Sota!

[Kukkis]

Mikä on Kristillinen näkökanta sodasta ja rauhasta? Onko oikeus oikeutettuun sotaan? Niinkuin Joksukin olen tekemässä etiikan esitelmää! 

[Nettipappi Marko]

Moi Kukkis!

Kristillisestä näkökulmasta sota on paha ja rauha on hyvä. Muuta kysyttävää? Jonkin verran olen sivunnut sotaan ja tappamiseen liittyviä teemoja Nettipapin palstalla otsikoiden kuolemantuomio ja Vanhan testamentin sodat alla. Kannattaa selailla nekin läpi, mutta yritän tuoda tähän vastaukseen jotain uutta.

Kristillisissä keskusteluissa sotaa tarkastellaan yleensä näkökulmasta: voiko kristitty tappaa? Mielestäni tästä lähtökohdasta ei voida antaa riittävää ja kattavaa vastausta. Tärkeämpi kysymys on: onko kristitty valmis puolustamaan läheisiään oman henkensäkin uhalla? Pohdin muutamalla sanalla näitä vaihtoehtoja ja toivon, että pohdinnan lomassa tulen vastanneeksi kysymyksiisi.

Voiko kristitty tappaa?

Viides käsky kuuluu: ”Älä tapa”. Ymmärrykseni mukaan tämä ei koske aivan kaikkea toimintaa, jossa ihminen saa surmansa toisen ihmisen vaikutuksesta. Raamatussa Jumala itse käskee langettaa kuolemantuomioita tietyistä rikoksista. Jumala ei sanonut, että tiettyihin synteihin syyllistyneet kuolevat jollain yliluonnollisella tavalla Hänen vaikutuksestaan. Ihmisten kuului panna toimeen tämä Jumalan määräys. Eikä se ollut syntiä. Samoin Jumala käski joskus kansansa sotaan.

”Älä tapa” tarkoittaa mielestäni sitä, että yksittäisellä ihmisellä ei ole itse lupa päättää sitä, riistääkö hän jonkun ihmisen hengen. Kuolemantuomioissa päätöksen on tehnyt lain asettaja – Vanhan testamentin aikana itse Jumala – tai esivalta, joka Raamatussa sanotaan Jumalan palvelijaksi, jota kristityn pitää kunnioittaa. Käskyn toimeenpanijana ihminen ei tapa viidennen käskyn tarkoittamassa mielessä, koska hän ei itse tee valintaa, kuka saa elää ja kuka ei. (Tästä teemasta enemmän otsikon kuolemantuomio alla.)

Ajattelen, että näin on myös sodan laita. Mielestäni kyse ei ole siitä, onko ihminen itse tappomielellä tai haluaako hän tappaa. Sodassa yleensä joku kuolee. Se on tila, jossa neuvottelut ovat jo ohi. Sotilaiden kohdalla kysymys on siitä, kuka kuolee: vihollinen, rakas läheinen vai itse. Kristillinen näkökulma sotaan on mielestäni ennen kaikkea seuraava:

Onko kristitty valmis puolustamaan läheisiään oman henkensäkin uhalla?

Joskus keskustelin ihmisen kanssa, jonka mielestä maata ei pitäisi puolustaa, koska se vain provosoi vihollista. Täytyisi kuulemma antaa Suomi vapaaehtoisesti miehittäjän haltuun, niin kaikki menisi hyvin. Tällä tavalla ajatteleva on sulkenut silmänsä siltä tosiasialta, kuinka miehittäjät useimmissa tapauksissa surmaavat, raiskaavat ja kiduttavat valloitetun kansan ihmisiä.

Kun sota on syttynyt, kysymys ei ole siitä, olenko minä valmis painamaan liipaisinta. Tai voidaan se niinkin ajatella, mutta se on kovin yksipuolinen näkökulma. Minä ajattelen, että kysymys on siitä, kumman minä mieluummin haluan elävän: vihollisen, joka katselee minua kiväärin tähtäinten läpi – vai perheeni, vaimoni, lapseni ja ystäväni.

