Miksi Jumala ei auta mielenterveysongelmissa?

[Oispa terve]

Mielenterveysongelmia, kuten masennusta ja ahdistusta, on nykyään todella paljon niin kristityillä kuin ei-kristityilläkin. Olen aika yllättynyt ettei tällä sivustolla ole enemmän kysymyksiä aiheeseen liittyen.

Nyt puhun siis masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivistä kristityistä. Varmasti jokainen kristitty ja heidän läheisensä rukoilee, että nämä mielenterveyden ongelmat helpottaisivat. Mutta ne eivät useinkaan helpota. Joskus ne vain pahenevat. Miksi Jumala sallii masennukseen ja ahdistukseen liittyvän kärsimyksen? Nyt tarkoitan sellaista kroonisen puoleista masennusta ja ahdistusta, jolle ei oikein ole edes syytä, vaan se vaan on: kun elämässä on vaikea kokea positiivisia tunteita ja ihan vaan itse elämä ja oikeastaan mikä vain aihe voi ahdistaa. Vaikka kaikki olisi elämässä ulkoisesti hyvin. Esim.läheisen menettämiseen liittyvä masennus tai vakavaan sairauteen liittyvä ahdistus on ymmärrettävää ja ns normaali osa elämää ja ihmiskokemusta, mutta tuollainen selittämätön masennus ja ahdistus on eri asia. Ja toki monet ahdistuvat ymmärrettävistä asioista kuten sodasta, mutta ahdistus menee todelliseen uhkaan nähden överiksi. Monet kamppailevat näiden asioiden kanssa läpi elämän ja rukoilun lisäksi kokeilevat kaikki ”maalliset keinot”: käyvät terapiassa, syövät lääkkeitä ja yrittävät parhaansa.

Luin aikaisempaa vastaustasi kysymykseen elämän tarkoituksesta: että elämä on lahja ja sen tarkoituksena olisi nauttia siitä. Tämä on lohdullinen sanoma niille masentuneille ja ahdistuneille kristityille, jotka miettivät, onko meidät luotu tänne vain kärsimään, kun helpotusta mielenterveyden ongelmiin ei näy. Miksi sitten Jumala ei anna iloa ja rauhaa, vaikka meidät on siihen kutsuttu ja vaikka sitä pyytää? Jotkut kristityt jopa menettävät uskonsa näistä syistä, ja monille raamatun lukeminen ja tälläkin foorumilla käsitellyt aiheet aiheuttavat pahaa ahdistusta siitä, että nykymaailmassa olisi aivan mahdotonta elää onnellisena kristittynä. On aika kauheaa ja paradoksaalista, että sellainen sairaus, josta pyytää parantumista, aiheuttaa lopulta uskon menetyksen. Olen itsekin kyynistynyt sille, että Jumala olisi ennen kaikkea hyvä, ja lopettanut näiden ongelmien helpottamisen rukoilun ja sen sijaan rukoillut vain voimaa elää niiden kanssa, koska en halua enää pettyä. Tuntuu silti todella oudolta, että Jumala sallii tämäntyyppiset vaikeudet, jotka voivat pahimmassa tapauksessa ”halvaannuttaa” ihmisen neljän seinän sisään, jolloin kristittynä elämiseen kuuluva lähimmäisistä huolehtiminen yms on aika mahdotonta.

Eli tiivistettynä: Miksi Jumala sallii lapsillaan ns selittämättömän/suhteettoman suuren masennuksen ja ahdistuksen? Uskotko, että Jumala parantaa masennuksen ja ahdistuksen, kun sitä tarpeeksi pyytää, vai onko turha edes pyytää?

[Nettipappi Marko]

Hei Oispa terve!

Viestisi on riipaisevan kipeä. Olen kovin pahoillani, että joudut elämään ahdistuksen ja masennuksen keskellä. Lisäksi ymmärsin kirjoituksesi niin, että olet myös käynyt kovaa kamppailua Jumalan kanssa. Olet siis joutunut kohtaamaan senkin tosiasian, että joissain kysymyksissä uskova ihminen käy kovempaa kamppailua kuin ei-uskova. Koska uskot Jumalaan, joka ilmoittaa Raamatussa rakastavansa ihmistä, niin sen lisäksi, että sinulla on kannettavana mielenterveyden ongelma, sinulla on myös Jumalalle esitettyjä miksi-kysymyksiä, joihin et saa vastausta. Tällaisessa tilanteessa usko ei aina helpota elämää.

Kysymyksesi sisältö on pohjimmiltaan sama kuin klassisessa Teodikean ongelmassa: Jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, niin miksi maailmassa on kärsimystä? Sinun kysymyksesi on vain tarkemmin kohdistettu sairauksiin ja erityisesti mielen sairauksiin: "Jos Jumala rakastaa minua, miksi hän ei ota pois sairauttani?" Koska tämä dilemma on kristinuskossa ollut pinnalla yhtä kauan kuin kristinusko on ollut olemassa, en lupaa löytää vastausta kysymykseen. Voin ainoastaan pohtia kanssasi. Olen toki teemaan pureutunut eri näkökulmista ainakin seuraavissa tämän palstan kirjoituksissani, joihin suosittelen sinua myös tutustumaan:

Pahan alkuperä ja kärsimyksen ongelma
Miksi pahoja asioita tapahtuu?

