Kirjoittaja Aihe: Avoliitto  (Luettu 456 kertaa)

ahdistus

  • Vieras
Hei! Mulla on elämässä semmonen tilanne, että olen poikaystäväni kanssa ollut yhdessä nyt kohta 3,5 vuotta ja kihloissa nyt yli vuoden ja ollaan asuttu erillään tähän asti. Nyt kuitenkin sain uuden työpaikan eri paikkakunnalta niinkuin ihmeen kaupalla Jumalan johdatuksesta, ja samalla myös asiat järjestyi niin että meille tarjottiin asuntoa ihan ihmeelliseltä taholta alle sadan metrin päästä mun uutta työpaikkaa. Otettiin se vastaan kun uskovaiset vanhemmatkin rohkaisivat että sen täytyy olla johdatusta. Nyt kuitenkin kun muutto lähenee koen ihan kauheeta ahdistusta siitä että kuinka iso synti meidän on asua yhdessä. Ollaan suunniteltu ensikesänä että mennään naimisiin ja naimisiinmeno on ihan kokoajan ollut tavoitteena. Ollaan vasta 19-vuotiaita ja keväällä valmistuin ammattikoulusta sekä puoliso käy siviilipalvelusta, joten meillä ei olisi mitenkään varaa nyt mennä naimisiin. Me haluttaisiin tosi kovasti kirkkohäät ja itse oon pitänyt sitä aina tärkeenä asiana että kun kerran elämässä mennään naimisiin niin pidettäisiin myös meidän näköiset häät ennemminkuin mentäisiin vaan kiireellä maistraattiin:( Nyt kuitenkin tuntuu että ei ole muuta vaihtoehtoa ja se harmittaa ihan hirveesti. Omat vanhempani kerkesivät asua yhdessä muutaman kuukauden ennenkuin menivät naimisiin, mutta me asuisimme kuitenkin melkein vuoden yhdessä ennen sitä. Olen koittanut lukea ja etsiä ajatuksia tästä aiheesta, mutta olen löytänyt vaan semmosia versioita missä puhutaan siitä että pariskunta vaan haluaa katsoa onnistuuko yhteiselo ennen naimisiinmenoa. Me oltaisiin valmiita heti menemään naimisiin jos vain olisi rahaa:( voisiko tämmöisessä tilanteessa käydä vaikka papin luona joka siunaisi meidän avoliiton ennen ensikesän häitä vai riittääkö sekään 😔

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili
Hei Ahdistus!

Onpa raskasta kuulla vaikeasta pohdinnastasi. Voin hyvin uskoa, kuinka paljon kipuilua se aiheuttaa. Etkä ole ainoa. Niin vaikea kuin netin välityksellä on mitään yksityiskohtaista ja tarkkaa sanoakaan, kovin monet nettipapin palstan kävijät kyselevät samankaltaisia asioita. Olet ehkä itsekin niihin viesteihin jo törmännyt, mutta laitan tähän muutaman linkin:

Avoliitto uskoontulon jälkeen
Epävarmuus parisuhteessa - eroanko, avioidunko vai jatkanko näin?
Tietoinen synti suhteessa ja parannus
Seksi, seurustelu, avoliitto, avioliitto

Noissa viestiketjuissa on paljon tekstiä, joten vastaan sinun kysymyksiisi melko lyhyesti.

Minulle tulee sellainen olo, että koko yhtälössä kaikkein suurin tekijä sinulle on oikeanlaisen hääjuhlan saaminen. Jos olisitte kokeneet asunnon löytymisen johdatuksena juuri samana vuonna kuin olitte suunnitelleet suuria hääjuhlallisuuksia, kokisitte suurta iloa. En suosittele ihmisiä ryntäämään naimisiin, vaan miettimään avioitumista niin, että tietää tekevänsä ratkaisun, johon voi sitoutua. Tämä osuus ei kuitenkaan tunnu olevan teille se ongelma. Olette kihlautuneet, ja olette päättäneet mennä naimisiin. Eli teillä ei ole mitään naimisiin menemistä vastaan. Ainoa harmitus on se, jos tuleekin "vain" maistraattihäät.

Merkittävin asia olisi nyt tarkistaa tärkeysjärjestys. Mikä teille on kaikkein tärkeintä: isot häät vai naimisiin meneminen? Entä mistä tämä kaikki johdatuksen tuntu kertoo: siitä, että on muutettava avoliittoon vai että on mentävä naimisiin?

On hyvä huomata, että isot kirkkohäät ovat monessa seurakunnassa ilmaiset. Ainakaan Kangasalan seurakunnassa oman seurakunnan jäseniltä ei peritä vuokraa vihkimisestä, vaikka kirkko olisi täynnä hääväkeä. Lisäksi aina on myös mahdollista mennä naimisiin kirkollisin menoin niin, että paikalla on vähintään 2 todistajaa. Itse vihkiminen ei siis aiheuta mitään kuluja.

Avoliittojen siunaaminen sen sijaan ei ole kirkollinen toimitus, eikä avoliiton siunaaminen muuta parisuhdetta Jumalan luomaksi avioliitoksi. Vain vihkiminen tekee sen. Jumala on luonut avioliiton, ja se on hänen siunaamansa elämänmuoto.

Suosittelen teitä siis miettimään sitä, voisiko tämä elämäntilanne olla Jumalan johdatusta avioitumissuunnitelmien muuttamiseksi vuotta aikaisemmaksi. Avioituminen ei ole koskaan rahasta kiinni. Hääjuhlan budjetti sen sijaan on mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, mutta se onkin aivan eri asia, ja hääjuhlan voi viettää myös erillään vihkimisestä.
Marko Sagulin