Suhtautuminen esivaltaan ja oikeuteen

[Stranger]

Moi!

Raamatussa sanotaan, että jos joku lyö sinulle poskellesi niin käännä toinenkin jne.

Ja tähän liittyen kysynkin, että mitä kaikkea kristityn tulee sietää? Onko kristityllä ihmisoikeuksia?
Esim. jos jotakin kiusataan/koulukiusataan/haukutaan, niin tuleeko uskovaisen vain niellä ja hyväksyä tällainen kohtelu?  Entä fyysinen väkivalta, tulisiko sitäkin sietää, niin että jos vaikka joku uskovainen pahoinpidellään/ raiskataan, niin pitääkö se vain sietää vai voiko hän  vaatia oikeuksiaan, jos asiaa katsotaan Jeesuksen opetusten näkökulmasta? Olisi kiva kuulla mitä mieltä olet asiasta.

[Nettipappi Marko]

Hei Stranger!

Kysymyksesi kanssa meni hetkeksi sormi suuhun. Anteeksiantamisen ja oikeudenmukaisuuden välinen raja on joskus vaikea vetää. Jokainen ihminen kokee omassatunnossaan eri tavalla kunkin yksittäisen tapauksen. Jonkun mielestä on oikein niellä kiukku ja toisen mielestä on oikein kostaa. Kolmas hakee apua oikeusteitse. Minulle asia kirkastui erittäin hyvin ystävältäni kuulemani vertauksen kautta.

"Miekka kädessä on mahdotonta antaa anteeksi."

Jos joku kokee vääryyttä, on suorastaan ihmisen psyykkeen vastaista, että noin vain antaa sen anteeksi. Rehellisesti ja sydämestään anteeksi antaminen on syntiselle ihmiselle mahdotonta, vaikka kuinka olisi uskossa. Ehkä se onnistuu vielä tällaisissa Jeesuksen kuvaamissa melko vähäisissä esimerkeissä, mutta rohkenisin silti epäillä:

     Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua
     oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä
     viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa
     virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. (Matt. 5:39-41)

Varsinkin silloin, jos rikokset ovat yhtä suuria, mitä sinä luettelit, aito anteeksiantaminen on ihmisen psyykkeelle mahdotonta. Viha ja kiukku on kuin miekka kädessä. Ja tässä joudutaan ristiriitaan: toisaalta sanotaan, että ei saa tehdä pahalle vastarintaa, mutta toisaalta miekan hautaaminen ei vain onnistu.

Oikea ratkaisu on silloin antaa miekka sellaiseen käteen, jolla on oikeus sitä käyttää:

     Mehän tunnemme hänet, joka on sanonut:
     - Minun on kosto, minä olen maksava. (Hepr. 10:30a)

Kristittyä on kielletty kostamasta. (Siitä enemmän Nettipapin palstalla aiheessa kosto.) Mutta Jumalan tarkoitus ei ole myöskään se, että maailmassa vallitsisi epäoikeudenmukaisuus. Olisihan se hullua, että mitä enemmän maailmassa on kristittyjä, sitä lokoisammat olot varkailla, murhaajilla ja raiskaajilla on, kun he tietävät, että kristityt suorastaan iloitsevat mahdollisuudesta antaa anteeksi. Jumalan käskyjenkin tarkoitus on, että maailmassa vallitsee oikeus ja järjestys. Siksi kostaminen ja rankaiseminen on jätettävä hänen huolekseen, joka ainoana osaa kostaa ja rangaista oikeudenmukaisesti.

     Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta
     hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen,
     jota Jumala tahtoo. (Jaak. 1:19-20)

     Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa
     vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" - näin
     sanoo Herra. Edelleen sanotaan: "Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa,
     jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle."
     (Room. 12:19-20)

Käytännössä minä vetäisin rajan tällä tavalla:

Sellaisissa asioissa, joissa ei tapahdu mitään rikosta - esim. koulukaveri naljailee uskovaisuudesta - on annettava anteeksi ja kohdeltava rakkaudella. Mutta samalla on rukoiltava Jumalaa. Ihminen ei osaa haudata miekkaa. Hän joko käyttää sitä tai antaa sen toisen käytettäväksi. Rukous on väline, jolla miekan voi ojentaa Jumalan käteen. Vanhan testamentin rukouksissa on hyvinkin rajuja tunteita, mutta niissä toimitaan todella hyvin. Rukoilija luopuu oikeudestaan käyttää itse miekkaa ja antaa sen Jumalalle:

