä on yhtä aikaa läsnä monia tasoja, joiden tulkinnoista ansioituneetkin raamatunselittäjät ovat eri mieltä keskenään. Tässä muutama teema:

1. Perinteiset kristilliset tavat: Kaikesta päätellen tuohon aikaan oli tapana, että miehet ovat seurakunnan tilaisuudessa paljain päin ja naiset pää peitettynä. Vakiintuneen kulttuurillisen tavan noudattaminen oli kunnioituksen osoittamista toisia seurakuntalaisia kohtaan. Samoinhan yhä edelleen luterilaisessa tapakulttuurissa miesten kuuluu ottaa päähine pois kirkossa. Hattu päässä istuva miespuoleinen kirkkovieras aiheuttaa närkästystä. Naisilla ei ole samanlaista määrättyä tapaa. He voivat toimia niin kuin hyväksi kokevat.

2. Perinteiset yhteiskunnalliset kaavat: En tunne tarkasti kaikkia tulkintalinjoja, mutta olen törmännyt käsitykseen, että mahdollisesti naisen käyttämä huntu tai päähine oli myös merkki hänen siviilisäädystään. Jos näin oli, naisen tuleminen seurakunnan tilaisuuteen ilman päähinettä olisi tulkittavissa vastaavanlaiseksi eleeksi, että nainen pistäisi vihkisormuksen taskuunsa kirkkoon tullessaan. Päähine olisi näin tulkiten siis naimisissa olevan naisen kunniallisuuden merkki.

3. Miehen hengellinen vastuu: Kaksi edellistä kohtaa on helppo ottaa vastaan. Raamatun äärellä kulttuuriin viittaavat seikat on mahdollista lukea hyvinä ohjeina toimia kussakin kulttuurillisessa ympäristössä sopivalla tavalla. Rajutkaan kulttuurien väliset erot eivät hämärrä tätä perusperiaatetta. Enemmän keskustelua herättää ajatus siitä, että Raamatussa perheen hengellinen vastuu sälytetään miehelle. Toki tämäkin asia voidaan yhtä lailla nähdä kulttuurilliseksi kysymykseksi, mutta itse näen sen kulttuurillisuutta syvempänä opillisena ajatuksena.

Toisinaan törmään vitseihin, joissa viitatan siihen, kuinka asiat olisivat niin paljon paremmin, jos Eeva ei olisi syönyt väärästä puusta. On varsin yleistä, että naista osoitellaan syntiinlankeemuksen pääsyyllisenä, koska hän kuunteli käärmeen houkutteluja ja lankesi. Paavalin kirjeissä kuitenkin asia kääntyy päälaelleen, kun siellä todetaan, että nainen itse asiassa petettiin ja varsinaiseksi syylliseksi nousee Aadam.

• Eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. (1. Tim. 2:14)
• Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. ... Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. (Room. 5:12, 14)

Miehellä oli alusta asti vastuu perheensä hengellisestä hyvinvoinnista. Hänelle annettiin käsky olla syömättä jo ennen kuin Eevaa edes oli luotu. Hänelle annettiin myös tehtäväksi rakastaa vaimoaan niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa. Noissa vaikeiksi koetuissa sanoissa perheen päänä olemisesta tarkoitetaan ennen kaikkea sitä hengellistä vastuuta, joka miehellä on perheestään. Kristus ei hallitse voimalla tai väkivallalla. Miehellekään ei ole sellaista oikeutta annettu. Mutta ymmärrän hyvin, että nykyisestä yhteiskunnallisesta ajattelusta käsin myös hengellisen vastuun tehtävä saatetaan helposti kokea etuoikeudeksi tai miehen paremmuudeksi. Ja toisaalta luulen, että todella pienet sanamuotoerot asian esillä pitämisessäkin voivat vaikuttaa siihen, miltä tuo Raamatun opetus tuntuu. Otan rinnalle tämän Pietarin kirjeen kohdan:

Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta. (1. Piet. 3:7)

En usko, että kukaan nainen suoranaisesti toivoo saavansa kuulla olevansa heikompi osapuoli. Toisaalta lähes jokainen nainen, jonka kanssa olen keskustellut aihepiiristä, toivoo saavansa rinnalleen itseään vahvemman miehen. Sama asia, mutta toisessa on huomattavasti helpommin vastaanotettava sanamuoto.