Rakasta vihamiestäsi –käsky ei tarkoita, että vihamiehen pitää olla tärkeämpi kuin perheen, vaimon ja lapsien, tai edes ystävien. Se tarkoittaa, että minun kristittynä on nähtävä vaivaa myös sellaisen ihmisen eteen, joka ei välitä minusta pätkääkään tai suorastaan vihaa minua. Vertaus kadonneesta lampaasta ei tarkoita sitä, että yhden lampaan vuoksi loput lampaat voi jättää heitteille, kun yhtä autetaan. Kyllähän ne 99 jätettiin turvaan tarhaan. Ajatus on se, että paimen ei ole tyytyväinen siihen, että suurin osa on turvassa. Paimen ei säästele itseään, vaan tekee kaikkensa viimeisenkin lampaan puolesta.

Sodassa ei ole muita hyviä ratkaisuja kuin aselepo ja rauha. Taistelussa voidaan löytää parhaimmillaankin vain pienin paha. Ajattelen, että kristityn pienin paha ei ole jättää omia läheisiään vihollisen tykin ruuaksi ja perustella tätä sillä, ettei itse halua painaa liipaisinta. Kuvitellaan, että minulla olisi vaimo ja lapsia. Lisäksi minulla olisi ase. Sitten talooni tunkeutuu murhaaja, joka uhkaa perhettäni. Ampumalla murhaajan aiheutan pahantekijän kuoleman. Mutta heittämällä aseen pois aiheutan rakkaiden ihmisten kuoleman. Olisi minun syytäni, jos he ovat kuolleet, kun en tehnyt sitä, mitä pystyin. Ajattelen samoin puolustussodasta. Se ei ole pelkästään oikeutettua, vaan se on kristityn velvollisuus. Jos hän rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, hän puolustaa heitä viimeiseen hengenvetoonsa asti.

Tässä esittämässäsi kysymyksessä ollaan kuitenkin enemmän etiikan kuin kristinopin alueella. Etiikka on enemmän tulkinnanvaraista ja siinä näkökulmat vaihtelevat paljon sen mukaan, kuka niitä esittää. Nämä ovat minun ajatuksiani ja on mahdotonta väittää, että ne edustaisivat kaikkea kristillistä ajattelua. Yhtä kristillisen ajattelun mallia kun ei ole olemassa.

[Eero H.]

Tämä kysymys menee etiikan puolelle. Suomessa päätöksen sodasta ja rauhasta tekee eduskunta yhdessä presidentin kanssa(lähde: Forum yhteiskuntatieto Otava 2006).
Jos esivalta tekee päätöksen hyökätä toiseen maahan onko kristityllä velvollisuus osallistua hyökkäykseen? Tai jos puolustussodassa puolustus on onnistunut ja esivalta päättää vanhojen rajojen pitämisen sijasta hyökkäämällä vallata lisää aluetta onko kristityllä velvollisuus osallistua hyökkäykseen?

[Nettipappi Marko]

Morjens Eero!

Eettiset kysymykset ovat usein sellaisia, että niiden äärellä pitää esittää lisää kysymyksiä, jotka on pilkottu pienempiin osiin. Jos osaa vastata niihin lisäkysymyksiin, saa jonkinlaisen vastauksen alkuperäiseen. Ja lisäkysymyksetkin ovat usein sellaisia, että niihinkään ei ole olemassa niin sanottuja oikeita vastauksia. Jokaisen pitää vastata niihin omatuntonsa mukaan. Raamattua voi ja kannattaa käyttää apuna. Mutta kärjistetysti sanottuna opin ja etiikan raja taitaakin mennä suunnilleen siinä, että oppikysymyksiin löytyy vastauksia Raamatusta, etiikan kysymyksiin saa vain suuntaviivoja ja näkökulmia.

Minun lisäkysymyksiäni voisivat olla:

1. Raamattu käskee toisaalta kunnioittaa esivaltaa, muttei anna oikeutta myöskään terrorisoida naapurikansoja. Jos esivalta käskee terrorisoida naapurikansoja, kumpi käsky on vahvempi?
2. Mitä tässä yhteydessä tarkoittaa Raamatun sana: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap. t. 5:29)?
3. Mikä on oman maan puolustamista? A) Amerikkalaistyylinen maapallon toisella puolella sotiminen B) Vain omilla rajoilla tai niiden sisäpuolella taisteleminen C) Toimenpiteet, joita ehdottomasti tarvitaan, että ei tarvitsisi päästää vihollista omien rajojen sisäpuolelle.
4. Sotilasvalassani olen luvannut puolustaa maatani. Sisältääkö se lupauksen tehdä kaikkea, mitä sotilaallinen johto käskee?

