Vastaaminen toisen väitteeseen tai syytökseen

[A]

Pohdin tilanteita, joissa läheinen esittää minulle väitteen tai syytöksen minua kohtaan. Miten näihin pitäisi Raamatun valossa vastata? Tietenkin varmaankin riippuu myös siitä, onko syytös aiheellinen vai aiheeton.
Onko minulla lupa puolustautua vai onko parempi vain ikään kuin niellä toisen väite? Pohdin lähinnä liittyen jakeisiin, joissa Jeesus vaikeni häntä kohtaan esitettyjen syytösten edessä (Matt. 26:62-63, Mark. 14:60-61).

[Nettipappi Marko]

Hei A!

Jeesus on lähtökohtaisesti erinomainen esimerkki kaikessa kristillisessä elämässä. Kuitenkaan kristitty ei voi aivan yksi yhteen soveltaa "Mitä Jeesus tekisi?" -ajattelumallia. Jos esimerkiksi kolmekymppinen naimaton mies pohtii naimisiin menemistä, niin "Mitä Jeesus tekisi" -kysymyksestä ei saada oikeaa vastausta. Jeesus oli Jumala ja synnitön ihminen, jolla oli ainutkertainen tehtävä toimia maailman pelastajana ja syntiuhrina. Sitä ei voi kopioida omaan elämään.

Nostit esille rinnakkaiset raamatunkohdat tilanteesta, jossa Jeesusta kuulustellaan Suuren neuvoston edessä. Otan toisen niistä tähän laajempana kokonaisuutena:

Ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan saadakseen hänet surmatuksi. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Monet kyllä todistivat valheellisesti häntä vastaan, mutta todistukset olivat ristiriitaisia. Silloin astui esiin muutamia, jotka esittivät häntä vastaan väärän todistuksen: "Me olemme kuulleet hänen sanovan: 'Minä hajotan tämän ihmiskäsin tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä uuden, joka ei ole ihmisten tekemä.'" Mutta tässäkään asiassa todistukset eivät pitäneet yhtä.
Silloin ylipappi nousi paikaltaan, astui esiin ja kysyi Jeesukselta: "Etkö lainkaan vastaa heidän syytöksiinsä?" Mutta Jeesus pysyi vaiti, hän ei vastannut mitään. Silloin ylipappi teki hänelle uuden kysymyksen: "Oletko Messias, ylistetyn Jumalan poika?" "Olen", vastasi Jeesus, "ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä." (Mark. 14:55-62)

Kokonaisuutena tämä kuulustelu on varsin mielenkiintoinen, ja sen asetelma näyttää seuraavalta: Jeesus tiesi, että hänen tehtävänsä oli mennä ristille kuolemaan. Myös Suuri neuvosto halusi saada Jeesuksen tapettua. Oltiin siis oikeudenkäynnissä, jossa kummallakin osapuolella oli sama tavoite.

Jeesus ei kuitenkaan ryhtynyt juupas-eipäs -väittelyyn niistä vääristä syytöksistä, joita hänestä aluksi sanottiin. Hän ei ilmeisesti halunnut kiistää niitä, ettei häntä vapautettaisi. Mutta hän ei myöskään voinut valehdella tunnustamalla asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Hän avasi suunsa vasta sitten, kun lopulta tuli kysymys, johon hän pystyi vastaamaan rehellisesti ja joka vei asioita oikeaan suuntaan.

Myöhemmin Pilatuksen ja Herodeksen edessä hän oli suurimmaksi osaksi hiljaa, koska näillä Rooman hallintokoneiston edustajilla ei ollut mitään oikeita syitä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseksi. Kaikilla rehellisillä vastauksilla hän olisi edistänyt itsensä vapauttamista.

Kenenkään kristityn tehtävä ei ole kuolla maailman syntien puolesta, joten Jeesuksen oikeudenkäynti ei käy tässä kohdin kristityn elämän ohjenuoraksi. Muutoin se tarkoittaisi sitä, että jokaisen kristityn velvollisuus olisi edistää kaikenlaisten syyttä annettujen rangaistusten ja tuomioiden langettamista.

Kysymystäsi on siis tarkasteltava muiden raamatunkohtien perusteella. Raamatusta löydämme jakeita, jotka osoittavat, että Jumalan Sana on aito elämän ohjekirja. Sävyjä on paljon, koska elämä ei ole yksiselitteistä. Suuria linjoja on kuitenkin kaksi.


Perusperiaate 1: Älä vastaa pahaan pahalla

Minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. (Matt. 5:39-41)

Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen. (1. Piet. 3:9)

Jeesuksen vuorisaarna on vahva opetus kristillisistä ihanteista. Opetuksessa on mukana vertauskuvallisia sävyjä. Jos esimerkiksi toimittaisiin täysin kirjaimellisesti vaikkapa viettelevien ruumiinjäsenten pois leikkaamisen suhteen (Matt. 5:28-30), koostuisi kristikunta lopulta vain sokeista vuodepotilaista. Niinpä Pietarin vastaava opetus selittää hyvin Jeesuksen sanoja. Jos toinen ihminen syyttää sinua perättömästi ja ilkeästi, et saa taistella samoilla aseilla. Pahuuteen ei vastata pahuudella. Kiroukseen ei vastata kirouksella vaan siunaamisella. Mutta tämä ei tarkoita pahuudelle periksi antamista.