Syntiinlangennut maailma on aina elänyt sairauksien keskellä. Viimeisen vuosisadan aikana ollaan oltu historian perspektiivissä harvinaisessa tilanteessa, kun lääketiede on kehittynyt valtavasti. Sen seurauksena ollaan onnistuttu hävittämään joitain vaikeita sairauksia kokonaan ja lisäksi moni ennestään vaikea sairaus on muuttunut helposti hoidettavaksi. Toisaalta samasta syystä monet sellaiset sairaudet ovat yleistyneet, jotka ovat mahdollisia vain siksi, että ihmisten eliniät ovat pidentyneet ja elintaso on noussut. Sairauksista ei tulla koskaan pääsemään eroon.

Mielen sairaudet kuuluvat syntiinlangenneen maailman sairauksien kirjoon. On toki helppo ajatella, että mieleen liittyvissä asioissa usko vaikuttaisi enemmän kuin fysiikassa. Onhan se totta, että usko on antanut monelle valtavasti toivoa ja elämäniloa. Silti masennus on sairaus siinä missä syöpä, parkinsonin tauti tai reuma. Usko ei automaattisesti niitä poista. Ongelmaksi siis muodostuu se, miksi Jeesus ei paranna kaikkia sairaita, jotka parantumista pyytävät.

On olemassa sellaisia kristinuskon suuntauksia, joissa ajatellaan, että sairaan ihmisen heikko usko on este parantumiselle. Se ei pidä paikkaansa. Vaikka Jeesus teki maanpäällisen elämänsä aikana valtavan määrän parantamisihmeitä, hän ei silloinkaan parantanut kaikkia. Betesdan lammikolla Jeesus pysähtyi vain yhden ihmisen kohdalla, vaikka kertomuksessa sanotaan: "Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita." (Joh. 5:2-3)

Paavalilla oli uskoa niin paljon, että hän jopa herätti kuolleen. Silti hän ei saanut vahvasta uskostaan huolimatta apua omaan vaivaansa, mikä se kuuluisa pistin olikaan: "Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.'" (2. Kor. 12:8-9)

Raamattu antaa todella suuren lupauksen, kun Jeesus Markuksen evankeliumin lopussa lähettää seuraajansa maailmaan: Niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat. (Mark. 16:17-18)

Kokemuksesta voimme tietää, että nämä tunnusmerkit ovat jo Raamatun aikana täyttyneet, ja täyttyvät yhä edelleen Jeesuksen seuraajien suuressa joukossa. Mutta tuokaan lupaus ei tarkoita, että aina ja kaikkialla jokainen sairas paranisi. Päinvastoin sairaiden paranemisia tapahtuu ihmeiden kautta keskimäärin varsin harvoin. Tunnusmerkkejä kyllä on, mutta kristillinen seurakunta ei ole paikka, jossa ei olisi yhtään sairasta.

Paavali ja Barnabas eivät puhuneet yksistään sairauksista, kun he lausuivat sen tosiasian, että elämässä on kaikenlaisia koettelemuksia: Paavali ja Barnabas julistivat Derbessä evankeliumia ja saivat monet kääntymään opetuslapsiksi. Sitten he palasivat Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan, rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." (Ap. t. 14:21-22)

Haluaisin osata vastata sinulle jotain mukavampaa ja jotain, mikä antaisi enemmän toivoa. En kuitenkaan voi luvata yhtään mitään. Tiedän, että on ihmisiä, joilla on parantamisen lahja. Mutta tiedän, että koskaan kaikki eivät parane. Tiedän, että Jumala kuulee kaikki rukoukset. Mutta tiedän, että häntä ei voi käskeä. Onneksi tiedän senkin, että Jumala on luvannut olla joka päivä omiensa kanssa - myös kaikissa vaikeuksissa. Sinun sairautesi ei ole Jumalan rakkaudettomuuden osoitus. Olet yhtä paljon Jumalan oma niin terveenä kuin sairaanakin. Paavali sanoi saman vielä vahvemmin sanakääntein: "Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle." (Room. 14:8 )

Sinulla on kuitenkin täysi oikeus lujassa uskossa pyytää Jumalalta apua. Ja yhtä hyvin sinulla on lupa pyytää esirukoilijoita avuksesi. Vaikka sinulla itselläsi olisi kuinka vähän uskoa omaan parantumiseesi, se ei estä Jumalaa. Itse asiassa Raamatun sivuilla on aika rajuja sanoja siitä, mitä kaikkea voisi tapahtua, jos parantajalla on riittävästi uskoa:

Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. (Jaak. 5:14-16)

Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?" "Koska teillä on niin vähän uskoa", vastasi Jeesus. "Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta." (Matt. 17:19-20)

Jeesus kehui toisinaan parannettavan ihmisen uskoa. Mutta koskaan epäusko ei ollut este Jeesuksen toiminnalle. Kotikaupungissaankin hän hämmästeli ihmisten epäuskoa, mutta sekään ei estänyt häntä parantamasta sairaita, koska loppujen lopuksi vain parantajan uskon määrällä on merkitystä: Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä. (Mark. 6:5-6)

Saat rukoilla ja saat toivoa, jos niin haluat. Mutta yhtä lailla sinulla on lupa asennoitua elämään sairauden kanssa. On selvää, että vakaasti ja hartaasti uskovien kristittyjen joukossa on paljon enemmän niitä, jotka elävät jatkuvien sairauksien kanssa kuin kokevat ihmeparantumisia. Se on syntiinlangenneen maailman todellisuus. Toivon sen todellisuuden kanssa kamppaillessasi sinulle kovasti voimia ja Jumalan siunausta!