Tervehdys RetroSpective!
Kysymyksesi ei mielestäni ole ollenkaan hassu. Päinvastoin se on hyvinkin aiheellinen. Lisäksi se on tavallaan myös paljastavan kiusallinen. Minäkään en näet osaa sanoa, mikä olisi erityisen luterilainen elämäntapa.
Martti Luther oli alkujaan hyvin tiukka ja omantunnontarkka katolilainen munkki. Hänellä oli kovia kamppailuja omassatunnossaan Jumalan edessä. Hän ei kokenut olevansa riittävän täydellinen, joten hän yritti aina vain kovemmin. Hän pyrki noudattamaan kaikkia katolilaisia tapoja, jotta voisi saavuttaa Jumalan vanhurskauden ja tulla riittävän hyväksi kristityksi. Hänen pikkutarkat synnintunnustuksensa saattoivat kestää tuntikausia niin, että rippi-isäkin hermostui. Lopulta hänelle kirkastui se, mitä Raamatussa tarkoitettiin uskonvanhurskaudella. Luther tajusi, ettei mikään ihmisen oma teko voisi koskaan olla tie taivaaseen.
Luther eli aikana, jolloin myytiin kovasti aneita. Silloin katolisessa kirkossa vallitsi hyvin ongelmallinen näkemys siitä, että ostamalla aneen ihminen saattoi saada syntejään anteeksi. Lutherin aikaan kuuluisin aneiden myyjä oli Johann Tetzel, jonka väitetään aivan kirjaimellisesti kaupitelleen aneita iskulauseella: "Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa." Uskonpuhdistus alkoi siitä, kun Luther oivalluksensa jälkeen kirjoitti 95 teesiään anekauppaa vastaan. Ja siitä eteenpäin luterilaisuuden keskeisimmäksi korostukseksi muodostui uskonvanhurskauden painottaminen. Luterilaiset pyrkivät hyvin tarkasti vaalimaan sitä, että ihmisen omatuntoa ei saa sitoa Jumalalle kelpaamisen pelkoon. Ihmisen omatunnon täytyy saada rauha Jeesuksen sovitustyössä.
Luterilainen oppi on mielestäni kaikkein selkein opetus siitä, kuinka ihminen pelastuu. Lutherin kipuilu opetti hänet sanoittamaan asiat niin, että niitä lukiessa sielu lepää. Pidän uskonvanhurskautta pelastuksen näkökulmasta ehdottomasti kaikkein keskeisimpänä asiana, mitä Raamatusta voidaan löytää. ... Mutta ... Valitettavasti nykymuotoinen luterilaisuus hyvin usein käpertyy yksin uskonvanhurskauden ympärille. Uskonvanhurskaus on pelastuksen avain, mutta eläminen Jeesuksen seuraajana ei ole vain uskonvanhurskaudesta puhumista. Se on paljon kokonaisvaltaisempaa.
Mielestäni luterilaisuus ymmärrettäisiin kaikkein kokonaisvaltaisimmin silloin, kun ensin osattaisiin vaikkapa kaikki katolilaiset rutiinit, ja sitten päivitettäisiin niitä luterilaisilla opillisilla korostuksilla. Luterilaisuus kompastelee usein siinä, että omantunnon vapauden korostaminen muuttuu helposti välinpitämättömyyden korostamiseksi. "Koska uskonvanhurskaus on kaikki, mitä ihminen tarvitsee, muusta ei tarvitse välittää." Kukaan ei sano juuri noin, mutta ainakin Suomessa viime aikoina on tosi paljon korostunut se, että jaetaan asioita ytimessä oleviin ja kehällisiin asioihin. Käytännössä ytimessä on vain Jeesuksen sovitustyö ja uskonvanhurskaus, jonka jälkeen kaikki muu on kehällistä.