     Tule avukseni, Herra! Jumalani, pelasta minut! Sinä lyöt vihollisiani vasten suuta,
     sinä murskaat jumalattomien hampaat. Yksin Herralta tulee apu, sinulta kansasi
     saa siunauksen. (Ps. 3:8-9)

     Herra, tule vihasi voimassa minun vihollisteni raivoa vastaan. Riennä avukseni,
     Herra, sinä, jonka käsissä on oikeus! Kutsu eteesi kaikki kansat, asetu istuimellesi
     korkeuteen! Herra, sinä kansojen tuomari, anna oikeuden tapahtua minulle, minä
     olen syytön. Tee loppu jumalattomien pahuudesta, mutta viatonta vahvista, sinä
     vanhurskas Jumala, sinä joka tutkit sydämen ja ajatukset. Minun kilpeni on Jumala,
     hän on vilpittömien auttaja. Jumala on vanhurskas tuomari, hän langettaa tuomioita
     joka päivä. (Ps. 7:7-12)

Sellaisissa asioissa puolestaan, joissa esivalta voi puuttua asiaan, kristitty ei tee mitään väärää, jos hän ilmoittaa poliisille. Päinvastoin! Pahoinpitelyt, raiskaukset, varkaudet ym. vastaavat on ilman muuta jo yleisen järjestyksen vuoksi annettava viranomaisten hoidettavaksi. Tällöin ei ole kyse siitä, että kristitty ihminen käyttäisi itse miekkaa. Pikemminkin pidän sitä anteeksiantona, että kristitty ei lähde omin voimin kostamaan, vaan antaa miekan eteenpäin. Ja kun miekka annetaan poliisille, se annetaan itse asiassa Jumalalle:

     Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi
     Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa
     esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat
     rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen,
     joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat
     siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin,
     pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee
     täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan
     alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta.
     (Room. 13:1-5)

En tiedä, millä tavoin tämä jako avaa ajatusta sinulle, mutta itselleni se oli hyvin selventävä oivallus.

[Like]

Minua pohdituttaa, onko kristitylle suotavaa hakea itselleen maallista oikeutta jos hän on kohdannut epäoikeudenmukaisuutta ja kohtuuttomuutta? Esimerkiksi kristitty on solminut sopimuksen, jonka sisältö myöhemmin paljastuu kohtuuttomaksi. Voiko hän hakea sovittelua tai haastaa toisen osapuolen oikeuteen? Tai tapauksessa jossa hän joutuu rikoksen uhriksi?

Toisekseen, miten paljon kristityn tulee syventyä maalliseen juridiikkaan? Nykyään tilatessa esim.nettikaupasta tai käyttöön ottaessa uutta laitetta, esille tulee erilaisia ehtoja joihin pitäisi perehtyä. Eteen tulee paljon kohtia, kuten ”Olen lukenut ja hyväksyn ehdot”, ”vakuutan lukeneeni”, ”sitoudun noudattamaan” tms. Ehtoja saattaa olla sivukaupalla ja aikaa kuluu valtavasti jos kaikkea rupeaa syynäämään. Toisaalta jos et lue ehtoja ja tilaat/käytät laitetta, voit sortua valehteluun napsauttamalla edellä mainittuja (”olen lukenut”) -painiketta. Tai voi olla, että rikot laitteen käyttöehtoja jo heti aluksi etkä
ole oikeutettu ko. laitteen käyttöön. Tuleeko kristityn olla todella tarkkoja näissä ja lukea kaikki, vaikka aikaa menisikin paljon?

[Nettipappi Marko]

Hei Like,

Löysin vanhan vastaukseni, jossa käsitellään jo suurelta osin kysymiäsi teemoja. Liitin kysymyksesi samaan ketjuun. Tutustu siihen vastaukseen ennen kuin luet tämän.

Edellinen kirjoitukseni on pitkän ajan takaa, mutta olen edelleen täysin samaa mieltä kirjoittamistani asioista. Kristityllä on lähtökohtaisena ihanteena antaa anteeksi. Aivan erityisesti tämä lähimmäisenrakkaus kuuluu osoittaa toisille kristityille, mutta jopa vainoojille on kirouksen sijasta pyydettävä Jumalan siunausta:

Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. ... Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. (Room. 12:10, 14)

Paavali oli apostolin tehtävässään nähnyt monenlaisia seurakuntia, ja tiesi, ettei kiistoilta voida välttyä. Silti hän opetti, ettei kristittyjen kuulu mennä maalliseen tuomioistuimeen selvittelemään keskinäisiä riitojaan. Ajatus oli, että kristittyjen kuuluisi osata olla niin avoimia toisiaan kohtaan, että ulkopuolisia henkilöitä ei tarvittaisi selvittelemään tappelevien kristittyjen asioita.

Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien ratkaistavaksi? Ettekö tiedä, että pyhät tulevat kerran olemaan maailman tuomareina? Jos te saatte tuomita maailmaa, ettekö muka kelpaa tuomareiksi vähäpätöisissä asioissa? Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin - kuinka emme sitten voisi ratkaista tämän elämän asioita? Mutta kun teillä on riitaa maallisista asioista, te otatte tuomareiksi sellaisia, joille seurakunnassa ei anneta mitään arvoa. Saisitte hävetä! Eikö omassa joukossanne ole yhtäkään viisasta, joka pystyisi ratkaisemaan kahden veljen välisen riidan?
Veli siis käy oikeutta veljeään vastaan, ja vielä epäuskoisten edessä! Jo se, että yleensä käräjöitte keskenänne, on teille tappioksi. Miksi ette ennemmin kärsi vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne? Ei, te itse teette vääryyttä ja riistätte muilta, jopa omilta veljiltänne. (1. Kor. 6:1-8)

Tämä ohje ei kuitenkaan sovi sovellettavaksi muuten kuin kristittyjen kesken ja nimenomaan riita-asioissa. Jos rikotaan maallista lakia, niin se ei ole asia, jota kristityt vain keskenään hiljaa sovussa sovittelevat. Esivalta on Jumalan säätämä instituutio, ja se on Jumalan palvelija. Joskus kristityllä on oikeus - ja joskus tilaneesta riippuen suorastaan velvollisuus - viedä rikos ratkaistavaksi ja syylliset rangaistavaksi. Se ei tarkoita sitä, että kristitty olisi kostamassa tai ajamassa omaa etuaan, vaikka tällaiseenkin kristitty saattaa sortua. Kristityllä on kuitenkin myös velvollisuus edistää yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta.

Edellisessä vastauksessani lainasin jo roomalaiskirjettä, mutta tässä vielä kertauksena pari jaetta:

[Esivalta] on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. (Room. 13:4-5)

Tältä pohjalta vastaan vielä lyhyesti esittämiisi kysymyksiin.

Minua pohdituttaa, onko kristitylle suotavaa hakea itselleen maallista oikeutta jos hän on kohdannut epäoikeudenmukaisuutta ja kohtuuttomuutta? Esimerkiksi kristitty on solminut sopimuksen, jonka sisältö myöhemmin paljastuu kohtuuttomaksi. Voiko hän hakea sovittelua tai haastaa toisen osapuolen oikeuteen? Tai tapauksessa jossa hän joutuu rikoksen uhriksi?

Mielestäni voi. Jos asia on sellainen, että sinua kohtaan on tehty rikos, sinulla on ehdottomasti lupa - ja joissain tapauksissa ehkäpä suorastaan velvollisuus - jättää tämä asia esivallan ratkaistavaksi. Jos sinua on puolestaan kohdeltu huonosti muttei rikollisesti, niin se on asia, jossa kannattaa keskustelun keinoin purkaa sydäntään, jotta osaisi antaa anteeksi.

Eteen tulee paljon kohtia, kuten ”Olen lukenut ja hyväksyn ehdot”, ”vakuutan lukeneeni”, ”sitoudun noudattamaan” tms. Ehtoja saattaa olla sivukaupalla ja aikaa kuluu valtavasti jos kaikkea rupeaa syynäämään. Toisaalta jos et lue ehtoja ja tilaat/käytät laitetta, voit sortua valehteluun napsauttamalla edellä mainittuja (”olen lukenut”) -painiketta.