Suomessa näihin kysymyksiin on ehkä helpompi vastata kuin maissa, joissa eletään paljon epävakaamman hallinnon ja poliittisen tilanteen alla. Meidän maamme sodankäynnin periaatteet nojautuvat vahvasti puolustamiseen. Kun esimerkiksi ilmavoimat ostivat Hornetit, niin satojen miljoonien arvoiseen hankintaan ei sisältynyt ollenkaan sellaisia aseita, joita käytettäisiin hyökkäyssotaan kuuluvassa rynnäköinnissä. Kaikki suunnitelmat tehdään puolustamisen ehdoilla. Sama näkyi jo sotilaiden asenteissa sotavuosina. Kun puolustussota onnistui hyvin, rintamalinjat siirtyivät hetkeksi vihollisen puolelle. Silloin kuulemani mukaan monet suomalaiset sotilaat tunsivat olevansa väärässä tehtävässä.

Minä henkilökohtaisesti en pelkää, että joutuisin Suomen armeijan joukoissa hyökkäämään. Ja minun sotilasvalani ei velvoita minua toimimaan Natossa tai vastaavissa yksiköissä, joissa hyökkäyssota voisi olla todennäköisempi. Luotan hyvin vahvasti siihen, että Suomen puolustusvoimien johto tekee vain puolustukseen tähtääviä päätöksiä. En lähtisi valloittamaan lisää alueita Suomelle, enkä usko, että sellaista koskaan haluttaisiin sotilaallisesti edes yrittää.

Jos en eläisikään Suomessa vaan vaikkapa Lähi-idässä, niin enpä tiedä, miten pitäisi suhtautua. Siellä etiikan taju olisi jo lapsesta saakka kasvanut erilaiseksi. Toisaalta onkin vähän vaikea tilanne, jos vieraan kulttuurin ihminen alkaa opettaa etiikkaa. Etiikan yksityiskohtaiset ratkaisut ovat kovasti sidoksissa vallitsevaan kulttuuriin. Yleiset periaatteet voivat olla hyvinkin samat, mutta yksityiskohdat aivan päinvastaisia. (Esimerkiksi jossain kulttuurissa on kohteliasta syödä lautanen tyhjäksi, toisessa sillä osoitetaan, että emäntä ei antanut tarpeeksi ruokaa.)

Mutta spekuloinnin päätteeksi vastaukset omiin kysymyksiini:

1. Minä mieluummin olisin tottelematta esivaltaa, jos vaihtoehtona olisi terrorisoida naapuria. Koen, että silloin esivalta toimii vastoin Jumalan tahtoa, jolloin se ei voi olla Jumalan palvelija. Tosin Suomessa ei ole tähän pelkoa ja pitäisi miettiä todella tarkkaan, ennen kuin kapinoisi esivaltaa vastaan. Varsinkin sotilaallisissa asioissa he tietävät paljon sellaista, josta minulla ei ole aavistustakaan.
2. Pelaisin varman päälle. Tottelisin niin kauan esivaltaa, kunnes olisin varma siitä, että se tekee väärin.
3. Minulle maan puolustamista on tietenkin kohta B mutta myös C. Jos esimerkiksi olisin rintamalla ja vastaani vyöryisi valtava armeija, jonka pysäyttäminen olisi helpointa maastonkohdassa, joka on kilometrin verran rajan ”väärällä puolella”, niin sinne minä menisin. Tai komentaisin joukkoni, jos minulla sellaisia olisi.
4. Minä olen luvannut puolustaa maatani. En hyökätä. Jos koen, että sellaiseen joutuisin, ilmoittaisin, että vala ei siihen minua sido.

Tällaista spekulointia täältä. Toivottavasti jotain järkevää osasin vastata. Vaan taisitpa jo kysyessäsi tietää, ettei mitään varmoja vastauksia ole luvassa.

[hmmh]

Kertoisitko marko: Kuka ja koska ja missä on sotinut puollustus sotaa? Eikö paras puollustautuminen sodalta ole ettei sodi? Yksin ei kukaan voi sotia, vai voiko?

[Tuomas]

Niin ja jos tähän saa vielä kysyä, että menisikö Jeesus siun mielestä armeijaan/ puolustussotaan?

[Nettipappi Marko]

Hei Hmmh!

Kertoisitko marko: Kuka ja koska ja missä on sotinut puollustus sotaa?