Perusperiaate 2: Kristitty puolustaa totuutta

Toisen posken kääntäminen ei tarkoita sitä, ettei vääryyttä vastaan saisi taistella. Päinvastoin kristitty on kutsuttu seisomaan totuuden puolella.

Totuutta vastaan emme voi mitään, vaan me taistelemme sen puolesta. (2. Kor. 13:8 )

Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää. (Ef. 4:23-24)

Herran palvelija ei saa riidellä, vaan hänen on oltava ystävällinen kaikille, taitava opettamaan ja kärsivällinen, niin että hän lempeästi ojentaa vastustelevia. Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden. (2. Tim. 2:24-25)

Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit. (Jaak. 5:19-20)


Armon ja totuuden tasapaino

Nämä mainitut kaksi perusperiaatetta on välillä vaikea yhdistää. Karkeasti linjattuna asetelma on se, että kristityn ei pidä ajatella itseään vaan totuutta, rakkautta ja oikeudenmukaisuutta. Kristityn kuuluu sietää vääryyttä, mutta samaan aikaan toista poskea ei saa kääntää tilanteessa, jossa vääryys saa suuremman jalansijan. Jos siis joku tulisi lyömään minua poskelle, jatkotoimenpiteiden oikeutus riippuisi motiiveistani:

• Jos haluaisin kostaa ja maksaa pahan pahalla, en saisi niin tehdä, koska juuri sitä vastaan Jeesus saarnasi.
• Jos tiedän, että tuo ihminen on lyönyt ja tulee vastaisuudessa lyömään muitakin, niin minun kristittynä pitäisi toimia siten, että hän lopettaisi toimintansa.

Rajanveto oli Jeesukselle luultavasti hyvin helppoa. Hänellä kun oli sekä armo että totuus täydellisesi hallussaan: "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1:14)

Sen sijaan hänen seuraajillaan oli alusta alkaen erilaisia riitoja ja syytöksiä toisiaan kohtaan. Perusperiaatteet eivät riittäneet, joten Paavali antoi hyvin käytännöllisiä ohjeita seurakunnalle erimielisyyksien hoitamiseen:

Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien ratkaistavaksi? ... Saisitte hävetä! Eikö omassa joukossanne ole yhtäkään viisasta, joka pystyisi ratkaisemaan kahden veljen välisen riidan? Veli siis käy oikeutta veljeään vastaan, ja vielä epäuskoisten edessä! Jo se, että yleensä käräjöitte keskenänne, on teille tappioksi. Miksi ette ennemmin kärsi vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne? Ei, te itse teette vääryyttä ja riistätte muilta, jopa omilta veljiltänne. (1. Kor. 6:1, 5-8)

Myös Jeesus antoi käytännön ohjeen sellaiseen tilanteeseen, jossa esivalta syyttää kristittyä uskonsa vuoksi. Silloinkaan Jeesus ei vetoa siihen, että on vaiettava niin kuin hän itsekin vaikeni esivallan edessä. Hän rohkaisia krisitittyjä luottamaan Pyhän Hengen johdatukseen, jotta osaisivat puolustautua Jumalan tahdon mukaan.

"Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava." (Luuk. 12:11-12)

Ehkä Jeesuksen sanoissa on taustalla sitäkin ajatusta, että jos uskonsa vuoksi vainottu suunnittelee puolustustaan kovasti etukäteen, hän tulee aina miettineeksi sitä omasta edusta käsin. Kun Jeesuksen seuraajaa syytetään hänen uskostaan, on perusteltua kehottaa kristittyä luottamaan Pyhän Hengen antamiin sanoihin. Kyllähän Jumalaa kohtaan osoitetun luottamuksen pitääkin olla keskiössä, kun puolustaudutaan uskoa koskevia syytöksiä vastaan.

Tuo Hengen johdatukseen luottaminen on kuitenkin erityistapaus. Luen sinun kysymyksesi siten, että tarkoitat paljon laajemmin erilaisia arkielämän tilanteita, joissa voi vääriä syytöksiä kohdata. Pyhän Hengen johdatukseen saa toki aina luottaa arjen keskellä, mutta yhtä lailla aina vastuu ja ratkaisut jäävät kristityn harteille. Silloin tasapainoillaan sen suhteen, kuinka osataan yhtä aikaa osoittaa armoa ja rakkautta, mutta samalla seistään totuuden ja oikeuden puolella. Paavali tiivistää ajatuksen aika hienosti:

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. (1. Kor. 13:4-7)