Morjens Jukka!
Nämä ovat asioita, joissa helposti tulee levoton olo: Onko tosiaan totta, että muissa uskonnoissa on samanlaisia piirteitä kuin kristinuskossa? Onko Jeesusta tosiaan edes ollut olemassa? Uskotaanko tässä vain pelkkiin satuihin? Mutta kun asiaa jäädään vähän tarkemmin miettimään, asiat menevät oikeisiin mittasuhteisiin. Vaikka jossain uskonnossa olisi tosi paljon yhtäläisyyksiä joihinkin Jeesuksen tekemiin tekoihin, niin mitä se muuttaisi meidän uskostamme? Aivan varmasti jokaisessa uskonnossa kerrotaan ihmeistä. Ja aivan varmasti siihen ihmevalikoimaan kuuluvat kuolleiden herättämiset, parantamiset ja muut yliluonnolliset asiat. Ja aivan varmasti jokaisessa uskonnossa on jotain jumalan pojista. Ja varmasti löytyy nimien ja paikkojen kanssa mielenkiintoisia yhteneväisyyksiä.
Mutta meillä on Raamattu, joka kertoo kronologisesti vähintään 2000 vuoden jatkumon, joka etenee ja huipentuu Jeesukseen. Luomisesta ja syntiinlankeemuksesta edetään israelin kansan vaiheisiin, erämaavaellukseen ja luvatun maan valloittamiseen. Jumalan laki ja profeetat antavat ohjeet elämään ja lupauksen Messiaasta, joka on kulkenut paratiisista asti syntiin langenneiden ihmisten toivona. Lopulta Jumalan Poika syntyy, elää ihmeellisen elämän ja kuolee noustakseen kuolleista ja lähettääkseen Pyhän Hengen seuraajilleen. Nämä levittävät edelleen sanomaa odottaen tämän maailman loppua ja uuden alkua.
Monissa uskonnoissa on yhteneväisyyksiä joihinkin palasiin, mutta mikään ei vastaa lähellekään tätä kokonaisuutta. Lisäksi meillä on monien satojen vuosien aikana kirjoitettu kirjakokoelma, jossa erilaiset ihmiset omista näkökulmistaan raportoivat tapahtumia. Kymmenistä eri kirjoittajista huolimatta kasassa on yhtenäinen kokonaisuus. Ja tätä sanomaa ei muuta se, että eri uskonnoissa on samoja palasia.
Otan nyt joitain asioita kirjoittamastasi viestistä ja kommentoin niitä. Valinta on lähes satunnaisotanta, eli poimin sellaisia näkökulmia, joihin minulla on jotain sanottavaa.
29.03.08 13:02 <xxx> On varmasti ollut olemassa ihminen jonka nimi oli jeesus, mutta niitä on nykyäänkin. Tutkijat on jsotain löytänyt jonkun hämärän viittauksen josephus nimiseen henkilöön jota kristityt pitää todisteena jeesuksesta. Totuus on kuitenkin eri. Raamatun jeesus on suora kopio Horuksesta.
Josefus oli juutalainen historioitsija. Ehkä tämä keskustelija tarkoittaa, että Josefuksen kirjoituksissa on viittaus henkilöön, josta oletetaan, että kyseessä olisi Jeesus Nasaretilainen. Tai sitten hän tarkoittaa erästä kahden roomalaisen hallintomiehen välistä kirjeenvaihtoa, jossa on viittaus Chrestus nimiseen mieheen, jonka seuraajien lahkosta kirjeenvaihdossa on maininta. Mutta melkoinen pokka pitää olla, että väitetään Jeesuksen olevan kopio Horuksesta. Jos Egyptissä on legendoja, joissa on samanlaisia asioita kuin Jeesuksen henkilöhistoriassa, niin se ei todista yhtään mitään.
29.03.08 13:05 <xxx> Raamattu nykyisellään ei vastaa lähellekään alkuperäistä ramattua jossa jopa mainitaan, että jahve on yksi jumala monesta jumalasta jotka kuuluu samaan "jumala eduskuntaan" tavallaan ja näiden kaikkien jumalien "pomo" on joku aivan muu..
Hih! Jätkä ei ole tajunnut, millainen rahasampo hänellä on käsissään. Kun hän vain viitsisi julkaista tiedossaan olevan "alkuperäisen Raamatun" hän voisi pyytää siitä mitä vain. Tai sitten asia on niin kuin tutkijat tietävät. Meidän Raamattumme on niin lähellä alkuperäistä, kuin vain ikinä voidaan tietää. Juutalaisuuden historian väittäminen monijumalaiseksi on käsittämätön harha. Pikemminkin ihmetyksen aihe pitäisi olla se, miten juutalaisuudesta on voinut irtautua kristittyjen joukko jossa on "kolme Jumalaa".