Kysymyksesi menee alueelle, jossa minulla ei ole parasta asiantuntemusta. Siksi vastaukseni on enemmänkin keskustelua kuin varsinaista vastaamista.

Eikös puolustussodaksi lasketa sellainen sota, jossa puolustautuva osapuoli ei ole millään tavalla halunnut hyökätä tai uhata sitä maata, joka on päättänyt aseellisesti tunkeutua tai hyökätä tämän maan kimppuun? Sotahistoria tuntee käsittääkseni tällaisia tilanteita vaikka kuinka paljon. (Tosin minä en tunne sotahistoriaa niin hyvin, että osaisin näitä tapauksia luetella.) Mutta yksi aika varma löytyy... Suomella ei ollut mitään aikeita hyökätä Neuvostoliittoon, vaan maamme oli selvästi puolustautuva osapuoli talvi- ja jatkosodissa. (En usko, että kysymystäsi esittäessäsi olisit unohtanut Suomen sodat, joten ... Pidätkö sinä Suomea hyökkääjänä?)

Eikö paras puollustautuminen sodalta ole ettei sodi?

Mielestäni Suomi noudattaa parasta mahdollista puolustautumismenetelmää. Ensimmäinen ja tärkein asia puolustautumisessa on rauhanomainen ulkopolitiikka. Suomi ei haasta riitaa kenenkään kanssa vaan on pikemminkin kuuluisa sovittelevasta asenteestaan. Kukaan ei siis koe Suomea uhkana, johon pitäisi ennaltaehkäisevästi hyökätä tai pitää kaiken varalta aisoissa.

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa lääke. Kyllähän Neuvostoliittokin aikanaan päätti hyökätä Suomeen, vaikka varmasti Suomi ei uhannut sitä sotilaallisesti tai poliittisesti. Suomen piti olla Neuvostoliitolle helppo suupala maailmansodan lomassa poimittavaksi ja hyödynnettäväksi. Ja samalla tavalla mikä tahansa muu maa saattaisi ajatella, jos vieressä olisi maa, jossa ei ole ollenkaan armeijaa. Puolustuskyvytön maa on helppo ottaa omaksi.

Paras puolustautumisstrategia on siis kaksiosainen. Ensinnäkin tulee kaikin tavoin osoittaa, että ei halua sotia ja samalla täytyy osoittaa, että tarvittaessa on kuitenkin kykyä puolustaa omaa maata.

Yksin ei kukaan voi sotia, vai voiko?

Ei voi. Sen vuoksi yksipuolista sotaa kutsutaan ryöstämiseksi, valloittamiseksi tai tuhoamiseksi. On idealistista ajatella, että jos omassa maassa ei olisi armeijaa, niin kukaan ei ala sotia sitä vastaan. Historian läpi aina puolustuskyvytön osapuoli on joutunut isomman ja vahvemman hampaisiin.

[Nettipappi Marko]

Niin ja jos tähän saa vielä kysyä, että menisikö Jeesus siun mielestä armeijaan/ puolustussotaan?

Hei Tuomas!

En ole henkilökohtaisesti kovin ihastunut "mitä Jeesus tekisi" -menetelmästä. Se ei näet anna hyvää vastausta kaikkiin eettisiin kysymyksiin. Jeesus kannattaa ottaa elämänsä esikuvaksi, mutta sopivasti kysymyksiä esittämällä voidaan saada tilanteita käännettyä jopa Raamatun vastaiseksi. Esimerkiksi:

Menisikö Jeesus naimisiin?
Naimisiin meneminen on ilman muuta Jeesuksen opetuksen mukainen ratkaisu ihmisen elämässä. Mutta ei ole mitään syytä olettaa, että Jeesus olisi ollut naimisissa tai että hän olisi heti mennyt naimisiin, kun olisi vain sopivan vaimon löytänyt.

Olisiko Jeesuksen mielestä oikein ratkoa ihmisten välisiä riitoja?
No varmasti olisi, mutta hän itse ei ryhtynyt siihen. "Mitä?" kysyi Jeesus. "Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?" (Luuk. 12:14)

Olisiko Jeesuksen mielestä oikein julistaa evankeliumia pakanoille?
Varmasti olisi, mutta se ei ollut hänen tehtävänsä. Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." (Matt. 15:24) Vasta apostolit saivat tehtävän viedä evankeliumi kaikkialle maailmaan.

