Hei Otxy!
Raamattu opettaa erittäin selvästi, että ihmisen kuuluu puhua hyviä ja tosia asioita. Yksi kymmenestä käskystä jo painottaa sitä, että puhumalla voidaan tehdä suurta vahinkoa, joten puheiden on oltava luotettavia. Seuraavassa on muutamia muita kohtia, jotka kiinnittävät huomiota puheisiin. Osa on todella rankkoja.
Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan:
hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme
sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja
rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa.
Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan
suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma.
Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja
meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha,
täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme
ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy,
veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa
kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta
lähteestä juokse makeaa vettä. (Jaak. 3:2-12)
Jos joku luulee olevansa Jumalan palvelija mutta ei pysty hillitsemään kieltään, hän pettää
itsensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha. (Jaak. 1:26)
Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista
sanoista ja huulensa valhetta puhumasta. (1. Piet. 3:10)
Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne
saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. Myöskään rivoudet, typerät jutut tai
kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos. (Ef. 5:3-4)
Puheillaan ihminen voi saada todella pahaa jälkeä aikaan. Esimerkiksi lyöminen tai varastaminen eivät ole mitään siihen verrattuna. Kerran kuulin esimerkin, kuinka joku seurue oli lähdössä bussiretkelle. Kuljettaja sattui olemaan erään seurueen jäsenen tietämä ihminen ikävässä merkityksessä. Hän kuiskasi vieruskaverilleen: "Tiesitkös muuten, että tuota kuljettajaa epäiltiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä 20 vuotta sitten?" Tarinan kuullessani sain sen käsityksen, että mitään näyttöjä, todisteita tai tuomioita asiasta ei ollut. Pelkkien pahojen puheiden takia tämä mies oli joutunut kantamaan kamalaa leimaa 20 vuotta. Kumpihan tekee pahempaa jälkeä: se, että häneltä olisi varastettu polkupyörä 20 vuotta sitten - vai se, että tuollainen huhu on laitettu liikkeelle 20 vuotta sitten. Luulen, että miehellä itsellään olisi aika selvä vastaus asiasta.
Pahat puheet ja kirous eivät mielestäni ole kuitenkaan Raamatussa sama asia. Samoin nykyinen sana kiroileminen on eri asia kuin kiroaminen. Kiroilu tarkoittaa yleensä sitä, että alapään termistöä tai sielunvihollisen nimiä käytetään joko pahan olon ilmaisemiseen tai muuten tehostamaan sanomisia. Kiroaminen puolestaan on pahan toivottamista toiselle henkilölle tyyliin: "sulakoot suklaakonvehtisi rasiaan" tai "kunpa kuolisit pois". Itse en muista Raamatusta yhtään kiroilemista käsittelevää kohtaa. Kirouksesta kyllä annetaan ohjeita:
Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. (Room. 12:!4)
Kirous on siis siunaamisen vastakohta. Ja aivan äärimmäisissäkin tilanteissa sanotaan kristityille, että kiroaminen on väärin. Kuuluu siunata jopa niitä, jotka vainoavat.
Kun puhutaan tapakasvatuksesta, kiroilemisen suhteen kiinnitetään helposti huomiota siihen, millä sanoilla ihminen ilmaisee itseään. Jos remonttireiska lyö vasaralla sormeen, kukaan ei pidä pahana, kun hän parkaisee: "voi nenä!" Kukaan ei heristä sormeaan edes silloin, jos hän poimii sanavarstostaan ilmauksen "vitsi", vaikka se on ihan selvä lievennetty versio aivan muusta sanasta - kuten ovat myös perheen emäntien päivittelysanastoon kuuluvat ilmaukset "peeveli, pahus ja samperi". Ovatko ne jotenkin parempi tapa kiroilla, kun sanotaan sama asia eri sanalla?
En todellakaan ole kannustamassa ihmisiä alatyyliseen kielenkäyttöön. Päinvastoin. On tekopyhää ajatella, että oikeita sanoja käyttämällä kiroileminen on jotenkin parempi asia. Mutta ylilyöntejä voi tapahtua toiseenkin suuntaan. Olen kuullut jopa sellaisen selityksen, että paholaisen nimien käyttäminen kiroilussa tarkoittaa hänen avuksi huutamistaan. Samalla logiikalla Jumalasta johdettu kirosana olisi siis erinomaisen hyvä ja suositeltava kirosana, koska se on silloin Jumalan avuksi huutamista. Sehän suorastaan tulee sanayhdistelmästä: Jumala auta!
Hyvien tapojen vuoksi on opeteltava puhumaan siivosti. Mutta Raamattu ei niin paljon keskity yksittäisten sanojen merkityksiin kuin siihen, miksi niitä käytetään.
Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä
tulee hänen sisältään ulos. ... Ja hän jatkoi: "Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa
ihmisen. Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana
siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus,
herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.
(Mark. 7:15, 20-23)
Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.
Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää,
kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä
varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta
turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella
sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." (Matt. 12:33-37)