Miehen ja naisen asema Raamatun ajan yhteiskunnassa

Aviopuolisoiden roolien lisäksi erittäin suuri teema on miehen ja naisen rooli Raamatun ajan yhteiskunnassa. Toki "Raamatun aika" on kohtalaisen laaja käsite, mutta ehkäpä sitä voidaan kuitenkin pitää jollain tavalla kulttuurillisesti yhtenäisenä ajanjaksona verrattuna nykyiseen länsimaiseen kulttuuriin. Miehen ja naisen aseman erojen käsittelyyn sopivia raamatunkohtia olisi valtava määrä, joten otan esimerkiksi yhden ainoan, johon äskettäin törmäsin Vanhan testamentin lakiteksteissä:

Kun ostat heprealaisen orjan, hänen on oltava orjana kuusi vuotta. Seitsemäntenä vuotena hänet on päästettävä vapaaksi maksutta. Jos hän on tullut yksinään, hän saakoon myös lähteä yksinään. Mutta jos hänellä jo tullessaan oli vaimo, vaimo saakoon lähteä hänen mukanaan. Jos hänen isäntänsä on antanut hänelle vaimon ja vaimo on synnyttänyt hänelle poikia tai tyttäriä, on vaimon ja lasten jäätävä isännälle, ja mies pääsköön vapaaksi yksinään. Mutta jos orja vakuuttaa: "Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä halua vapaaksi", niin isäntä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet sitten ovea tai ovenpieltä vasten ja lävistäköön hänen korvalehtensä naskalilla, ja hän jääköön ainiaaksi isäntänsä orjaksi.

Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat. Jos isäntä ei pidä orjattaresta, jonka on luvannut ottaa itselleen, hänen on sallittava, että orjatar ostetaan jälleen vapaaksi. Toisen kansan jäsenelle hänellä ei ole oikeutta myydä tyttöä, jos hän on rikkonut antamansa lupauksen. Jos hän taas määrää tytön pojalleen, tyttöä on kohdeltava kuin vapaan miehen tytärtä. (2. Moos. 21:2-9)

Tämä teksti näyttää ainakin ensilukemalta hyvin epätasa-arvoiselta. Naisorjien ja miesorjien kohtelu tuntui olevan hyvin erilaista. Erityisesti pistää silmään kohta, jossa sanotaan, ettei nainen pääse vapaaksi.

Tarkemmin asiaa pohtien ainakin minulle itselleni tulee olo, että kaikesta huolimatta tässäkin asiassa on nähtävissä jumalallista viisautta. Jumala ei antanut ohjeitaan täydelliseen paratiisiin vaan epätäydellisen ja langenneen maailman keskelle. Orjuus oli yksi sosiaaliturvan muoto, jolla ihminen saattoi pysyä hengissä. Toinen epätäydellisen maailman lainalaisuus oli se, että yksinäisellä naisella oli paljon heikommat elämisen edellytykset kuin naimisissa olevalla tai isänsä kodissa asuvalla naisella. Tästä lähtökohdasta tarkasteltuna naisorjan vapauttaminen olisi ainakin joissain tapauksissa ollut heitteille jättämistä. Nyt tuossa lakitekstissä ohjataan toimimaan siten, että nainen pysyy talossa, pääsee naimisiin tai ostetaan vapaaksi eli jonkun toisen palvelukseen tai huostaan.

Monet raamatunkohdat, joissa miehiä ja naisia kohdellaan eri tavoin, ovat todennäköisesti hyvin paljon oikeudenmukaisempia, jos niitä tarkastellaan sen ajan kulttuurista eikä meille tutusta kulttuurista käsin.


Tilaa jatkokysymyksille

Vastaukseni on paisunut jo ihan liian massiivisiin mittasuhteisiin. Ja silti tuntuu, että pääsin vasta alkuun. Teema vain on niin valtavan laaja ja näkökulmia voisi ottaa loputtomasti. Lento loppuu nyt vähän kuin seinään, mutta toivottavasti osasin jotenkin hahmotella sitä perusnäkemystäni Raamatusta, että tasa-arvon suhteen raamatuntekstit ovat kahdella tasolla kulkevia: yhtä aikaa niissä painotetaan ihmisten yhtäläistä arvoa ja toisaalta samaan aikaan eletään sen todellisuuden keskellä, että ihmiset, yhteiskunnalliset asemat ja sukupuolet ovat erilaisia.

Jatkokysymykset aiheen tiimoilta ovat tervetulleita. Osaan sitten ehkä paremmin käsitellä sellaisia näkökulmia, joita lukijat haluavat kuulla.