Jeesuksella oli oma tehtävänsä, jota varten hän oli maailmaan tullut. Hän oli täysi ihminen, mutta hän ei elänyt kaikilta osin keskivertoa ihmisen elämää. Siksi en osaa ajatella hänen elämäänsä kuuluvia vaihtoehtoja, joita Raamattu ei mainitse. Hän ei mennyt armeijaan eikä hänen aikanaan ollut sotaa, joten mitään suoraa johtopäätöstä ei hänen elämänsä vaiheista voida tältä pohjalta tehdä. Ei hän myöskään ollut maanviljelijä tai lammaspaimen. Jos siitä pitäisi tehdä joku johtopäätös, lopputulos olisi, että kaikkien kristittyjen kuuluu olla rakennusmiehiä.

Mielestäni Jeesus ei siis mennyt armeijaan eikä käynyt puolustussotaa. Mutta kysymys siitä, voiko kristitty niin tehdä, pitää ratkaista Jeesuksen opetusten ja kaikkien muiden Raamatun opetusten pohjalta. Niihin olen aika pitkälti jo vastaillut tässä ketjussa ja tässä ketjussa mainituissa linkeissä, mutta yhden pienen yksityiskohdan otan vielä esille. Käytän siinä nyt tätä "mitä Jeesus tekisi" -retoriikkaa:

Kantaisiko Jeesus miekkaa?
Ei varmaankaan, mutta kerran hän käski opetuslastensa tehdä niin:

     Jeesus sanoi opetuslapsille: "Kun lähetin teidät matkaan ilman kukkaroa,
     laukkua ja jalkineita, niin puuttuiko teiltä mitään?" "Ei mitään", he vastasivat.
     Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa,
     samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
     Sillä tietäkää, että tämän kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen: 'Hänet
     luettiin rikollisten joukkoon.' Kaikki, mitä minusta on lausuttu, saa nyt
     täyttymyksensä." Opetuslapset sanoivat: "Herra, tässä on kaksi miekkaa."
     "Riittää", hän vastasi. (Luuk. 22:35-38)

[hmmh]

"(En usko, että kysymystäsi esittäessäsi olisit unohtanut Suomen sodat, joten ... Pidätkö sinä Suomea hyökkääjänä?)"

Olet aivan oikeassa, en unohtanut. Ehkä toivoin että yleis-sivistyksesi olisi tuonut esille jonkin muunkin esimerkin kuin suomen sodat Täytyneepä googlettaa itse.

En pidä suomea hyökkääjänä, mutta sitä vastoin uskon (huom. en tiedä) että suuri osa venäjän sotilaista uskoi talvisodassa mainilan laukauksiin siinä mielessä kuin NL vielä pitkään sotien jälkeen ne esitti, eli että Suomi ampui ensin. Näin ollen siis venäjän armeija(sotillat) uskoivat sotivansa puollustus sotaa. Eli kaksi maata soti puollustus sotaa toisiaan vastaan?

Entä jos Suomi ei olisi vastannutkaan NL:n sotilaalliseen hyökkäykseen väkivaltaisesti? Olisiko NL Tuhonnut Suomen? Olisiko suomen kansa nyt "kuollut" jos NL:a vastaan olisi yritetty vaikuttaa väkivallattomasti?  NLolisi varmastivallannut sotilaallisesti suomen, mutta jos suomen kansa olisi yhtenäisesti yhtä suurella innolla,kuin millä se soti, kieltäytynyt yhteistyöstä neuvostolittolaisten kanssa olisiko Suomi kuitenkin lopulta alistunut ja kansana kuihtunut pois?

 Miksi on oikein perustella sotaa puollustuksena kun kuitenkin väkivallattoman vastarinnankin toimivuudesta on esimerkkejä. Tunnetuin ehkä Intian itsenäistyminen Gandhin johdolla.

En halua tuomita sotiemme veteraaneja. Talvisota ei ole esimerkkini sen takia että olisin ehdottamasti sitä mieltä että Suomi teki väärin puollustaessaan itsenäisyyttään väkivalloin. Halusin vain esittää toisen näkökulman.

 Suomi teki siinä kuitenkin ehdottomasti väärin ettei antanut kansalaistensa itse päättää osallistumisestaan sotaan. Karu totuus on se että sodassa kuoli useita suomalaisia vain siitä syystä että heidät pakotettiin rintamalle. Suomi myös telotti kansalaisiaan siitä syystä että he eivät halunneet vastustaa Neuvostoliittoa  väkivalloin. Näitä asioita ei voi pitää puollustuksena vaan se oli hökkäys omia kansalaisia vastaan.