Luterilaisessa opissa ollaan hyvin varovaisia kehottamaan seurakuntalaisia mihinkään kristillisiin velvollisuuksiin ja hyveisiin, ettei vain saarnattaisi ihmisiä lain alle. Lain alla oleminen on juuri se mielentila, jonka kanssa Luther taisteli. Hän teki hyviä tekoja, jotta kelpaisi niiden ansiosta Jumalalle. Ja on erittäin tärkeää, että tällaista mielikuvaa ei anneta seurakuntalaisia opetettaessa. Silti on tärkeää ymmärtää, että lain alla oleminen ja laiskuus ovat täysin eri asioita. Lain alla oleminen ei ole sitä, että menee puoli väkisin kirkkoon, lukee Raamattua, auttaa lähimmäistä tai rukoilee siksi, että Jumala on niin käskenyt. Jos ihminen on rehellinen omien motiiviensa suhteen, niin on käytännössä aina helpompaa jättää hyviä kristillisiä asioita tekemättä kuin tehdä niitä. Lain alla olemista ei vältetä sillä, että laiskuuttaan vältellään kristillisiä hyveitä ja velvollisuuksia.
Kristitty voi tehdä oikeita ja hyviä tekoja vaikkapa itsensä siihen pakottaen, eikä hän silti ole lain alla, jos motiivina on oikeanlainen kristillinen elämä ja kasvaminen oikeaan suuntaan. Mikä tahansa teko muuttuu lain alla olemiseksi vasta sitten, kun kristitty kuvittelee niiden tekojen ansiosta pelastuvansa vähän paremmin.
Joskus olen törmännyt luterilaiseen opetukseen, että hyviin tekoihin ei pidä käskeä. Niitä kyllä syntyy, jos uskonvanhurskauden on ymmärtänyt oikein. Tämä on itse asiassa aika pahaa lain alle saarnaamista. Siinähän opetetaan, että jos ihmisellä on oikea usko, hänen motiivinsa ja sydämensä asenne muuttuu sellaiseksi, että hän alkaa tehdä hyvää. Toisin sanoen enää ei riitä se, että tekee hyvää itsensä hyvään käskien, vaan pitäisi löytää sydämestään vielä oikeat motiivitkin. Se on lopulta todella ankara vaatimus. Olenkin joskus leukaillut, että uskonpuhdistuksesta on kulunut nyt jo 500 vuotta, joten tarvitseeko vielä kauankin odottaa, että hyviä tekoja alkaa puskea pintaan.
Sanon edelleen tämän pilke silmäkulmassa ja omaa kirkkoani piikitellen: Välillä tuntuu siltä, että luterilainen elämäntapa on sitä, että keksitään kaikkia mahdollisia kiertoteitä vanhoille kristillisille tavoille. Hyvänä esimerkkinä voisi toimia vaikkapa viime aikoina yleistyneet paastokalenterit. Tässä muutama poiminta siitä, kuinka viime vuonna paastokalenterin kautta annettiin virikkeitä luterilaisen paaston viettämiseen:
- Pukeudu mustaan ja sano "ei" väkivallalle.
- Pidä itsesi lämpimänä liikkumalla tai villasukilla
- Hassuttele jonkun kanssa.
- Valo voittaa! Päivä on jo pidempi kuin yö!
- Kylvä rairuoho ja ihmettele sen kasvua.
Myönnetään, että ei näiden ohjeiden kanssa ainakaan lain alle joudu.
Veikkaan, että vanhoissa kirkkokunnissa annetaan vähän toisenlaisia ohjeita siitä, miten kristitty voisi paaston aikana syventää jumalasuhdettaan.
Luther opetti hyvin vahvoja kristillisiä perinteitä. Hän puhui säännöllisen ehtoollisella käymisen puolesta. Lisäksi hän opetti kristillisiä rutiineja mm. niin, että ennen jokaista ateriaa olisi hyvä lausua uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja kymmenen käskyä. Hän myös kirjoitti ohjeita rukoilemisesta (esimerkiksi parturimestari Peterille), joissa hän hahmotteli hyviä tapoja rukoilla ja mietiskellä noiden tekstien äärellä. Luther siis kehotti ja valmensi ihmisiä elämään kristillisten tapojen mukaan - vaikka hän myös opetti siitä, että omantunnon kuuluu saada rauha yksin Jeesukseen turvautumisesta eikä mistään kristillisistä tavoista.
Nykyisestä luterilaisuudesta ei voida löytää mitään tiettyä muottia, josta voitaisiin sanoa, että se on luterilaista elämäntapaa. Lutherin opetuksia seuraten voitaisiin kuitenkin sanoa, että luterilaisuutta on mikä tahansa säännöllinen rukouselämä, jumalanpalveluselämä ja Raamatun lukeminen.