Omantunnon tarkalle ihmiselle sanamuoto "olen lukenut ja hyväksyn ehdot" on kovin vaikea. Ymmärrän hyvin, että pikkutarkka ihminen toivoisi, että siinä lukee vain "hyväksyn ehdot". Joka tapauksessa noiden kohtien hyväksymisellä on juuri se tarkoitus, että lukipa niitä tekstejä tai ei, niin silloin antaa hyväksyntänsä, että omalta puoleltaan sitoutuu niihin ehtoihin. Mielestäni sinä voit oikein hyvin vapauttaa omatuntosi siitä, että pitääkö ne olla ihan oikeasti luettuina. Tärkeintä on, että ymmärrät sen tarkoituksen. Myyjäosapuoli tarvitsee vakuutuksen, että niissä rajoissa kauppa tai sopimus on solmittu, eikä hankalaksi heittäytyvä asiakas voi kuormittaa yritystä millä tahansa mielipuolisella vaatimuksella ihan miten sattuu. Huijarifirmat ovat asia erikseen, mutta yleensä noiden sopimusten rastit ovat sitä varten, että kauppias uskaltaa tehdä omalta puoleltaan sopimuksen ja sitoutua siihen. Jos pelkään huijatuksi tulemista, niin silloin sinun on syytä lukea kaikki tekstit ennen rastin merkitsemistä.

[Like]

Kiitos! Pidin myös vanhemman viestin vastauksesta.

Mietin tosiaan, kuinka tarkka näissä pitää olla ja voiko välinpitämättömyys esim. nuiden ehtojen lukemisen edessä olla jopa synti. Jos vielä jaksaisit lyhyesti kommentoida seuraavaan skenaarioon, joka on aika pitkälle viety ja perinteisistä rikos-caseista poikkeava.

Esim. Puhelin-skenaario

Ostan puhelimen - hyväksyn ehdot lukematta

Mutta: ehdoissa lukisi, että lisenssi edellyttää että ehdot ovat luettuna

Tulos: käytän puhelinta laittomasti, koska rikon lisenssin ehtoja lukemattomuudellani

Lukemattomuus voi johtaa myös siihen, että

-lukemattomuuden lisäksi ja siitä johtuen voin tehdä tietämättäni muitakin asioita väärin.

Ja voi käydä jopa että:
lisenssi kohdallani loppuu, en voi käyttää puhelinta. Mukaan lukien vuosien työasiat, muistiinpanot  ja valokuvat joutuvat pois.

Mahdollisuus olisi ehkä vedota kohtuuttomiin sopimusehtoihin, mutta voiko kristitty huolimattomuuteen ja välinpitämättömyyteen syyllistyneenä edes vedota tällaiseen saadakseen itselle tärkeät henkilökohtaiset asiat takaisin? Onko se oman edun tavoittelua? Onko julma lopputulos vain nieltävä ja annettava Siperian opettaa vai onko jättiyrityksen haastaminen kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden ylläpitämistä erehtyväisten kuluttajien puolesta? Päällimmäisenä ajatuksena kuitenkin omien saaminen takaisin.

[Nettipappi Marko]

Hei Like,

Kysymyksesi on nyt tarpeettoman teoreettinen skenaario. Jos sopimuksessa on kohta "olen lukenut ja hyväksyn sopimuksen ehdot", niin silloin sinä allekirjoituksellasi vakuutat tämän oikeaksi. Sen jälkeen sinua käsitellään henkilönä, joka sitoutuu siihen sopimukseen - olitpa todellisuudessa lukenut ne tai et.

Ei ole mahdollista, että olisi olemassa sopimus, jonka ehdot eivät riipu allekirjoituksesta, vaan siitä, onko ihminen sen oikeasti lukenut. Muutenhan tätä asiaa pitäisi vielä laajentaa siten, että säännöllisin väliajoin pidetään pistokokeet siitä, että muistaako sopimusosapuoli kaiken lukemansa vielä kuukaudenkin päästä.

Jos sinä siis allekirjoitat jonkun sopimuksen lukematta sen sisältöä, niin silloin sinä olet tehnyt valinnan sitoutua sopimukseen tietämättä kaikkea tarkasti. Silloin sinun pitää joko luottaa siihen, että esimerkiksi allekirjoittamasi kauppasopimus on reilu. Jos et luota, niin sitten sinun pitää lukea se alusta loppuun.

Jos sinä lukemattomuudestasi johtuen joudut kokemaan jotain henkilökohtaisia menetyksiä tai tappioita, niin toki sinä voit yrittää jotenkin asian saada hoidettua, mutta todennäköisesti se ei onnistu, koska olet sopimukseen sitoutunut. Silloin sinun täytyy kärsiä tämä tappio, ja voit syyttää vain sitä, ettet lukenut sopimusta. Tämä ei ole pohjimmiltaan mikään syvä hengellinen kysymys vaan ihan käytännöllinen asia.