Kuten varmaan hyvin ymmärrät kaikkiin  (tekstissä ilmeneviin) kysymyksiin en odotakkaan sinun vastaavan. Tuo on vaan tapani kirjottaa ja tiedän ettei se sovi kaikkiin tilanteisiin, se vaan jää päälle kun sen aloittaa. Pitäisi päästä eroon.

[Nettipappi Marko]

Moi Hmmh!

Olet aivan oikeassa, en unohtanut. Ehkä toivoin että yleis-sivistyksesi olisi tuonut esille jonkin muunkin esimerkin kuin suomen sodat. Täytyneepä googlettaa itse.

Kiitos luottamuksesta, mutta valitettavasti historiantietoni eivät ole kaikkein vahvimpia. Voisin kuvitella, että esim. Irakin ja Kuwaitin välinen sota oli puhtaasti Kuwaitin puolustautumista - sikäli kun se paljon ehti pyristellä vastaan.

Lisäksi kyselin kaverilta mielipiteitä ja hänen avullaan saatiin kasaan seuraavia pohdintoja: Toisen maailmansodan suhteen pitää olla varovainen, mutta käsittääkseni Norja ei kyllä hyökännyt yhtään mihinkään, kun taas Saksa selvästikin rynnisti Norjaan. Samoin Baltian ja itäblokin maissa Saksa ja Neuvostoliitto jyräsivät ilman, että pikkumaat olisivat tehneet mitään muuta kuin puolustautuneet. Lisäksi 70-80 -lukujen taitteessa Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin - eikä sieltä hyökätty takaisin.

Itse asiassa juuri muistin, että viime kesän kesäteologi harrastaa sotahistoriaa. Soitan hänelle. *Soittaa* Jeps. Nyt sain vähän varmemman mielipiteen. Tämä kaverini tiesi sanoa, että nuo yllä mainitut esimerkit ovat hyviä esimerkkejä tyypillisistä puolustussodista. Hänen mukaansa hyökkäysintoisia kavereita on jostain syystä ollut sen verran, että puhdas hyökkäys-puolustus -asetelma ei ole ollenkaan harvainainen tapa käydä sotaa.

En pidä suomea hyökkääjänä, mutta sitä vastoin uskon (huom. en tiedä) että suuri osa venäjän sotilaista uskoi talvisodassa mainilan laukauksiin siinä mielessä kuin NL vielä pitkään sotien jälkeen ne esitti, eli että Suomi ampui ensin. Näin ollen siis venäjän armeija(sotillat) uskoivat sotivansa puollustus sotaa. Eli kaksi maata soti puollustus sotaa toisiaan vastaan?

Tuo on hyvä näkökulma. Ja käsittääkseni amerikkalaissotilaatkin ovat eri puolilla maailmaa aina ajatelleet puolustavansa Amerikkaa.

Entä jos Suomi ei olisi vastannutkaan NL:n sotilaalliseen hyökkäykseen väkivaltaisesti? Olisiko NL Tuhonnut Suomen? Olisiko suomen kansa nyt "kuollut" jos NL:a vastaan olisi yritetty vaikuttaa väkivallattomasti? NL olisi varmasti vallannut sotilaallisesti suomen, mutta jos suomen kansa olisi yhtenäisesti yhtä suurella innolla, kuin millä se soti, kieltäytynyt yhteistyöstä neuvostolittolaisten kanssa olisiko Suomi kuitenkin lopulta alistunut ja kansana kuihtunut pois?

Tähän on mahdotonta vastata. En voi tietää. Historiasta on vain valtavasti esimerkkejä siitä, että hyökkääjä ei jätä toimiaan siihen, että saa vedettyä oman maansa liput valloitetun maan tankoon. Käytännössä valloitetun maan ihmisiä ryöstetään, raiskataan ja tapetaan kuin omaisuutta. Ylipäätäänkin asetelma, jossa toinen maa aikoo tulla väkisin rajan yli, ei ole paras vakuutus sille, että he aikovat vain vaihtaa hallitsijan nimen ja toimia muuten rauhanomaisesti.