29.03.08 16:31 <xxx2> Kai xxx3kin tiesi ettei kukaan tiennyt kuka kirjoitti Luukkaan evankeliumin, vaan se laitettiin hänen ansiokseen vasta -mitä- 230-luvulla erään kirkkoisän toimesta hänen auktoriteetillaan.
Heh ... Miksi Luukkaan evankeliumin kirjoittajaa vastaan pitää hyökätä? Se on ehkä helpoimmin jäljitettäviä kirjoittajia, vaikka nykyinen kriittinen tutkimus mielellään sanookin, ettei sillä ole mitään tekemistä lääkäri Luukkaan kanssa. No, joka tapauksessa. Eihän Raamatussa edes sanota, kuka sen kirjoitti. Evankeliumeille on vain annettu nimet sen mukaan, joiden on oletettu toimineen kirjoittajina. Mutta ei Raamattu itse sitä kerro.
Horus syntyi neitsyt Isiskselle jota myös kutsuttiin nimeltä Meri (Maria) 25 joulukuuta luolassa/ eläinten suojassa.
No kiva sille Horukselle. Mutta me kristityt emme tiedä Jeesuksen syntymän ajankohtaa. Ainoa varma asia on, että hän ei syntynyt tuohon aikaan, koska silloin ei pidetä lampaita kedolla israelissa. Joulua on vain ruvettu juhlimaan tuolloin, koska pakanallinen valon juhla oli kiva korvata kristillisellä juhlalla. Ja Jeesushan on melkoinen maailman valo. Ei Raamattu sano mitään päivämääristä tai edes vuodenajoista Jeesuksen syntymän suhteen.
Horuksen maallisen isän nimi oli "Seb" (Joseph")
Horuksen kastoi "Anub kastaja", joka sitten tapettiin katkaisemalla hänen päänsä.
(Anub, Anup, Aan muistuttaa Johannes- nimeä alkukielessä)
Okei. No nyt ymmärrän. Perinteiset juutalaiset nimet ovatkin todellisuudessa vain kopioituja väännöksiä egyptiläisistä nimistä...
30 vuotiaana hänet kastettiin.
Jo vanhassa testamentissa 30 vuoden ikä oli merkittävä. Esimerkiksi Israelin kaksi ensimmäistä kuningasta Saul ja Daavid molemmat aloittivat kuninkaan tehtävänsä tuossa iässä. (1. Sam. 9:22 ja 2. Sam. 5:4)
Horuksella oli 12 opetuslasta
Horus teki ihmetekoja, poisti paholaisia, ja herätti kuolleista El-Azaruksen (El-Osiris toiselta nimeltään)
Horus käveli vetten päällä.
Horus puhui myös vuorella ns. Vuorisaarnan
Tällaisia yhtäläisyyksiä voi tarinoissa todellakin hyvin olla. Ja monet muut mainitsemasi asiat olivat välillä suorastaan hämmästyttäviä. Ihmettelin itsekin, että voiko tosiaan olla noin paljon samoja yksityiskohtia. Mutta en silti näe, miksi sen pitäisi olla ongelma. Jos uskon, että Jeesus on ollut historiallinen henkilö, niin miksei hän olisi voinut tehdä sellaisiakin asioita, joista vieraiden uskontojen legendat kertovat. Mikä sen paremmin voisi esimerkiksi sen ajan ihmisiä puhutella kuin Jeesus, joka tekee heidän silmiensä sellaisia tekoja, joista muut vain puhuvat.
No, olin ehkä aika ironinen tässä. Kaiketi korvasin sillä vain historiantietämystäni. Itse olen vain jotenkin väsynyt aina hätkähtelemään erilaisista yhtäläisyyksistä eri uskontojen kertomuksissa. On tasan kertojasta riippuvaista, miten asiat nähdään. Yksi hyvä esimerkki on vedenpaisumus. Moderni tutkija sanoo, että todella vanhoja vedenpaisumuskertomuksia on monissa kulttuureissa. Hän vetää johtopäätöksen, että juutalaisuuden ja kristinuskon vedenpaisumuskertomukset ovat siis muista kulttuureista lainattuja. Toinen tapa suhtautua asiaan on se, että uskoo vedenpaisumuksen todelliseksi tapahtumaksi. Ja sehän tarkoittaisi sitä, että kaikki maailman ihmiset ovat vedenpaisumuksesta selvinneiden ihmisten jälkeläisiä. Ja olisihan se hullua, jos kaikissa kulttuureissa ei siksi olisi jotain versiota kyseisestä tapahtumasta.