[Somettaja]

Kuuluuko yhteisöpalvelujen ja sosiaalisen median yritykset esivalta-kategoriaan? Tai yritykset? Jos näiden tarjoamat ehdot ovat kohtuuttomia, voiko lähimmäisenrakkauteen vedoten ohittaa niiden sanelemia ehtoja?  Esim. Käyttäjä a saa mitättömästä syystä potkut jostain some-alustalta, jonka kautta hän pystyy viestimään lähimmäisten kanssa. Palvelun ehtoihin kuuluu, että uutta tiliä ei saa tehdä, mutta käyttäjä a tekee silti. Käyttäjä a perustelee tekoaan sillä, että näin hän saa yhteyden lähimmäisiinsä. Onko tällainen ehtojen vastainen toiminta varastamista?

[Nettipappi Marko]

Hei Somettaja!

Sosiaalinen media tai yhteisöpalvelut eivät missään tapauksessa mene esivallan kategoriaan. Pidän itse asiassa hyvin suurena ongelmana sitä, että sosiaalinen media on saanut niin suuren vallan ja painoarvon ihmisen elämässä. Hyvin moni elämän osa-alue voisi paremmin, jos ihmisten vuorovaikutus tapahtuisi enemmän kasvotusten. Niinpä mihinkään lähimmäisenrakkauden käskyihin vedoten kristitty ei voi ryhtyä kampanjoimaan itselleen jotain muita oikeuksia kuin sosiaalisen median alustat myöntävät. Niitä ei ole pakko käyttää, eivätkä ne ole minkään esivallan hallinnassa. Ne saavat tehdä omat sääntönsä, ja kristitty joko sitoutuu niihin tai on käyttämättä niitä.

Suurinta lähimmäisenrakkautta on joka tapauksessa kylässä käyminen, puhelujen soittaminen ynnä muu mahdollisimman konkreettinen vuorovaikutus. Jos siis jokin yhteisöpalvelu itseltä sulkeutuu, voi silloin ajatella, että se avaa oven entistä parempaan kristillisen rakkauden osoittamiseen. Sosiaalisen median kautta yhteydenpitohan on lopulta yhteydenpitoa tavalla, jossa itse pääsee kaikkein helpoimmalla.

[Anniina]

Hei Marko,

voisitko vielä tarkentaa, mikä tai kuka Raamatun mukaan on esivalta? Edellinen kysyjä oletti, että esivaltaa voisivat käyttää yksityiset yritykset (joihin myös sosiaalisen median yritykset kuuluvat), joten esivalta-käsitteen sisältö ei liene kaikkien mielestä yksiselitteinen.

[Nettipappi Marko]

Hei Anniina!

Raamattu ei määrittele esivallan käsitettä. Esivalta on siis termi, joka oletetaan tiedetyksi. Ja mielestäni se on ihan sama määritelmä kuin meidänkin kielenkäytössä. Paavalin ohjeistus esivallan kunnioittamisesta sisältää monia sellaisia elementtejä, jotka me automaattisesti miellämme esivallan käsitteeseen sisältyviksi:

Kuuliaisuus esivaltaa kohtaan

1. Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. 2. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. 3. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. 4. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. 5. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. 6. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. 7. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia. (Room. 13:1-7)

Sosiaalinen media, yritykset ja palvelujen tuottajat eivät ole valtiovallan ja yhteiskunnan määrittämiä vallanpitäjiä, joilla olisi oikeus säätää lakeja, valvoa, tuomita ja laittaa rangaistuksia täytäntöön. Perinteinen valtio-oppi sisältää vallan kolmijakoperiaatteen, joka voidaan määritellä: "Vallanjako-oppi on valtioteoria, jonka mukaan toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan on kuuluttava eri elimille." (Wikipedia) Esivaltaan kuuluvat siis ne toimijat, joille tämä valta kuuluu.

[Sähköä]

Tähän esivallan kunnioittamiseen ja someaiheeseen liittyen lisäkysymyksiä.

-Onko oikein olla noudattamatta lakeja ja sääntöjä jos henkilö itse kokee toimintansa oikeaksi? Omaantuntoonhan voi vedota esim. abortti ja pride-asioissa.

-Entäs vanhojen rikkomusten tunnustaminen? Kannattaako kaivella esim. 10v vanhoja asioita ja tunnustaa vaikka veropetoksia?