Ja asiaahan voidaan tarkastella todella monelta kannalta. Varsin merkittävä on myös kysymys kristinuskon sanomasta. On ihan perusteltua miettiä sitäkin, miten vaakakupit asettuvat näissä vaihtoehdoissa. 1) Neuvostoliitto miehittää rauhanomaisesti Suomen. Jonkin verran ihmisiä tapetaan, ryöstetään ja raiskataan, mutta mitään suurta tuhoa ei tule. Suomi muutetaan kommunistiseksi maaksi, jossa uskonto kielletään. 2) Neuvostoliiton hyökkäys torjutaan. Rintamalla kuolee ihmisiä, mutta samalla kansan keskuudessa on normaalia suurempi huoli ja hätä, joka synnyttää rukousta ja kääntymistä Jumalan puoleen. Tuloksena on vahvasti kristillisiin arvoihin ja kristinuskon vapauteen tukeutuva valtio.

Itse ainakin ajattelen, että jälkimmäisessä tapauksessa ihmisten mahdollisuudet löytää tie taivaaseen ovat paljon suuremmat.

Miksi on oikein perustella sotaa puollustuksena kun kuitenkin väkivallattoman vastarinnankin toimivuudesta on esimerkkejä. Tunnetuin ehkä Intian itsenäistyminen Gandhin johdolla.

Itse ajattelenkin, että väkivallaton puolustautuminen on tärkein puolustautumisen muoto. Mutta näen sen myös vain ennaltaehkäisevänä.

Suomi teki siinä kuitenkin ehdottomasti väärin ettei antanut kansalaistensa itse päättää osallistumisestaan sotaan. Karu totuus on se että sodassa kuoli useita suomalaisia vain siitä syystä että heidät pakotettiin rintamalle. Suomi myös telotti kansalaisiaan siitä syystä että he eivät halunneet vastustaa Neuvostoliittoa  väkivalloin. Näitä asioita ei voi pitää puollustuksena vaan se oli hökkäys omia kansalaisia vastaan.

Tämä on vaikea näkökulma. Puolustautuminen on käytännössä aina velvollisuus eikä siihen ole pohjimmiltaan halua kenelläkään muilla kuin sotahulluilla. Ihmisestä riippuen suurempana vaikuttimena voi olla joko oman nahkan suojeleminen tai oman henkensä uhalla kansan puolustaminen. Jos sotatilanteessa kyseltäisiin vapaaehtoisia, ei puolustusjärjestelmä olisi toimiva. Jopa maissa, joissa on palkka-armeija, armeijaan meneminen on vapaaehtoista, mutta rintamalle lähteminen pakollista - jos kerran armeijaan on mennyt. Ei esimerkiksi amerikkalainen sotilas voi sanoa: "joo, kyllä armeijassa oli kiva olla, mutta en minä aio teidän kanssanne sotaan lähteä". Suomessa vapaaehtoisuuden aste on vielä pienempi, kun puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen.

Kuten varmaan hyvin ymmärrät kaikkiin  (tekstissä ilmeneviin) kysymyksiin en odotakkaan sinun vastaavan. Tuo on vaan tapani kirjottaa ja tiedän ettei se sovi kaikkiin tilanteisiin, se vaan jää päälle kun sen aloittaa. Pitäisi päästä eroon.

Sinun tyylisihän on todella keskusteleva. En minä keksi, mikä siinä olisi sellaista, josta pitäisi päästä eroon. Enkä minä kyllä mitään varsinaisia vastauksia tainnut osata laittaa, mutta kunhan jotain mietteitäni kirjoittelin.

[Nettipappi Marko]

Moi taas Hmmh!

Nimimerkki "Moottorisaha" laittoi minulle yksityisviestin ja kertoili mielenkiintoiset esimerkit sekä hyökkäyssodasta että puolustautumisesta. Liitän ne tähän mukaan:

Lisää esimerkkiä sodasta. Aleksanteri Suuri koitti mennä Intiaan. Kaikki muut se oli voittanut, paitsi Induskansaa se ei voittanut. Kukaan ei edelleen varmuudella tiedä keitä ne oli. Se tiedetään, että he olivat ajassaan hurjan kehittyneitä, esimerkiksi kaupunkien pohjaratkaisut olivat kuin nykyajasta. Toinen merkki kehityksestä on, että he pystyivät suvereenisti torjumaan aikansa superarmeijan niin, että Aleksanteri ei todellakaan yrittänyt uutta hyökkäystä.

Rooma on taas tyypillinen esimerkki hyökkäyssodasta. Voidaan sanoa, että lähes kaikki sen sodat olivat hyökkäyssotia. Ne hyökkäs. Tarvittiin vain ensin syy. Syyksi riitti esimerkiksi se, että joku diplomaatti loukkaantui. Karthagon tapauksessa taas Puunilaiset provosoitiin sotaan, jotta Rooma saatiin näyttämään puolustautujalta. Siinä oli puolustusta ja hyökkäystä puolin ja toisin - ja omien intressien mukaista sopimustulkintaa.

[hmmh]

"Jos sotatilanteessa kyseltäisiin vapaaehtoisia, ei puolustusjärjestelmä olisi toimiva. Jopa maissa, joissa on palkka-armeija, armeijaan meneminen on vapaaehtoista, mutta rintamalle lähteminen pakollista - jos kerran armeijaan on mennyt. Ei esimerkiksi amerikkalainen sotilas voi sanoa: "joo, kyllä armeijassa oli kiva olla, mutta en minä aio teidän kanssanne sotaan lähteä". Suomessa vapaaehtoisuuden aste on vielä pienempi, kun puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen."

Lähtökohtani oli lähinnä siinä että sotaan pakotettiin jo ennen sotaa aseista kieltäytyneet ihmiset. Samoin kuin vielä nykypäivänäkään ei suomessa ole aseistakieltäytyjiä vapautettu sodan aikaisesta palveluksesta. Palaan varmaankin ehkä vielä paremalla ajalla aiheeseen lisää ja yritän ensin lukea loppuun foorumin muutaihetta käsittelevät aiheet. ettei tule liiaksi kertausta. vaikka tällä palstalla kai onkin tarkoitus saada lähinnä nettipapin näkökulma eikä koko maailman. kiitos.

[Nettipappi Marko]

Jees, oikeassa olet. Tällä palstalla pystyy kartoittamaan ainoastaan Nettipapin ajatuksia. Ja yksi sellainen tästäkin kirjoituksestasi syntyi:

Lähtökohtani oli lähinnä siinä että sotaan pakotettiin jo ennen sotaa aseista kieltäytyneet ihmiset. Samoin kuin vielä nykypäivänäkään ei suomessa ole aseistakieltäytyjiä vapautettu sodan aikaisesta palveluksesta.

On mielestäni yhteiskunnalle kuuluva valintakysymys, onko rauhanaikana mahdollista saada vapautus aseellisesta palveluksesta. Jos on, niin silloin olisi loogista, että sota-aikana sama vapautus olisi voimassa. Muuten aseeton palvelus on lähinnä silmänlumetta. Jos aseeton palvelus ei ole rauhanaikanakaan mahdollinen, niin sekin on perusteltu vaihtoehto. Ainakin teoriassa olisi mahdollista, jos aseeton palvelus saisi liikaa suosiota, että yleisestä asevelvollisuudesta huolimatta aseellisia miehiä ei yhtäkkiä olisikaan tarpeeksi.

Palaan varmaankin ehkä vielä paremalla ajalla aiheeseen lisää ja yritän ensin lukea loppuun foorumin muut aihetta käsittelevät aiheet.

Tappamisesta ja sodasta onkin aika rajua ja runsasta keskustelua. Lukuintoa! Palaillaan, jos vielä ajatuksiani haluat kartoittaa.

[Mika]

Mikä on kristinuskon näkemys sotaa ja asepalvelusta kohtaan? Mikä on aiheiden suhteen sallittua, mikä kiellettyä?

[Nettipappi Marko]

Hei Mika!

Nettipapin palstalla on jo muutama aihetta sivuava viestiketju. Liitin sinun kysymyksesi tämän ketjun jatkoksi. Lue edellä olevia vastauksiani. Uskon, että niissä on jo paljon sellaista, mikä vastaa kysymyksiisi. Lisäksi suosittelen tutustumaan seuraaviin viestiketjuihin:

Armeija
Tuossa linkissä on vähän enemmän armeijaan ja varusmiespalvelukseen liittyvää pohdintaa. Ei niinkään vielä sotaa koskevaa asiaa.

Asevarustelu
Muutamalla rivillä olen myös kirjoittanut ajatuksia asevarustelusta.

Vanhan testamentin sodat
Tässä linkissä on pari vastausta Raamatun sodista, mutta vähän aiheet sivuavat sotaa ylipäätään.