-ja sitten someaiheeseen vielä: jos sattuukin niin, että henkilö on rikkonut niitä sopimusehtoja, niin onko kristillistä lähteä tunnustamaan rikkomuksia johonkin asiakaspalveluun tai poistaa katumustekona/rangaistuksena itselle koko somealusta? Oletuksena siis, ettei kukaan ole huomannut rikkomusta. Jos nämä palveluntuottajat eivät ole esivallan veroisia, eikö niihin voi suhtautua kevytmielisemmin? Toki niin, että huomattuaan tekevänsä väärin, parantaa toimintatapojaan.

[Nettipappi Marko]

Hei Sähköä!

Olen aikaisemmissa vastauksissani käsitellyt kohtalaisen laajasti esivallan kunnioittamista, joten vastaan hyvin lyhyesti.

Ensinnäkin kristityn velvollisuus on suostua esivallan alaisuuteen, koska esivalta on Jumalan asettama. Siitä huolimatta, että esivalta on instituutiona Jumalana tahdon mukainen asia, on esivalta ihmisten vuoksi altis väärinkäytöksille. Myös Raamatussa on kohtia, joissa esivalta on noussut Jumalan tahtoa vastaan.

Suuri neuvosto oli juutalaisten esivallan ylin vallankäyttäjä, ja se yritti estää apostoleja julistamasta evankeliumi Jeesuksesta.

• [Neuvoston jäsenet] kutsuivat apostolit sisään ja kielsivät heitä enää puhumasta tai opettamasta yhtään mitään Jeesuksen nimessä. Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille: "Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse. (Ap. t. 4:18-19)
• Apostolit tuotiin neuvoston eteen, ja ylipappi alkoi kuulustella heitä. Hän sanoi: "Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne ja te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme." Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Ap. t. 5:27-29)

Onko oikein olla noudattamatta lakeja ja sääntöjä jos henkilö itse kokee toimintansa oikeaksi? Omaantuntoonhan voi vedota esim. abortti ja pride-asioissa.

Omatunto on hyvä mittari monessa asiassa, mutta omatunto ei ole erehtymätön. Jos ihmisen omatunto nousee esivaltaa vastaan ilman, että Jumalan Sana on käskenyt toimia niin, täytyy silloin ihmisen kalibroida omatuntoaan. Omatunto ei ole Jumala. Eikä omatunto ole aina edes Jumalan ääni. Omatunto voi olla yliherkkä, paatunut tai vääristynyt.

Entäs vanhojen rikkomusten tunnustaminen? Kannattaako kaivella esim. 10v vanhoja asioita ja tunnustaa vaikka veropetoksia?

Sakkeus kohtasi Jeesuksen, ja hänelle nousi synnintunto. Niinpä hän halusi tunnustaa ja hyvittää rikoksensa:
Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin." (Luuk. 19:8 )

Sakkeuksen esimerkistä huolimatta en osaa sanoa mitään ehdotonta. Uskon, että tässä asiassa on etsittävä tilannekohtaista viisautta. Herkkä omatunto voi muistella vaikkapa vanhoja pahan puhumisia, joita on lähimmäisestään sanonut tämän selän takana. Asian tunnustaminen henkilölle itselleen voikin olla ensimmäinen kerta, kun tämä ihminen ne asiat kuulee, jolloin tunnustaminen onkin satuttamista. Paatunut omatunto puolestaan voi todeta, että tulehtunut ihmissuhde on nyt toisen osapuolen ongelma, koska minä olen kaiken Jumalalta anteeksi saanut, joten antaapa asian olla. Kumpikin toimintamalli olisi mielestäni väärin.

En siis valitettavasti osaa antaa mitään yleispätevää ohjetta.

-ja sitten someaiheeseen vielä: jos sattuukin niin, että henkilö on rikkonut niitä sopimusehtoja, niin onko kristillistä lähteä tunnustamaan rikkomuksia johonkin asiakaspalveluun tai poistaa katumustekona/rangaistuksena itselle koko somealusta? Oletuksena siis, ettei kukaan ole huomannut rikkomusta. Jos nämä palveluntuottajat eivät ole esivallan veroisia, eikö niihin voi suhtautua kevytmielisemmin? Toki niin, että huomattuaan tekevänsä väärin, parantaa toimintatapojaan.

Jos jotain sopimusehtoja on rikottu, silloin täytyy pikimmiten korjata tilanne sellaiseksi, että toiminta on ehtojen mukaista.